Itku tulee

Obama lyttäsi Venäjän: ”Siellä ei valmisteta mitään, miehet kuolevat 60-vuotiaina…

”
Presidentti Barack Obama haukkui Venäjän maan rakoon The Economist -lehden haastattelussa.
The Economist -lehden mukaan Barack Obaman mielestä Venäjä on maa joka "ei tee mitään".

Lehti kirjoittaa, että Eurooppa nojaa vahvasti Venäjään energiakysymyksessä. Venäjä on maailman kolmanneksi suurin öljyntuottaja ja toiseksi suurin maakaasun tuottaja. Se vaikuttanee lännen kykyyn vastata Ukrainan kriisiin.

Obama kuitenkin vähättelee lehden haastattelussa Moskovan roolia maailmalla. Obaman mielestä Venäjä kykenee aiheuttamaan vahinkoa muille vain lyhyellä aikavälillä, kun taas sen ratkaisut aiheuttavat maalle itselleen vahinkoa pitkällä aikavälillä.

- Mielestäni se on tärkeä asia pitää mielessä. Venäjä ei tee mitään, Obama sanoi haastattelussa.

- Maahanmuuttajat eivät ryntää Venäjälle etsimään mahdollisuuksia. Venäläisten miesten elinajanodote on noin 60-vuotta. Väestö vanhenee, hän luetteli.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Missä FSB:n kirjoittajat? - Venäjästä tulee mieleen vittumainen naapuri, jolla on asiat päin p:että, mutta joka on väkivaltainen ja vittumainen naapureitaan kohtaan, humalassa, asiat rehjottavat, mutta joka saa koko ajan jostain rahaa, niin että pystyy jatkamaan terrorismiaan. - Ihan kuin maalla joku turhautunut peräkamarin poika, naista vailla. Venäjälle se nainen on toimiva hyvinvointi ja kansalaisyhteiskunta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Idän mielistelijät kirjoitti:

Obama lyttäsi Venäjän: ”Siellä ei valmisteta mitään, miehet kuolevat 60-vuotiaina…

”
Presidentti Barack Obama haukkui Venäjän maan rakoon The Economist -lehden haastattelussa.
The Economist -lehden mukaan Barack Obaman mielestä Venäjä on maa joka "ei tee mitään".

Lehti kirjoittaa, että Eurooppa nojaa vahvasti Venäjään energiakysymyksessä. Venäjä on maailman kolmanneksi suurin öljyntuottaja ja toiseksi suurin maakaasun tuottaja. Se vaikuttanee lännen kykyyn vastata Ukrainan kriisiin.

Obama kuitenkin vähättelee lehden haastattelussa Moskovan roolia maailmalla. Obaman mielestä Venäjä kykenee aiheuttamaan vahinkoa muille vain lyhyellä aikavälillä, kun taas sen ratkaisut aiheuttavat maalle itselleen vahinkoa pitkällä aikavälillä.

- Mielestäni se on tärkeä asia pitää mielessä. Venäjä ei tee mitään, Obama sanoi haastattelussa.

- Maahanmuuttajat eivät ryntää Venäjälle etsimään mahdollisuuksia. Venäläisten miesten elinajanodote on noin 60-vuotta. Väestö vanhenee, hän luetteli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu