Miten on

Olisiko itä niin tyhmä että se alkaisi tosissaan haastamaan ja uhoamaan Länsimaille ja kuvittelisi pärjäävänsä? Puolustusliitto Natossa on nykyisin 28 maata ja toivottavasti myös pian Suomi ja Ruotsi. Kyllä luulisi että itä pitää mölyt mahassa ja pyrkii hattu kourassa yhteistyöhön Läntisten Demokratioiden kanssa Nato/EUmaat.

Länsimaat ovat olleet tosi kärsivällisiä idän toimia katsoessaan mutta katsotaan koska ne alkaa toimia rankaisee itää tyhmyydestä. Kauppasaarto puree jossain vaiheessa ja eiköhän idässä kansa rupea ihmettelemään kun kaikki on jumissa kun uhotaan.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun nyt viitsisit läpikäydä molempien puoilien toimet ja aikaansaannokset, tehden niistä johtopäätöksiä, niin vähän varovaisemmin yrittäisit meidän vakaita oloja turmella.
Lännen sivistysvaltioiden toimet eivät missään ole aikaansaaneet vakaita oloja. Hirmuinen on ollut operaatioiden tuho ja jäljellä on pahempi kärsimys kuin ennen tarjottua apua.
Sinun ajatusmaailmassasi ei vain näitä nähdä.
Jos menemme Natoon, aikaansaamme rajallemme MUIDEN järjestämän ja pahenevan vastakkainasettelun.
Rajamme molemmin puolin aseet lisääntyisi ja paljon yli puolet niistä osottaisi meitä.
Tiedotusvälineemme ja Tutkijamme aina dramaattisemmaksi käyvä Aaltola etunenässä kylvää Suomalaisiin täysin perusteetonta pelkoa.
Tällä hetkellä Natomaat, Amerikka etunenässä pelkäävät terrori-iskuja.
Mikään järkisyy ei puolla Natomaiden joukkoon liittymistä.
Suuri toive on, että Suomesta pian tulisi Sveitsin kaltainen
ylpeästi omillaan tomeentuleva maa.

Äänestä
  • "Tiedotusvälineemme ja Tutkijamme aina dramaattisemmaksi käyvä Aaltola etunenässä kylvää Suomalaisiin täysin perusteetonta pelkoa."

    Ei kovinkaan perusteetonta, kun ottaa huomioon naapurimme, joka on lähiaikoina miehitellyt naapurivaltioista osia!

    "Tällä hetkellä Natomaat, Amerikka etunenässä pelkäävät terrori-iskuja."

    Kuten myös pelkää Venäjä, Afganistan, Irak jne! Ei mitään eroa! Turha tarjota pulmaa yksinomaan Nato-maille kuten yrität!

    "Mikään järkisyy ei puolla Natomaiden joukkoon liittymistä."

    Järkisyy on se, että jäsenyys takaa meille pysyvän rauhan!

    " Suuri toive on, että Suomesta pian tulisi Sveitsin kaltainen ylpeästi omillaan tomeentuleva maa."

    Toiveesi ei toteudu ellet pysty samalla antamaan meille Sveitsin maantieteellistä sijaintia!

    Äänestä

Kun Venäjäpakotteista päätettiin niin samaan aikaan Putin ampui matkustajakoneen alas. Onko ne niin tyhmiä että kuvittelevat että ihmiskunta alistuu Venäjän tahtoon terrorismin avulla.

Venäläisten pitäisi syrjäyttää uusi Stalin ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä
  • Kyylä siinä kävi niin, että matkustajakone törmäsi joulupukin poroihin. Joulupukkihan oli juuri palaamassa kesälomaltaan. Onneksi pukki ja porot säästyivät.

    Äänestä

Natoon heti kun se on mahdollista.

Äänestä
  • Juuri näin.
    Vaikka EU:ssa, Natossa on ongelmansa, samoin USAssakin, niin ne ovat pikkujuttuja Suomen kannalta siihen verrattuna, jos Venäjä alkaa huseeraamaan Suomessa tai Suomen rajoillakin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdertson kirjoitti:

Olisiko itä niin tyhmä että se alkaisi tosissaan haastamaan ja uhoamaan Länsimaille ja kuvittelisi pärjäävänsä? Puolustusliitto Natossa on nykyisin 28 maata ja toivottavasti myös pian Suomi ja Ruotsi. Kyllä luulisi että itä pitää mölyt mahassa ja pyrkii hattu kourassa yhteistyöhön Läntisten Demokratioiden kanssa Nato/EUmaat.

Länsimaat ovat olleet tosi kärsivällisiä idän toimia katsoessaan mutta katsotaan koska ne alkaa toimia rankaisee itää tyhmyydestä. Kauppasaarto puree jossain vaiheessa ja eiköhän idässä kansa rupea ihmettelemään kun kaikki on jumissa kun uhotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu