Eniten ärsyttää kun toinen esittää niin raukkaa

ja mukamas epäsuosittua. Ei ole kavereita, on huono jne. Kuitenkin aina näkee jonkun kanssa juttua heittämässä, etenkin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ällöttävää itseriittoista valittamista ja huomion kerjäämistä. Mutta joo, itsehän olen kohteeni valinnut. Tietäähän sen mitä siitä saa.
22269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Taidat olla aikamoinen kiusaaja. Miksi olet ottanut hänet silmätikuksi? Anna toisen olla. Oletko jotenkin kierosti mustankipeä? Tunnista omat tunteesi ja ajatusmaailmasi pohjimmaiset syyt.

Äänestä

Ääneen valittanut sulle vai oma mielikuva ? Itseironia eri asia ku oikee valittaminen. Itseironiaan ei kaikki pysty, pitää olla hyvä itsetunto jotta nauraminen itselle onnistuu.

Äänestä

Ei kaikki itseään esille tuo, ei tarkoita että pitää itseään huonompana. Eri asia!

Äänestä

Miksei saa jutella vastakkaisen sukupuolen kanssa ???

Äänestä

Onks sul ongelmii, aapee?

Äänestä

Mä tunnistan ton käytöksen. Hän haluaa sinulta lohtua ja välittämistä, eihän se niin paha asia ole? Voisko olla että jutunheitto on tapa peittää oikeat tuntemukset, joita kaikkien ei ole tarkoituskaan nähdä? Olet siis erityinen, pidä siitä kiinni.

Äänestä

Kiusaamista sekin on kun haukkuu muka itseään, vaikkei ole mitään syytä. Siinä ne joilla on asiat oikeasti huonosti kokevat vääryyttä kun näkee mikä on oikea asianlaita.

Äänestä
  • Ei kai? Jokaisella on oikeus olla itsestään sitä mieltä mitä on? Täytyisikö tsensä huonoksi ihmiseksi kokevan heittää hanskat tiskiin ja hypätä ikkunasta? En minäkään vuodata ongelmiani jokaiselle vastaantulijalle, vaan heitän ns. kevytläppää suurimmalle osalle ihmisistä.

    Äänestä

  • Erikoinen?! kirjoitti:

    Ei kai? Jokaisella on oikeus olla itsestään sitä mieltä mitä on? Täytyisikö tsensä huonoksi ihmiseksi kokevan heittää hanskat tiskiin ja hypätä ikkunasta? En minäkään vuodata ongelmiani jokaiselle vastaantulijalle, vaan heitän ns. kevytläppää suurimmalle osalle ihmisistä.

    Et nyt ymmärtänyt oikein. Kyseinen ihminen valittaa ihan avoimesti, kaikille. Silloin se on mielestäni huomion hakemista.

    Äänestä

  • valitusmoodissa kirjoitti:

    Et nyt ymmärtänyt oikein. Kyseinen ihminen valittaa ihan avoimesti, kaikille. Silloin se on mielestäni huomion hakemista.

    Anna esimerkki valittamisesta. Mitä sanoo, millä äänensävyllä.

    Äänestä

  • valitusmoodissa kirjoitti:

    Et nyt ymmärtänyt oikein. Kyseinen ihminen valittaa ihan avoimesti, kaikille. Silloin se on mielestäni huomion hakemista.

    Niin siis paitsi niille vastakkasen sukupuolen edustajille siis?

    Äänestä

Arvon palstalaiset! Jotta ap ja ap:n kaltaiset eivät tuntisi alemmuuskompleksejä, vastakkaisen sukupuolen kanssa EI puhuta enää! Oli kyse sitten esimiehestä, siskon miehestä tai työkaverista, joka tulee kysymään neuvoa. Sanotte suorat sanat että minuahan et tuu iskemään!! Ja juokset paikalta pois!

Äänestä

todellisessa hädässä olija ei yleensä valita kaikille kovaan ääneen. Onko ap. se ihastuksesi tottunut saamaan elämässään huomioo ja erityiskohtelua toisilta valittamalla vähän kurjuuttaan? Onko se opittu tapa saada huomioo ja palveluksia?

Äänestä

Sekin on inhottavaa kun sanoo olevansa ruma ja läski, vaikkei ole, ja kuulemassa on ihmisiä joilla on oikeasti painon kanssa ongelmia. Edesvastuutonta, mielestäni...

Äänestä
  • Mua ärsyttää kyn keskustelut siirtyy ulkonäköasioihin ja varsinkin painoon. Olen normipainoinen enkä arvioi muita ihmisiä painon mukaan. Vaivaannuttavaa istua sellaisen seurassa joka moittii omaa esim. ylipainoaan, mitä sellaiseen voi sanoa?

    Äänestä

Voi hyvä tavaton, toinen esittää raukkaa ja epäsuosittu, minkä ihmeen takia joku haluaa sellaista esittää?..ja sinä päivittelet sitä anonyymillä palstalla.

Nää sekä naurattaa ja säälittää.. Ei kehtaa edes lukea..poistun juu :)

Äänestä
  • Niin, kerropa se, ajattelinkin jos täältä saisi vastauksen. Ei näin absurdia asiaa kehtaa suoraankaan kysyä, mielestäni ei pitäisi moista edes tapahtua. Jos joku tunnistaa piirteen itsessään niin nyt voisi anonyymisti valottaa hieman tätä asiaa. Helpottaisi hieman paremmin ymmärtämään.

    Äänestä

  • valitusmoodissa kirjoitti:

    Niin, kerropa se, ajattelinkin jos täältä saisi vastauksen. Ei näin absurdia asiaa kehtaa suoraankaan kysyä, mielestäni ei pitäisi moista edes tapahtua. Jos joku tunnistaa piirteen itsessään niin nyt voisi anonyymisti valottaa hieman tätä asiaa. Helpottaisi hieman paremmin ymmärtämään.

    Kahvit join, hyvää oli. En osaa valottaa yhtään. Ainakin minä jos tunnen itseni surkeaksi, esitän suurelle tuntemattomalle yleisölle päinvastaista, omieni seurassa saan olla oma itseni.

    Muuten itsensä mollaaminen on joskus vaan viihdyttävää, aina löytyy itsestään piirteitä joita voi mollata. Mut' vaikea on uskoa että joku esittää tuota.

    Sinuna kysyisin sitä häneltä, ilmeisesti tunnette hyvin, kun tiedät hänen esittävän.

    ps. En pahalla.. vähän kävi harmittelemaan kun toista säälii, mut hyvä kun et loukkaantunut. Nyt poistun.

    Äänestä

että mä olen ruma ja huono ja kaikkea negatiivista. Kehuja kyllä satelee mutta ne on joko piruilua tai säälistä kehumista.
Näin se on mun kohdalla. Mutta mitä siitä, olen jo tottunut.

Äänestä

Erikoinen palsta, että...

Äänestä

kyllä olen syrjäytetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitusmoodissa kirjoitti:

ja mukamas epäsuosittua. Ei ole kavereita, on huono jne. Kuitenkin aina näkee jonkun kanssa juttua heittämässä, etenkin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ällöttävää itseriittoista valittamista ja huomion kerjäämistä. Mutta joo, itsehän olen kohteeni valinnut. Tietäähän sen mitä siitä saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu