Miksi vanhemmat saavat Raamatusta oikeuden silvotuttaa poikansa

Lääkäriliitto vastustaa, mutta esim.naiskoulukuraattorin pojat on silvottu lääkärillä.

Syynä perinne isänsä suvulta, jotka myös silvottu, mutta eivät ilenneet tulla julkiseen saunaan:)

Eikö Jumalanne luoma pippeli kelpaa?
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ennen aikaan se oli hygieniaan liittyvä juttu. Nykyään ei pitäisi olla mitään syytä silpoa ketään.

Äänestä
  • Kylle terve pippeli on terskan yli pikku hiljaa venyttelyllä vedettävä juttu yleensä. Näin päästään pesuille. Näin on 99%:ssa tapauksia, sillä esinahka on venymällä tarkoitettu nahkanpala.

    Mutta kristittyjen mukaanhan se on lähes itsesaastutusta, josta kasvaa karvoja kämmeniin.

    Kristityillä teko (venyttäminen) katsotaan synniksi ja Raamatun neuvon mukaan toimitaan. Teon, josta on usein pahoja, elinikäisiä seurauksia.

    Saatanan Raamattu seurauksineen.

    Äänestä

Ihmekös tuo on jos raamatusta haetaan ohjeita, suurin osa suomalaisista hakee ohjeet viinapullosta, jos saa ohjeita joiden mukaan voi tehdä mitä tahansa, tapella, tappaa, riehua etc.
Ja pullon ohjeita noudatetaan hyvin tarkasti, liekö sitten pullon henki joka ohjeita jakaa. Yhtä varmalla pohjalla ovat molemmat ohjeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pip Peli kirjoitti:

Lääkäriliitto vastustaa, mutta esim.naiskoulukuraattorin pojat on silvottu lääkärillä.

Syynä perinne isänsä suvulta, jotka myös silvottu, mutta eivät ilenneet tulla julkiseen saunaan:)

Eikö Jumalanne luoma pippeli kelpaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu