Ukrainan kriisihän alkoi laillisen, vaaleilla valitun presidentin syrjäyttämisellä ja tämä kaikki lännen ajamana sekä tuella. Samaan aikaan kun tehtiin vallankaappaus säädettiin Ukrainassa venäläisiä sortavia lakeja ja avoimesti ääri-oikeistolainen puolue pääsi valtaan. Nimenomaan juutalaisia ja venäläisiä sortava "oikea sektori".
Samaan aikaan myös uusi Ukrainan hallinto ilmoitti hakevansa Nato-jäsenyyttä joka on jo suora haaste Venäjälle ja sen turvallisuudelle ydinalueillaan, samoin kuin -39 Suomen rajalla epämääräisen Saksan ja Suomen elämöinnin aiheuttama uhka. Venäjä oli pakotettu toimimaan ja nyt EU sekä Usa niittää sitä mitä ihan itse on kylvänyt. Hävettää olla tuossa rintamassa Suomen kansalaisena.
Venäjä varoitti hyvin selkeästi seurauksista.
Samaan aikaan myös uusi Ukrainan hallinto ilmoitti hakevansa Nato-jäsenyyttä joka on jo suora haaste Venäjälle ja sen turvallisuudelle ydinalueillaan, samoin kuin -39 Suomen rajalla epämääräisen Saksan ja Suomen elämöinnin aiheuttama uhka. Venäjä oli pakotettu toimimaan ja nyt EU sekä Usa niittää sitä mitä ihan itse on kylvänyt. Hävettää olla tuossa rintamassa Suomen kansalaisena.
Venäjä varoitti hyvin selkeästi seurauksista.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kerro lisää Pökiö lukija! Saa nauraa... HAH HAH HAAAAA!!!
Pohtiva lukija pohtii lobotomiaa
Elä desantti jaksa. Jos sinua niin paljon hävettää itsenäinen ja itsetunnon omaava Suomi, niin muuta Venäjälle.
Miksi et muuta Venäjälle toveriesi tavoin kun te sitä maata niin kovasti ihannoitte? Eikö siellä ole sossua joka maksaa teidän loikoilun ja mielisairaan postailun keskustelupalstoille "päivätyönä"?
Kertokaa te Venäjän ja miljardööri-oligarkkien ihannoijat, miksi ette muuta Venäjälle? Mitä teillä on suomalaisuutta ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan?
Ikinään teiltä ei tule vastausta näihin kysymyksiin. Kyllähän minä sen jo tiedän. Pisto sydämessä on niin kova valehtelusta ja huonosta omatunto-itsetunnosta ettei mitään rajaa. Häpeäisitte, kymmenet tuhannet suomalaiset maksoivat verellään itänaapurin aggressioita vastaan ja onnistuivat vaivoin säilyttämään itsenäisyyden, mutta te punapieksuiset pösilöt olette valmiita myymään Suomen noille iivanoille.
Tehkää palvelus ja häipykää Suomesta.
Typerys olet. Omatuntosi taitaa soimata.
Suomi on kyllä kokoomuksen ansiosta myyty jo ulkomaille. Suomi nykyisellään on kaukana itsenäisestä. Jenkkien perässä mennään sätkynukkeina.
Ja aivan samoin vois kysyy teiltä jenkkilää ihannoivilta NATottajilta, että miksette muuta sinne USAn paratiisiinne!?
Mä ainakin kannatan TÄYSIN itsenäistä (jopa EUsta vittuun! Siitä ei ollu Suomelle MITÄÄN hyötyä, mutta HAITTOJA! Niitä löytyy!) Suomea, jolla on hyvät diplomaattiset suhteet, oma puolustus ja joka ei nuoleskele MINKÄÄN maan persettä ja samalla pyllistä jolkekin toiselle!
Jos tätä on ylivaikea ymmärtää, niin ... voi voi! :)
Ei hätää joku naatti ohjaa tätä näytelmää. Ennustan että suurimmat häviäjät tulevat olemaan uskonnolliset ja poliittiset liikkeet, myös kaikki kansallismielinen aate tai teko .
Hävettää minuakin tai oikeastaan suututtaa jopa.
Miten me voimme olla asettamassa pakotteita Venäjälle, jos emme mitenkään reagoi siihen, kun Usa samaan aikaan tukee etnistä puhdistusta suorittavaa Israelia. Sitä me emme edes tuomitse.
Ihan suoraa hulluutta huonontaa perusteettomasti välejä suureen naapuriimme.
Missä on meidän Länsi-maiden oikeustajumme?? Me pelkäämme Yhdysvaltoja (ehkä syystäkin) niin paljon, että sallimme sen tehdä mitä haluaa ja vieläpä hyppäämme sen kelkkaan naivisti mukaan.
Venäjän osalta olet oikeassa, mutta Israel tekee aivan oikein puolustautuessaan muslimeja vastaan. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten muslimit kohtelevat muita uskontoja?
Ai nämä lapsiperheet jotka tapetaan surutta tai heidän kotinsa tuhotaan ovat siis ansainneet kohtalonsa? Taidat olla Juutalainen. Kukaan muu ei olisi noin empatiakyvytön ja murhanhimoinen.
Nimimerkki Painu Pois Jack kuvastaa hyvin suomalaisten yksinkertaista ajatusmaailmaa. Hän ei nimittäin ole ääliömäisten ajatustensa kanssa mikään harvinaisuus Suomessa.
EUlla ei ole omaatuntoa
Tarkistamatta faktoja sanoisin, että tuo on valetta.
Ukrainan sillonen perssa oli moskovan miehiä, ja tahtoi kääntyä enemmin venäjän kuin EU:n puoleen. Kansa tahtoi kääntyä eu:n puoleen. Pressa sanoi jyrkän "EI:n".
Kansa veti herneet nekkuun ja veti pressan alas pallilta. Pressa pakeni moskovaan ja uikutti sieltä apua. Itsellleen ja sitten suuttui maan venäläisvähemmistö. Hekin marssivat moskovaan ja pyysyvät apua - koska he eivät saaneet päättä mitä halusivat.
Enemmistön toive EI toteutunut vaan vähemmistö aloitti tappelun.
Älä vedä tähän mitään sortolakeja tai nato -jäsenyyksiä. Vähemmistö ei yleensä päätä, eikä varsinkaan hae isompaa pamppua tykkeineen apuun. Paitsi Ukrainassa. Ennen sotaa, siellä eli ukrainalaiset ja venäläisvähemmistö ihan rauhassa rinnakkain. Nyt on naapuri toisen kurkussa kiinni. Ja mistä se venäläisvähemmistö (tavalliset viattomat kansalaiset) sai aseensa? KOKO sen arsenaalin?
Ukraina oli itsenäinen maa jonka pressa oli vanhoillinen. Kansa tahtoi uudistaa.
Täynnä tietämättömyyttä, aloitetaan vaikka tuosta että millä perusteella kansan enemmistö mielestäsi oli vallankaappaajien tukena Kiovassa? Enemmistöhän juurikin oli äänestänyt Janukovitsin valtaan.
Niin oli äänestänyt, paljon ennen rähinää. Montako kautta Janu istui? Janu ei ole syytön tähän rähinään.
Kiista eu:sta alkoi sen jälkeen. Ja sitten nekin jotka eivät sitä ennen olleet äänestäneet tai sanoneet mieltä, ilmoitti toiveensa muuttua. Kansalla on oikeus keskustella keskenään ja ilmoitttaa mitä ne tahtovat. Siellä mielipide iskettiin maahan. Muistan kuin eilisen päivän, ne Janun ilmoitukset, että hän tahtoo moskovan liittolaiseksi, eikä hän tue kansan tahtoa tutkia eu- vaintoehtoa. Siellä oli riitaisa hallitus jo paljon ennen rähinää.
Nato- EIKÄ eu ole hyväksi ukrainalle. Ne pärjää paremmin itsenäisenä.
SIKSI sinne pitää saada rauha. EU on paskalaitos, sen pitää sulaa kasaan, eikä laajentua. Suomenkin pitäsi irtautua siitä.
EI - sillä. Ukraina ei olisi ollut valmis jäseneksi, siellä ei tarvita enempää rutiköyhiä tuettavia.
Jos USA:lla on puikkonsa pelissä, mä haluaisin puristaa sitä pillistä kuin Homes Barttia. Ne ei tunne venäjää eikä sen tapaa toimia. Mutta ukrainan siviilit kärsii tässä. Isot pojat paukkaa sapeleita.
Kerro vielä meille: miten ihmeessä SINÄ tiedät tarkalleen mitä siellä tapahtui?
Ei siihen niin ihmeellistä tarvita, älyä ja halua katsoa länsimaisen propagandan ohikin.
Tuolla logiikalla Itä-Ukrainan äänestys oli laillinen ja he ovat eronneet Ukrainasta.
Koska enemmistö äänesti sen puolesta itä-ukrainassa.
Siispä Ukraina hyökkää nyt toiseen valtioon.
dgds
Juuh! Ja Krimin kansa tass sano Ukrainalle "EI" ihan vapaissa vaaleissa, mut kuinka SE ei sit kelpaa sulle? :) Mitä eroa?
Ja eikös ne saanu ne aseensa ku otti haltuunsa niitä ukrainalaisten varuskuntia siinä alussa kun antautu suosiolla?!
Ja takuulla venäjä myös möi, mutta eihän se tunnusta, eikä voikaan tunnustaa, ku eks kansainväliset lait kiellä asekaupan sotaakäyviin maihin? Mutta ihan noviisihan venäjä on asekaupoissa jos vertaa vaikka jenkkilään! Sen kaupoista ei vaan koskaan nosteta mitään älämölöä, ainakaan suomessa, koska meijän mediat on niin länsimielisiä! :/
Ja eipä noita asekauppoja edes kukaan oikein tutki!? Mutta kun jo pelkkä SE, että jenkit jos vaan VÄITTÄVÄT Venäjän myyvän aseita esmes Ukrainan separatisteille riittää saamaan maailman painokoneet puksuttamaan punaisina varmana tietona sitä, että MYY! Niin mitä syytä kenenkään sit on edes tutkia!?
Ja isot maat nyt paskat nakkaa moisille syytöksille!? Mut Suomen kaltaiset pikkumaat sit joutuu kahden tulen väliin, kun joutuvat ottamaan kantaa jompsinkumpsin päin!? :/ Ja varsinkin Suomessa dorkat päättäjämme viel menee tähän retkuun, ja alkaa toitottamaan sit länsipropagandaa ku sätkynuket! Kun tyhmiä ovat!? :/ sanoisvat vaa diplomaattisesti et: "katotaahan nyt" tai "en ota kantaa"? Mut EI! :/ Pakko on alkaa kailottamaa jommankumman puolen sontaa, ku sillä saa kivasti lärvin telkkaruutuu ja lisää ÄÄNIÄ! :)
Länsimainen aivopesu on isolla rahalla tuotettu tehokas tuote.
Ai jaa?
tuo tännekin. Ei ole näkynyt.
Nautit siitä joka päivä.
Ihanaa lukea hallusinaatioista.
Mitävittua tuo aloittajaälykääpiö oikein horisee? Janukovitsh varasti rutiköyhän valtion rahoja itselleen ja sukulaisilleen ainakin sadan MILJARDIN euron edestä. Pienemmästäkin maanpetoksesta on hirtetty.
1939 Suomen rajalla elämöivät Stalin ja Hitler jotka olivat kimpassa jakaneet koko Itä-Euroopan ja Suomen keskenään. Stalin tuli peräämään tämän jaon saalista, mutta sai turpaansa.
Olisi parempi sinun olla kommentoimatta mitään, koska et tiedä mistään mitään.
Sinussapa sitä tietäjä asuu, Aku Ankastako nuo olet lukenut?
Miten tuo toimisi meillä,suurin osa kansasta haluaa eroon EU;sta
ja eurosta, nykyinen hallituksemme ja toki edellinenkin os saattanut
maamme suunnattomiin velkavastuisiin pönkittämällä EU-alueen
pankkeja, voi olla että joudumme maksamaan noita hölmöjä
takuita ikuisuuteen asti, tosiasiassa rahat menetetään.
Valtion velka on sitten oma lukunsa,kansan kurjistamispolitiikka jatkuu
EU;n määräämällä tavalla.
Entä jos kansa nousisi kapinaan ja jostain tulisi tarkka-ampujia
tappamaan hallituksen puolustajia, olisiko se oikein,
olisiko kapinoiva kansa oikeutettu tekoihinsa, vai leimattaisiinko
terroristeiksi.
Meillä on vaalit hallituksen vaihtoa varten ja samoin myös Ukrainassa,olisi ollut syytä odottaa, mutta joillekin tahoille
se ei sopinut.
Joku osapuoli haluaa sotaa, toivottavasti sitä ei tule.
perii.
Olisiko pitänyt odottaa, että Janukovyts olisi vielä enemmän saanut tyhjennettyä Valtion kassaa, jonka se oli jo melko tyhjäksi saattanutkin.
Suuri linna oli valtion rahoilla rakennettu, yli 2000 neliötä käsittävä asuintalo, jossa kaikki vesihanat ym.on kullattu ja kaikkialla on marmoria ja kaikenlaista ylellisyyttä. Olipa "tontille" rakennettu Putinillekin oma vierailuhuvila.
Pakoon lähtiessään tämä teidän arvostavanne, vaaleilla valittu presidentti vei valtion rahoja selvänä seteleinä 32 miljardia. Näin kertoo SK.
Presidentti, joka ei maan hyväksi tehnyt yhtään mitään, vaan rahoitti sukulaisiaan, ennen kaikkea itseään ja poikaansa. Jätti kaasulaskut Venäjälle maksamatta, joita nyt Venäjä kierosti karhuaa tietäen hyvin, mihin rahat katosivat. Ottaisi nyt kaasurahat suoraan Janukovytsiltä.
Siinä meillä on kaksi kovaa päämiestä Janukovyts ja Putin, joilla kummallakin on oma suu lähempänä kuin kontin suu.
Rikollisuuttako tämä tarinan aloittaja suosii?
Paljonko on 32 miljardia selveinä seteleinä? Siis painaa? Montako helikopteria tarvitaan?
http://demonocracy.info/images/usd-1_billion_dollars-1,000,000,000_USD-v2.jpg
Sellaisia sii 32.
Minä vuonna oli se linna rakennettu? ja kuka oli maan presidentti silloin? Muistatko?
älytöntä tuubaaa, viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole ukraina pystynyt kaasulaskujaan maksamaan,,koska ei ole ollut rahaa, valtaapitävistä riippumatta.
Aika huvittavaa on väittää että ukrainan valtion varoja olisi viety 32 miljardia? ukrainan talous on pienempi kuin Suomen.
Tuskimpa tuo janun talo on maksanut sen enempää kuin pelkkä presidentin linnan remontti Suomessa, siis 200 miljoonaa.
Janukovits oli kuitenkin vähiten korruptoitunut tähän astisista ukrainan presidenteistä, tai ylipäätään johtajista.
Nykyinen Ukrainan hallinto on syyllistynyt sotarikoksiin pommittamalla asuttuja siviilikerrostaloja. Tuo on astetta kovempi rikos kuin Janukovitsin
”the Poro” on vaatinut lentokoneet turmapaikalle tutkimusrauhaa, mutta samaan aikaan Ukrainan joukot hyökkäävät sinne?? Eivätkö ne ole enää presidentin käskyn alaisia??
Ai täällä onkin virolaisia?
Sinähän sen tiedät, en ole asiantuntija. heheheheh
Juu eli 31 kertaa toi kasa siis!?
On muute ollu SUHT kookas kuljetuskopteri!? :D
Joo mut toisaalta?
Voiha toi Ukrainan huono taloustilanne johtua kyl siitäkin, et Janukovits kääns valtion rahojaa vähä sukanvartee? Ja otti palatsinsa rahasäiliös rahakylpyjä ku Roope Ankka? :P
Sillähän ne monet Afrikan maatki on köyhiä ku kirkonrotta vaikka sinne pumpataa vuosittain kymmeniä, ellei satoja miljardeja Euroja maailmanlaajusesti, ku niitten diktaattorihallitsijat pistää noist suurimman osan omaa pussiisa!? :/ ja taitaa sitä tehhä ihan demokraattisesti valitut pressatki tuol maankolkassa! :/ ne pitäs jäädyttää noi kehitysapu-hommat kokonaa siks aikaa et sais sinne tehtyy tarkkaa valvotun systeemin et mihin ne rahat oikee menee? :/ Nyttehän niit ei valvo kukaan, niinku se YKn jamppakin siinä Haiti-dokkarissa sano!
Länsimaat ovat ajaneet Putin nurkkaan pakkoteineen.
Ei paljoa tarvitse tuntea Venäläistä kulttuuria ja luonnetta
Länsimaat alkoivat ”komentelemaan ja uhkaamaan” Puttinia pakotteilla.
Mikäli Putin olisi taipunut, hän olisi osoittanut olevansa pehmeä ja heikko johtaja.
Tällaiselle johtajalle ei Venäjällä machokultturrissa ole käyttöä. Putin olisi pantu pian viralta tms.
Länsimaat eivät tarjonneet Putinille ollenkaan perääntymistietä, jossa hän olisi voinut säilyttää kasvonsa kotimaansa politiikassa.
nimenomaan ja pian Putinille ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla päälle, siinä on brysselin herroilla nenänpäät valkoisina sen jälkeen.
Putin toimii esikuvansa Hitlerin tavoin ja tulee johtamaan maansa tuhoon.
Johan Putinille annettiin pala Ukrainaa. Pitää varmaan seuraavaksi antaa Puola, Suomi ja Balttian maat lohdutuslahjaksi, ettei suuri macho-johtaja menetä kasvojaan.
Esikuvansa, missäs hän on niin sanonut, toope?
Äläs nyt, ku hää on MEEDIO!
PS: Pist äkkii foliohattu päähäs ennenku se lukee sunki ajatukset!?!
Kuka antoi!?
Eks siitä äänestetty?
Vai annettiinko Stubbillekin pala Eurooppaa, kun se valittiin Brysseliin?
Mistä tietää että venäläismielinen valehtelee?
- sen huulet liikkuvat.
Entäs mistä tietää että jenkkimielinen valehtelee?
Sen sormet liikkuu näppäimistöllä!
*BUAHAHAAA!*
GOTCHA!
Pohtivalle,
olet oikeassa.
Maailma on sekaisin kun taloudellisessa lamassa rypevät USA, NATO-maat ja hyvin moni EU-maa yrittävät talouspakotteilla estää Venäjää vaurastumasta ja voimistumista.
Tuo opressan talo jota täällä niin ylistetään oli suomalaisten tekemä
hirsirakennus, ihan hyvän näköinen mutta kyllä Nallen kartano
on hienompi.
Eikä ne meidänkään pressat nyt olkimajoissa elele.
Tuo miljardien vienti saattaa olla huuhaata, tai sitten hän vei
rahat turvaan uudelta hallinnolta,
Totuuden puhumista ei vaan enää sallita kaiken fantsuilun sumutuksen ja maan petoksen keskellä
horjumatta puolla.
Totuutta näyttää olevan kahdenlaista.
Venäläismieliset puolustelevat ja kääntävät kaikki tosiasiat ylösalaisin. Se on heidän totuutensa.
Me todelliset pohtijat uskomme totuuteen, emmekä vääristele tosi asioita miksikään. Me uskomme kerrottuun tekstiin ja tiedämme, että SK esim. ei valehtele, koska se joutuisi valheista vastaamaan oikeuden edessä.
Ne 32 miljardia oli dollareissa,joten Janukowyts olikin huolellisesti ennakoinut tapahtumat ja oli valmiina kuin lukkari sotaan.
32 miljardia on yhtä totta kuin se kullattu vessanpönttö joka valheeksi myönnettiin.
No JUSTIINHA sä vääristelit!? :/
Totuudenpuhuja muka!?! Ja PASKAT!
1. Sä niputit automaattisesti IHAN kaikki venäläismieliset automaattisesti valehtelijoiks!? No TUSKINPA sentään näin meidän planeetalla kuitenkaan!? Tiedä sitten sun omalla huuru-pallollas!? :/
2. Voisitko kertoa sen maan nimen ja sen nimenomaisen lakipykälän, jossa VALEHTELU on kriminalisoitu?
Juu ei mul muuta, herra "pohtija"! :)
Natottaja veropakolaiseliitille, jokainen tavallinen suomalainen, on potentiaalinen rikollinen, uhka, mielisairas, vaarallinen ym titteleitä riittää, kun äärioikeistolainen vihakirjoittaja-pölvästi on asialla.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/98416154/stubb-ylelle-isantamaasopimus-vahvistaa-suomen-ja-naton-suhdetta
Nato = Sota. Se on ihan varma asia. Kukaan järkevä suomalainen, ei päästä sotaa maahamme. Siksi nato on pidettävä poissa Suomesta. Nyt ja tulevaisuudessa.