Evankelis-luterilainen kansankirkko kiirastulessa

Ensinnäkin nykyiset ”leipäpiispat ja papit” voisivat pyytää kansalta anteeksi suuria palkkojaan ja ahneuttaan.


Evankelis-luterilainen kansankirkko on viime vuosikymmenen aikana käynyt läpi monenlaisia kiirastulia. Naispappeuden erimielisyyden lämmöt olivat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, mihin on jouduttu seksuaalivähemmistön tasa-arvovaatimuksien kanssa.

http://m.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/evankelis-luterilainen-kansankirkko-kiirastulessa-1.1655438



Homot ja lesbot etujärjestöineen vievät kansakirkon piispoja ja monia pappejakin kuin ”pässiä narusta”.

On alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että meidän normaalien naisten ja miesten välinen avioliitto on Raamatun vastaista toimintaa.

Homoparien hyysämisen kirkon piispoista aloitti Eskola, ja sitten tuli julkisuuteen arkkipiispa Kari Mäkinen ”anteeksi pyynnön paikka” -julistuksen kautta. Hän muistutti, että homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia. Heitä pitää kohdella tasa-arvoisesti, eikä eriarvoistaa sukupuolisen suuntauksen mukaan....

Jos anteeksi aletaan kirkon taholta meidän Jumalan luomien erilaisia himoja ja mielitekoja pyytelemään, niistä kertyisi laaja lista.

Ensinnäkin nykyiset ”leipäpiispat ja papit” voisivat pyytää kansalta anteeksi suuria palkkojaan ja ahneuttaan. Kirkon palveluksessa olevista sanan julistajista on suurin sakki wanhan wiisauden mukaan ”leipäpappeja”.

Raamatun pitäisi olla piispojen ja pappien lakikirja. Nyt näin ei kuitenkaan ole.

Eikä olekaan ihme, jos kansalaiset suuntaavat muiden uskonsuuntien pariin, ja monet eroavat kirkosta.

Jos kirkko hyväksyy meidän erilaisten Jumalan luomien kaikenlanlaiset mieliteot, niin kyllä anteeksipyydettävää riittää. Homous ja lesbous ovat todellisuudessa yksi ihmisten himoista. Voisiko sanoa kuten ennen, että jonkilainen sairaus. Se on hyväkyttävääkin kahden aikuisen kesken. Mutta lapsia ja kirkollista vihkimystä ei tähän rakkauteen saa hyväksyä.

Jos minäkin olisin rakastunut mieheen, ei siinä kirkkoa ja pappeja tarvittaisi, eikä lapsia kärsimään tulevasta häpeästä sekä koulukiusaamisesta.

Seksuulivähemmistö etujärjestöineen on ottanut päämääräkseen kansankirkkomme eräänläisen tuhoamisen. Ja tähän työhön on liittymässä yhä useampi ”leipäpappi ja piispa”.

Arkkipiispa Mäkisen pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikki maan päällä elävät ovat hänen uskomuksensa mukaan Jumalan luomia ja jokaista tulee kohdella tasa-arvoisesti?

Mäkinen nostaa tämän arvostettavan kohtelun ja kohdistaa anteeksipyynnön vain lesbojen sekä homojen suuntaan. Mihin unohtuivat monet muut tavallisesta käytöksestä poikenneet ja todella siitä rangaistut ihmiset? Mäkisen mitalla pitäisi ymmärtää siten jokaista normaalista toiminnasta harha-askelia ottanutta, paheksuttavia tekoja tehneitä ja tekeviä.

Näistä mainittakoon: himo toisen ihmisen pahoinpitelyyn, murhaamiseen, eläimiin rakastumiseen ja sekaantumiseen, varasteluun, pahantekoon, moottoriajoneuvoilla hurjasteluun, rattijuoppouteen, alkoholismiin, petoksiin ja tuhopolttoon ym.ym.

Kaikki edellä mainitut teot ovat myös Jumalan luomien ihmisten tekoja. Sairauksia! Eihän mieleltään terve ihminen törttöile. Tuomio tulee ja vieläpä sekin eriarvoisesti sopimattomasti käyttäytyville.

Aikaisemmin sairastin autolla hurjastelua. Vaikka kuinka päätin, että en ylitä nopeuksia, päätös ei pitänyt. Vasta, kun sain monta sakkoa hurjastelusta ja toimittajan työnikin vaarantui kortin menetyksen uhatessa, kiusallinen tauti parani.

6

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yu.

      Kavahtakaa nykyisiä Piispoja ja Pappeja sekä heidän jumalattomia opetuksiaan.Sillä ne eivät ole Jumalasta,vaan Saa-tanasta.Sillä Sarvipää on lumonnut heidät puhumaan vastoin sitä,mitä Luojamme, Ikiaikojen Jumala on säätänyt.

    • monogaami

      Miksi sinäkään et puhu siitä, että kirkko vihkii eronneita uuteen avioliittoon entisen puolison vielä eläessä? Eli antaa siunauksensa huorintekemiselle.

      Kirkon konservatiivitkin ovat niin läpikotaisin paatuneita, että pitävät tuota huorinteon muotoa ihan asiaankuuluvana ja kristityille ja kirkolle sopivana. Kummasti he vaikenevat, kun kysyn tätä asiaa. Onko kenties oma lehmä ojassa?

      Mutta, nimimerkki totuusvoittaaaina: Olet varmaan tyytyväinen, että kirkko jo kauan ennen Mäkistä on hyväksynyt heteroiden mieliteon tehdä huorin. Eivät homot ole ainoita, joita hyysätään.

      • Syytön osapuoli saa mennä uudelleen avioon


      • Maisalis
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Syytön osapuoli saa mennä uudelleen avioon

        Kyllä minäkin kovasti ihmettelen sitä, että tiukkaa Raamatun tulkintaa halutaan joissakin piireissä soveltaa etupäässä homoseksuaaleihin. Vai onko niin, että homot nähdään tarpeeksi vaarattomina syrjinnän ja erottelun kohteina: esim avopareihin puuttuminen voisikin osoittautua kovemmaksi palaksi.

        Kyllähän tästä fundamentalismista jokin logiikka tuntuu puuttuvan kun Raamatusta poimitaan vain tietyt kohdat ja toiset taas ohitetaan sumeilematta. Kyllähän Raamatusta on löydetty perusteita milloin orjuudelle ja milloin naisten alistamiselle ja mihin milloinkin.


      • monogaami
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Syytön osapuoli saa mennä uudelleen avioon

        Kirkko vihkii kumman hyvänsä osapuolen syitä kyselemättä!

        Eikä mikä tahansa syy kelpaa eroon, kuten sinun hyvin luulisi tietävän.


    • öoirgg4sa

      Se miten homoseksulaalieihin suhtaudutaan on aivan toinen asia, kuin miten kirkko käytää tätä luonnonvastaisten syntien esiinmarssittämistaan, kalanpääjohtajiensa: Irja Askolan ja Kari Määkisen kirkollisena vallanköytön nykyaikaisena välineenä. Missä vain vajaa sukupolvi sitten kirkko myötäillen ajan henkeä, asttuin tukemaan jopa natsien miehittämään sakasalaista äitikirkkoaan, sen on nyt asettunut tarkoitushakuisestikin riskiäottaen vallankäyttäjäksi omaksumansa agressiivisen marttyyrinroolin kautta loukattuna homoagendan esiinmarssittajana - tekopyhästi närkästellen ja syyllitäsen koko suomalaista yhteiskuntaa kirkkoa johtavan suuren puhuvan kalanpään suulla määkien, milloin mitäkin asiaan liityvää, ja viimeiksi anteeksipyyntöjä "laittomuuden hengessä" koka kansan puolesta niitä muka esittäen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      387
      5787
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      110
      1014
    4. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      20
      932
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      894
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      882
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      882
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      833
    Aihe