Vanha Kannelmäki

comments

Kiinnostaisi kuulla mitä hyvää, mitä huonoa.
Mitä ajattelee alkuperäis-Helsinkiläinen?, entä muualta tullut; Kantsussa tai muualla asuva?

3

2654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanha Stadilainen

      Kannelmäki varsinaisena kerrostaloalueena lienee peräisin 50-luvulta, ehkä vuosikymmenen lopulta. Aikaisemmin lähinnä mökeistä koostunut alue tunnettiin ruotsinkielisellä nimellä Gamlas. Nimiehdotus yhdessä vaiheessa oli Vanhainen. Ei tyydyttänyt asukkaita, joten nimeksi tuli Kannelmäki.
      Uudempi Kannelmäki eli ns. asemanseutu on selvästi myöhempää rakennuskantaa, 70-, ja 80-luvuilta. Nykyinen asema oli muinoin nimeltään Aurinkokallio, retkeily-, ja lasten leikkipaikka.
      Malminkartanon ja Kannelmäen läpi virtaava Mätäjoki on entinen Vantaa; joki kulki ennen maan kohoamista tätä reittiä. Joen reunoilla näkyvät pellot ovat entisen Valtion koetilan maita. Sitä ennen maat kuuluivat kartanolle. Joen törmässä on ollut asutusta jo kivikaudella.
      Vielä 80-luvulla Kannelmäki oli kiva asuinpaikka. Nyt ongelmat ovat lisääntyneet, eritoten asemanseudulla. Mitä saadaan kun yhdistetään kolme vierekkäistä kapakkaa, työttömyyttä ja Länsi-Euroopan väkivaltaisin kansa?
      Vanha Kannelmäki on rauhallisempi, joskin lieveilmiöt tuntuvat sielläkin. Sääli.

    • Anonyymi

      Vanha Kannelmäki on tuleva Käpylä. Arvonnousu on taattu, kun länsiratikka tulee. 50-luvun kätketty helmi lännessä.

      Ihastuimme alueeseen. Ostimme edullisen kerrostalokolmion, jonka hinta tulee varmasti nousemaan, kun suuri yleisö tulee löytämään Vanhan Kantsun. Kaikki arjen palvelut löytyvät Kaaresta, joen varressa on luonto lähellä, keskuspuistoon ja Malminkartanon huipullekin pääsee mukavasti juoksulenkillä.

      Oma urheilukenttä ja useampi pikkukauppa Prisman lisäksi, paras (Alepa) sijaitsee vanhan ostarin paikalla. Aivan ihanan rauhallista ja puutarhamaista aluetta. Kerrostalot väljästi rakennettuja. Ikkunoista näkyy puita ja istutuksia. Hoitovastike kolmiossa 270 e/kk sisältäen tontinvuokrankin!

    • Anonyymi

      Vanhan ja uuden Kannelmäen rajalla on jo nyt juna-asema ja bussit kulkevat myös ihan hyvin. Eli ei välttämättä tarvitse odotella sitä ratikkaakaan voidakseen nauttia kulkuyhteyksistä, jos omaa autoa ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3714
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2048
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      95
      1631
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      103
      1363
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      101
      1106
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1103
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      97
      909
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      62
      803
    Aihe