Miksi yleensä rakennetaan pikkuruisia tsasounia?

Onhan vaatimattomuus hyve..mut jos sellaseen urakkaan alkaa niin tekisi kunnollisen. Tuntuu olevan joitain leikkikoppeja joissa tsasounien kauneus ei pääse edukseen. Kai sitä kaunista saa rakentaa? Entä saako Luterilainen rakentaa tsasounan?

7

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maapähkinä

      Tuskin sitä paikkakunnan rakennuslautakunta kysyy, mitä tunnustuskuntaa rakennusluvan hakija edustaa. Toinen asia on sitten se, suostuuko piispa vihkimään ko. tsasounan. Ongelmalliseksi tilanne tulee sitä kautta näissä yksityistsasounissa, että mitä niille tapahtuu sen jälkeen kun tämä rakentaja siirtyy tuonilmaisiin. Monesti heidän omaisensa eivät tunne mitään myötätuntoa ko. rakennusta kohtaan ja siitä saattaa tulla vaikka puuliiteri tai puutarhavälinevarasto, ja se ei ole mitenkään tarkoituksen mukaista, mikä ko. tila on vihitty asianmukaisesti rukoushuoneeksi.

      Jos sitä ylimääräistä rahaa on niin paljon, että voisi rakentaa oman tsasounan, niin silloin olisi suositeltavampaa harkita siirtymistä jumalanpalveluksissa muisteltavien kirkonrakentajien listaan. Suomessakin on niin paljon toisen maailman sodan jälkeen rakennettuja kirkkoja ja tsasounia, jotka kaipaavat nyt peruskorjausta, että lajoitus siihen suuntaan olisi paljon tarpeellisempaa.

      • Täytyypä myöntää että itse haluaisin suunnitella ja rakentaa edullisesti tsasounan tai sitten kappelin. Mielenkiintoa löytyy ortodoksisuutta kohtaan kyllä ja sen vuoksi tsasouna ja ikonit..myös itse tehtynä. Omaisia ei ole joille perintöä jättäisin. Eikä paljon rahaa mutta siitä huolimatta kun tässä jossain vaiheessa maalle muutan, toivon saavani luvan rakentaa tsasounan tai sitten kappelin.


      • syyttelemättä paras

        Mutta eihän edes ortodoksisuus määrittele rakennuksia pyhiksi.

        Siten ei kai liene vaaraa siitä missä käytössä rakennus joskus sitten on ellei siellä ole paikalleen muurattua alttaripöytää.

        Ja onhan tuolla venäjälläkin vaikka mitä ollut kirkoissa.Myöskin suomessa on ortodoksisia rukoushuoneita vaikka minkälaisissa tiloissa.


    • yötönyö

      Yleensä pieni tsasouna ei tarvitse rakennuslupaa.

    • Toivon mukaan luteri

      Vastaan vain viimeiseen lauseeseen, joka vaikuttaa aika erikoiselta. Toivon mukaan luterilaisuus ei ole teille enää mikään vakaumus, jos olette tsasounaa rakentamassa. Onhan tässä maassa kuultu kaikenlaisista tapauksista, joku on väittänyt olevansa luterilainen ortodoksi ja vaikka mitä sekavaa. Tarkoitan ettei tällaiseen asiaan pidä ryhtyä pelkästään pinnallisen innostuksen takia. Tuskinpa teidän luterilaisessa seurakunnassakaan katsotaan suopeasti näin suuresta poikkeamasta Lutherin opin seuraamisessa.

      • Luterilaiseksi on kastettu. Kirkossa en ole käynyt aikoihin. Kirkosta en ole eronnut. Kiinnostusta on ortodoksisuuteen, rakentamiseen ja ikoneihin. Ei ihan pinnallista.


    • yötönyö

      "Luterilaiseksi on kastettu. Kirkossa en ole käynyt aikoihin. Kirkosta en ole eronnut. Kiinnostusta on ortodoksisuuteen, rakentamiseen ja ikoneihin".

      Hyvä, siitä se lähtee. Oikean tien päässä olet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      154
      2079
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      308
      1769
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1577
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      80
      1241
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1220
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1160
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1081
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      976
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      967
    Aihe