Eiköhän nyt viimein ole aika tunnustaa Ilmajoella epäonnistunut asioidenhoito, velkamäärä on kasvanut kasvamistaan ja kunta elää toisten työpaikoilla ja valtionavuilla.
Kuntaa johtaa kyvytön alkoholisti, ja uusia virkoja tarvitaan ,mm kehitysjohtaja!!! Eikö kunnanjohto osaa töitään?
Kurikkaan liittyi jo Jalasjärvi ja JIK, in kautta asioista jo päätetään Kurikassa muutenkin yli puolet.
Kurikkaan myös kampus valmistuu lähivuosina, Ilmajoelta Vannesluoman ja kepun ajamana Taiko lopettaa, eli kaikki merkit viittaa siihen että Ilmajoesta on tulossa takapajula.
Järki käteen ja Kurikkaan vapaehtoinen liitos.
Järki mukaan ja liitos Kurikkaan
27
421
Vastaukset
- jenkka kaffa
Joo näin, Kurikkaan vaan näin ensalkuun. Sitten koko JIKKI Seinäjokeen. Sanokaa mun sanoneeni, että nää pikkuliitokset on vasta alkusoittoa. Samoon käy Kauhavalle ja Lapualle, liittyy ne toisiinsa tai ei, niin kohta nekin on Seinäjoes. Kauhajoen alue on oma lukunsa, ja ehkä tuo Alavus-Ähtäri. Muu on Seinäjokea, jo ihan käytännössäkin. Kattokaa nyt liikennettä mihinkä päin liikenne suuntautuu, kyllä se on Kurikasta Kauhavalle aika Seinäjoki voittoista. Loppujen lopuuksi voi käydä niin, että ep:lle jää ainoastaan YKSI kunta, Seinäjoki, joka on maakunnan kokoinen. Näin tosin käy ennemmin tai myöhemmin, läpi Suomen. Jäljelle jää Seinäjoki, Vaasa, Pori, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Kokkola, Oulu, jne jne. Muut ovat enemmän tai vähemmän sivupisteitä.
- TYÖSSÄKÄYNTIALUE
on RATKAISEVIN.
siis Ässäjoki.
ei mennä vastavirtaan mettäkyliin........ - sem1
Kurikan ainut taajama joka kasvaa, on hautausmaa.
Pitäkää nyt turpanne kiinni täs ei tartte mihinkään liittyä.- jenkka kaffa
Saa liittyä taikka olla liittymättä. Miten vaan. Ennemmin taikka myöhemmin kuitenkin ollaan koko ep yhtä ja samaa Seinäjokia.
- Solidaarisuus
Kunnan taloudesta Kurikka Jikin kautta hoitaa jo nyt 50% .
On ihan tyhmää pitää kallispalkkaisia juoppoja päättämässä katuvaloista Ilmajoella.
Asiat on nyt niin että ainut järkivaihtoehto on Kurikka ja kannattaa muistaa että veroprosentti on Kurikassa 2% pienempi kuin Seinäjoella.
Keskipalkkaisella perheellä se tarkoittaa 1600 euroa nettona enemmän käteen, ja lisäksi vakuutusmaksut on paljon halvemmat.
Ilmajoki on pakkoliitoksen edessä, kepulaisten sössittyä kunnan velkavankeuteen.
Sossut kannattaa myös Kurikka-liitosta. - Kurikka-Ilmola
Mikä on Pirttikosken om kanta? Kurikka vai Seinäjoki?
Joutuu nyt valtuuston renkinä pitämään Ilmajoen itsenäisyydestä kiinni, tietäen että velkaa on niinpaljon että ilman Kurikan rahoja emme selviä. - Ilmola YES!!
Päivänselvää että Ilmajoki-Kurikka-Jalasjärvi-Jurva muodostaa jatkossa ILMOLAN kaupungin.
Pirttikoski menee Sihdon Paulan avustajaksi eduskuntaan, ja Teräväisestä tai Ollilasta tulee Pormestari. - Ei Kurikkaan
Kurikka on kuoleva paikkakunta. Väki vähenee ja työpaikkoja häviää koko ajan. Ilmajoen ei ole syytä mennä vastavirtaan. Kurikkalaisiin ei ole luottamista. Palvelut häviää täältä ja keskittyisi Kurikkaa. Yrittihän Ollila hävittää täältä lääkäripäivystyksen ja keskittää Kurikkaan.
- Tilastonikkari korvalta
Mutta meneekö tässä nyt viimeinen mahdollisuus perustaa Ilmajoen kaupunki? Olis se niin komiaa asua omas kaupungissa, vaikka sitten velkarahalla. Lohkaistiihan Seinäjoki aikoinaan lääniin Suur-Ilmajoesta, sikojako oleette nussineet kun väki vähenee ja rampautuu ?
- Kissakin ui
Tilastonikkari korvalta kirjoitti:
Mutta meneekö tässä nyt viimeinen mahdollisuus perustaa Ilmajoen kaupunki? Olis se niin komiaa asua omas kaupungissa, vaikka sitten velkarahalla. Lohkaistiihan Seinäjoki aikoinaan lääniin Suur-Ilmajoesta, sikojako oleette nussineet kun väki vähenee ja rampautuu ?
Kyllä se taitaa olla nyt kohta mahdotonta, jatkossa perustetaan emäpitäjien Kurikka-jalasjärven mukaan uusi kaupunki nimellä:
Kurjala
Ihan osuva nimi sanoisin :P
- Kurikkakin on
kuralla.
Ei Sarvijokeen tai Koskueeseen. - seppo p
Ilmajoella verot nousee ja virkamiehet lisääntyy.
konkurssikunta, kriisistä toiseen.. - TYÖSSÄKÄYNTIALUE ???
NUORISON TULEVAISUUS ja suunta ???
Helsinki, Seinäjoki vai Mietaa ??? - huubert3
Mitäs mieltä tällaisesta kartasta???
http://www.arcgis.com/home/webmap/viewer.html?webmap=eadc178d041342d19135992c7279d0bf
Kartta siis perustuu laskennallisuuksiin. Työpaikkojen sijaintiin, ihmisten asuinpaikkoihin, sekä tieverkostoon. Siitä on ohjelma laskenut 88 ns "työssäkäyntikeskusta", joista on sitten tehty kompromissi matkan suhteen. Esim Lappiin, Itä-Suomeen, sekä Turun saaristoon muodostui jopa alle 10 000 asukkaan keskuksia. Pääosin keskukset olivat kuitenkin yli 20 000 asukkaan keskuksia.
Mielestäni mielenkiintoinen kartta. Joka ei vedä kotiinpäin, vaan perustuu ihan laskennallisuuteen. Esim Kotkan laskennallinen keskus olikin Karhulassa, joka varmasti ihan oikeastikin on suuremman osan asiointipaikka.
Meidän omasta alueesta... Varmaan aika lähellä todellisuutta, työssäkäyntialueen suhteen. Huomattavaa on myös, että entinen Peräseinäjoki kuuluu (ainakin laskennallisesti) enemmän Alavuden työssäkäyntialueeseen, kuin Seinäjoen. Matka on käytännössä 50/50 Seinäjoki/Alavus, joten uskon silti että enemmistö käy "aikusten oikeesti" Seinäjoella töissä. Myös Virrat kuuluu Alavuden piiriin, en tiedä kuinka on käytännössä.
Varmaan mitä isompi keskus, niin sitä enemmän siellä käydään ns pendelöimässä. Esim joku Alavus tai Kurikka, olkootkin laskennallisia keskuksia, niin en usko että "pendelöinti" kovin suurta on, sivukunnista. Luulisin että esim joku Virrat, niin siellä käydään töissä lähinnä omassa kunnassa. Sama koskee muitakin ns syrjäkuntia kaukana Seinäjoesta tms. Oma kunta työllistää. Ilmajoki ja Lapua on sitten asia erikseen, Seinäjoki on niin lähellä, että se lisää työssäkäyntiä sinne päin suuresti.
Mutta hei, vilkaiskaapa karttaa. Kyllä se ainakin jotain osviittaa antaa moneen mutu-asiaan. Ihan avoimin mielin... - ...
.
- . . .
.
- Paapat vai
NUORET RATKAISEVAT
tulevaisuuden ??? - kurikka
Suosittelen että velkaa otetaan niin paljon kuin pankeilta irtoaa. Investoinnit tappiin ja sitten kriisikuntana Kurikkaan. Eli Jalasjärven malliin.
- I-Joki
Luonnollinen valinta on tosiaan Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan suunta. Siellä me asioimme ja työmme teemme. Siellä on hyvä olla, muut suunnat ovat huonompia vaihtoehtoja. Meidän päättäjämme sulautuvat hyvin sopuisaan porukkaan.
Tällä tavoin Suomi ja Ilmajoki nousuun.- työmatkalainen
Mistäs se sitten johtuu, että Ilmajoelta on aamuruuhkan aikaan katkeamaton autojono Seinäjoen suuntaan, ja Kurikan suuntaan menee yksittäisiä autoja? Huviajelijoita vissiin???
- NOPEA LIITOS 2016
ÄLÄS NU KYLLÄ SE ON LIITOS SEINÄJOKEEN JA SILLÄ SIISTI.
KUINKA MONI ILMAJOKINE HAKEE LEIPÄNSÄ SEINÄJOELTA.
TÄYSIN LUONTEVAA JA JÄRKEVÄÄ
PIAN LIITOS SEINÄJOKEEN JA SILLÄ SIISTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - P.Perälä
Näin se mene. Pirttikoski apulaiskaupunginjohtajaksi, mutta mistä ssataisiin työpaikka Ssillanpäälle? olisiko mitään suojatyöpaikka.
- solidaarisuus
Sosiaalidemokraattina kannatan liitosta seinäjokeen, onhan se suuri kaupunki.
Isompi kaupunki olisi parempi ja onhan siellä isompi veropeosenttiki.
Me sosiaalidempkratit kannatamme isompaa kuntaa jotta saisimme enemmän veroja ja yhteisvastuuta. - liitos vann
EI HELKKARI KURIKKAAN VAAN SEINÄJOELLE JA ÄKKIÄ
Mistäs se leipä pöytään tulee mistäs ne palvelut haetaan?
ISOMPI PAREMPI
Tai kaikki yhteen ilmajoki nyt kurikka sitten kun on ensin liittynyt jalasjärven kanssa - seinäjokeen kiitos
Järki käteen ja liitos Seinäjokeen
Mistäs haetaan palvelut?
Missäs käydään töissä?
Mikstäs terveyspalvelut? - uimaRII
Kunhan Ilmajoella pysyy uimahalli ja teekoo, niin kyllä liitos Seinäjokeen kiitos. Muita palveluja en ilmajoen keskustasta tartte. Tosin uimahalli on varmaan koko ep:n paras, siellä käy kuuleman mukaan ympäristökunnista asti porukkaa, ihan väljyyden, uudenaikaisuuden ja lämpöisen veden peräs. Seinäjoen uimahalli on ihan peräsuolesta, kauhea natsikuri siellä joka asias, ja liikaa väkeä tuppaa sinne ainoaan lämpöiseen altaaseen joka on liian pieni. Teekoo on siitä hyvä ettei se oo liian suuri laitos, kuten seinäjoella. Pääsöö pieni ihminen helpommin sinne vähemmillä askelilla.
- Savikuja
Ja meille sivukyläisille sepeliä uimahalliteihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611175
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372246
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421664Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351256Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61066Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo102991