Äärioikeistolainen Kokoomuksen kovanaama-poliisi Tolvanen, joka vastoin kaikkia inhimillisiä tunteita, valittiin Mielenterveyden Keskusliiton johtoon. Aiheutti varmaan monta itsemurhaa jo tuo tieto sinällään. Niin, hän tässä puhuu syrjäytetyistä ihmisistä "niinä", aivan kuin he olisivat jotain eläimiä, tai ongelmajätettä.
http://yle.fi/uutiset/sakkojen_muuntorangaistus_tekee_paluuta_-_ennen_nama_sentaan_juoksivat_kassojen_ohi/7380815
Bilderberg-Yle on innokas poliisivaltion mainostaja. Natolobbauksen ja muun äärioikeistolaisen, veropakolaiseliitin näkökulman esiintuonnin lisäksi. On todellakin ironista, että joudumma laittoman pakkomaksun kautta, kustantamaan tavalliseen kansaan kohdistuvaa, taloudellista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuo äärioikeistolaiset veropakolaiseliitin etujenajajat, sössivät Venäjän bisneksetkin:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3206208/venajan-vientiin-tuli-poliittinen-riski
Suomen talous on Venäjässä ja tulevaisuus olisi valoisa sitä kautta, nyt porvareitten natokiiman takia, uhrataan kaikki. Erittäin huonoa politiikkaa.
Kaksi miljoonaa köyhää kannattaa Putinia ja yksi miljoona nälkiintynyttä tykkää Valion voista.
Samovaari lähetettiin justiins Barak Obamalle teekutsuja varten.