Maailma ei päässyt jaloilleen malesialaiskoneen tuhoamisesta venäläisellä ohjuksella, kun samassa ilmatilassa samaiset tekijät ampuivat alas kaksi Ukrainan ilmavoimien konetta. On keskiviikkoiltapäivä ja työtilassani kansainvälinen uutiskanava välittää reaaliaikaista kuvaa ja selostusta Savus Mogilasta. Alas ammuttujen sotilaskoneitten jätteet putosivat tälle alueelle. Satelliittikuvat vahvistavat saman aikaisesti väitteitä siitä, että raskasta venäläistä asekalustoa vyöryy Donetskin alueelle Venäjän rajan takaa. Tänään on myös vahvistunut, että Venäjä kouluttaa Donetskin terroristeja Rostovin ilmapuolustuskoulussa, lähellä Ukrainan rajaa. Ukrainan presidentin kanslian virkamies Hennadiy Zubkon mukaan on todistettu, että venäläisiä sotilasasiantuntijoita siviiliasuihin pukeutuneina oli paikalla malesialaiskoneen hylkypaikoilla ennen muita tutkijoita. Koneen kappaleita oli ”merkittävästi käsitelty” ja esimerkiksi ohjaamon osia oli ilmeisesti dieselmetallisahoilla leikattu ja viety paikalta. ”Onko Putin menettänyt järkensä!” huudahtaa ukrainalainen hallitusmies. ”Mitä seuraavaksi?”
MAAPALLOMME ON KAHDEN VALLAN taistelunäyttämö. Jopa Jumalan enkelit seuraavat tarkkaavaisesti tapahtumia maapallolla.
Enkelit oppivat Luoja-Jumalan strategioita.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/594/tarua_ja_totta_gazan_rintamalta_-_nyt_myos_ilmavallan_alueelta_(3)
MAAPALLOMME ON KAHDEN VALLAN taistelunäyttämö. Jopa Jumalan enkelit seuraavat tarkkaavaisesti tapahtumia maapallolla.
Enkelit oppivat Luoja-Jumalan strategioita.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/594/tarua_ja_totta_gazan_rintamalta_-_nyt_myos_ilmavallan_alueelta_(3)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siinäpä se! Tummat pilvet ovat nousseet idästä, mustia pilviä, mustia lonkoja alas maahan asti ulottuvia. Tuntuu että on tulossa hirmumyrsky! (Niilo Ylivainion viljapeltonäky)
Tänään oli merkittävä päivä, unikeon päivänä 27.7. ja jo nyt painunut 28. päivän puolelle. Tämä päivä on vieläkin merkittävämpi, uuden viinin juhlapäivä 7 viikkoa 50 päivää pääsiäisestä. Siinä päivässä täyttyvät myös samat morsiamen ylösoton symbolit, kuin on Omerissa.
Raamattutunneilta jäivät mieleen määrätyt asiat. Yksi niistä oli, että ei ole tärkeää, vaan aivan turhaa arvailla ylösoton ajankohtaa.
Tärkeää on se, että oletko valmis.
Asia, jota eivät tiedä taivaan enkelitkään, ei olla ihmiselle sen ajankohtaisempi asia.
just just.
Todellakin maapallo on muuttunut hyvin epävakaaksi viime aikoina, hyvällä ja pahalla on kova yhteenotto meneillään, samaan aikaan ovat viljapellot vaalenneet laikattviksi.
Sato näyttää heikolta, kuivuus vaivaa mutta tummat pilvet ovat jo päällä. Anna sade Jumala.
Onko ne pellot taas vaalenneet?
Kohtahan ne on lakananvalkoisia tällä menolla...
Niin meillä siellä palestiinassa alkaa jo ollakin valkoista, sillä raketit kouluissa, jonne ihmiset pakenevat, mutta kun ne raketit näkyy tutkassa, niin oletetaan olevan hamasin varastoja. Kuka voisi ajatellakaan, että ammuksia tuodaan kouluihin ja ihmisten pakenenminenkin estetään, jopa YK- rahoittamissa kouluissa.
Ehkä ei kannata raamattua vielä noilla opeilla alkaa opettamaan.
kova taistelu ilmavalloissa.
joo-o. todellakin on tuonelan portit auenneet, kun uutisia lukee.tuolla Libyassa kauhee tialnne, kun eivät saa paloa hallintaan. mahtaa olla kova jysäys, kunhan öljykenttä räjähtää. ja putinin lähipiiri sanoo eurooppaan olevan tulossa sota. niin, että tässä sitä sitten ollaan. Herra armahda suomea.
Ihan vaan muslimien tapaan sellaisen pikkuraketin lähettivät Libyassa öljysäiliöön. Omat sen raketin ampuivat, mutta eiköhän sen jotenkin saisi Israelilaisten tilille kuitenkin.
Kyllä ne muslimit jotain konsteja keksivät.
Kuullostellaan.