IM - Intelligent Maintenace

Jos joskus päästäisiinkiin sopuun ID perustasta ja luomisesta niin jäljelle jää ongelma johon ei yhtä helposti löydy ratkaisua.

Hoitaako Luoja luomaansa luomakuntaa humaanisti tai järjellisesti? Vai onko luomakunta huonosti hoidettu tai tuuliajolla?

Miksi pahoille on annettu aikaa yli 4000 vuotta osoittaa olevansa jotakin muuta kuin vain pahoja? Totuus on, että pahat valtasivat kirkon, koska eivät olisi ilman sen apukeinoja pystyneet hyvään edes teoriassa. Heidän olisi pitänyt pitäytyä omissa piireissään, mutta sen sijaan he valtasivat hyviksiltä kaiken.
Toteen on näytetty vain että paha puu tuottaa aina pahaa hedelmää.

Se, että Luoja antaa pahojen mekastaa voi olla älykästä tai sitten ei? Periaattessa jokainen mutaatio on paha ja liberaali uudistus. Ei ole sanottua, etteivätkö pahiksetkin kykene jotakin arvokasta saamaan aikaan pahuudessaan.
----- Joskus??? Aika epätodennäköistä tosin.

Tosiasia on, että tuo Hyvä Luoja on antanut maailman asioiden hoitamisen pahisten käsiin yli 4000 vuoden ajaksi. Revi siitä sitten huumoria. Emme koskaan saa tietää mihin IM pystyisi hyvisten käsissä. IM kritisoiminen ja analysoiminen on turhaa puuhaa kun on kyse niin pitkistä ajanjaksoista kuin tuhansista vuosista ja ihminen elää vain alle 100 vuotta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


alfa123om2222 kirjoitti:

Jos joskus päästäisiinkiin sopuun ID perustasta ja luomisesta niin jäljelle jää ongelma johon ei yhtä helposti löydy ratkaisua.

Hoitaako Luoja luomaansa luomakuntaa humaanisti tai järjellisesti? Vai onko luomakunta huonosti hoidettu tai tuuliajolla?

Miksi pahoille on annettu aikaa yli 4000 vuotta osoittaa olevansa jotakin muuta kuin vain pahoja? Totuus on, että pahat valtasivat kirkon, koska eivät olisi ilman sen apukeinoja pystyneet hyvään edes teoriassa. Heidän olisi pitänyt pitäytyä omissa piireissään, mutta sen sijaan he valtasivat hyviksiltä kaiken.
Toteen on näytetty vain että paha puu tuottaa aina pahaa hedelmää.

Se, että Luoja antaa pahojen mekastaa voi olla älykästä tai sitten ei? Periaattessa jokainen mutaatio on paha ja liberaali uudistus. Ei ole sanottua, etteivätkö pahiksetkin kykene jotakin arvokasta saamaan aikaan pahuudessaan.
----- Joskus??? Aika epätodennäköistä tosin.

Tosiasia on, että tuo Hyvä Luoja on antanut maailman asioiden hoitamisen pahisten käsiin yli 4000 vuoden ajaksi. Revi siitä sitten huumoria. Emme koskaan saa tietää mihin IM pystyisi hyvisten käsissä. IM kritisoiminen ja analysoiminen on turhaa puuhaa kun on kyse niin pitkistä ajanjaksoista kuin tuhansista vuosista ja ihminen elää vain alle 100 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu