kaupunki kuvasta.On se Putsku Putiini sentää jotain hyvää toilailuillaan saanut aikaan.Venäläisten joukkokato ainakin Mikkelin katukuvasta ja liikenteestä.Enää ei tarvitse kuunnella sitä ihme mongerrusta ja molotusta kun maatuskit hipelöi kaupan tavaroita.Tuntuu ihmeen rauhalliselta.
Ihanaa,venäläiset kadonneet suurimmaksi osaksi
oma mie
26371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mieluummin venäläisiäki ku natokiimaisia sotahullua kokkaresikoja !
taas tekstistä päätellen asialla. Etkös ollutkin, Pia.
Kyllä minä noita ahkeita kokkaresikoja vihaan ihan muista syistä oli sitten muurari tai. Onhan siellä demareitakin. Ja kaiken lisäksi nykyajan ryssävihaaja Nato-intoilija kokkareiden 30-luvun aateveljet nimeenomat vihasivat muurareita. Kannattaa kysyä asiaa vaikka Lapualta...
Tuo yksi rask-solvaaja etsii piaansa harhaisena hulluna kaikista keskusteluista.
ovat hulluudessaan vertaansa vailla ja ne tunnistaa jokainen joka vähänkään palstaa seuraa. Jos ei muuten niin ainakin siitä että Rask ei malta olla koskaan kommentoimatta muiden naljailua. Nytkin sen tunnisti yhdestä ainoasta sanasta, nimittäin "harhaisena". Sitä ei kukaan muu käytä joten keksiköön Rask parempaa mikäli Asperger ei ole bielä tuhonnut koko aivokapasiteettia.
Tosin nyt näkee vain paikallisia läskiperse ämmiä.
Juu kyllä rauhoittuu tuosta Mikkelin talouselämäkin, kivaa sitten perusasukkaiden keskenään seurustella ruhtinaallisten työttömyyskorvausten avulla. Kaiken maailman turistit, olkoot kotoisin mistä tahansa, tuovat kyllä talousalueelle rahaa ja hyvinvointia suoraan ja välillisesti. Kyllä enemmän tuntuu kadonneen Katukuvasta esim. saksalaisturistit, nuo tunnetusti rahaa rajusti käyttävät ihanneturistit (ottaakohan edellisen kommentin kirjoittaja tämän todesta?).
Onko se Suomalaisten vika että Pikku Hitler Putiini on sotkenut oman maansa ja toisten valtioiden asiat.Mutta se hyvä puoli ainakin että on paljon vähentynyt noiden Rys..........en oleskelu täällä.Vielä kun ymmärtäisivät tänne naidut häipyä,niin a vot,mikä meidän ollessa.
Kyllä vaan valitettavasti kaiken aloitti EU/USA masinoimalla länsimielisen vallankumouksen ja laillisesti vaaleilla valitun presidentin syrjäyttämisen. Tämä ei tietenkään ollut venäläisenemmistöiselle Itä-Ukrainalle mieleen ja he taas pistivät Venäjän avulla oman kapinansa pystyyn. Täytyy muistaa, että koko kriisiä ei olisi koskaan tullut, ellei EU/USA olisi pistänyt näppejään Ukrainaan alunperinkään. On todella naivia väittää, että Venäjä suunnitteli tätä jo pitkään, sillä hehän vain vastasivat siihen, kun EU/USA kaappasi Ukrainan vaikutuspiiriinsä. Tosin todennäköisesti olivat varautuneet tähän, sillä onhan tätä lännessä lienee jo suuniteltu pitkään.
En ole todellakaan Putinin tai Venäjän toimien kannalla, mutta en myöskään USA:n/NATO:n, enkä EU:n toimien. Kun länsi paheksuu Venäjää unohtuu USA:n aseistaman ja tukeman Israelin toimet.
Käsittämätöntä, että nämä NATO-kiimaiset ryssävihaajat pitävät itseänsä isänmaallisena, mutta hehän ovat juuri niitä kaikista epäisänmaallisia, kun haluavat mennä Brysselin pillin mukana ja kaiken lisäksi haluavat vieraan vallan joukot Suomen maaperälle. Puolueettomuus on oikeaa isänmaallisuutta, eikä se että nuoleskellaan toiseen suuntaan ja pyllistellään toiseen. EU:n ja USA:n/NATO:n toimien vastustaminen ja puolueettomuuden kannattaminen ei ole venäjämielisyyttä, vaan Suomen etujen ajamista. Nykyiset poliitikot, etenkin kokoomuslaiset eivät aja Suomen ja suomalaisten, vaan Brysselin ja Washingtonin etua. On naurettavaa, että meidän pääministeri ja puolustusministeri ovat EU:n ja USA:n/NATO:n sätkynukkeja. Ei heitä suomalaisten etu kiinnosta pätkääkään. Heille on tärkeää vain päästä hymyilemään kokouksiin EU:n ja USA:n kanssa ja ottamaan vastaan "hyvä poika" taputuksia.
Enpä nähnyt viikonloppuna kuin yhden venäläisten auton,ja siinäkin kuski oli luimisteleva.Taisi hävettää olla sen maan kansalainen.Noin sitä pitää,hyvä kun eroon niistä kaalisopan hajuisista pääsee.
nimenomaan, kyllästynyt siihen ainaiseen venäjänkieleen jonka kuulemista ei voi yhdelläkään käynnillä kaupungissa välttää! menisvät vaan pois täältä
Ei mua venäläiset haittaa yhtään. Päinvastoin tuovat toisin kuin kokkareiden EU ja NATO nuoleskelu. Sen sijaan mustalaiset, elämänkoulujuntit ja teininistit saisi laittaa reservaattiin Laajalammelle, Tuppuralaan ja Peitsariin ja piikkiaita suojaksi etteivät tule ihmisten ilmoille.
Kerrohan, millä alueella itse asut. Veikkaan että jossain noista mainitsemistasi kuitenki.
Ne venäjänkieliset kumminkin tuovat rahaa tähän maahan ja sitä kautta työllistävät.
Usko pois, kyllä ne menevätkin pois. On se koti heilläkin muualla.
Mitä luulet siellä Tuppuralassa, Laajalammella ja Peitsarissa asuvan? Niin - ihmisiä.
kuitenkin niin että ukrainalaiset tulisivat vinkuen EU:n syliin jos ne sinne vain otettaisiin mukaan. Kovimmat kommunistit haluaisivat Venäjälle ja voisivat miun puolesta sinne mennäkin ja myös pysyä siellä.
Niin on myös venäläisetkin !
En ole oikeasti sitä mieltä, vaan päinvastoin! Kommenttini oli sarkastinen heitto viitaten siihen, että miten helposti tavallinen kansa on mennyt mukaan tähän oikeistomedian ryssäviha-lietsontaan mukaan. Syy miksi nyt suomalaisia kiihotetaan venäläisiä vastaan on Kokoomuksen ja RKP:n NATO-kiima, jonka sanansaattajiksi oikestolainen "keltainen lehdistö" on valjastettu.
Luuletteko heikko-osaiset, että teidän asemanne paranee, kun alatte vihaamaan venäläisiä, lietsomaan sotaa heitä vastaan ja kannattamaan NATO:a? Ja olen itse heikko-osainen!
Koko Ukrainan kriisi juontaa juurensa EU:n ja USA:n halusta "napata" Ukraina vaikutuspiiriinsä ja haaveesta saada Krimin sotilastukikohta, jolla oli pitkä vuokrasopimus Venäjän kanssa tulevaisuudessa NATO:lle. Venäjä ei aloittanut ko. kriisiä, vaan aivan toinen osapuoli! Se mitä myöhemmin teki olikin sitten eri asia, mutta joka tapauksessa molemmat osapuolet ovat tähän syyllisiä ja jälleen kerran suurvaltojen pelinappulana on muutenkin kovia kokenut Ukrainan kansa. Eli turha syyttää minua venäläismieliseksi!
Suomalaistenkin kannattaisi jo unohtaa vanhat kaunat venäläisiä kohtaa ja tajuta, että se mihin teitä nyt lietsotaan johtaa viimeisenkin itsenäisyyden rippeen menettämiseen! Päinvastoin meidän pitäisi irrottautua EU:sta ja Eurosta sekä pysyä mahdollisimman kaukana NATO:sta. Suomen uhka ei ole Venäjä, vaan epäisänmaalliset Kokoomus ja RKP, jotka ajavat vain kansainvälisen rahaeliitin sekä EU:n ja USA:n/NATO:n etuja.
Haluatteko oikeasti, että tulemme tulevaisuudessa kuulumaan Euroopan liittovaltioon ilman mitään itsenäistä päätösvaltaa, että olemme Venäjän vihollinen siitä hetkestä lähtien, kun liitymme NATO.on tai sitä, että Helsingin asukkaista yli puolet on afrikkalaisia tai arabeja?
Ihmiset! Herätkää ennen kuin on liian myöhäistä! Älkää menkö halpaan tähän liberaalioikeiston kusetukseen!
tekee tepposiaan. Venäjän vaikutuspiiristä on vasta päästy irti ja saadaan hengittää mutta kiihkeimmät sosialistit haluavat jo takaisin Venäjän helmaan. Silloinhan kommunisti-aktiiveilla olisi mahdollisuus päästä vaikka piirisihteeriksi saakka ja päästä etuoikeutettuun asemaan. Nyt Suomella on vielä päätösvaltaa mutta oliko entisillä itäblokin pienillä mailla. Sama kohtalo odottaisi meitäkin mutta emmehän me niin hulluja sentään ole. Mitään hyvää ei Venäjän suunnasta tule millään tasolla, oli se sitten systeemitasolla tai jotain konkreettista.
Ja mukana työpaikat ja muutamat liikkeet.laskettu venäläisten varaan,toisin kävi.tuutte näkee .moni jää tänä talvena sossun ja liiton omaksi.
Venäläisten päämies Putin aiheuttaa vaikeuksia lähinnä omalle kansalleen.
Ja tietysti niille maille, jotka se yrittää rikollisilla toimillaan saada Venäjälle.
Eiköhän hänen aikansa ole pian ohi. Lääkärin apua hän tulee kohta saamaan ilman omaa tahtoaan. Sillä mieliala lääkitys on ainut vaihtoehto, jotta ei sekoa lopullisesti.
Eikös sillä ole tämä kaksjakomieli sairaus?
kuin palstan vapaamuurarisolvaajalla? Skitsofrenia tai ainakin Aspergerin syndrooma.
Huhh1:sen kannattaisi muuttaa Lappeenrantaan, niin sitten vasta tietää mitä on olla venäläisten keskuudessa.
Mieluummin siellä asuu venäläisten keskuudessa, kuin länsirannikolla ruotsalaisten keskuudessa. Ryssävihaajien kannattaisi muistaa, että tavalliset Suomessa asuvat venäläiset suhtautuvat myönteisesti suomalaisiin toisin kuin suomenruotsalaiset, jotka edelleen noudattavat Freudenthalin suomalaisvastaisia rotuoppeja ja hamuavat sinne pakolaisia suomalaisten kustannuksella.
Put put putputin