Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mietteitä feminismistä

heureka3

Huomautuksena veljille ja siskoille

Paras tapa taistella feminismiä, eli naisvaltaista (tasa-arvotonta) yhteiskuntaa vastaan on jättää se omaan arvoonsa. Naisvaltaisuudesta on hyvin vähän tutkimusta, koska se on ilmeisen uusi juttu ihmiskunnan historiassa. Se miksi sitä ei ole aikaisemmin sovellettu ei varmaankaan johdu siitä, että ihminen olisi jotenkin viisaampi tänään kuin Sokrateen aikaan, vaan siitä, että on aina ymmärretty mitä naisen päässä liikkuu ja miksikä nainen on muotoutunut miljoonien vuosien evoluution myötä.

"Patriarkaalissa" yhteiskunnassa kaikilla miehillä oli nainen ja naisella mies. Tämä täydensi molempien primitiivisiä tarpeita, joka on miehellä kumppanuus ja naisella johtajuuteen alistuminen. Valitettavasti tänä päivänä kaikki ovet ovat avoinna "vapaus" ja useimmat naiset pyrkivät pariutumaan niihin ~20% miehistä. Kelvottomaksi on tämä touhu muuttunut.

Netti tuo yhteen ihmisiä iältään 5v-100v. Pahoja kuin hyviä, kaikki asia / viisaus sekoittuu internetin paskaan. Oikeassa elämässä ei uskalleta enää puhua mistään. Tähänkään viestiin ei tule kunnon vastausta, kukaan ei ota mahdollisesti oikeata totuudenmukaista asiaa omakseen. Eihän siitä tarvitse välittää.

Ei mennyt putkeen.

23

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Femakko ja ylpeä siitä

      Millä perusteella johtajuuteen alistuminen on naisen "primitiivinen tarve"? Jos naisen vaistot käskisivät alistua miehelle, miksi naiset sitten ovat irrouttautuneet miesten ylivallasta?

    • Tämä oli varmaan myös monien juutalaisten neuvo kansallissosialismiin. Kyllä se mene ohi kun siihen ei kiinnitä huomiota.

      Voin kertoa, että paluuta perinteisiin sukupuolirooleihin ei ole. Ne toimivat jonkun aikaa, mutta eivät enää.

      Naisvaltaisuus ei ole uusi asia ihmishistoriassa. Historiaa on vain tulkittu kovin yksipuolisesti. Yhteiskunta on aina ollut naiskeskeinen ja aina kun yhteiskunnalla on mennyt lujaa, ovat naiset pyrkineet pois kotiensa kahleista.

      Nimittäin ennen teollistumista, joka vei naisilta pois kotityöt on ollut palvelijoita ja orjia. Jos perheessä oli palvelijoita tai orjia, naisen ei tarvinnut tehdä kotitöitä tai hoitaa lapsia. Tällöin he halusivat tehdä kaikkea muuta ja he myös saivat, koska naiset ovat yleensä aina saaneet sen mitä ovat halunneet.

      Esim. saudiarabiassa käytetään nykyään paljon orjia ja palvejoita ja niinpä nyt naisille on alettu tehdä paljon myönnytyksiä siinä yhteiskunnassa. Muutos ei ole nopeaa, mutta naisille rakennetaan omia kauppojaan ja virkistäytymispaikkoja, jossa he voivat turvallisesti nauttia elämästään muiden naisten kanssa. Kotona ei tarvitse olla.

      • totuus voittaa

        "Voin kertoa, että paluuta perinteisiin sukupuolirooleihin ei ole. Ne toimivat jonkun aikaa, mutta eivät enää."

        Joo ei hyvät ihmiset! Kyllä niitä "uusia" sukupuolirooleja voi teatterimielessä moni vetää jonkin aikaa. Joku voi vetää pitempäänkin. Mutta fyysiset tosiasiat kyllä palauttavat keskeisissä asioissa aina alkuperäisten äärille.

      • joku järki
        totuus voittaa kirjoitti:

        "Voin kertoa, että paluuta perinteisiin sukupuolirooleihin ei ole. Ne toimivat jonkun aikaa, mutta eivät enää."

        Joo ei hyvät ihmiset! Kyllä niitä "uusia" sukupuolirooleja voi teatterimielessä moni vetää jonkin aikaa. Joku voi vetää pitempäänkin. Mutta fyysiset tosiasiat kyllä palauttavat keskeisissä asioissa aina alkuperäisten äärille.

        Sukupuoliroolit täydentävät parisuhteessa. Jos niistä luovutaan, se on vähän sama kuin auton korjauksessa heittäisi holkkisarjan menemään ja pitäisi vain yhden kiintoavaimen. Ei kaiken tarvi olla samanlaista. Ei sellainen oo mitään tasa-arvoa.

      • mitä jos onnistuu
        joku järki kirjoitti:

        Sukupuoliroolit täydentävät parisuhteessa. Jos niistä luovutaan, se on vähän sama kuin auton korjauksessa heittäisi holkkisarjan menemään ja pitäisi vain yhden kiintoavaimen. Ei kaiken tarvi olla samanlaista. Ei sellainen oo mitään tasa-arvoa.

        Työelämän tasa-arvokeskustelussa ei huomata sitä, että naiset ovat sitä kautta hamuamassa itselleen tehtäviä, joita eivät oikeasti ikinä halua hoitaa.

      • miten vaan

        Perinteiset sukupuoliroolit kyllä ovat paljon kiinni seksuaalisuudesta. Mistä johtuu feminismin jo ennustettu ja toteutumassa oleva häviö heterpoiden keskuudessa.

        Toinen syy on uhrifeminismin konkurssi. Yhä useampi nainen Suomessakin alkaa olla rajaa täynnä ikuista naisten esittämistä syyntakeettomina lapsina He ovat (oikein) sitä mieltä, että feminismi saattaa naiset sellaiseen asemaan, josta ei yhtään vahvempi aikuinen nainen juurikaan voi olla ylpeä.

      • prinsessaDI
        mitä jos onnistuu kirjoitti:

        Työelämän tasa-arvokeskustelussa ei huomata sitä, että naiset ovat sitä kautta hamuamassa itselleen tehtäviä, joita eivät oikeasti ikinä halua hoitaa.

        Oh hyvä että nyt kerroit! Olen juuri valmistumassa DI:ksi. Nyt pitää kuitenkin ottaa järki käteen, kuunnella miesasia-aktivisteja, ja todeta ettteivät kakki perinteiset miesten työt sovi naisille. Parasta on siis että mies jatkossakin tyhjentää mökin kakkahuussit!

      • lapsi-di?
        prinsessaDI kirjoitti:

        Oh hyvä että nyt kerroit! Olen juuri valmistumassa DI:ksi. Nyt pitää kuitenkin ottaa järki käteen, kuunnella miesasia-aktivisteja, ja todeta ettteivät kakki perinteiset miesten työt sovi naisille. Parasta on siis että mies jatkossakin tyhjentää mökin kakkahuussit!

        Jotenkin ei oikein vaikuta di:n ttekstiltä.

    • drwhoo
      • Huippujengiä

        MOSUO, MINANGKABAU, AKAN, BRIBRI, GARO ja NAGOVISI ovatkin menestyviä kansakuntia, joiden huomattavat saavutukset tunnetaan joka puolella maailmaa.

      • pullamössöt
        Huippujengiä kirjoitti:

        MOSUO, MINANGKABAU, AKAN, BRIBRI, GARO ja NAGOVISI ovatkin menestyviä kansakuntia, joiden huomattavat saavutukset tunnetaan joka puolella maailmaa.

        Niin ja nykypäivän globaalissa maailmassa näyttää aika hassulta kun joku vetää tänne jotain 1800-luvun antropologiaa. Vähän naiivia, ns.

        Tämä kaveri sattuu tietämään näistä asioista muuten enemmän kuin jostain nettilinkistä. Yhdellä noista alueista asunutkin. Nuo naiset eivät ole mitään miehiä vihaavia femakkoja, vaan miehiä rakastavia naisia.

        Heistä on tosiaan suomen sorretut pullamössöfemakot hyvin kaukana.

      • drwhoo
        Huippujengiä kirjoitti:

        MOSUO, MINANGKABAU, AKAN, BRIBRI, GARO ja NAGOVISI ovatkin menestyviä kansakuntia, joiden huomattavat saavutukset tunnetaan joka puolella maailmaa.

        No eipä pelkästään miesten johtamatkaan kansat ole niin kovin ihania paikkoja. Esim. Lähi-idän konservatiiviset patriarkaaliset yhteisöt.
        Länsimaissa naiset ja miehet johtavat tasapuolisesti. Molempia löytyy valtioiden hallintopaikoilta. Naisia tosin miehiä vähemmän koska asenteet eivät ole ehtineet muuttua vielä. Siitähän on vasta vain parisen vuosikymmentä kun naisen asema yhteiskunnassa ja työelämässä oli pelkkä miesten piikana oleminen.

      • Huippujengiä
        drwhoo kirjoitti:

        Emme me pahat sovinistit sellaisia muslimiyhteiskuntia haluakaan. Pommi on se asia, mitä meillä on isisvekkuleille tarjota. Feministeillä sen sijaan on lämpimiä tunteita näistä maista tulevia kohtaan, jostain ihmeellisestä syystä.

        Missä muuten olit piikana 90-luvulla?

      • drwhoo
        pullamössöt kirjoitti:

        Niin ja nykypäivän globaalissa maailmassa näyttää aika hassulta kun joku vetää tänne jotain 1800-luvun antropologiaa. Vähän naiivia, ns.

        Tämä kaveri sattuu tietämään näistä asioista muuten enemmän kuin jostain nettilinkistä. Yhdellä noista alueista asunutkin. Nuo naiset eivät ole mitään miehiä vihaavia femakkoja, vaan miehiä rakastavia naisia.

        Heistä on tosiaan suomen sorretut pullamössöfemakot hyvin kaukana.

        Niinhän se on että naisten johtamissa yhteisöissä mies on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimintaa ja rakastettu. Miesten johtamissa yhteisöissä nainen taas alistetaan eläimen tasolle.
        Siinä vähän vertailua siitä kumpi oikeastaan on parempi johtaja.

      • Huippujengiä
        drwhoo kirjoitti:

        Niinhän se on että naisten johtamissa yhteisöissä mies on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimintaa ja rakastettu. Miesten johtamissa yhteisöissä nainen taas alistetaan eläimen tasolle.
        Siinä vähän vertailua siitä kumpi oikeastaan on parempi johtaja.

        Niinkö? Onko sinutkin alistettu eläimen tasolle? Tunnettu feministinen tosiasia on, että me elämme patriarkaatin vallan alla.

        Tarkoitit tietenkin kiihkouskovaisten johtamaa yhteisöä. Siellä ei myöskään miehellä ole suurempaa arvoa, ellei kuulu johtavaan eliittiin. Miekka heilahtaa ja pää lähtee, jollei tottele.

        Sellainen kieltojen ja oikeaoppisen eliitin valtakunta on myös feministin suuri utopia.

      • Femakon rakkaus
        drwhoo kirjoitti:

        Niinhän se on että naisten johtamissa yhteisöissä mies on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimintaa ja rakastettu. Miesten johtamissa yhteisöissä nainen taas alistetaan eläimen tasolle.
        Siinä vähän vertailua siitä kumpi oikeastaan on parempi johtaja.

        Saattaa olla naisten johtamissa, mutta ei feministien johtamissa. Feministin yhteisössä miehelle on varattu vain joukkohauta.

      • uhrit ry
        drwhoo kirjoitti:

        Niinhän se on että naisten johtamissa yhteisöissä mies on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimintaa ja rakastettu. Miesten johtamissa yhteisöissä nainen taas alistetaan eläimen tasolle.
        Siinä vähän vertailua siitä kumpi oikeastaan on parempi johtaja.

        Femakko voi mennä metsään katsomaan mihin sukupuoleen ne luuluu jotka asuu metsässä. Jos sieltä yksi ainoa nainen löytyisikin, niin"tutkimuksethan todistaa" että tuo nainen on kaikkein alimmalla asteikolla.

      • Kauheat kukot
        drwhoo kirjoitti:

        Niinhän se on että naisten johtamissa yhteisöissä mies on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimintaa ja rakastettu. Miesten johtamissa yhteisöissä nainen taas alistetaan eläimen tasolle.
        Siinä vähän vertailua siitä kumpi oikeastaan on parempi johtaja.

        Ei niillä ole mitään scum manifestiä siellä.

        Teillä on miehentappolauluja, miehentappoteatteria, miehentappovideoita, miehentappokirjallisuutta ja miehentappo ideologia.

        Ei nillä ole verorahoin ylläpidettyä uhri- ja syyllistämiskoneistoakaan.

        Eikä ne "tutki" miehiä kuten te, tai ylläpidä mitään kanojen seuroja joissa valitetaan kukoista teikäläisten tapaan.

      • pahat kukot
        drwhoo kirjoitti:

        No eipä pelkästään miesten johtamatkaan kansat ole niin kovin ihania paikkoja. Esim. Lähi-idän konservatiiviset patriarkaaliset yhteisöt.
        Länsimaissa naiset ja miehet johtavat tasapuolisesti. Molempia löytyy valtioiden hallintopaikoilta. Naisia tosin miehiä vähemmän koska asenteet eivät ole ehtineet muuttua vielä. Siitähän on vasta vain parisen vuosikymmentä kun naisen asema yhteiskunnassa ja työelämässä oli pelkkä miesten piikana oleminen.

        Tiedätkö femakko muuten miksi me epäillään teitä sellaisiksi, että olette "rumia", eikä se varmaan ole Big Deal, onhan Teillä lähes kaikki muut Paremman Ihmisen edellytykset. Siksi että miehet tanssii rivitanssia naisten ympärillä, vaikka päällään. ja pikkusormea liikuttamalla naiselle avautuu ovet kuin ovet. Tiedät sen itsekin.

        Mutta sinua on pidetty "piikana". Ovia ei ole avautunut?

        Tosin, jos et ole lesbo, joiden aggressiivinen "heterokulttuurin kuolema" vaikuttaa joltain teinikapinalta, niin on eri juttu.

        Onko muuten sattumaa että nämä femenin aktivistit ovat pikkurintaisia tai armottoman leväperseisiä?

        On se kauheaa, kun on pienet tissit. Olisipa meillä samanlaiset prinsessan traumat, joille pitää "kostaa". liian pieni mulkkku = matriarkaatti! Osalta viety lapsetkin kikkailulla, osan ongelmia ei edes tiedetä, kun ei "tutkita". Ei muuta kuin akkojen kälättämöön, femakko. Moraalisi ja traumasi on sitä luokkaa, että Naisunionin kokouksiin mukaan valittamaan kukoista.

        Femakko.

    • Että siinä raja

      Ihmetyttävät kyllä nämä feministikeskustelut. Minulle kyllä kelpaa feministikin, jos tulen laittamispäälle. On sillä feministilläkin systeemit siellä paikallaan.

      Mutta akkavaltaan en sopeudu.

    • TeatterinJohtaja

      Onhan vielä naisten johtamia "yhteiskuntia" kuten esimerkiksi bonobojen yhteiskunta ja toden totta, se on miehelle ja naiselle oikea paratiisi. Naaraat tulevat aktiivisesti parittelemaan lauman eri urosten kanssa useita kertoja päivässä ja kukaan ei jää ilman. Vaaran uhatessa parittelu toiminta kiihtyyentisestään ja se lisää lauman rohkeutta ja yhtenäisyyttä.

      Toisin on ihmisllä. Mies ko koko elämänsä juostava kilpaa sosiaalisessa teatterissa ja todistettava kaikenlaisin saavutuksin kelpoisuutensa pariutumiseen joka sitten osoittautuukin yleensä pettäväksi harhaksi jossa nykyisin promiskuiteettin palannut nainen hakee kokoajan ylempää sosiaalista asemaa yhteiskunnassa jossa rakkaus läheisyys luotettavuus ystävyys ovat pelkkää tyhjää sanahelinää sosiaalisessa elintasokilpajuoksu teatterissa.

    • Sori vaan, mutta kyllä naisvaltaisuutta on aina ollut muodossa tai toisessa. Miksi se ei näy historiankirjoituksessa on se, että historia kirjoitetaan tekijöiden kautta, ei taustatekijöiden kautta.

      Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen feminismin nousu. Naiset ovat aina nousseet vaatimaan miesten etuoikeuksia itselleen kun yhteiskunta on ollut niin sanotusti kehityksen ja kulutuksen huipulla. Ns. helppoina aikoina. Velvollisuuksista he eivät ole välittäneet.

      Huonoina aikoina ei ole ollut tilaa feminismille, kun ei ole ollut elintasotöitä tarjolla, pelkästään kurjuutta.

      Miesten nauttimat etuoikeudet ovat aina liittyneet velvollisuuksiin. Täyttääkseen velvollisuutensa, mies tarvitsi etuoikeuksia. Miehen rooli on aina ollut hyvin hyvin tarkkaan säädeltyä ja vahdittua. Vapaus on ollut hyvin näennäistä. Ja eniten vapaudella on aina ollut tekemistä luokkastatuksen kanssa kuin sukupuolen.

      Esim. aateliset ja kuninkaaliset tyttöset ovat voineet 1600-luvulla ihan matkustella ja opiskella. Ei ihan niin paljon kuin ihmiset nykyään, mutta merkittävästi kuitenkin.

    • miten vaan

      Ote Puolustisvoimien strategisesta oppaasta joka kenraalille ja niiksi haaveileville:

      "Paras tapa taistella maahanhyökkääjää vastaan on kääntää sille selkä ja osoitaa näin ylivuotava paheksuntamme. Jos edellämainittu tekniikka osoittautuu tehottomaksi, tai sisältää operatiiviset olosuhteet huomioonottaen liian riskialttiiksi, voidaan harkita kukkien pujauttamista vihollisen kiväärinpiippuihin.

      Mikäli kumpikaan edellämainituista, suositeltavista toimintamenetelmistä ei ole mahdollisia, suositetaan täten tässä dokumentissa pakenemista hyvässä, sulkeisohjessäännön mukaisessa järjestyksessä ja valittamista lähimpään Venäjän konsulaattiin."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1985
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1287
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1256
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe