Aamu Korhonen

Bilteman.tummennuskalvo

Aamu on elämäniloinen nuori nainen, joka on tunnettu henkisesti ikäistään kypsempänä teininä. Ajoittain Aamu on tuntenut itsensä hylätyksi ja syrjityksi lähinnä kaksoisveljensä Teemun takia. Aamulla on sekä älyä että taipumusta itsekkääseen kiukutteluun. Särmikäs Aamu on sosiaalisesti lahjakkaampi kuin veljensä, mutta koulumenestys on ollut Teemua heikompaa. Käytännön ammatit ovat kiinnostaneet Aamua eniten.

Perheolosuhteet eivät koskaan ole olleet Aamulle helppoja. Aamun ongelmat - kuten huomiontarve- ovat pääosin olleet Jaana-äidin silmissä mitättömiä pikkujuttuja. Isältään Aamu on saanut paljon huomiota ja isä onkin hänelle eräänlainen roolimalli, äidiltään Aamu kun ei ole kuullut isästä mitään pahaa. Aamun silmissä äiti oli sika kun laittoi isän aikoinaan pihalle

Peruskoulusta ammattiopintoihin siirryttäessä Aamu teki käytännöllisen valinnan ja hakeutui maalarinopppiin. Uusi tie on vienyt tytön kuitenkin Lontooseen saakka. Aamu lähti Teemun mukana etsimään uusia seikkailuja Kenin vastustuksesta huolimatta.

Palattaessa ajassa taaksepäin oli Aamun tapailu Ken Ojalan kanssa aluksi nihkeää ja saatuaan tietää Kenin kiusanneen Teemua Aamu kosti Kentsulle antamalla tälle kenkää. Samoihin aikoihin isosisko Roosan saapuminen kotiin sai Aamulta viileähkön vastaanoton. Hän pelkäsi Roosan läsnäolosta aiheutuvan lisää hankaluuksia Teemulle. Lapin matkan jälkeen Aamu suostui treffeille Barbaarissa tarjoilleen Keken kanssa, ja Keken uroteon jälkeen - Keke pelasti Aamun hukkumasta uskaliaan uimahypyn jälkeen - tapaamiset jatkuivat. Aamu katseli kuitenkin kiinnostuneena ympärilleen tutustuttuaan Amiin ja Kekekin palasi takaisin kotiseudulle Keski-Suomeen.

Kenin ilmaantuminen Barbaariin ja lähelle Roosaa epäilyttää Aamua, mutta kädenväännön jälkeen Aamu antoi Kenille anteeksi - ensisuudelman jälkeen. Aamun ja Roosan suhde ei ole koskaan ollut helppo, mutta Roosan yllätykseksi Aamu järjesti sisarelleen uuden mahdollisuuden tämän poikaystävän Jarin kanssa. Kenin kanssa taistelu sai jatkoa, mutta kuultuaan ihailijansa rakkaudentunnustuksen Aamu antoi sydämensä sulaa, vaikka joutuikin kahnaukseen Ismon kanssa, sillä Ismo oli kieltänyt Kentsua lähestymästä Aamua. Ismon tiukka linja, vaikkakin hyvää tarkoittava, ei saanut Aamulta kiitosta. Elinan ja Markuksen häissä Aamu otti kaason tehtävät kunnialla hoitaakseen. Ja kuinka ollakaan, Aamulla on tehtävänsä myös Camillan ja Kenin häissä. Palattuaan Suomeen (jakso 958 29.10.2004) Aamu muistelee Kenin kanssa hellästi menneitä, ja saa kutsun häihin, vieläpä Camillan kaasoksi!

2

1392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pöllö

      ...kopsata näitä maikkarin sivuilta, kai nyt jokainen osaa mennä sieltäki kattomaan näitä juttuja ja jos ei osaa niin voivoi :P ...Ei millää pahalla =)
      Siis osoite on http://www.mtv3.fi/salatutelamat/ ja sieltä siis löytää juonipaljastukset, tietoa kaikista nykyisistä ja entisistä näyttelijöistä ym ym..

    • puer86

      Käsittäisin että ei mahda olla erityisen suotavaa kopioida tekstejä muilta sivuilta omana tekstinä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6508
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      84
      4954
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      107
      3218
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3062
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2265
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1636
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1231
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1222
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1136
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      904
    Aihe