Mansikan viljely partsilla?

Hei! minulla sattuu olemaan varsin suurikokoinen parveke jossa on suorastaan aivan trooppiset olosuhteet kesällä. Asun alimmassa kerroksessa ja aurinko paistaa todellakin kiusallisesti niin että lämpötila partsilla nousee suuremmaksi kuin ulkona ja pysyy hyvänä koko päivän, ja kun äidilleni ja äitini toimesta siellä viime kesänä tomaatteja viljelin niin sanoi ettei ole koskaan saanut niin isoja tomaatteja kuin minun parvekkeella kasvattamani.

Tarvitsisin siis jotain suurikokoista ja vaativaa mansikkalajia parvekkeelleni kasvatettavaksi. Mitä isompi ja maukkaampi, sen parempi. Siksi en usko että mikään perinteinen mansikkalajike olisi hyvä, vaan haluaisin niitä kaupoissakin olevia isoja mansikkalajikkeita joita tuodaan lämpimistä maista. Sellainen varmaankin kasvaisi parvekkeellani hyvin(ja monivuotinenkin saa olla).
2360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa käydä kaupasta kyselemässä, tietävät siellä.

Äänestä
  • Tässä eri lajeja:
    Jonsok ja Bounty, talvenkestäviä puutarhamansikoita
    Senga Sengana C, tavallista Senga Senganaa kiitollisempi
    Polka, satoisa ruotsalainen puutarhamansikka
    Ostara ja Rügen, jatkuvasti marjova
    Sara ja Punahilkka, uudehkoja ahomansikka-lajikkeita
    Minja, tarha- ja ahomansikan risteymä
    Korona, heleänpunainen, satoisa, mutta altis härmälle
    Zefyr, aikainen härmänaltis lajike, mutta kestävä harmaahometta vastaan.
    Sweet Sensation, rönsytön mansikka

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansikan kasvatusta kirjoitti:

Hei! minulla sattuu olemaan varsin suurikokoinen parveke jossa on suorastaan aivan trooppiset olosuhteet kesällä. Asun alimmassa kerroksessa ja aurinko paistaa todellakin kiusallisesti niin että lämpötila partsilla nousee suuremmaksi kuin ulkona ja pysyy hyvänä koko päivän, ja kun äidilleni ja äitini toimesta siellä viime kesänä tomaatteja viljelin niin sanoi ettei ole koskaan saanut niin isoja tomaatteja kuin minun parvekkeella kasvattamani.

Tarvitsisin siis jotain suurikokoista ja vaativaa mansikkalajia parvekkeelleni kasvatettavaksi. Mitä isompi ja maukkaampi, sen parempi. Siksi en usko että mikään perinteinen mansikkalajike olisi hyvä, vaan haluaisin niitä kaupoissakin olevia isoja mansikkalajikkeita joita tuodaan lämpimistä maista. Sellainen varmaankin kasvaisi parvekkeellani hyvin(ja monivuotinenkin saa olla).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu