Yle tunnustaa sivuillaan että Anneli Jäätteenmäen ero alkoi juuri YLE:n vaalikeskustelussa.
YLE:hän on tunnetusti SDP:n oma media.
Eli luultavimmin YLE:n oma toimittaja (SDP)
johdatti keskustelun riitaan, joka johti
Anneli Jäättenmäen, Kansan valtuuttaman
pääministerin, eroon.
LUE YLE:N sivuilta itse:
http://www.yle.fi/yle24/uutisvuosi2003/jaatteenmaki.php
YLE tunnustaa sivuillaan Jäätteenmäen
11
274
Vastaukset
- antiteesi
"Lipponen korosti, että Suomen linja Irakin kriisin suhteen on ollut alusta asti selvä. Ulkoministeri Erkki Tuomioja puolestaan totesi, ettei Suomen osallistuminen Yhdysvaltain järjestämään kokoukseen tarkoita Suomen liittymistä Yhdysvaltoja tukevaan rintamaan."
Vaikka Ulkoministeri Erkki Tuomioja pyrkii aina olemaan eri mieltä kuin Paavo Lipponen ja tuki siten tavallaan Anneli Jäätteenmäen myyräntyötä, ei hän sentään ihan niin hullu ollut Paavo Lipposen pääministeriaikojen loppupuolella, ettei olisi ottanut huomioon törkeän valehtelun Suomelle ja demareille aiheuttamien vahinkojen suuruutta. Ylimpänä oleva Tuomiojan lausunto on kuvaus järjen voitosta valtapoliittisen hulluuden aiheuttamasta psykoosista.- .--.--.--.--.--.--.--.--.
-...-...-...-..-...-...-...-..
- rautalehti
"Yle tunnustaa sivuillaan että Anneli Jäätteenmäen ero alkoi juuri YLE:n vaalikeskustelussa."
Lopputulos ratkaisee... Golgatan Olgasta on päästy - se jos mikä on onneksi Isänmaalle.- Magee
Hei kuules jäbä?
Mikäs sä olet sitä coolii Annelii morkkaamaan?
Ootsä joku epätoivoinen edustaja, joka vikavaaleissa tipahti lattialle? Et siis pärjänny skbassa?
Tää on just sitä raukkamaista skeidaa et tääl vedetään turpiin ja naista vielä?
Pistetääs sulle hamekangas menee. - Pro Patria
Annelista päästiin, mikä on Isänmaalle onneksi.
Muuten on niin, ettei Yle ole pelkästään demari-tiedotusväline, vaan se on myös punamultatiedotusväline, joten kepulaisilla ei ole kovin paljoa huutelemista Ylen asioista.
Ja sitä paitsi, se ei ollut Yle, kun kengitti Annelin, se oli Anneli itse ja hänen valheensa Suomen kansalle ja sen valitsemalle eduskunnalle.
Turha itkeä keput, oma oli mokanne. - rautalehti
Pro Patria kirjoitti:
Annelista päästiin, mikä on Isänmaalle onneksi.
Muuten on niin, ettei Yle ole pelkästään demari-tiedotusväline, vaan se on myös punamultatiedotusväline, joten kepulaisilla ei ole kovin paljoa huutelemista Ylen asioista.
Ja sitä paitsi, se ei ollut Yle, kun kengitti Annelin, se oli Anneli itse ja hänen valheensa Suomen kansalle ja sen valitsemalle eduskunnalle.
Turha itkeä keput, oma oli mokanne."Annelista päästiin, mikä on Isänmaalle onneksi."
Niinpä!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Totta tosiaan.
Jos Jäätteenmäki puhui itsensä pussiin vaalikeskustelussa, se oli Jäätteenmäen oma syy.
Toimittajien tehtävä on juuri kaivaa poliitikoista esiin kaikki mahdolliset peittelyt ja valheet.
Anneli Jäätteenmäen eron syy oli Anneli Jäätteenmäen oma toiminta.
YLE on parlamentaarisesti valvottu laitos. Siellä on myös mm. Keskustalla aivan omat toimittajat ja vaikuttajat. YLE:n hallintoneuvoston johdossa on jopa Keskustan oma kaveri Markku Laukkanen.- MIES
Ite puhut paskaa.
Tai itseasiassa itse olet PASKA.
Kaikki tietää että YLE:N toimittajat
ovat SDP:n ja SAK:n jäseniä.
Omaa etuaanhan ne siellä töissään
vaan ajaa.
YLE on sosialisitinen propagandakoneisto.
Ei muuta. - Jaba_43
MIES kirjoitti:
Ite puhut paskaa.
Tai itseasiassa itse olet PASKA.
Kaikki tietää että YLE:N toimittajat
ovat SDP:n ja SAK:n jäseniä.
Omaa etuaanhan ne siellä töissään
vaan ajaa.
YLE on sosialisitinen propagandakoneisto.
Ei muuta.Seurasitko YLEn ohjelmia silloin, kun Laukkanen esitti Backmania Ylen toimitusjohtajaksi?
Minusta ainakin näytti, että jokainen demaritoimittaja vastusti vahvasti sitä, että heidän pomokseen nimitettäisi Backman. - Wiljami
MIES kirjoitti:
Ite puhut paskaa.
Tai itseasiassa itse olet PASKA.
Kaikki tietää että YLE:N toimittajat
ovat SDP:n ja SAK:n jäseniä.
Omaa etuaanhan ne siellä töissään
vaan ajaa.
YLE on sosialisitinen propagandakoneisto.
Ei muuta.Sittenhän sinä tiedät, että myös Jäätteenmäen aviomies, Jorma Melleri on SDP:n ja SAK:n jäsen.
Pidätkö nyt Jäätteenmäkeä tyhmänä vai viisaana, kun hän on ottanut aviomiehekseen "omaa etuaan ajavan SAK:n ja SDP:n jäsenen"?
Wiljami
- Jaba_43
Uutisesta ilmenee hyvin, millä tavalla Jäätteenmäki esitti populistisia vihjailujaan ja miten hän jäi niistä kiinni ja menetti lopulta eduskunnan luottamuksen siksi, ettei missään vaiheessa ollut niin rehellinen, että olisi paljastanut koko totuuden omista tekemisistään, joita jopa poliisin piti lähteä tutkimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710