"Transhumanismi (lyhennetään joskus >H tai H ) on kansainvälinen liike ja ajatussuuntaus, jonka mukaan ihminen voi järkevästi ohjatun tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta ylittää nykyihmisyyden rajoitukset ja kehittää itseään paremmaksi niin ruumiillisesti, mielellisesti kuin yhteisöllisestikin. Transhumanistien mielestä esimerkiksi vanhenemisen tulisi olla vapaaehtoista ja ihmiskehon tiedostamattomien prosessien tulisi olla yksilön tietoisessa hallinnassa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transhumanismi
Joo, eiköhän se tiede tuohon koko ajan pyri. Ovatko saavutukset kaikille tarjolla ja millä hinnalla?
Mitä on transhumanismi?
54
4112
Vastaukset
- Jappervokki
Sydämentahdistimen ottanutta voi jo kutsua kyborgiksi. Siitä se alkaa eikä loppua näy...
- ToiPe
Myös varpaan kynsien leikkuri on kehittynyttä teknologiaa, joka muuttaa ihmisen hermojärjestelmän virtapiirit digitaalisesti yhteensopivaksi.
- Keinoelimet
Transhumanismi alkoi, kun kävelykeppi keksittiin. Transhumanismin tähänastinen huipentuma on peruukki.
- Epäjumalienkieltäjä
"Transhumanistien mielestä esimerkiksi vanhenemisen tulisi olla vapaaehtoista ja ihmiskehon tiedostamattomien prosessien tulisi olla yksilön tietoisessa hallinnassa."
Mitenköhän hyvä ajatus on, että "ihmiskehon tiedostamattomien prosessien tulisi olla yksilön tietoisessa hallinnassa"? Erilaisissa sairaustiloissa on usean asiantuntijalääkärinkin vaikea tietää miten noita prosesseja tulisi lääkkeillä säätää ja mikä lopputulos tuolla säädöllä olisi. Veikkaan, että jos maallikko pääsisi peukaloimaan omia prosessejaan, joiden säätelyn ja erilaiset takaisinkytkennät ovat hioutuneet vuosimiljoonien evoluution myötä, niin lopputulos olisi useimmiten katastrofaalinen. - TrH
Jotain samankaltaista ajattelutapaa oli Neuvostoliitossa. "Kokeilu" romahti ihmisen hirmu suureen järkeen, joka esti näkymättömän käden vapaan toiminnan. Sinkkiämpäreitähän kyllä sitten riitti.
Jos nyt ensin saataisiin se egoistien suunnittelema hengettömyyteen pohjautuva yhteiskunta (Neuvostoliitto 2.0) edes toimimaan jollakin järkevällä tavalla, jotta voitaisiin sitten miettiä, miten toimitaan sovussa ja yhteisymmärryksessä, kun planeettaa asuttaa 10^90 kuolematonta ja yhä vain lisääntymään pyrkivää ihmisruumiista.- fda
Tämä on ilmeisesti ensimmäinen kerta kun kuulet transhumanismista mutta jo nyt olet käyttämässä Neuvostoliitto-korttia.
"kun planeettaa asuttaa 10^90 kuolematonta ja yhä vain lisääntymään pyrkivää ihmisruumiista. "
Niin transhumanistit pyrkivät juuri tuon tilanteen välttämään mutta sitähän et vaivautunut selvittämään.
- stressi tappaa
Hienoa on se, että ihminen pyrkii kehittämään itseään.
Kehityksen suunta ja 'in' on lähinnä tekniikan kehitys ja ihmisen suhteen hänen ulkoinen habitus ja elämän laatunsa.
Mielenkiintoista olisi löytää lopulta se 'gluu', jossa ihminen voisi tuntea elämänsä enemmän mielekkääksi sisäisesti ilman härpäkkeitään?- Rixa
"gluu"?
- apina5
Rixa kirjoitti:
"gluu"?
Niin, 'gluu', 'pointti', 'funktio', 'idea' tai jokin muu sopiva sana joka kuvaa tarkoituksellista ja kehittävää, kehityvää elämää.
- tartu pelastusrenkaa
Rixa kirjoitti:
"gluu"?
Tavoittele tätä hetkeä!
...että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa. Mutta emme tehdo pitää teitä tietämättöminä kuinka poisNUKKUNEIDEN on, ettette murhtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja ylösnoussut, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me,jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Näin LOHDUTTAKAA siis toisianne näillä sanoilla. 1.Tess 4:12-18
LUE TÄMÄKIN MUUTOSTARINA!
1. Kor.15:51-52
Katso, minä (Paavali) sanon teille salaisuuden; emme kaikki kuolemaan nuku, mutta KAIKKI ME(Jeesukseen uskovat)muutumme. Yhtäkkiä SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomia, ja me MUUTUMME. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutua kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu:"Kuolema on nielty ja voitto saatu": "Kuolema missä on sinun voittosi? Kuolema missä on sinun otasi?"Jos mietit mitä ota on se on sitä ettei kuolemalla ole enää sinuun mitään valtaa/otetta!
Tämä on mahtavaa Evankeliumia...se on enemmän kuin mielekästä.....Anna elämäsi Jeesukselle niin hän muuttaa sinut ja elämäsi ja vie sinut muutoksen kautta KOTIIN! - JeesusonHerra
tartu pelastusrenkaa kirjoitti:
Tavoittele tätä hetkeä!
...että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa. Mutta emme tehdo pitää teitä tietämättöminä kuinka poisNUKKUNEIDEN on, ettette murhtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja ylösnoussut, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me,jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Näin LOHDUTTAKAA siis toisianne näillä sanoilla. 1.Tess 4:12-18
LUE TÄMÄKIN MUUTOSTARINA!
1. Kor.15:51-52
Katso, minä (Paavali) sanon teille salaisuuden; emme kaikki kuolemaan nuku, mutta KAIKKI ME(Jeesukseen uskovat)muutumme. Yhtäkkiä SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomia, ja me MUUTUMME. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutua kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu:"Kuolema on nielty ja voitto saatu": "Kuolema missä on sinun voittosi? Kuolema missä on sinun otasi?"Jos mietit mitä ota on se on sitä ettei kuolemalla ole enää sinuun mitään valtaa/otetta!
Tämä on mahtavaa Evankeliumia...se on enemmän kuin mielekästä.....Anna elämäsi Jeesukselle niin hän muuttaa sinut ja elämäsi ja vie sinut muutoksen kautta KOTIIN!Herra on ihmeellinen! Amen.
- Koiranpurema
apina5 kirjoitti:
Niin, 'gluu', 'pointti', 'funktio', 'idea' tai jokin muu sopiva sana joka kuvaa tarkoituksellista ja kehittävää, kehityvää elämää.
Tarkoitus on tietenkin aina ihmisen omassa kädessä, ei sitä kukaan ulkopuolinen sinulle keksi.
- hbxdjfth
apina5 kirjoitti:
Niin, 'gluu', 'pointti', 'funktio', 'idea' tai jokin muu sopiva sana joka kuvaa tarkoituksellista ja kehittävää, kehityvää elämää.
Se kylläkin kirjoitetaan clue. Gluu on siansaksaa.
- Kehittää paremmaksi.
Ahaa, mutta transhumanismihan on sitten jo vanha aate. Raamatussa sitä kutsuttiin farisealaisuudeksi; siinäkin ihminen kehittää itseään paremmaksi niin ruumiillisesti, mielellisesti kuin yhteisöllisestikin. Tai ainakin luulee kehittyvänsä oppinsa avulla paremmaksi ihmiseksi.
- Huonommaksi vaan
Aivot narikkaan ja kaikkea Raamatun kautta tulkitsemaan.
- Niin?
Huonommaksi vaan kirjoitti:
Aivot narikkaan ja kaikkea Raamatun kautta tulkitsemaan.
Oletko sitä mieltä, että Raamatun mukaan ottaminen keskusteluun on aivojen nostamista narikkaan?
- NewAge_aate
Transhumanismiin kuuluu mm. New Age-filosofia:
http://www.evolutionnews.org/2007/09/msnbc_jumps_on_the_transhumani004192.html
http://www.transhumanist.news muita kirjoituksia transhumanismista
New Age-menetelmät kuuluvat antroposofiaan ja teosofiaan, jotka ovat okkultistisia suuntauksia, eivät kristillisiä. Samoin kriminologian tutkimusten mukaan New Age-menetelmät altistavat rikollisuudelle. Ja jos halutaan yleistyksiä tehdä eikä katsoa ihmisten yksilöllisyyttä niin joo, historian valossa varsinkin kristinusko altistaa ihmisiä ottamaan toisia ihmisiä hengiltä ja tekemästä heidän elämästä helvettiä henkisissä ja fyysisissä kahleissa ja traumatisoinnissa. Mitä kristityt teki alkuperäisamerikkalaisille nykyisen USAn maalla ja keski ja etelä-amerikassa, afrikassa, ja mitä kristityt teki toisilleen euroopassa, vainot ja inkvisitiot ja kaikki muu paska missä kerrotaan miten pitää olla koska ihminen ei heidän mielestä ole luonnollinen olento eikä tiedä itse miten pitää olla. Ei mikään ihme että Hitler vihasi kristittyjä niin paljon.
Kyllä joka paikasta löytyy paskaa jos kaivelee. Kannattaa kaivella omia paskojaan eikä muiden jos haluaa olla puhtaampi, koska ei se paska puhdistu katsomalla poispäin ja vain ite voi siivota omat paskansa sielustaan ja tunteistaan. Jumala ei auta jos et auta itseäsi.
- mitä lajia
Enpä ole kuullutkaan tästä transhumanismista ennen. Onko tää jonkinlainen uususkonto?
- Se on
oikeastaan osa tieteiskirjallisuutta, sci-fiä. Siinä kuvitellaan, että ihminen voi muuttua täydellisen virheettömäksi olennoksi, eräänlaiseksi pikku Jumalaksi, geeniteknologian, lääketieteen ja robotiikan avulla.
Se on kirjoitti:

Mielestäni siinä ei välttämättä tavoitella olennon "täydellistä virheettömyyttä", vaikka monien "virheiden" poistamiseen pyrittäisiinkin. Riippuu aivan ihmisyyden määritelmästä milloin voidaan puhua ihmisyyden rajojen ylittämisestä. Esimerkiksi aajojen proteeseja tunnetaan jo esihistorialliselta ajalta, mutta vasta nykyaikana voidaan korvata vaurioituneita tai puuttuvia aisteja teknisesti. Minusta tämä kaikki status quon mahdollisuuksien tekninen laajentaminen tai siitä spekulointi on transhumanismia, ja sci-fiä siitä on vain se osa, minkä toteuttaminen ei edusta nykypäivän realismia.
- Dijou
Oikeiosis kirjoitti:

Eli siis transhumanismi on tekninen versio meditoinnista ja muista henkisistä harjoituksista joilla ihminen pyrkii löytämään itsestään jumalan tai tulemaan jumalaksi.
- transhumorg

Psykiatriassa ja psykokirurgiassa käytetään transhumanistisia keinoja.
http://transhumanismi.org/ukk/13-yleisiysymyksiranshumanismista/12-mitranshumanismi-on.html - ootoikeassa
Dijou kirjoitti:
Eli siis transhumanismi on tekninen versio meditoinnista ja muista henkisistä harjoituksista joilla ihminen pyrkii löytämään itsestään jumalan tai tulemaan jumalaksi.
Juuri niin. Koska New Age-menetelmät kuuluvat transhumanismiin (saman keskustelun eri vastaus), se pohjautuu teosofiaan ja antroposofiaan, kun taas tavalliset uskonnot ovat teologiaa ja psykologiaa. Teosofien viidennen evankeliumin mukaan ihmisestä tulee jumala (Snellman-korkeakoulu), kun taas kristillisen maailmannäkemyksen mukaan ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27).
- hinkuyskäys
ha ha ha! mitä paskaa!!
- Tulevaisuus Huomenna
väittävät että ihmistä on manipuloitu kohdasta, jossa selkäranka yhtyy pääkalloon. Päämme aina on pikkusen vinosti. Miten se vaikuttaa? Se vaikuttaa tietoisuuden määrään. Eli meillä olisi mahdollista olla enemmän tietoisuutta, mutta ufot ovat "säätäneet" meitä aikamme ja paikkaamme sopiviksi.
Kun ufo vierailee maassa, niin energialataus vaikuttaa pitkään sen jälkeenkin.
Ihmisiä on vähän jätetty rauhaan kehittymään maapallolle, mutta meitä on myös ohjattu tuhansien vuosien ajan yksilöllisesti ja ei.
Ufot kun tulevat maahan, niin heillä on tietty syy miksi tulla. Toiset Ufot ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia. Ihmisen tietoisuus niiden rinnalla on aika rajallinen. Transhumanismi kuulostaa juuri Ufona olemiselta. Maapallon muutokset ovat myös sitäkin suuremman muutoksen tuotetta ja kaikkien olioiden ja tapahtumien muutoksia, jotka löytyvät kosmoksesta.
Uskontojen tarkoitus on pitää ihmisinä rauhallisinä, sillä ihmisillä on taipumusta tappaa toisiansa. Muuten uskontojen elementtejä on löydettävissä maailmankaikkeuden rakenteista. Raamattu on aikansa tuote, kieli ja lähestymistapa.
Sanovat että ihmiskunta on risteyskohdassa. Meidän tulee miettiä mitä tietä kehitymme. On paljon sivilisaatioita kosmoksessa jotka tuhoutuivat eripuraan ja väärinkäytöksiin. Maaplaneettaa vartioivat erilaiset ufot, jotta elämä jatkuisi. - Tulevaisuus Huomenna
Tulevaisuus Huomenna kirjoitti:
väittävät että ihmistä on manipuloitu kohdasta, jossa selkäranka yhtyy pääkalloon. Päämme aina on pikkusen vinosti. Miten se vaikuttaa? Se vaikuttaa tietoisuuden määrään. Eli meillä olisi mahdollista olla enemmän tietoisuutta, mutta ufot ovat "säätäneet" meitä aikamme ja paikkaamme sopiviksi.
Kun ufo vierailee maassa, niin energialataus vaikuttaa pitkään sen jälkeenkin.
Ihmisiä on vähän jätetty rauhaan kehittymään maapallolle, mutta meitä on myös ohjattu tuhansien vuosien ajan yksilöllisesti ja ei.
Ufot kun tulevat maahan, niin heillä on tietty syy miksi tulla. Toiset Ufot ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia. Ihmisen tietoisuus niiden rinnalla on aika rajallinen. Transhumanismi kuulostaa juuri Ufona olemiselta. Maapallon muutokset ovat myös sitäkin suuremman muutoksen tuotetta ja kaikkien olioiden ja tapahtumien muutoksia, jotka löytyvät kosmoksesta.
Uskontojen tarkoitus on pitää ihmisinä rauhallisinä, sillä ihmisillä on taipumusta tappaa toisiansa. Muuten uskontojen elementtejä on löydettävissä maailmankaikkeuden rakenteista. Raamattu on aikansa tuote, kieli ja lähestymistapa.
Sanovat että ihmiskunta on risteyskohdassa. Meidän tulee miettiä mitä tietä kehitymme. On paljon sivilisaatioita kosmoksessa jotka tuhoutuivat eripuraan ja väärinkäytöksiin. Maaplaneettaa vartioivat erilaiset ufot, jotta elämä jatkuisi.Maapallon tuho vaikuttaisi ympäröiviin planeetoihin ja sillä olisi suuremmat vahingot myös ufoille.
Eräs shamaani sanoi, että jos seikkailee kosmoksessa, niin täytyy olla erittäin praktinen, häikäilemätön ja voimakas. - nakitja
kuin nakkijonossa illalla
- jsdkfjsdklf
noin miljoona amerikkalaista sanoo tulleensa siepatuksi avaruusoliiolla, viety laivoihin, asetettu siruja kehoon, otettu näytteitä ja opetettu
amerikassa on olemassa avaruusolioiden terapiahoitoja, jotka avaavat mielen sopukoista piiloutuvat traumat
lue erik deinäken
intiaanit, aboriginaalit - kaikilla tietoa ufoista- Veikko.
Idän uskontojen opetus:"Älä luule, ettet tule uudestaan, jos elit nyt pahasti ja itsekkäästi, karman laki rankaisee sen lähimmäisesi kautta, jota turhaan potkit ja iskit, edellisessä elämässä".
Lännen uskonto:"Olemme kuin puu, joka maassa kasvettuaan on monta kasvia". "Sieluentiteetti = Suuri Enkeli, kuten Messias(-aat), noin 1000 ihmisitä".
Jos jäät yhdeksi jyväksi, jäät yhdeksi jyväksi, henki yksin päättää sen, kenestä sekin tulee, emme me ruumiit ole mihinkään syyllisiä, ja pimeys sanoo, että sen hengen sätkynukkeja olemme." Käyttäkää kuitenkin aivoistanne se osa kaiken aikaa, mitä tarvitsette hyviin päätöksiin, ei ole tosin totta että vain itse käytät koko ajan omia aivojasi....Jos viinaa juot, vihan ja raivon ottaa sinut valtaasi, jonain odottamattomana hetkenä, silloin teet sellaista, mitä et tekisi "selvin päin"....Jos kulutat viinasi energiaa, hitaasti, olet kaiken aikaa hieman sekaisin, eikä kukaan ehkä huomaa mitään, mutta eräät räjähtävät koko viinansa yhdessä hetkessä, ja krapula siitä jokaiselle joskus tulee....Minä en juo sitä paljon, hyvin harvoin.
Transhumanismi: Muutumme koneiksi, osittain tai kokonaan, se pedon merkki tulee... - pedonmerkistä
http://www.mindcontrol.se
Psykiatrit antavat pedon merkin psykokirurgiassa ja tekevät ihmisestä robotin. Gang stalkingin uhreilla on pedon merkki eikä heillä ole rauhaa päivällä eikä yöllä (Ilm. 13-14). Pedon merkin mukana tulevat kaikki autoimmuunisairaudet.
- alienwriter
Tuohon pääsee uskolla, ei tieteellä. Miten sitten eletään kun kaikki prosessit ovatkin yhtäkkiä tietoisia on pitkän laajenemisprosessin vaativa hyvin rankka kokemus joka uskovilla heräävillä on maailmassa kesken. Sillä kapasiteetilla joka nukkuvalla on, ei pitkälle meinaa pötkitä laajan tietoisuuden käsittelemiseksi. Se vaatii enemmän kuin älynlahjoja.
>>...ihmiskehon tiedostamattomien prosessien tulisi olla yksilön tietoisessa hallinnassa."<<
Kyllä ärsyttäisi, jos pitäisi aina tietoisesti hengittää. Muuten menisi taju.
Tai sulattaa ruoka. Muuten se vain mätänisi vatsalaukussa.- Neuvostoliitto
Asiahan on hoidettavissa niin, että poistetaan keuhkot ja laitetaan tilalle hengityskone. Virtanapilla ja hengityksen voimakkuuden säätönamiskalla hoidetaan hengityksen kontrolli tietoisella tavalla, ja ihminen on jälleen astunut kehityksessään merkittävän askeleen eteenpäin.
- joooooooo
Eli tarkoittaako tämä oppi sitä, että ihmisten tietoisuus vaikuttaisi maailman/todellisuuden tapahtumiin, kuten maailma/todellisuus vaikuttaa ihmisen tietoisuuden tapahtumiin ja näin ollen voisimme suurena massana päättää esim. kuinka pitkä on elämä? Ehkä olemme jo päättäneet, että tämä on tarpeeksi pitkä.
- Gyoll
Kuuntelin Perttu Häkkisen ohjelman jossa käsiteltiin Robert Anton Wilsonin Prometheus nousee -kirjaa.
Siinä kirjan suomentaja esitti kiehtovan näkemyksen transhumanismin juurista. Hänen mukaansa se on sukua/jatkumoa kristinuskon aatesuunnille, jotka pyrkivät ihmisen täydellistämiseen. En muista ikävä kyllä nyt mitkä nuo aatteet olivat, mutta ohjelmaa kuuntelemalla se voi selvitä: http://areena.yle.fi/1-3107575
Transhumanismiin liitetään usein anti-uskonnollisuus. Lisäksi käsittääkseni transhumanismit haluavat ajatella aatteen olevan moderni ja uniikki. Mutta kaikille asioille on juuret. Ja näin ollen voi olla, ettei transhumanismi ole mitään uutta?- riiferi
Robert Anton Wilson oli todella kiintoisa tyyppi.Sääli että tämä on vasta toinen häneltä suomennettu kirja.(eka oli Illuminatus-trilogia).Toivoisi suomeksi myös kirjoja Cosmic Trigger ja Masks of The Illuminati,vaikkapa.Suomalaissyntyinen elokuvantekijä & kirjailja Antero Alli oli muuten Wilsonin ystävä ja hengenheimolainen.
- drgdfr
Netistä löytyy muuten dokkari R.A.Wilsonista nimeltään "Ehkä logiikka ",kantsii katsoa.Toivottavasti häneltä suomennettaisi seuraavaksi surrealistinen Schrödinger´s Cat romaani ja - haloo kääntäjät -olisihan se nastaa joskus lukea jokin Timothy Learyn kirja suomeksi.
- yill7ö9ö7ö
Transhumanismi ei käsittääkseni sisällä mitään yliluonnollista ja ei siis kuulu uskontoihin.
- Materialistinen_uskonto
Kyllä se on uskonto siinä kuin kaikki muutkin; se tapahtuu vain äärimmäisen suppeassa kehyksessä. Transhumanismissa tavoitellaan ihmisen täydellistymistä, ikuista elämää jne. Transhumanismilla on siis samanlaisia tavoitteita kuin kaikissa muissakin uskonnoissa, mutta se uskonto tapahtuu vain yhdellä lisäoletuksella varustettuna ("kaikki on materiaa"), ja keinot ovat ulkoiset, eivät sisäiset (lopputulokseen pyritään helpolla tavalla maailmaa muuttamalla, ei vaivalloisesti itseä ja omaa mieltä muuttamalla).
- Uskontojen_tavoitteita
" Transhumanistien mielestä esimerkiksi vanhenemisen tulisi olla vapaaehtoista ja ihmiskehon tiedostamattomien prosessien tulisi olla yksilön tietoisessa hallinnassa."
Vrt esim:
http://www.jyotish.ws/wisdom/kaya_kalpa_immortality.html
http://www.sol.com.au/kor/10_02.htm
Jos tässä saa harjoitta vertailevaa uskontotiedettä, niin transhumanisti odottaa, että ulkomaailma on tehnyt hänelle kaiken valmiiksi (tai ehkä joissakin tapauksissa ryhtyy tekemään ulkomaailmalle jotakin), kun taas joogisesti asennoituva ryhtyy tekemään itse itselleen välittämättä ulkomaailman saavuttamasta kehitysasteesta. Tosin tuollaiset ruumiiseen liittyvät siddhit ovat joogille toisarvoisia tavoitteita ja siksi niiden tavoittelu on eräänlainen kehityksen este. Nuorekkuus, pitkäikäisyys, autonomisten toimintojen lisääntyvä hallinta ja sen semmoiset tulevat ennemminkin sivutuotteena (ja sivumennen sanoen ovat tieteellisesti todistettuja faktoja). - Ajankuvia
Transhumanismi on ihan varteenotettava näkökulma. Jo ihan lähitulevaisuudessa. Onhan urheilussa doping-ilmiökin. Aikanaan hyvinkin tuomittu asia, mutta nykyään jo lähes hyväksyttävää. Monet ottavat itseensä tatuointeja erottuakseen muista yksilöistä tai ilmentääkseen osallisuuttaan jossakin ryhmässä. Naiset varustavat itsensä silikonipuskurein. Kauneusleikkaukset ja plastiikkakirurgia on alati kasvava business. Miehet meikkaavat itseänsä lisääntyvässä määrin. Jotkut ottavat sisäänsä sirun voidakseen kulkea vapaasti ovista joissa on ID-koodi. Monella vammaisella/sairaalla on jo avustavaa elektroniikkaa ja ohjelmistoa sisällänsä. Hyvin lyhyt matka siihen, että myös terveet ihmiset upottavat kehoonsa mekaniikkaa, elektroniikkaa, ohjelmistoja,kemiallsia aineita, kudoksia. Voidaksen maksimoida elämänsä uudelle tasolle. Nämä ovat niitä havaintoja, jotka jokainen voi tehdä ihan joka päivä. Itse niitä en hyväksy. Haluan elää perinteisen vapaan ihmisen elämän ja kupsahtaa kun aikani on täynnä. Ja maatua mullaksi. Purkautua takaisin atomeiksi. Osaksi Jumalan moniulotteista universumia. Ymmärrän toki että ihmiskunta ei ehkä kykene siirtymään seuraavalle kyvykkyyden tasolle (nykyinen näkyvä maailma) ilman transhumanismin antamia mahdollisuuksia. Jatkossa joukossamme liikkuu robotteja, perinteisiä perusihmisiä ja transhumanismilla doopattuja "ihmisiä". Eriarvoistuminen on kuitenkin vääjäämätön tosiasia. Muutamia kysymyksiä ! Miten demokratia tulevaisuudessa? Mies ja ääni periaate. Miten sille käy jatkossa? Entä koskevatko lait ja asetukset transhumaaniolentoja.
- xtc
Tossa oli aiemmin puhetta Robert Anton Wilsonista.Ukon juttuja ja tekstiä löytyy ilmaiseksi :RAWILSONFANS.ORG ja Internet Archivesta.Tsekatkaa englannintaitoiset tai muutoin kiinnostuneet.
- awfgtegy
AI on hyvin vakavasti otettava uhka muulla universumissa ja sitä täällä käyttävät lähinnä cabalin edustajat ja reptiliaanit. Kun suuri kosminen pulssi tulee niin ongelma ratkeaa.
Artificial intellegence = AI eli tekoäly - hetitänne
haluan että ihmiskunnan tiedostamattomien prosessien hallinta siirtyy heti tänne
- tulevaisuuden.taantuja
Transhumanismi on keinotekoisen elämän rakentamista, ja pohjautuu suurelta osin tyytymättömyyteen, pakkomielteiseen kehityshinkuun, pakkomielteiseen analyyttisyyteen, erikoisuudentavoitteluun ja yleiseen kyvyttömyyteen hyväksyä elämää sellaisena kuin se juuri nyt on.
Ihmiskunnan kirous on älykkyys ja tieto. Mitä enemmän ihminen tietää, sitä radikaalimmin elämä muuttuu ja monimutkaistuu. Vaikka esim. lääketieteestä on hyötyäkin, niin silti se on luonnonvastaista toimintaa, jolla on myös haittapuolensakin. Yleensä luonnonvastaisen toiminnan vuoksi ihmiskunta hukuttaa planeetan ja itsensä teknopaskaan. Mitä enemmän ihmisen elämään kuuluu vaistonvarainen toiminta, sen luonnollisempaa ja aidompaa se on. Kehitystä ei kuitenkaan voi estää, koska myös tieto luo lisää tietoa ja kehityskin kehittyy.
Ylpeät transhumanistit on märkä paskaraita ihmiskunnan kalsareissa. Taantumusta odotellessa. Olisihan se vanheneminen melko vapaaehtoista jos revolvereita panoksineen saisi lähikaupoistakin myös alaikäiset, ja ilman mitään lupia.
- uskontoja.hamaan.tappiin
Transhumanismi on kehittynyt uskontomuoto. Ei sen enempää eikä vähempää.
Paitsi ettei sillä ole mitään tekemistö oikeastaan uskontojen kanssa. Mutta melkein meni oikein :)
- linkittäjäjeppe
Onko tämä transhumanismia, kun alkuperäinen biologinen kehon osa korvataan pätevämmällä teknisellä rakennelmalla?
http://etn.fi/index.php/13-news/7997-tekoaly-tulee-kaikkialle-mutta-sisaltaa-monia-riskeja
Aivan kaikki näköjään eivät palvo pitkää ikää:
"Esimerkkinä Hayhurst kertoi rumpali Jason Barnesista, joka vuosia sitten menetti onnettomuudessa kätensä. Nyt hänelle on toteutettu ”bioninen käsi”, joka koneoppimisen ansiosta on parempi kuin alkuperäinen. Käden uusimpaan versioon on toteutettu kahden rumpukapulan järjestelmä, joten rumpalina Barnes kykenee suorituksiin, joihin kukaan terve rumpali ei yllä."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805162200948031_ul.shtml
"- Elämässäni ei ole ollut yhtäkään hyvää päivää. Olen tehnyt joka päivä paljon töitä, kaivellut maata puutarhassani, hän kertoo haastattelussa." - omenavelli
Baldursgatessa
Mana purkin transmutaatioiminen Health purkiksi - Anonyymi
Transhumanismi on sohvaperunan viimeinen toivo.
- Anonyymi
Ei kun Jeesus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962