Kirjailijan ammatti ja oma ammatti

Yliopiston tutkija, joka kirjoittaa viihdehömppää, ei varmastikaan anna itsestään laadukasta tutkijan kuvaa itsestään. Kirsti Manninen vaihtoi nimensä Emmi mustoseksi, Panu Rajalan kohdalla ja Pentti Hemánuksen kohdalla tiedämme, miten yliopisto otti vastaan heidän kaunokirjallisen sivutoimensa.

Mutta sanotaanko näin: jos kirjoitat laadukasta taidekirjallisuutta, se voi olla jopa etu opettajan ammatissa. Lastenkirjailijat ovat usein opettajia.

Salanimi on aina yksi mahdollisuus.

Aloitetaanko Eeva-Liisa Mannerista ja Eeva Kilvestä...

Kannattaa lähteä siitä, että työnantaja ei ymmärrä että kirja on vain kirja. Jos nimitätin on kovin arka niin kannattaa lähteä pahimmasta tilanteesta. Onhan se niinkin että seisotko kirjasi takana vai häpeätkö sitä? Suurin osa työnantajista on fiksuja, mutta kohdalle osuu aina se lukutaidoton pölvästi, joka ei ymmärrä, että kirja on vaan kirja.

Kannattaako siis turvautua salanimeen? En kuitekaan halua leipätyötäni vaarantaa, vaikken mitään seksiromaania teekkään... Mutta en halua, että ihmiset sitten sekoittavat ammattiminän ja kirjoittajaminän keskenään. Pitäisikö siis luopua julkaisusta kokonaan? Ei nyt yhden teoksen takia kannata ammatti-identiteettiä uhrata... Onko kukaan muu joutunut vastaavanlaisen valinnan eteen?

Aihetta vähän laajentaen, mitä te muuten teette päivätyöksenne ja miten mahdolliset asiakkaat/työtoverit/työnantajat ovat suhtautuneet kirjoittamiseen tai julkaisuun? Mitä hyötyä ja haittaa siitä on ollut? Oletteko maininneet julkaisutoiminnasta työhaastattelusta, onko joku tunnistanut etc. Onko täällä muita, jotka ovat julkisessa ammatissa ja pelkäävät uskottavuutensa tai työnsä menettämistä kirjoittamisen takia?

Oletan. että kirjani julkaisemisesta on mulle pelkkää etua. Jos nyt kukaan edes niiden kymmenien kirjojen joukosta huomaa, että olen julkaissut minäkin yhden...

Kirjailijoita arvostetaan Suomessa, En ainakaan koskaan ole kuullut tai lukenut sellaisesta, että oma ammatti olisi kirjailijan ammatista kärsinyt. Sitten ehkä, jos kertoilee oman yksityiselämänsä juurta jaksaen lehdissä tai ilmoittaa kirjoittaneensa raflaavan tositarinan omasta elämästä. Silloin ehkä aletaan epäillä kirjoittajan suhteellisuudentajua, jos ammatissa sellaista vaaditaan.

Paljastuskirjoja omasta ja samalla muiden elämästä ei ehkä arvosteta samalla tavoin kuin runoja, dekkareita tai taideromaania, jos nyt puhutaan korkeamman tuloluokan tai koulutuksen ammateista. Runojen julkaiseminen voi puolestaan laskea uskottavuutta, jos vaikka kirjoittaja sattuu olemaan ison telakan pääluottamusmies. Vai olenko vain turhan ennakkoluuloinen olettaja? En ole tosiaan koskaan kuullut, että joku mainitsisi kärsineensä kirjan julkaisemisesta ammatillisesti. Luulisi edes yhden avautuneen lehdistölle, jos näin olisi?

En usko, että kirjan julkaiseminen mustaa nimeä, mutta jos sen julkaisemisen jälkeen antaa hömppä-hömppä-paljastushaastattelun jollekin lehdelle.

Minä luen joskus väliotsikot tällaisista haastatteluista, kokonaista haastattelua en kestä lukea. Tunnen suurta myötähäpeää jo pelkästään valiotsikoista.

Miten joku haluaa paljastella kaikenmaailman asioita itsestään? Se, ettei kerro kaikkea ei tarkoita, että olisi jotain salattavaa.

Kiitoksia paljon vastauksista! Mukava kuulla, että julkaisusta on selvitty hengissä, eikä ole tullut ongelmia työkavereiden tai mahdollisten asiakkaitten tai muihin työhön liittyvien ihmisten suhteen. Onneksi mitään paljastusjuttuja en ole antamassa, en niitä koskaan lehdistä edes tykkää lukea :D

Miten muuten jaatte aikanne päivätyön ja sivutyön kesken? Onko vaikea löytää aikaa kirjoittamiseen? Viekö panostus sivutyöhön voimavaroja päivätyöstä?