Uskon perusta

Luterilaisuuteen ja sen perustaan kuuluu erityisen tärkeänä se, mitä me ajattelemme Raamatusta.
1) Traditionaalinen käsitys on se, että Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet se Jumalan hengen innoittamana ja ilmoittamana. Eli Raamattu on kerrontaa siitä, mitä todella tapahtui ja mitä Jumala halusi ilmoittaa ihmiskunnalle silloin ja nyt. Tämä on hyvin lyhyesti ilmaistu ja oikaistu monessa kohtaa, mutta periaate on selkeä. Tämä on myös kaikkien kristillisten kirkkokuntien peruskäsitys Raamatun synnystä ja sisällöstä.
2) Toisena vallitsevana käsityksenä on Bultman-Bonnhöveriläinen käsitys siitä, miten Raamattu on syntynyt ja kirjoitettu. Tätä suuntaa taas edustavat liberaalipapit. Siinä käsityksessä on perustana keerygma eli apostiolien koostama kertomus siitä, miten USKOIVAT tapahtumien kulkeneen Jeesuksen aikana ja historiasta ennen jeesuksen aikaa. Tässä idea on se, että tapahtumien ei tarvitse olla edes tosia, vaan Uusi Testamentti on kooste siitä, mitä kirjoittajat USKOIVAT tapahtuneen. Tämä on johtanut siihen, että kaikkea voi ja saa epäillä, koska kirjoittajat olivat oppimattomia ja kertoivat vain oman käsityksensä. Tässä unohdetaan usein LÄÄKÄRI LUUKAS, joka systemaattisen tutkimisensa jälkeen kirjoitti ylös sen, minkä oli nähnyt ja minkä moni silminnäkijä oli todistanut. Liberaaliteologien mielstä siis Uusi Testamentti on vain saarnaa, keerygmaa eikä sen totuusarvo siten ole kiistaton. "Onko Jumala todella sanonut" on heidän tulkinnan peruste kritisoida ja tulkita oman korvasyyhynsä mukaan Raamattua.

Nytpä on siis oikea aika luterilaisuudesta keskusteltaessa kysyä, miten sinä suhtaudut erityisesti Uuteen Testamenttiin. Se ratkaisee paljon, miten suhtaudut kirkon sanomaan ja kaikenlaisiin "uudistuksiin" ja näkemyksiin. Luterilaisen kirkon opin ja tunnustuksen perusta on kuitenkin ollut täysi luottamus Raamatun auktoriteettiin, mitä nyt ollaan murentamassa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus aloittajalla. Valitettavasti se menee täällä palstalla ja muutenkin elämässä niin ettei nämä, joiden PITÄISI tuo asia miettiä tykönänsä (=liberaalien) -mieti sitä yhtään vaan niinkuin siat polkevat kaiken jalkoihinsa välittämättä siitä enempää kuin sika pohjantähdestä.

En ole vielä koskaan tavannut/nähnyt taikka kuullut sellaisesta liberaaliteologista joka olisi oikeasti ja vilpittömästi kiinnostunut arvioimaan kriittisesti omaa kantaansa. Ei kyllä ne niin ovat että ovat etukäteen päättäneet korvasyyhyn mukaan kantansa ja óvat ainoastaan kiinnostuneita niistä Raamatun kohdista jotka näennäisesti ja asiayhteydestään irrotettuina tukevat heidän liberaaliteologiaansa.

Tämmöisestä on tullut jo virallista "teologiaa" aina yliopistoa myöten.


Taivaan valtakunnan aarteet on sen tähden peitetty maailman viisailta, että viisaan pitää ensin tulla tyhmäksi ennenkuin voi löytää sen peltoon kätketyn aarteen.

Älkää heittäkö helmiänne sikojen eteen ettei ne polkisi niitä jalkoihinsa, kääntyisi ja repisi teitä. Sen neuvona kannattaa ottaa ihan tosissaan.


Vastaillaan vaan näille pilkkaajille tyhmille heidän tyhmyytensä mukaan niinkuin Raamattukin kehoittaa: "vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan ettei hän pitäisi itseään viisaana" !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan kysyn kirjoitti:

Luterilaisuuteen ja sen perustaan kuuluu erityisen tärkeänä se, mitä me ajattelemme Raamatusta.
1) Traditionaalinen käsitys on se, että Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet se Jumalan hengen innoittamana ja ilmoittamana. Eli Raamattu on kerrontaa siitä, mitä todella tapahtui ja mitä Jumala halusi ilmoittaa ihmiskunnalle silloin ja nyt. Tämä on hyvin lyhyesti ilmaistu ja oikaistu monessa kohtaa, mutta periaate on selkeä. Tämä on myös kaikkien kristillisten kirkkokuntien peruskäsitys Raamatun synnystä ja sisällöstä.
2) Toisena vallitsevana käsityksenä on Bultman-Bonnhöveriläinen käsitys siitä, miten Raamattu on syntynyt ja kirjoitettu. Tätä suuntaa taas edustavat liberaalipapit. Siinä käsityksessä on perustana keerygma eli apostiolien koostama kertomus siitä, miten USKOIVAT tapahtumien kulkeneen Jeesuksen aikana ja historiasta ennen jeesuksen aikaa. Tässä idea on se, että tapahtumien ei tarvitse olla edes tosia, vaan Uusi Testamentti on kooste siitä, mitä kirjoittajat USKOIVAT tapahtuneen. Tämä on johtanut siihen, että kaikkea voi ja saa epäillä, koska kirjoittajat olivat oppimattomia ja kertoivat vain oman käsityksensä. Tässä unohdetaan usein LÄÄKÄRI LUUKAS, joka systemaattisen tutkimisensa jälkeen kirjoitti ylös sen, minkä oli nähnyt ja minkä moni silminnäkijä oli todistanut. Liberaaliteologien mielstä siis Uusi Testamentti on vain saarnaa, keerygmaa eikä sen totuusarvo siten ole kiistaton. "Onko Jumala todella sanonut" on heidän tulkinnan peruste kritisoida ja tulkita oman korvasyyhynsä mukaan Raamattua.

Nytpä on siis oikea aika luterilaisuudesta keskusteltaessa kysyä, miten sinä suhtaudut erityisesti Uuteen Testamenttiin. Se ratkaisee paljon, miten suhtaudut kirkon sanomaan ja kaikenlaisiin "uudistuksiin" ja näkemyksiin. Luterilaisen kirkon opin ja tunnustuksen perusta on kuitenkin ollut täysi luottamus Raamatun auktoriteettiin, mitä nyt ollaan murentamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu