Syrjäytymisvaarassa oleva veli

et mitenkään, niin kauan kuin isä ja äiti ruokkii ja vaatettaa kultapojuaan. Vain se, että poika heitettäisiin ulos pesästä tai häntä vaadittaisiin osallistumaan talousmenoihin täysipainoisesti, omilla rahnoillaan, saattaisi antaa potkua peppuun lähetä hakemaan hommia. Jatkuva opiskeluhan ei elätä ketään.
Myös sen sydänkäpysen eli vakituisen petikaverin saanti saattaisi auttaa asiaa. Ilmoita veljesi treffipalstalle, siihen luokkaan johon arvelet hänen kiinnostuksen kohdistuvan.
Ota huomioon, kaikki eivät välttämättä välitä ihmisten seurasta. Esittele siis veljellesi ammatteja joissa saa olla yksinäänkin!

pitäisi tietää ensin miksi veljesi on syrjäytynyt ja ei asu omassa asunnossa.

opiskelujen keskeyttämisestä ja sosiaalisesta eristäytymisestä päätellen veljellä saattaa olla mielenterveysongelmia tai hän saattaa olla jopa lievästi kehitysvammainen.

mistä hän saa rahaa ja mihin hän käyttää aikansa?

itse olen 30 syrjäytynyt mies. asun vanhempien luona, toimeentulotuella. syrjäydyin sen seurauksena, että minua kiusattiin kaikki kouluvuodet ja samaan aikaan kotona elämä oli väkivaltaa ja päihdeongelmaa. olen lievästi kehitysvammainen eli minulla on aspergerin oireyhtymä. lapsuudesta ja nuoruudesta sain vain paniikkohäiriön ja menetin luottamuksen niin itseeni kuin kaikkiin muihin ihmisiin.

jäin elämässä tyhjän päälle heti perusopintojen ja keskeytettyjen ammattiopintojen jälkeen. ensin jouduin olemaan vuosia ilman toimeentuloa, nyt olen elänyt toimeentulotuella. en voi ajatellakaan opiskelemista tai työllistymistä. haaveilen omasta asunnosta, mutta rohkeus ei ole riittänyt, varsinkin kun elän toimeentulotuella.

minulle eniten apua olisi siitä, että olisi toinen ihminen omasta tahdostaan ja auttamishalustaan auttamassa minut alkuun asunnon hankkimisessa ja asumisessa. paniikkihäiriö, pelot, alemmuuden tunne ja häpeä ovat tähän asti estäneet minua elämästä ja luultavasti estävät jatkossakin. realistisinta on, että olen jumissa vanhempien luona, kunnes luonnollinen kuolema lopettaa kaiken tai kunnes en voi enää asua vanhempien luona jolloin realistisimmin minulta onnistuu itsemurha. en ole itsetuhoinen ja olen huono tappamaan itseni (nuorena yritin pari kertaa), mutta koen että missään muussa en voi onnistua ja itsemurhassakin vain ehdottoman pakon edessä.

minun mielestäni syrjäytyneen on ensin korjattava syrjäytyneenä pysymisen syyt ja aloitettava oma elämä omassa asunnossa, ennen kuin opiskelemisesta, työllistymisestä tai ihmissuhteista voi saada mitään hyvää elämäänsä. se on sitten eri asia millaisilla toimenpiteillä se onnistuu.

syrjäytymisen ja syrjäytyneenä pysymisen syyt ovat usein hyvin vaikeita, niitä on vaikea yksin korjata. kaikkein vaikeinta on altistaa itsensä muille ihmisille.

suurin osa ihmisistä käyttää toisen haavoittuvuuksia törkeästi hyväkseen. pahimpia eivät ole ääneen nauravat, herjaavat, kiusaavat ja tuomitsevat ihmiset, pahimpia ovat asiallisesti, kunnioittavasti ja välittävästi esiintyvät byrokraatit, joiden todellinen tarkoitus on viimeistellä ihmisen syrjäytyminen, viedä toimeentulo ja vapaus. syrjäytynyttä "autetaan" lähinnä kieltävillä toimeentulotuen päätöksillä, byrokraattisella pompottelulla ja yrittämällä saada hänet lääkärien ja psykiatrien mielivallan uhriksi.

ihmisiä ei auteta, sillä elitismiin perustuva yhteiskunta tarvitsee työttömyyttä, syrjäytyneisyyttä, sairautta ja muita ongelmia.

Minäkin olen miettinyt sitä, että olisi hyvä että veljeni joutuisi muuttamaan omaan asuntoon ja elämään vaikka toimeentulotuella. Sitten voisivat työt alkaa kiinnostaa. Uskoisin, että osasyy kotiin jäämiselle on juuri se, että hänellä on täysi ylöspito kotona eikä hänen juurikaan tarvitse osallistua kotitöihinkään. Vanhempani ovat lisäksi hyväpalkkaisissa ammateissa ja muuttaneet uuteen hienoon asuntoon veljeni kanssa äskettäin. Tällä hetkellä he maksavat kaikki veljeni kulut. Veljeni ei ole pitkään aikaan hakenut mitään tukia, edes opiskellessaan, eikä ole saanut omaa rahaa.

Veljeni ei ole kehitysvammainen, mutta hän on ujo luonteeltaan ja aika estynyt uusien ihmisten seurassa, uskon että häntä on koulukiusattu aikoinaan. Hänellä ei myöskään ole ikinä ollut tyttöystävää.Uskon, että hänen itsetuntoaan voisi parantaa se, että hän pääsisi töihin ja tuntisi itsensä tarpeelliseksi. Itsenäistyminen ja töihin meneminen voisi myös auttaa häntä löytämään jonkun mukavan naisen. Olen ehdottanyt hänelle nettideittailua, mutta hän ei suostunut siihen.

Tällä hetkellä veljeni aika menee kotona oleiluun muun muassa netissä surffaillen. Positiivista kuitenkin on se, että hän käy lenkeillä ja kuntoilee säännöllisesti.

Hienotunteinen pitää olla, koska kyllä veljesi itse tietää tilanteensa ja varmaan kärsiikin hiljaa itsekseen. Hänellä ei kai liitä pitkäjännitteisyyttä opiskella tai jostain syystä hän häippäsee pois opiskelupaikastaan. Hänellä saattaa olla vaikeuksia pärjätä sosiaalisissa tilanteissa. Liika tuppaantuminen ja tenttailu saattaa vain lisätä miehen henkistä hätää. Ei pidä missään nimessä uhkailla ja painostaa ja pelotella syrjäytymisellä.

rehellisesti sanoen veljesi ei ole syrjäytymisvaarassa, vaan hän on vaikeasti syrjäytynyt. hän on menettänyt kauan sitten hyvään itsenäiseen elämään tarvittavan toimintakyvyn. toivoa ja tahtoa hän ei todennäköisesti ole menettänyt. läheisten olisi tärkeää saada selville ja ymmärtää syrjäytymisen todelliset syyt.

alle 30-vuotiaana huijasin itseäni, että olen nuori ja vähän vanhempana on helpompaa yrittää itsenäistyä, kun ei ole enää muiden ihmisten ja yhteiskunnan asettamia paineita opiskelemisessa ja työelämässä menestymisestä, vaan saan mahdollisuuden yrittää elää itsenäistä elämää aivan perustasolla ja korjata itseäni ja elämääni. todellisuudessa sitä päivää ei tule, jolloin se olisi helpompaa. syrjäytynyt on muille vain helppoa elämää elävä loinen, jolle ainoana apuna tarjotaan opiskelua ja työtä samalla tehden elämisen mahdottomaksi esim toimeentulotuen kieltämisellä, siitä tietoisena että syrjäytyneen saaminen opiskelemaan tai töihin auttaa kaikkia muita, mutta ei syrjäytynyttä itseään. pahimmassa tapauksessa opiskelemiseen ja työhön painostaminen johtaa kestämättömään paineeseen ja syrjäytynyt turvautuu itsemurhaan tai sen yrittämiseen.

syrjäytyneenä eläminen ei ole helppoa elämää tai tahallista loisimista. syrjäytymisestä normaaliin elämään nousemiseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja. ei se ole niin helppoa, että menet ja haet toimeentulon, asunnon, hoidat arjen asioinnit, menet opiskelemaan tai työhön jne jne.

vanhempani ovat auttaneet minua paljon, mutta vain auttamisen väistämättömyydestä. noin 15 vuotta minulle on kannettu kaikki välttämätön kaupasta ja minun on annettu asua vanhempien luona heidän omistamassaan omakotitalossa. vasta viimeisimpinä vuosina olen saanut toimeentulotuen ja voinut itse vastata suurimmasta osasta omia menojani.

mutta minulta ei ole sen paremmin läheiset kuin vieraat kysyneet miten voin, millaisia ajatuksia ja haaveita minulla on, mitä voisimme tehdä yhdessä ja miten kysyjä voisi auttaa minua selvästi vaikeassa elämäntilanteessani. päinvastoin olen itse ollut kiinnostunut muiden elämästä, auttanut käytännön asioissa ja jopa antanut huomion toivossa pienestä toimeentulotuestani rahalahjoja ja lahjoja.

itseasiassa minuun on aina suhtauduttu kuin minua, ihmisarvoani ja ihmisoikeuksiani ei olisi olemassa, saati että minut haluttaisiin osalliseksi mihinkään. olen aina ollut olemassa vain hyödyttömänä tuottamattomana loisena ja ihmisenä jota saa alentaa ja satuttaa.

en ymmärrä, miksi läheisilleni on niin vaikeaa ymmärtää minua ja hyväksyä minut. moneen sattuisi, jos kuolisin, mutta kenelläkään ei ole tarvetta kysyä mitään elämästäni, miten voin ja miten minua voisi auttaa. en odota kuin ymmärrystä ja hyväksyntää, aidosta välittämisestä, halauksesta ja rohkaisusta olisin jo maailman onnellisin ihminen. on mahdollista että elämäntilanteeni on ja minä itse olen niin vieran ja pelottava, että kaikki yhteys läheisiin on menetetty. voisin myös itse olla aloitteellisempi ihmissuhteissa, mutta aina kun olen yrittänyt keskustella syrjäytymisestäni, niin minut on torjuttu, joten en tiedä miten voisin ilmaista tunteitani, ajatuksiani ja tarpeitani.

kaikkein pahinta ainakin minulle on tämä paine sisaruksilta ja vanhemmilta. se lisää ahdistusta ja toivottomuutta, jos läheiset eivät ymmärrä että syrjäytyminen ei ole oma valinta, vaan syrjäytyminen johtuu monista hyvin vaikeasti korjattavista ongelmista, joista osa on täysin irrationaalisia. se lisää ahdistusta ja toivottomuutta, jos läheiset kokevat syrjäytyneen olevan tarkoituksella ja pahuuttaan loinen vanhempien taloudessa, syövän sisarusten odottamaa perintöä, elävän helppoa elämää koko maailman kustannuksella jne jne. kaikki tämä läheisten ymmärtämättömyydestä ja osin pahantahtoisuudesta ja kateudesta johtuva paine alentaa syrjäytyneen toimintakykyä ja mahdollisuuksia korjata asioita paremmiksi.

Veljesi lenkkeilee eikä hänellä ole päihdeongelmaa? Se on iso asia.
Totta tuokin, että 30v ei löydä töitä, jos ei ole työhistoriaakaan.
Vanhempasi elättävät hänet ja hän hoitaa vanhemmat hautaan? Ei ihan mahdoton asia?
Ehkä vanhempasi ja sisaruksesi löytävät hänelle jonkin "työpaikan". Osa-aikatyö tai jokin harjoittelu? Urheiluseuran hommaa?

Veljelläni ei varmasti olekaan helppoa, vaikka hänen elämänsä siltä ulkopuolisin silmin saattaa näyttääkin. Uskon, että hänelle pahinta on kavereiden ja oman ikäisensä seuran puute. Ja se, että hän ei ole ala-asteen jälkeen ollut osana kaveriporukkaa tai yhteisöä. Uskon, että hän pohjimmiltaan haluaisi olla töissä, mutta ei ehkä uskalla lähteä mukaan uuteen työpaikkaan ja sosiaalisiin tilanteisiin.

Onneksi veljelläni ei tosiaan ole päihdeongelmaa ja hän huolehtii itsestään fyysisesti. Aina näin ei ole ollut, vaan häntä on pitänyt muistuttaa esim. suihkussa käymisestä... Yhteen aikaan hän myös pelasi paljon nettipokeria minkä vuoksi hänen lukioarvosanansa jäivät alle keskitason, hänen aikansa kului pelatessa.

Minulta ja siskoltani vanhempamme ovat aina vaatineet asioita, mutta veli on aina ollut hieman erityisasemassa ja hänen on heidän sanojensa mukaan annettu "kypsyä kotona", ja tradenomiopintojen keskeyttämiseen salaa he eivät puuttuneet mitenkään.... Nyt onneksi ainakin äitini on herännyt siihen että veljeni täytyy tehdä muutakin kuin vain maata kotona. Isäni mielestä taas "koulutettu ihminen saa aina töitä", niin varmaan hänen nuoruudessaan saikin. Tämän vuoksi hänen mielestään veljeni ei tarvitse ottaa vastaan hanttihommia eikä saada työkokemusta. Veljeäni ei siis ole tähän mennessä painostettu mukaan mihinkään toimintaan vaan hän on saanut maata rauhassa kotona, tämä ei kuitenkaan näytä auttavan häntä etenemään elämässään.

En näkisi huonona vaihtoehtona sitä jos veljeni ryhtyisi vanhempieni omaishoitajaksi aikanaan, mutta he ovat vielä alta 60-vuotiaita samalla osallistuen johonkin sosiaaliseen toimintaan. Hän kuitenkin selkeästi kärsii seuran puutteesta, nyt olisi tärkeää saada hänet ottamaan ensimmäinen askel. Mietityttää myös miten hän aikoo pärjätä sitten kun vanhemmista aika jättää jos ei ole ennen sitä solminut minkäänlaisia sosiaalisia suhteita tai oppinut itsenäiseen elämään...

Kaikki huolestujat ja auttajat ovat vain itsekeskeisiä, kateellisia ja dominoivia kiusaajia.

Sinullakin tärkeimmät aiheet ovat:
- Veli loisii vanhempiensa luona
- Veli ei ole tehnyt päivääkään töitä
- Veljen opiskelut keskeytyvät (yritystä hänellä on, sinua ei kiinnosta miksi joutuu keskeyttämään)
- Veli pitäisi saada töihin tai opiskelemaan (poistamatta ensin aiempien keskeytysten syitä)
- Veljelle pitäisi saada naisystävä (ongelmia ongelmien päälle, sanon minä)
- Veljen pitäisi joutua (ei päästä) asumaan omaan asuntoon
- Työ ratkaisee kaiken, sieltä saa tarpeellisuuden tunnetta, itsetuntoa, ystäviä ja naisia. Työmiehellä on kaikki hyvin (tai ainakaan hän ei loisi vanhempien luona).
- Vanhemmat ovat pitäneet veljeä erityisasemassa ja vaatineet muilta lapsiltaan paljon enemmän (johon ei varmaankaan ole aivan perustellusti vaikuttanut se, että muilla itsenäistyminen ja menestyminen on ollut helpompaa)

Haluat poistaa veljesi syrjäytymisen seurauksia, mutta sivuutat kokonaan hänen syrjäytymisensä syyt. Opintojen keskeytyminen, työttömyys, tulottomuus, oman asunnon puuttuminen, ihmissuhteiden puuttuminen jne ovat syrjäytymisen seurauksia. Seurauksia poistamalla ei voida poistaa syrjäytymisen syitä. Poistamalla syrjäytymisen seurauksia, poistat samalla veljesi.

Vanhempasi sentään ymmärtävät, että veljesi on parempi elää heidän kanssaan, kuin joutua oman onnensa varaan. Järjestely ei ole sinulle vanhempiesi ja veljesi välinen asia, vaan yrität saada vanhemmat omalle puolellesi poistamaan veljeäsi.

Veljesi ei voi luottaa perheeseensä ja joutuu pitämään syrjäytymiseen johtaneet ongelmansa omana tietonaan. Eniten auttaisit veljeäsi ja vanhempiasi auttamalla veljeäsi avautumaan asioistaan perheelleen.

En nyt oikein ymmärrä miten itsekeskeisyys, dominoivuus tai etenkään kateellisuus liittyvät tähän ketjuun... Veljellenikö olisin kateellinen? Mistä ihmeestä?

Olen kyllä yrittänyt saada veljeäni avautumaan asioistaan, mutta hän joko heittää kaiken vitsiksi tai vastauksena on vain epämääräistä mutinaa asioista... Samaa on yrittänyt myös äitini mutta ilman tuloksia.

Miksi veljeni "loisiminen" vanhempieni luona olisi minun ongelmiani? Ja miten naisystävän saaminen toisi lisää ongelmia, mielestäni se lähinnä parantaisi veljeni itsetuntoa...

Miten syrjäytymisen syyt voisi poistaa, pakottamalla veli johonkin terapiaan, hän ei sinne luultavasti vapaaehtoisesti lähtisi? Itse näen mielekkäänä vaihtoehtona ainakin sen että hänet saataisiin osaksi jotain toimintaa ja ihmisten pariin, asiat voisivat lähteä etenemään itsestään kun hän vain ottaisi ensimmäisen askeleen.

miten voisi motivoida? ei mitenkään. sellaista se syrjäytyminen on. maailma harvoin houkuttelee ja vaginakaan ei tunnu tarpeelliselta. turha ponnistella tyhjän eteen. kaikki on turhaa ja pahaa. parempi kärsiä oma osansa elämästä passiivisesti.

Päästä veli nauttimaan naisellisista suloistasi. Elämänhalu paranee varmasti.

Yhteiskunnassa on tehty erikoinen käsitys syrjäytymisestä, että jos aikuinen vanhempien lapsi asuu omien vanhempiensa luona, eikä muuta pois kotoa, on syrjäytynyt.
Olen 44v ja asunut kotona vanhempieni luona koko tämän ajan, mitä nyt välillä olen asunut toisella paikkakunnalla opiskelujen takia, mutta sen jälkeen olen asunut kotona.
Äitini kuoli syöpään vuonna 1987 ja isäni kuoli syöpään vajaa 4 kuukautta sitten.
Toimin isäni omaishoitajana hänen sairauden aikana, muuten isä olisi joutunut viettämään elämänsä loppuajan terveyskeskuksen vuodeosastolla.
Muutenkin olen autellut kotitöissä ja kaikessa muussakin, kun olen kotona asunut.

Yhteiskunnassa on vääristynyt käsite itsenäistymisestä.
Ihminen on itsenäinen vasta, kun hän on muuttanut omilleen asumaan.
Vanhempiensa luona asuvaa ei pidetä itsenäisenä.

Niinpä.Jokainen elää laillaan,toiset lähtee kotoa ,toiset ei.Ei pidä arvostella kenenkään elämäntapaa.Sinäkin olet nyt itsenäinen.Ja voit olla ylpeä kun olet hoitanut vanhempasi loppuun saakka kotona.

Kerää jostain 3-4 miestä ja veljesi saa kunnon sakinhivutuksen. Niin että hampaat lentää!! Lähtee vakavatkin mielenterveyden häiriöt melko varmasti.

Ei sun veljen tarvi enää tehdä mitään, sitten kun teidän vanhemmat kupsahtaa, se elelee omalla perintö osuudellaan mukavasti elämänsä loppuun asti :) Jos saa rahaa oikeen kunnolla, niin alkaa naisetkin kiinnostua hänestä, jos ei vielä ole. luultavasti ajattelee tota perintö juttua just et ei tartte tehdä mitään muuta kun odotella sitä. Mulla on just samalla lailla :D

Tuolla tavalla saa eläkepaperit helposti.Itse elin n.17 vuotiaasta mummoni kanssa kaksiossa (omistusasunto).
Asuin olot oli kuin 5 tähden hotellissa.Sitten mummoni joutui palvelutaloon,koska jalat alkoivat mennä huonoon kuntoon.Kun ei ole seurustellut ja sosiaaliset
taidot ovat vähän niin ja näin.Ja työhistoria lyhyt.1 vuosi kaupungin palveluksessa
initin jälkeen ja muutama vuosi tukitöitä,josta viimeisestä otin lopputilin karenssin uhallakin,koska siinä paikassa ei ollut mitään järkevää tekemistä.
Niinpä pääsin kelakkkeelle 39 vuotiaana.Oma asunto on ja auto.
Eläketulot on hyvät.Nyt 48v. vanhapoika joka ei kantturoita/hempukoita kaipaa.
Enkä pentuja rääkymään.Enkä ole homotus kaiken lisäksi.
Kiitokset 90-luvun lamalle kaikesta.

aloittaja kirjoitti: "En näkisi huonona vaihtoehtona sitä jos veljeni ryhtyisi vanhempieni omaishoitajaksi aikanaan, mutta he ovat vielä alta 60-vuotiaita samalla osallistuen johonkin sosiaaliseen toimintaan. Hän kuitenkin selkeästi kärsii seuran puutteesta, nyt olisi tärkeää saada hänet ottamaan ensimmäinen askel. Mietityttää myös miten hän aikoo pärjätä sitten kun vanhemmista aika jättää jos ei ole ennen sitä solminut minkäänlaisia sosiaalisia suhteita tai oppinut itsenäiseen elämään."
* * *
Vanhempasi voivat elää toimintakykyisinä ja ilman hoivan tarvetta yli 90-vuotiaiksi. Veljesi olisi tällöin eläkeiässä. Mahdollisesti omaan kämppäänsä erakoitunut mies, jolta ei onnistu edes kaupassakäynti, siivous jne , saati varsinaiset hoiva- ja hoitotoimenpiteet. Vaikuttaa kuolleena syntyneeltä idealta.

Sekä aloittaja että muut kirjoittajat puhuvat omasta asunnosta tai itsenäisestä asumisesta. Mielestäni paljon parempi vaihtoehto olisi tuettu asuminen sellaisessa yhteisössä jossa on muitakin asukkaita, jotka eivät kuitenkaan ole alkoholi- tai huumeriippuvaisia. Tätä tuettua yhteisöasumista puoltaa myös kommenttisi: "häntä on pitänyt muistuttaa esim. suihkussa käymisestä. Yhteen aikaan hän myös pelasi paljon nettipokeria (...) hänen aikansa kului pelatessa."

Usein näitä ongelmia omaavilla henkilöillä tilanne etenee seuraavan "kaavan" mukaan:
Yöllä eläminen, jolloin ei ole "pakko" pitää yllä sosiaalisia suhteita. Elämä pelaamisineen, netissä roikkumisineen, television katseluineen, päivällä nukkumisineen kuuluu tähän. Samoin hygienian laiminlyönti, tiskaamisen ja siivoamisen laiminlyönti.

Hyvin usein ja melko pian henkilöllä alkaa hamstraajaksi (hoarder) kehittyminen. Ensin kerätään joitakin kiinnostavia lehtijuttuja. Sitten lehtiä odottamaan tarkempaa seulontaa, sitten pulloja ja purkkeja, jopa tyhjiä elintarvikepakkauksia. Sitten vaatteita, uusia ja vanhoja, jopa likaisia ja puhtaita sekaisin samassa kasassa. Viimein asunnosta ei lähde ulos enää yhtään mitään. Hoarderilla tilanteen huippu on saavutettu kun hän kerää oman virtsansa pulloihin ja kanistereihin ja ulosteet vaipoissa muovikasseihin vessan nurkkaan. Tämä kehityskulku menee AINA samaa polkua. Aina se ei päädy tuohon pahimpaan vaihtoehtoon, mutta hyvin, hyvin usein!

Tähän tilanteeseen ei tarvita mitään "itsetuntoa kohottavaa naissuhdetta". Saati, että ulkopuoliset alkaisivat aktiivisesti hänelle sellaista etsiä, tai siihen painostaa1 Ei missään tapauksessa!!

Isäsi mielipide; "koulutettu henkilö saa aina töitä", ei voisi enempää pieleen mennä. Suomessakin on suuri määrä korkeasti koulutettuja ihmisiä vailla työtä. Siitäkin huolimatta, että ovat työkokemusta omaavia, sosiaalisesti aktiivisia ja kaikin tavoin toimintakykyisiä.

Mä 15 vuoden sisällä:D tiiänpähän mitä luvassa..

Hei,
Satuin taas tälle palstalle parin vuoden jälkeen, olen siis avauksen kirjoittaja-tilanne ei ole muuttunut mihinkään, veli asuu yhä vanhemmillani eikä opiskele tai ole töissä. Kavereitakaan ei ole. Hän pyrki taas keväällä lääketieteelliseen, mutta opiskelupaikkaa ei tälläkään kertaa saanut. Mihinkään muualle hän ei pyri, koska tällöin hän ei voisi enää hakea lääketieteelliseen ensikertalaiskiintiössä. Tämä taisi olla nyt jo neljäs kerta kun hän haki kyseiseen koulutukseen.

Yritin ehdottaa että hän menisi suorittamaan vaikkapa jotain terveysalan opintoja avoimeen amkiin, mutta hän ei innostunut. Nyt hän sitten ottaa verkko-opintoina toisen yliopistossa opiskeltavan terveysalan kursseja. Tällekin alalle on vaikea päästä opiskelemaan, sisään otetaan 4-8% pyrkijöistä. Samaa alaa olisi voinut opiskella myös lähiopetuksessa, missä olisi samalla saanut ammattipätevyyden personal traineriksi, mutta tämä ei häntä kiinnostanut. Luulen, että hän olisi joutunut olemaan liikaa ihmisten kanssa tekemisissä tavallisessa opetuksessa. Veljeni olisi liikunnallisesti lahjakas, liikunnasta hän sai lukiossa ainoassa aineessa hyvän arvosanan.

On tämä kyllä... Olen itsekin tällä hetkellä työttömänä ja saanut nähdä että työn löytäminen on haasteellista vaikka kokemusta ja korkeakoulututkinto löytyykin. Jos veljeni nyt sattuisi A) pääsemään lääkikseen sisään ja B) suorittamaan tutkinnon loppuun niin hän olisi jo 36-vuotias kun valmistuisi. Lääkäreiden työtilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta luulisi työnantajien katsovan pahalla sitä, ettei työkokemusta ole kertynyt...

Joku ehdotti syrjäytymisen syiden poistamista, mitenköhän se onnistuisi... Vuosia sitten tapahtunutta koulukiusaamista ei saa millään tekemättömäksi. Pidän yhtenä syynä myös sitä, että veljeni on saanut vain olla tekemättä mitään ja eristäytyä kotiin. Mitenköhän tuo eläkkeelle pääsy, luulisi ettei päätöksiä tehdä enää tässä taloustilanteessa heppoisin perustein.

Tarkennuksena vielä, etten pidä veljeni tilanteessa suurimpana ongelmana sitä, että hän asuu vanhempieni luona, vaan ettei hän muuten pääse elämään kiinni.

Hei nim.merkki Huolestunutsisko.
Onko jonkinlainen ns. pattitilanne eli poljetaan paikaallaan,eikä mitään tapahdu?
T.Erakkomainen_eläjä

autismiin kuuluu ettei kestä stressiä ja kyllästyy nopeasti... noiden takia mullakin vaikea opiskella tarpeeksi kun vaatii pitkää päivää lukea tai päästä hommiin kun sielläkin on erittäin stressaavaa... sit viel sosiaaliset tilanteet stressaa niin kovin ettei tajua mitä toinen sanoo, noiden takia ollut kans vaikia työllistyä... muakin kiusattu paljon

Yleisin virhe elämässä on työteko. Työteko on yleensä elämäntarkoitusta vastaavasta oikeasta elämästä syrjäytymistä. Vain 8 prosenttia työtekijöistä tekee työtä mikä on kiinnostavaa.

Hei huolestunut sisko. Mitähän veljellesi nyt kuuluu? Olisi kiva tietää. Mites sinun itsesi tilanne, oletko päässyt töihin?

Minä olen kohta jäämässä eläkkkeelle, koska olen jo 62-vuotias, mutta kyllä tämä nykyinen tilanne huolestuttaa. Suomalaisia nuoria miehiä on niin paljon työelämän sekä koulutuksen ulkopuolella. Tuntuu siltä, että päättäjät eivät tajua, miten monen tuhannen ihmisen tulevaisuus on ehkä tuhottu, kun ei ole pidetty huolta siitä että peruskoulun ja lukion jälkeen jokainen pääsisi johonkin kiinni. Joko kouluun tai työpaikkaan. Nuoret on jätetty heitteille.

Toisaalta pitää ajatella niin, että jos nuoret saisivat motivaaation johonkin uuteen asiaan, heillä on pitkä elämä edessä ja aina kannattaa yrittää. Aina ei onnistu, mutta ei elämässä ainakaan niin pääse eteenpäin että ei edes yritä mitään.