Naapurimaat ovat aina sekaantuneet Suomen kielipolitiikkaan! Milloin Suomi viimein itsenäistyy?
Urho Kekkonen arvosteli usein Suomen Tukholman lähettiläs Rafael Erichiä, joka jatkuvasti myötäili vierasta valtiota tavalla joka ei sopinut lähettiläälle. Erich oli riidoissa alaisensa (suomalaisuusmies) J V Snellmanin kanssa (filosofin pojan poika).
Numerossa 5 / 1934 Urho Kekkonen arvosteli E N Setälää, joka oli väittänyt, ettei Suomen yliopistoasia olisi Suomen sisäinen asia, jossa "ei tulisi ottaa huomioon ruotsinmaalaista käsityskantaa". Sitä seurasikin ruotsinmaalaisten puuttuminen adressilla Suomen sisäisiin asioihin. Myös Norjan, Tanskan ja Islannin kansallismieliset jättivät oman adressin vastustaakseen Helsingin yliopiston suomenkielistä yliopisto-opetusta. Suomen lähetystöt ottivat adressit vastaan, mikä oli Kekkosen mielestä diplomaattinen virhe - aiemmin Suomen Oslon lähetystö oli kieltäytynyt ottamasta vastaan sikäläisen puolueen vastalausetta Suomen sisäpolitiikasta. Lähettiläs Erich oli tällä kertaa hiljaa eikä paheksunut ruotsalaisten puuttumista Suomen sisäpolitiikkaan, mitä Kekkonen piti sopimattomana. Pohjoismaalaisten ylimielisyys oli suomalaisille liikaa. Suomen kansa tuomitsi jyrkästi ruotsinmaalaisten sekaantumisen Suomen sisäisiin asioihin.
Mainittakoon, että historioitsija Arvi Korhonen piti adresseja puuttumisena sisäisiin asioihimme ja kertoi skandinaaveilla olleen [ilmeisesti rkp:n levittämää] väärää tietoa Suomen asioista. Norja ja Ruotsi eivät olleet järjestäneet suomenkielistä yliopisto-opetusta tai edes koulu-opetusta pohjoisosiensa suomalaiselle vähemmistölle. Korhonen edellytti, että vaatijan omat olot ovat vähintään yhtä hyvät kuin vaatimuksen kohteella. Ja olivatko tanskalaiset valmiita antamaan saksankielistä yliopisto-opetusta vähemmistölleen, kysyi Korhonen.
Nämä halusivat päättää suomalaisten puolesta Suomen yliopistoasiasta. Tämä oli yritys vahingoittaa toisen maan omakielistä tieteenharjoitusta. Suomen kansalla on oikeus päättää omista yliopistoistaan ja vaalia suomalaista kulttuuria.
Urho Kekkonen arvosteli usein Suomen Tukholman lähettiläs Rafael Erichiä, joka jatkuvasti myötäili vierasta valtiota tavalla joka ei sopinut lähettiläälle. Erich oli riidoissa alaisensa (suomalaisuusmies) J V Snellmanin kanssa (filosofin pojan poika).
Numerossa 5 / 1934 Urho Kekkonen arvosteli E N Setälää, joka oli väittänyt, ettei Suomen yliopistoasia olisi Suomen sisäinen asia, jossa "ei tulisi ottaa huomioon ruotsinmaalaista käsityskantaa". Sitä seurasikin ruotsinmaalaisten puuttuminen adressilla Suomen sisäisiin asioihin. Myös Norjan, Tanskan ja Islannin kansallismieliset jättivät oman adressin vastustaakseen Helsingin yliopiston suomenkielistä yliopisto-opetusta. Suomen lähetystöt ottivat adressit vastaan, mikä oli Kekkosen mielestä diplomaattinen virhe - aiemmin Suomen Oslon lähetystö oli kieltäytynyt ottamasta vastaan sikäläisen puolueen vastalausetta Suomen sisäpolitiikasta. Lähettiläs Erich oli tällä kertaa hiljaa eikä paheksunut ruotsalaisten puuttumista Suomen sisäpolitiikkaan, mitä Kekkonen piti sopimattomana. Pohjoismaalaisten ylimielisyys oli suomalaisille liikaa. Suomen kansa tuomitsi jyrkästi ruotsinmaalaisten sekaantumisen Suomen sisäisiin asioihin.
Mainittakoon, että historioitsija Arvi Korhonen piti adresseja puuttumisena sisäisiin asioihimme ja kertoi skandinaaveilla olleen [ilmeisesti rkp:n levittämää] väärää tietoa Suomen asioista. Norja ja Ruotsi eivät olleet järjestäneet suomenkielistä yliopisto-opetusta tai edes koulu-opetusta pohjoisosiensa suomalaiselle vähemmistölle. Korhonen edellytti, että vaatijan omat olot ovat vähintään yhtä hyvät kuin vaatimuksen kohteella. Ja olivatko tanskalaiset valmiita antamaan saksankielistä yliopisto-opetusta vähemmistölleen, kysyi Korhonen.
Nämä halusivat päättää suomalaisten puolesta Suomen yliopistoasiasta. Tämä oli yritys vahingoittaa toisen maan omakielistä tieteenharjoitusta. Suomen kansalla on oikeus päättää omista yliopistoistaan ja vaalia suomalaista kulttuuria.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vielä 80 vuotta noitten tapahtumien jälkeen RKP levittää vääristetyä tietoa Suomen koulutuspolitiikasta varsinkin Ruotsissa nälkäisille kansalliskiihkoille.
Urho Kekkonen: Demokratia ja perusoikeudet -teoksessa. WG 1972,
Sivuilla 31-110, Demokratian itsepuolustus.
Sivut 83-85:
>>Vuosisadan kolmannen vuosikymmenen puolivälissä ruotsalaiset osasivat ihailtavalla helppoudella luopua heille niinä vuosina poliittisesti epäedullisesta porvarillisuudesta, ja he olivat valmiita tukemaan sosialisteja, vieläpä kommunistejakin, äänestellen tarpeen tullen heidän esitystensä puolesta, luonnollisesti samalla mitalla annettavaa (tavallisesti sentään varovaisuuden vuoksi jo aikaisemmin vaadittua) vastasuoritusta vastaan.
Tällä tavoin ruotsalaiset tosiasiassa johtivat maan hallituspolitiikkaa. On kuvaavaa, että juuri näinä vuosina prof. Furuhjelm, eräs ruotsalaisten johtajista, leimasi pyrkimykset pysyväisten hallitusten aikaansaamiseksi täysin tarpeettomiksi ja demokratian vastaisiksi, sillä hallitus pitää saada vapaasti kaataa, milloin tarve vaatii. Verrattain peittelemätön ajatus oli siis tämä: hallitus piti saada kaataa, milloin se uskalsi osoittaa pientäkin suomalaisuusharrastusta.
Tällaisella tunnottomalla ja oikean demokratian hengen vastaisella keinottelupolitiikallaan ruotsalainen puolue on mitä arveluttavimmalla tavalla kaivanut pohjaa demokratiamme alta. Ei ole ihmeteltävä, että ruotsalaisten "leipäsutenaan"pitämä vasemmisto on tähän taipunut, koska vasemmistolle ei demokratia ole päämäärä, vaan ainoastaan välikappale. Mutta mihin pyrkii ruotsalainen puolue, kun ajatus ruotsalaisesta kuninkaastakaan ei enää ottane tulta?
Tietenkin väitetään, että kuva, jonka tässä olemme luoneet ruotsalaisten taktiikasta, ei voine pitää yhtä tosiasioiden kanssa, koska ruotsalaisella puolueella valtiollisessa toiminnassa on muka ollut isänmaan asia yläpuolella kielellisten seikkojen, minkä edelläesitetty kuvaus perin juurin kieltää. Mutta tosiasia on se, että ruotsalainen puolueemme on käsittänyt tehtäväkseen ruotsinkielen aseman säilyttämisen mahdollisimman laajana tässä maassa ja sen vuoksi se on ollut valmis panemaan alttiiksi mitkä isänmaan menestyksen kannalta tärkeät asiat tahansa. Tämä on voimakas syytös. Onneksi se kohdistuu ainoastaan ruotsalaistemme johtoon eikä varsinaiseen ruotsalaiseen maaseutuväestöön, joka kerran on voitettavissa järkevän kielipolitiikan kannalla.
Tämän syytöksen todistaa oikeaksi koko ruotsalainen politiikka Suomessa viime viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Mutta monet antanevat enemmän arvoa oman suun tunnustukselle, ja siksi kiinnitämme tähän, suomennettuina, ne sanat, jotka ruotsalaisen eduskuntaryhmän nykyinen puheenjohtaja Ernst von Born, Sarvilahden paroni, lausui v. 1927 ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouksessa:
"Meidän täytyy myös osata käyttää hyväksemme jokaista tilannetta, jokaista suotuisaa tilaisuutta, ajaaksemme toivomuksemme läpi. Hallitusmuodon kansallisuuspykälät onnistuimme ajamaan päätökseen ehkä ensi kädessä silloisen Ahvenanmaan kysymyksen kärjistymisen johdosta syntyneen suosuisan tilanteen perusteella. - Myöskin ehdotuksemme perussäännöksiksi ruotsalaista väestöä varten otettiin alussa vastaan eräänlaisella, ainakin näennäisellä suopeudella sen johdosta, että kansainvälinen huomio ja tutkimus juuri silloin kohdistui kansallisuusoloihimme Ahvenanmaan riitakysymyksen yhteydessä. On siis myöskin vastaisuudessa tarkasti käytettävä hyväksi jokainen asiaa varten sopiva hetki, kaikki ne mahdollisuudet, jotka meille tarjoutuvat toteuttaaksemme käytettävissä olevin laillisin keinoin tarkoituksemme ja viedäksemme asiamme lopulliseen voittoon. --- Meillä on edelleen kaikki syy kiitollisuudella ottaa vastaan kaikki se apu ja ymmärtäväisyys, mikä muilta tahoilta voi tulla osaksemme. Tässä suhteessa näyttää meidän täytyvän ottaa huomioon etenkin se, että sosiaalidemokraatit, nyt kuten monesti ennenkin, ovat valmiit tyydyttämään vaatimuksiamme paljon suuremmassa mitassa kuin koskaan suomalaiset puolueet. - Onko muuten tosiaankaan enää ketään, joka vakavasti olisi pahoillaan siitä, että ruotsalainen eduskuntaryhmä, kuten lause kuuluu, on äänestänyt kommunistien kanssa, kuten viimeksi tapahtui, kun ahvenanmaalaisten asevelvollisuuslaki hylättiin."
Avomielisempää ja kyynillisempää lausuntoa harvoin tapaa. Se osoittaa, että valtakunnan elinkysymykset, vieläpä sen alueellinenkin koskemattomuuskin, huokeasti asetetaan kauppatavaraksi, kun on voitettavissa kielellisiä etuja.
Tosin presidenttikausinaan Urkki hieman pehmeni asiassa. Hänen olisi pitänyt ehdottomasti lähettää myllykirje Virolaiselle, kun Johannes juonitteli RKP:n kanssa kattavan pakkoruotsin kuluihin.