Naispappeja yhdistää

Ei liene mitään sattumaa että kun nykyään teologiseen pappaiskoulutukseen pyrkijöistä yli 60% on naisia (=tulevia ja nykyisiä naispappeja), niin eletään ennenkuulumattomia aikoja kirkossa niin että Raamatulta on riisuttu enemmön arvovaltaa kuin koskaan, tilalle on tullut kaikenlaista humanistista ja sosiaalista hömpänpömppää tyyliin: "Jumala on rakkaus ja kaikki on sallittua".

Olen havainnut vuosien varrella että seuraavat asiat yhdistävät naispappeja:

-Eivät usko helvettiin

-Eivät usko viimeiseen tuomioon

-Ajattelevat kaikkien lopulta pelastuvan

-Ajattelevat että kaikki uskonnot vievät taivaaseen eikä kristinuskossa ole muuta erinomaista niihin verrattuna paitsi suurempi "rakkaudellisuus ja suvaitsevaisuus"

-kannattavat homouden syntiä

-Eivät usko Raamatun olevan Jumalan sanaa

-Eivät halua kuullakaan klassisesta, kirkon tunnustuksen mukaisesta kristillisyydestä
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eivätkä ilmeisemmin usko Jeesuksen neitseestäsyntymiseen ?

Humanisti opettajiensa, eli harhaanjohtajiensa kanssa.

Raamatun sanoma ei ole arpomista, vaan se on ikuinen.

Äänestä

Kuulehan Balttis kakkonen vai onko se jo kolmonen menossa. Jospa rauhoittuisit tai menisit muualle riehumaan, kun kyllästyttää jo se että täällä on nyt joka paikassa tuota mellastamistasi. Balttis kun saatiin ainakin toistaiseksi pois, niin jo tuli toinen tilalle. Olisi kiva jos täällä olisi asiallista keskustelua eikä tuota vihan suoltamista, mikä alkaa todella tympäistä. Otapa vaikka mallia tuosta Evitasta. Se on konservatiivi mutta ei rähjää ja parjaa ja riehu kuten sinä. Minä en ole missään liberaalileirissä, niin että sellaisen piikkiin tätä ei pidä panna. On vain alkanut inhottaa, ja tuolla menolla saat minusta vielä konservatiivien inhoajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämää jo nähnyt kirjoitti:

Ei liene mitään sattumaa että kun nykyään teologiseen pappaiskoulutukseen pyrkijöistä yli 60% on naisia (=tulevia ja nykyisiä naispappeja), niin eletään ennenkuulumattomia aikoja kirkossa niin että Raamatulta on riisuttu enemmön arvovaltaa kuin koskaan, tilalle on tullut kaikenlaista humanistista ja sosiaalista hömpänpömppää tyyliin: "Jumala on rakkaus ja kaikki on sallittua".

Olen havainnut vuosien varrella että seuraavat asiat yhdistävät naispappeja:

-Eivät usko helvettiin

-Eivät usko viimeiseen tuomioon

-Ajattelevat kaikkien lopulta pelastuvan

-Ajattelevat että kaikki uskonnot vievät taivaaseen eikä kristinuskossa ole muuta erinomaista niihin verrattuna paitsi suurempi "rakkaudellisuus ja suvaitsevaisuus"

-kannattavat homouden syntiä

-Eivät usko Raamatun olevan Jumalan sanaa

-Eivät halua kuullakaan klassisesta, kirkon tunnustuksen mukaisesta kristillisyydestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu