Ketjutuuriton.

Lähdössa aamulla lahteen selvittämään päätä, vaikka maksaakin maltaita. Ahdistaa niin pirusti että on lähellä täysi lukko, ja siksi kirjoitan. Lapsuus oli ihan kiva, nuoruuskin oli ihan jees. Mitänyt välillä kiusattiin, mutta se ei haitannut, kun oli harrasteita ja koulukin sujui hyvin. En välittäny harrasteporukan "vain ja ainoastaan räppiä" elämäntyylistä, joten hakeuduin nettiin ja muualle sosialisoitumaan. Lukiossa sitten tuli tehtyä elämäni raiteiltaan suistava ja järkyttävän huono valinta: etäsuhde 450km päähän. Sinnehän ne rahat sitten meni, ja osapuoli oli masentunut, laiska ja kiinniriippuva ääliö. Jälkeenpäin sanon ettei olisi 2 viikon jälkeen kannattanu tavata tai puhua toista kertaa... lukio joka oli alkanut erinomaisesti, muuttui täydeksi painajaiseksi ja katastrofiksi. Ensinnäkin kun vanhemmat pakottivat ostamaan ruokaa ja bensaa autoon, sosiaalitukia ei herunu vanhempien palkkojen seurauksena, niin äkkiä oli edessä koulun keskeytys kun rahat ei riitä kirjoihin. Olen paikkakunnalta jossa on karsean korkea aikuis ja vieläkin naurettavampi nuorisotyöttömyys, niin siinä ei töillä, eikä edes kesätöillä juhlittu. Lopulta kokeilin jopa ilmaistyötä, josta ei tietenkään ole mitään hyötyä. Etälukiokaan ei onnistunut kotoa käsin ainuttakaan kurssia, sillä maalle on vedetty 1megan kuparikaapelit, ja netti menee poikki niin sähköpostit kuin uutiset lukemalla, kun mokoma kaista rasittuu liikaa. Tästä johtuu myös, että hyvin äkkiä minut leimattiin tylsäksi, hajonneeksi, epäonnistuneeksi ja muuten kaikenmaailman tyhmäksi idiootiksi lisäepäarvosanoineen ja epäinhimillistämiseen. Menetin oikeiden ystävien lisäksi kaikki nettitututkin. Lopulta päädyin myös myymään maksuhäiriön ja sosiaaliturvan saamattomuuden perusteilta kaikki harrastevälineet, joka on raskauttavan idioottimainen virhe. Siihen loppui eteneminen, sielusta ja henkisestä terveydestä huolehtiminen, ja masennus syveni kriittisesti. Hoitosuhde oli karmea: maksuja ja vastikkeita, muttei käytössä mitään hyötyä. Aikaa hukattu joutavaan roskanjauhamiseen... masensi koska ei tekemistä, mahollisuuksia ydä koulua tai saada töitä, ei siksi että "joku typerä syy kuten oma saamattomuus/laiskuus tms" Vasta päästyäni työpajalle ennenkuin vanhemmilta ja itseltä meni loppukin toivo minkään suhteen, huomasin 3kk jälkeen, että säästämällä voi päästä eteenpäin, ellei nyt sattuisi olemaan niin, että paja oli täynnä alkoholisoituneita, narkkareita, sekopäitä, ja jouduin lopettamaan ko. hommat koska työterveys ja ennenkaikkea työTURVALLISUUS olivat uhattuna. Kiitos myös työnantajan haukut että "omatoiminen opiskelu, näennäisharrastelu, kieltäytyminen lähteä näiden nuorten kanssa minnekkään yms on täyttä turhuutta ja olette ääliö kun edes yritätte." Kerrassan kannustavaa, ja reilua. Muisti myös muistuttaa että kaikki ongelmat on itseaiheuttettuja, olen luuseri, tyhmä, ja epäonnistunut. Selvä. Muutin sitten toiselle paikkakunnalle, mutta tämähän menikin aivan pieleen: muuttoapuna oli patalaiskistunut kaveri, enkä ekaan kuukauteen saanut hankittua niin asuntoa, kunnon ruokaa, maksettua maksuja ajallaan tai tehtyä ylipäätänsä mitään mitä normaalisti ihmisiltä arjessa vaaditaan, ajallaan. Pääsin muuttamaan heidän luotaan pois mutta hautasin itseni ongelmien keskipisteeseen ottamalla vastaan asunnon, jossa ei ole suihkua, ei ole pesukonetta, ei uunia. Talo on ikivanha, homeongelmainen, jäätävän kylmä koska eristeet ovat roskana, tai kesällä tappavan kuuma joka estää nukkumisen (yli 30 astetta päivisin, yöllä hädintuskin alle vaikka pitää ikkunat auki). Netti toimii sentään, ja se onkin ollut ainut pelastus välillä, niin mielen kuin asioiden eteenpäin saattelemisen suhteen.. Sain myös ilman tappelua tuet sekä lisät, ja siirryin ammatittomana paikalliseen pajatoimintaan. Luojan kiitos, pajalla ei ole ongelmatapauksia, joten voin sentään olla rauhassa. Kuitenkin ongelma on nyt tässä, että olen ollut pari kertaa poissa, ja tiedän hyvin että joka ikinen euro, minkä voi säästää tai saada, on äärimmäisen tärkeä. Olen myös käynyt väsyneenä ja väsyneenähän ei saisi ollenkaan koskea sirkkeliin tai sahaan. En saa kuitenkaan nukuttua, syötyä ajallaan, käytyä suihkussa yms koska asunto on niin kurjassa kunnossa. Asunto määrää rytmin, ja itse en ole päässyt olemaan herra. Tästä olenkin alkanut saada huomautuksia työpajalla: asiat eivät ole aina ajoissa tehtyjä, olenko minä vain saamatan tai laiska, olenko niin tyhmä tai tollo etten osaa pitää itsestäni huolta tai säännöstellä? Ikäähän minulla on 22 vuotta. Haluan vaihtaa asunnon niin pian kuin mahdollista, ja pajaltakin painostetaan siihen. Tosin, tähänkin kesti niinkin vähän kuin 3 himskatin viikkoa saada toimiva nettiyhteys Soneran töppäilyjen takia.