Kauppoja

Kun hiihtäjät ja hölkkääjät käyvät helsingin rajoilla kaupoissa niin keskustan anti on pieni ja sattumanvarainen.joskus on pieni erä jasitten ei mitään!!!!!Eikö joku muu kuin sikalanpitäjä voisi suunnitella kauppoja
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaa. Itse olen kyllä löytänyt kaiken tarvitsemani ja nimenomaan keskustasta, koska siellä vielä on pieniä putiikkeja isojen kauppakeskusten lisäksi.

Tosin lehdissähän on ollut kirjoituksia, että nettikauppa vie asiakkaat "oikeilta" kaupoilta.

En tiedä minkä ikäinen aloittaja on, mutta itse päälle viiskymppisenä en oikeastaan paljoa tarvitse. Vaatimustaso on kai laskenut minulla hieman.

Niitä hiihtokelejä odotellessa :)

Äänestä

Kauppojen määrässä ja sijainnissa määrää kysynnän ja tarjonnan laki. Kenenkään ei kannata "suunnitella" minkäänlaisia kauppoja minnekään, jos ne eivät saa tarpeeksi asiakkaita.

Hyvä esimerkki katoavista kaupoista ovat televisioita ja muuta alan tavaraa myyvät liikkeet. Vielä 15 vuotta sitten niitä oli Helsingin keskustassa ja sen tuntumassa runsaasti, mutta nyt niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Syy on yksinkertainen, tai oikeastaan niitä on kaksi:

1. Kaupat keskittyvät isoihin halleihin keskustan ulkopuolelle. Esimerkkinä vaikkapa Expert ja Euronics Vantaalla. Vuokrat ovat pienemmät.

2. Ihmiset ostavat tavaransa netistä, usein ulkomailta. Itsekin ostin juuri sähköparranajokoneen leikkuuterän ja leikkurin postikuluineen 16 eurolla Etelä-Koreasta. Helsinkiläisessä kaupassa se olisi maksanut 34,95 €.

Äänestä
  • Ihan asialliseen listaan voisi lisätä:

    3. Jokseenkin 2/3 osaa helsinkiläisistä asuu muualla kuin ns,kantakaupungissa.

    Äänestä

Tämä nyt ei ihan suoraan liity aloitukseen, mutta...

Kauppakeskukset ja etenkin ketjuliikkeet harmittavat. Joka paikassa on samat liikkeet ja samat tavarat. On ihan sama, käykö Jumbossa, Itäkeskuksessa, Sellossa, Forumissa vaiko jossain pienemmän kaupungin kauppakeskuksessa. Kaikissa on samat liikkeet ja sama tarjonta. Helsingissä sentään on vielä edes jonkin verran erikoisia pikkuliikkeitä. Se vain, että pienten kivijalkaliikkeidenkin pitäisi mielellään olla ikään kuin ryppäänä.

Eipä silti, ketjuliikemeininki näkyy niin sanotusti oikeasti isoissakin kaupungeissa. Kun esim. viimeksi piipahdin Lontoossa, tuli todettua, että oikeastaan on ihan se ja sama, mille High Streetille sattuu eksymään. Periaatteessa samat liikkeet on joka paikassa. Erikoisempia liikkeitä etsivän pitää nähdä hivenen enemmän vaivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustaan kirjoitti:

Kun hiihtäjät ja hölkkääjät käyvät helsingin rajoilla kaupoissa niin keskustan anti on pieni ja sattumanvarainen.joskus on pieni erä jasitten ei mitään!!!!!Eikö joku muu kuin sikalanpitäjä voisi suunnitella kauppoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu