Minulla oli naapuri jossa kokoontui ihmisiä, jotka sanoivat itseään saatanan palvojiksi ja kertoivat aloittavansa naapurin tontilla verimenot.
Olimme tunnustava Kristitty Luterilainen perhe ja tuollaisen kuuleminen oli meille kauhistus.
Saimme kuulla tämä porukan suusta mitä iljettävämpiä ja asittomampia herjoja ja tapppamis ja raiskkamisuhkauksia, ja että lapsiamme tullaan kiusaamaan koulussa.
Teimme jokaisesta uhkauksesta rikosilmoiutksen Turun poliisille.
Kovan rukoustaistelun jälkeen tämä häirikkö naapuri muutti pois.
Järkytykseni olikin AIVAN MITTAAMATON, kun helluntailaiset joihin perheemme oli tutustunut ryhtyi herjaamaan minua täysin samalla tavalla kuin nämä saatanan palvojat olivat herjanneet.
Nämä helluntailaiset saivat myös puolisoni käännettyä minua vastaan ja onnistuivat rikkomaan Jumalan Seurakunnan Kirkkoherran edessä vannotun AVIOLIITTOMME
Avioliittomme rikkomista olivat myös saatanan palvojat yrittäneet, mutta eivät olleet onnistuneet.
Nyt siis helluntailaiset, joita itse pidin Sisarina ja Veljinä Jeesuksessa Kristuksessa rikkoivat Avioiliittomme ja Perheemme !
Minkä hengen voimassa helluntailaiset liikkuvat , kun rikkovat Kristityn perheen avioliiton ja herjaavat aivan samoin kuin saatanan palvojat ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitähän oiken höpötät !!?
Provo pelle, syö lääkkeesi.
https://www.youtube.com/watch?v=lORCuR84-_8
Turun helluntaiseurakunnan silloinen varajohtaja Pekka Havupalo ja johtaja Taisto Toivola, tukivat minua täysin , kun kävin kertomassa heille. Turun helluntaiseuraukuntalaisten toiminnasta.
Näiden helluntailaisten toimintamalleihin kuului mm. minusta PERÄTTÖMÄN RIKOSILMOITUKSEN TEKO jonka vuoksi jouduin käymään poliisilaitkoksella.
pahiten haureuden hengen vallassa ollut nainen pisti oman firmansa KONKURSSIIN (OLI OY) koska ei halunnut maksaa VEROJA !
Itse olen pienistä tuloistani aina joutunut maksamaan verot.
Jeesus itse opetti; ANTAKAA KEISARILLE MIKÄ KEISARIN ON JA JUMALALLE MIKÄ JUMALAN ON !
Eli ensin annamme verot tuloistamme yhteiskunnalle ja sen jälkeen niin paljon kuin mahdollista JUMALAN VALTAKUNNAN TYÖHÖN
tämä haureuden hengen vallassa oleva nainen oli se joka rikkoi perheemme.
Helluntailaisia on Suomessa n. 46 400.
Eikös ollut myös yksi luterilainen, joka rikkoi avioliiton?
Uskontojen uhrit voisi olla terapian lisäksi oikea kanava sinulle käsitellä kokemiasi tuskallisia asioita ja oivaltaa,että Jumalau on kanssasi,vaikka et enää lahkoihin ja lohkoihin kuulukaan...Helluntai-oppi on pääsääntöisesti kieroa ja manipuloivaa. Yksilö-ihmiset ovat erikseen. Etsi hyviä,luotettavia uskovia ystäviä,mutta älä ole sinisilmäinen,äläkä liian kranttu :) ahdasmielinen usko useimmiten häviää realiteettien maailmassa 6-0 :)