Itsenäisyyspuolueella pyyhitään pöytään illalla

Harmi ettei Belgiassa näe A-plussan vaaliväittelyä jossa itsaripuolueella pyyhitään pöytää.

Tokihan demokraattisessa yhteiskunnassa esiintyy laumailmiöitä aina silloin tällöin, jossa joukko samanhenkisiä ihmisiä saa kasattua ympärille lisää samanlaisia, nyt itsenäisyyspuolueella on kaikkien aikojen paikka kutsua hölmöläisiä remmiin!

Toivottavasti Ana älyää mainita Suomi24:n keskustelupalstan itsaripuolueen virallisena äänitorvena jossa kaikki totuus tuodaan julki :)
261212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

telkkaria

>>21:10 A-studio: Pienpuolueiden vaalikeskustelu

Riikka Uosukaisen ja Jari Korkin johdolla keskusteluun osallistuvat ehdokasasettelunsa perusteella merkittävästi kuntavaaleihin osallistuvien eduskunnan ulkopuolisten puolueiden tai muiden tahojen edustajat: SKP, Kommunistinen työväenpuolue, Suomen kansan sinivalkoiset, Eläkeläiset kansan asialla, Liberaalit, Vaihtoehtoväki ja Itsenäisyyspuolue>>

Äänestä
  • näyttäisi siltä, että kaikki pienpuolueet (lipilaareja huomioimatta)olivat sitä mieltä, että yksityistäminen kuntapalveluissa pitäisi lailla kieltää, mikä oikein onkin.

    Äänestä

  • selkeesti kirjoitti:

    näyttäisi siltä, että kaikki pienpuolueet (lipilaareja huomioimatta)olivat sitä mieltä, että yksityistäminen kuntapalveluissa pitäisi lailla kieltää, mikä oikein onkin.

    Ihan hyvin oman kaupunkinsa hallituksen puheenjohtajana aikoinaan toiminut Antti Pesonen hoiti puheenvuoronsa. Siitä saivat kokoomuksen räkänokkaiset nettipeelot herrasmieheltä vastaukset, joita sen enempää toimittajista kuin muista puoluejohtajista ei ollut kumoamaan.

    Äänestä

  • töppö kirjoitti:

    Alajärvi on todellakin kaupunki oikein isolla K:lla.. :) Käy joskus huviksesi katsomassa..
    Miksi muuten kirjoitat kahdella eri nimimerkillä?

    Kerropa minkä kaupungin hallituksen puheenjohtaja Pesonen on toiminut, kun tuollaista kirjoitit. Tietojeni mukaan Pesonen ei ole edes valtuustossa oman puolueensa äänillä. Saamani tiedon mukaan Pesonen oli Perususomalaisten listalla sitoutumattomana.
    Vapaa Suomi, vai mikä se lehti nyt on, Pesonen on Alajärvellä oman puolueensa lsitalla ja mukana näytti olevan viisi tai mitä nittä oli, ehdokasta.
    Toivotaan, että Pesonen pääsee nyt omiensa äänillä näyttämään kyntensä ja että tulisi valituksi hallituksen puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Ilpo kirjoitti:

    Alajärvi on todellakin kaupunki oikein isolla K:lla.. :) Käy joskus huviksesi katsomassa..
    Miksi muuten kirjoitat kahdella eri nimimerkillä?

    on Antti siis todellakin toiminut. Tehtävässä, johon yhdenkään netti-EUnukin kyvyt eivät riittäisi.

    Äänestä

  • Hämmästelevä kirjoitti:

    Kerropa minkä kaupungin hallituksen puheenjohtaja Pesonen on toiminut, kun tuollaista kirjoitit. Tietojeni mukaan Pesonen ei ole edes valtuustossa oman puolueensa äänillä. Saamani tiedon mukaan Pesonen oli Perususomalaisten listalla sitoutumattomana.
    Vapaa Suomi, vai mikä se lehti nyt on, Pesonen on Alajärvellä oman puolueensa lsitalla ja mukana näytti olevan viisi tai mitä nittä oli, ehdokasta.
    Toivotaan, että Pesonen pääsee nyt omiensa äänillä näyttämään kyntensä ja että tulisi valituksi hallituksen puheenjohtajaksi.

    puheenjohtajana.

    Mitäs itse olet saanut aikaan, kun on otsaa arvostella muita?

    Äänestä

  • Marko Ankkuri kirjoitti:

    Onko tosiaan Alajärvi kaupunki, oletkos käynyt koskaan Jyväskylää kauempana? Alajärven "kaupunginjohtajastako" on siis kehkeytymässä suuri johta? Miksei Vimpelin? Tai Alavuden?

    Kannattaisi vähän käydä tekemässä tutkimusmatkailua esim. Helsinkiin, joiden lähiöissä on enemmän populaa kuin Alajärvellä tulee koskaan olemaan.

    Antti Pesonenhan on ollut VSL ja Muutosvoimien puheenjohtaja, joista etenkin Muutosvoimat on kärähtänyt kommariyhteistyöstä. Sillälailla!

    Joopa joo, kun päätöksiä pitäisi alkaa oikeasti tekemään, niin kummasti tyyppi on esteellinen.

    "http://www.alajarvi.fi/asiahall/paatos/kvalt/2002/valt1702.htm"

    Kun oikeasti pitäisi kantaa vastuuta, tyyppi lähtee nostelemaan. Mutta kun pitää räkättää jostain asiasta, niin katsomosta kyllä osaa huudella.

    Äänestä

  • Teppo. kirjoitti:

    ...ei toimi.

    Äänestä

  • Teppo. kirjoitti:

    Onko tosiaan Alajärvi kaupunki, oletkos käynyt koskaan Jyväskylää kauempana? Alajärven "kaupunginjohtajastako" on siis kehkeytymässä suuri johta? Miksei Vimpelin? Tai Alavuden?

    Kannattaisi vähän käydä tekemässä tutkimusmatkailua esim. Helsinkiin, joiden lähiöissä on enemmän populaa kuin Alajärvellä tulee koskaan olemaan.

    Antti Pesonenhan on ollut VSL ja Muutosvoimien puheenjohtaja, joista etenkin Muutosvoimat on kärähtänyt kommariyhteistyöstä. Sillälailla!

    Hongkongissa on enemmän populaa kuin Helsingissä koskaan tulee olemaan. Ainakin nyt, kun siellä on töitäkin.

    Äänestä

  • Baikal kirjoitti:

    Miksi juuri Hong Kong, maksaakos ne veroja Suomeen?

    Äänestä

  • Klasu. kirjoitti:

    Halpaa työvoimaa.

    Kyllä kansainvälisen eliitin kannattaa keskittää työnteko yhteen paikkaan, maatalous toiseen ja toimettomat kolmanteen...

    Äänestä

  • Baikal kirjoitti:

    ...on 100 hehtaaria peltoa, 200 hehtaaria metsää, vuokrakiinteistöjä ja elementtifirma.

    Ja taitaa olla aikaa viettää myös hetkiä internetin äärellä???

    Ei pitäisi ottaa sitten liikaa hommia jos ei pysty niistä suoriutumaan. Kysymyshän ei nähtävästi ollut siitä, etteikö aikaa olisi vaan siitä ettei halua ottaa kantaa ikäviin asioihin. Niistähän voi joutua vielä vastaamaan ja niistä voi saada ikävän maineen koulujen lakkauttajana.

    Äänestä

  • Baikal kirjoitti:

    ...on 100 hehtaaria peltoa, 200 hehtaaria metsää, vuokrakiinteistöjä ja elementtifirma.

    Ei pitäisi ottaa luottamustehtäviä vastaan kun ei pysty niitä hoitamaan.

    Äänestä

  • Klasu. kirjoitti:

    Ei pitäisi ottaa luottamustehtäviä vastaan kun ei pysty niitä hoitamaan.

    ...väität, ettei Pesonen ole pystynyt hoitamaan luottamustehtäviään? Kaksi poissaoloa kunnanvaltuuston kokouksista vuonna 2002 on eri asia kuin kansanedustajat, jotka lintsaavat istunnoistaan.

    Minä en ole Pesonen. Minulla on aikaa kirjoittaa nettiin.

    No mitä nyt sitten viittaat herran taustoihin päätöksiä tehtäessä? Jos ei kerran osaa päättää asioita, niin tämäkö se sitä kansan todellista demokratiaa että kielletään tekemästä päätöksiä...

    ..ei ollut minkäänlaisia kansan tekemiä vallankumousyrityksiä tai attentaatteja Pesosta kohtaan, kun hän oli kunnanvaltuustossa.

    Äänestä

  • Baikal kirjoitti:

    ..ei ollut minkäänlaisia kansan tekemiä vallankumousyrityksiä tai attentaatteja Pesosta kohtaan, kun hän oli kunnanvaltuustossa.

    Miksi ko. herra ilmoittaa olevansa toistuvasti esteellinen äänestyksistä? Ei taida uskalla ottaa kantaa ikäviin asioihin, saa sitten valittaa tekosyyllä, meni asiat sitte miten meni.

    Äänestä

  • Klasu. kirjoitti:

    Miksi ko. herra ilmoittaa olevansa toistuvasti esteellinen äänestyksistä? Ei taida uskalla ottaa kantaa ikäviin asioihin, saa sitten valittaa tekosyyllä, meni asiat sitte miten meni.

    Mikset soita ja kysy Pesoselta itseltään?

    Äänestä

  • Baikal kirjoitti:

    Mikset soita ja kysy Pesoselta itseltään?

    No miksi sitten puolustelet ko. herran toimia, jos et tunne asiaa? Eikö sinustakin näytä epäilyttävältä, että ensin haalitaan vastuuta ja sitten kun vastuunkannon aika tulee, ollaankin esteellisiä.

    Loistavan kuvan antaa VSL:n toiminnasta. Kun tulee tiukka paikka (=kiusallisia päätöksiä), niin jätetään äänestämättä jotta voidaan urputtaa myöhemmin ja sanoa tiukan paikan tullen etten ole vastuussa tästä. Hienoa toimintaa!

    ...jäävät nippelitiedoiksi. En tiedä, missä Pesonen oli tuolloin vuonna 2002. Saitko häntä kiinni? Yhteystiedot ovat kyllä VSL:n sivuilla.

    Kukaan muu ei ole koskaan jäänyt pois mistään, eihän? Tässä on nyt hyvä paikka vetää Pesosen nimeä lokaan paisuttelemalla poissaoloja, joiden syistä ei toistaiseksi kukaan ole uskaltanut ottaa selvää?

    Hivenen noloa, että ainoat ja ensimmäiset tiedot mitä Pesosen osalta onnistuin googlettamaan, olivat että herra onkin esteellinen toistuvasti tekemään päätöksiä.

    Mutta näin ne pöytäkirjat kertovat, eikö olekin inhottavia nämä julkiset asiakirjat kun idolin nimi voi saada lokaa päälleen?

    Äänestä

  • Teppo. kirjoitti:

    Onko tosiaan Alajärvi kaupunki, oletkos käynyt koskaan Jyväskylää kauempana? Alajärven "kaupunginjohtajastako" on siis kehkeytymässä suuri johta? Miksei Vimpelin? Tai Alavuden?

    Kannattaisi vähän käydä tekemässä tutkimusmatkailua esim. Helsinkiin, joiden lähiöissä on enemmän populaa kuin Alajärvellä tulee koskaan olemaan.

    Antti Pesonenhan on ollut VSL ja Muutosvoimien puheenjohtaja, joista etenkin Muutosvoimat on kärähtänyt kommariyhteistyöstä. Sillälailla!

    yritin lukea tuota ketjua, joku kirjoitti, että alajärven kaupunginjohtajasta on kehittymässä suuri johtaja? ymmärsinkö oikein? siis tuota - viisitoista vuotta alajärvellä asuneena en ole nähnyt koko kunnanjohtajaa kertaakaan... eikö kunnanjohtajan kuulu myös näkyä kuntalaisten joukossa, ainakin näin pienellä paikkakunnalla? olen nähnyt ko. herran kerran - seinäjoen tangomarkkinoilla yhtenä yönä... en alajärvellä. ja mitä olen kyselleyt esim. yrittäjiltä - ei näy myöskään paikallisissa kaupoissa... siis mikä kunnanjohtaja? senhän pitäisi näyttää tyhmille alaisilleen esimerkkiä... ja käyttää perheineen pitäjänsä palveluita...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Teppo- kirjoitti:

Harmi ettei Belgiassa näe A-plussan vaaliväittelyä jossa itsaripuolueella pyyhitään pöytää.

Tokihan demokraattisessa yhteiskunnassa esiintyy laumailmiöitä aina silloin tällöin, jossa joukko samanhenkisiä ihmisiä saa kasattua ympärille lisää samanlaisia, nyt itsenäisyyspuolueella on kaikkien aikojen paikka kutsua hölmöläisiä remmiin!

Toivottavasti Ana älyää mainita Suomi24:n keskustelupalstan itsaripuolueen virallisena äänitorvena jossa kaikki totuus tuodaan julki :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu