Mikä rangaistus ISIS:n riveissä taisteleville suomalaisille...

"Viime aikoina on julkisuudessa ollut tietoja, joiden mukaan Suomen kansalaisia taistelisi ISIS järjestön riveissä, niin Syyriassa kuin Irakissa, tai muualla Lähi-idän maissa. Kuluvan kesän aikana Venäjän ulkoministeriö esitti muun muassa Suomelle kysymyksen ”osallistuuko Ukrainan taisteluihin suomalaisia sotilaita,” joka on ainakin minusta asiallinen ja aivan oikeutettu kysymys. Se, mitä vastattiin, taas edusta mitenkään normaalia kanssakäymistä. Minulle tuli mieleen ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastauksesta Väinö Tannerin ylimielisyys 1930-luvun lopulta. Tarvitaanko tällaista ylimielisyyttä, voimme olla montaa mieltä.

Miksi sekoittaa tähän artikkeliin Ukraina ja Lähi-itä? Siksi, että kun Ukrainan taistelut jatkuvat ja kriisi pitkittyy, saattaa ja mahdollisesti sinne on jo matkustanut myös Suomen kansalaisia taistelemaan kummankin osapuolen joukkoihin. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa oleviin kriiseihin on osallistunut todistettavasti Suomen kansalaisia, muutamia on myös taisteluissa kaatunutkin. Pääasiassa taisteluissa kuolleet ovat olleet joko ensimmäisen sukupolven ”maahanmuuttajia”, tai islamiin kääntyneitä kantasuomalaisia, nuorehkoja miehiä.

Suomalaisia on osallistunut kaikkiin sotiin toisen maailmansodan jälkeen. Suurin osa on palvellut Ranskan muukalaislegioonassa, mutta myös erilaisissa palkkasotilas järjestöissä, tai Jugoslavian hajoamissotien eri osapuolten joukoissa. Ongelmalliseksi osallistumisen tekee se, että vaikka he saattavat omasta mielestä sotia vain aseellisia joukkoja vastaan, niin kasvaa mahdollisuus osallistua sotarikoksiin rinnastettaviin tekoihin. Kapinnallisjoukot ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan, kaikissa kuviteltavissa sodissa, joita on käyty viimeisten vuosikymmenien aikana.

Muutamissa Euroopan maissa on voimassa laki, jolla ehkäistään palkkasotilaaksi värväytyminen tai palaaminen kotimaahan vankeusrangaistuksen uhalla. Viimeksi tämän tyyppisen lain sääti Venäjä. Onko meidänkin seurattava muiden sivistysvaltioiden mukana, jotta pystyisimme estämään tämän tyylisen turismin, itse olen sitä mieltä että pitää. Suomalaisen yhteiskunnan tulee pystyä ennalta ehkäisemään vakavat uhat yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi kaikilla kuviteltavissa keinoin. ISIS järjestöön tai muihin vastaavan tyylisiin terrorijärjestöihin aseelliseen taisteluihin osallistuneita pitää pystyä rankaisemaan, vaikka rikokset ovat tehty mullalla kuin täällä Suomessa.

Murha on murha, vaikka se tehtäisiin ulkomailla. Siitä on pystyttävä antamaan tuomioita myös täällä Suomessa. Tavallisten ihmisten pitää pystyä elämään turvallisesti omassa maassaan, ilman pelkoa oman henkensä menettämistä. Nämä rikokset ovat poikkeuksetta raakoja ja on rinnastettavissa etnisiin puhdistuksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan." >>>

http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173113-isis-jarjeston-suomalaiset-taistelijat
20108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hienot on Isifin uudet Amerikasta tuotetut Toyota maasturit.

Äänestä
  • Suomalainen media on maailman huippua tutkivassa journalismissa, että jos Isis:tä jokin suurempi valtio tukisi, niin Helsingin Sanomat ja muut laatujulkaisut kertoisivat siitä varmasti.

    HS kertoo Isis-järjestön johtajan sotimistapojen olevan peräisin Al Qaeda johtajilta.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1402462851227

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä "uskovaiset" arabivaltion kannattajat käyttää lännen kapitalistien aikaansaannoksia. Tunnen myötähäpeää noiden lännen tiedustelupalveluiden aivopesemien islamistien puolesta.

    Äänestä

  • Siellä joku Suomen turvallista tulevaisuutta turvaamaan lähtenyt somalikin...Saa EU-Suomeen palattuuaan varmaan veteraanin vastaanoton ja palvelut.

    Lukekaa Uusi maailma ja uusi järjestys. Jota ohjaa USA ja Israel.

    Äänestä

  • pienistä puroista su kirjoitti:

    Suomalainen media on maailman huippua tutkivassa journalismissa, että jos Isis:tä jokin suurempi valtio tukisi, niin Helsingin Sanomat ja muut laatujulkaisut kertoisivat siitä varmasti.

    HS kertoo Isis-järjestön johtajan sotimistapojen olevan peräisin Al Qaeda johtajilta.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1402462851227

    EI ihme että HS:n levikki laskee kuin lehmän häntä, kun sen "uutiset" on saatu suoraan CIA:n propagandatoimistosta. Linkittämässäsi jutussa ei pidä mikään paikkaansa ,sillä ISIS on 100% USA:n ja sen lähimpien arabiliittolaisten rahoittama ja aseistama luomus. Yhdysvallat on kouluttanut ISIS-joukkojen johdon Jordaniassa sijaitsevissa tukikohdissa. ->

    http://www.reuters.com/article/2013/03/10/us-syria-crisis-rebels-usa-idUSBRE9290FI20130310

    http://www.wnd.com/2014/06/officials-u-s-trained-isis-at-secret-base-in-jordan/

    Äänestä

  • Hohhoijaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

    sotateollinen komplexi ja sen johtajat ja rahoittajat on kaksinaamaisia sairaita psykopaatteja.

    Äänestä

  • huhuhuh ! kirjoitti:

    sotateollinen komplexi ja sen johtajat ja rahoittajat on kaksinaamaisia sairaita psykopaatteja.

    niiden hyenamedia on just noin alhaista paskaa, kuin IL ja HS yms. massamediat. jopa Yle. Suomen isoimmille radiokanaville uutiset tuottaa IL. :DDDDDDDD Ei saatana !

    Äänestä

  • Hitaasti hirttää tommoiset terroristien toimintaan osallistuvat

    Äänestä

No kovin rangaistus olisi lähettä koko suku perästä sinne taistelumaahan. Tietysti perheen yhdistämis mielessä. Että silleen.

Äänestä
  • Kyllä. Takaisin ei ole tulemista. Sinne vaan kaikki sotahullut. Tapelkoon sielä toisiaan vastaan.

    Äänestä

  • Selvästi tuo somali lähettää veljelleen jotain terrorismiin liittyvää viestiä tuossa ja mitä tekee kokoomuspoliisi? Antaa asian olla?

    Onko yksikään Suomen lukuisista muslimijärjestöistä tuominnut tätä toimintaa vai kannattavatko he hiljaa tätä toimintaa?

    Äänestä

  • ei edes kova kirjoitti:

    Selvästi tuo somali lähettää veljelleen jotain terrorismiin liittyvää viestiä tuossa ja mitä tekee kokoomuspoliisi? Antaa asian olla?

    Onko yksikään Suomen lukuisista muslimijärjestöistä tuominnut tätä toimintaa vai kannattavatko he hiljaa tätä toimintaa?

    Talo täynnä somaleita.

    Äänestä

IS-rael.IS-rael
Ei.rangaistusta.moSSadin.alajärjestö.

Äänestä
  • "FORMER CIA AGENT: “THE ISIS LEADER ABU BAKR AL BAGHDADI WAS TRAINED BY THE ISRAELI MOSSAD”

    The former NSA and CIA agent Edward Snowden revealed that the leader of the Islamic State of Iraq and Syria Abu Bakr Al Baghdadi was trained in Israel, various Iranien sources reported.

    Snowden added that the American CIA and the British Intelligence collaborated with the Israeli Mossad to create a terrorist organization that is able to attract all extremists of the world to one place, using a strategy called “the hornet’s nest”.

    The “Hornet’s nest’’ strategy aims to bring all the major threats to one place in order to track them, and mostly to shake the stability of the Arab countries. The NSA agent revealed that the ISIS “Calif”, Abu Bakr Al Baghdadi went trough intense military training in the Israeli intelligence “Mossad”.

    http://moroccantimes.com/2014/07/nsa-documents-reveal-isis-leaderabu-bakr-al-baghdadi-trained-israeli-mossad/

    Äänestä

SUPO voisi antaa jokaisen jihadikstiksi tiedetyn nimen ja kuvan julki jotta kansalaiset osaavat varoa ja tarvitteessa voivat sitten antaa omankädenoikeutta .

Äänestä

Rasismikorttia heiluttava äärioikeiston PetosjytkyKokoomusKepulaiset, veropakolaiseliitin etujenajajaporvarit, ovat vain ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN, köyhyyden kriminalisoinnin ja veropakolaiseliitin vallanlisäämisen perässä.

KeputPersutKokoomuksen äärioikeistokopla, aikoo MONINKERTAISTAA MAAHANMUUTON, jos pääsevät hallitukseen. Halpatyövoimaa pitää nääs saada ja paljon, että Suomen työväestö, tavallinen kansa, saadaan mahdollisimman syväkyykkyyn ja maksamaan veropakolaisyrityksien kulut, että voivat sitten viedä voitot lyhentämättöminä Cayman Saarille.

Äänestä

Mites pitäis tehdä vastaavasti nyt niille suomalaisille, jotka taistelivat Ukrainan joukoissa separatisteja vastaan?

Äänestä
  • tuomiota, ja perheet syyniin jos tuollainen murhanhimo kulkee suvussa.

    Äänestä

  • Ehdotan samaa kirjoitti:

    tuomiota, ja perheet syyniin jos tuollainen murhanhimo kulkee suvussa.

    ...samaa mieltä!

    Äänestä

Usa.on.jo.määritellyt.kaikki.terroristit.laittomiksi.vihollistaistelijoiksi(paitsi.ne.joita.usa.tukee)ja.laittomien.vihollistaistelijoiden.paikka.on.guantanamo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

...sotarikollisille? kirjoitti:

"Viime aikoina on julkisuudessa ollut tietoja, joiden mukaan Suomen kansalaisia taistelisi ISIS järjestön riveissä, niin Syyriassa kuin Irakissa, tai muualla Lähi-idän maissa. Kuluvan kesän aikana Venäjän ulkoministeriö esitti muun muassa Suomelle kysymyksen ”osallistuuko Ukrainan taisteluihin suomalaisia sotilaita,” joka on ainakin minusta asiallinen ja aivan oikeutettu kysymys. Se, mitä vastattiin, taas edusta mitenkään normaalia kanssakäymistä. Minulle tuli mieleen ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastauksesta Väinö Tannerin ylimielisyys 1930-luvun lopulta. Tarvitaanko tällaista ylimielisyyttä, voimme olla montaa mieltä.

Miksi sekoittaa tähän artikkeliin Ukraina ja Lähi-itä? Siksi, että kun Ukrainan taistelut jatkuvat ja kriisi pitkittyy, saattaa ja mahdollisesti sinne on jo matkustanut myös Suomen kansalaisia taistelemaan kummankin osapuolen joukkoihin. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa oleviin kriiseihin on osallistunut todistettavasti Suomen kansalaisia, muutamia on myös taisteluissa kaatunutkin. Pääasiassa taisteluissa kuolleet ovat olleet joko ensimmäisen sukupolven ”maahanmuuttajia”, tai islamiin kääntyneitä kantasuomalaisia, nuorehkoja miehiä.

Suomalaisia on osallistunut kaikkiin sotiin toisen maailmansodan jälkeen. Suurin osa on palvellut Ranskan muukalaislegioonassa, mutta myös erilaisissa palkkasotilas järjestöissä, tai Jugoslavian hajoamissotien eri osapuolten joukoissa. Ongelmalliseksi osallistumisen tekee se, että vaikka he saattavat omasta mielestä sotia vain aseellisia joukkoja vastaan, niin kasvaa mahdollisuus osallistua sotarikoksiin rinnastettaviin tekoihin. Kapinnallisjoukot ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan, kaikissa kuviteltavissa sodissa, joita on käyty viimeisten vuosikymmenien aikana.

Muutamissa Euroopan maissa on voimassa laki, jolla ehkäistään palkkasotilaaksi värväytyminen tai palaaminen kotimaahan vankeusrangaistuksen uhalla. Viimeksi tämän tyyppisen lain sääti Venäjä. Onko meidänkin seurattava muiden sivistysvaltioiden mukana, jotta pystyisimme estämään tämän tyylisen turismin, itse olen sitä mieltä että pitää. Suomalaisen yhteiskunnan tulee pystyä ennalta ehkäisemään vakavat uhat yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi kaikilla kuviteltavissa keinoin. ISIS järjestöön tai muihin vastaavan tyylisiin terrorijärjestöihin aseelliseen taisteluihin osallistuneita pitää pystyä rankaisemaan, vaikka rikokset ovat tehty mullalla kuin täällä Suomessa.

Murha on murha, vaikka se tehtäisiin ulkomailla. Siitä on pystyttävä antamaan tuomioita myös täällä Suomessa. Tavallisten ihmisten pitää pystyä elämään turvallisesti omassa maassaan, ilman pelkoa oman henkensä menettämistä. Nämä rikokset ovat poikkeuksetta raakoja ja on rinnastettavissa etnisiin puhdistuksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan." >>>

http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173113-isis-jarjeston-suomalaiset-taistelijat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu