Hei ylläpito!

Eikö tätä palstaa voisi poistaa. Kukaan ei jaksa tätä jatkuvaa valittamista ja toisten haukkumista. Tämä palsta antaa aivan oudon kuvan ähtäriläisistä ja Ähtäristä. Meitä on täällä ihan oikeasti monta jotka viihdytään ja nautitaan elämästä tässä pienessä kaupungissa. Tämä on meille rakas paikka ja jatkuva mustamaalaaminen ja epäkohtien etsiminen on tosi ikävää.
14234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nyt on siis kyserparista sukuhaarasta. Eihän sinun "ähtäriäinen" tarvitse täällä palstalla käydä. Täältä vaan selvästi näkee, ettei sinun ja sukusi pikku kaupungissa kaikki olekkaan hyvin.

Äänestä

Muuta pois ja herää Ähtärin realiaikaan.

Saippua oopperaahan se päätösten, tekojen , tapahtumien uutisointi onkin ollut aina Ähtärissä.

Ilman kritiikkiä ei tule kehitystä. Siksipä Ähtäri onkin taantunut ja perheilmapiiriltään ummehtunut.

Roskat on opittu laittamaan maton alle ja eriävät ilmaisut uhkauksin estettu. Kaikki salassa päätetään ja sovitaan lähinnä kaiken ulkopuolisen avoimen päätänän ulkopuolella.

Äänestä

Ihan totta!Tämä palsta on niiden muutaman yksittäisen pahoinvoivan oksennusastiana.Ajautuivat tänne kun mikään muu media ei heidän mielipiteitään enää julkaise (jota en kyllä enää yhtään ihmettele).Karmeeta panettelua ja kiusaamista suorastaan,voisi jo ylläpito asiaan puuttua ja poistaa koko roskan!Palsta antaa koko Ähtäristä täysin väärän käsityksen.

Äänestä
  • Totta ne Ähtärissä syntyneet, eläneet ja jo alakoulussa erottaneet jyvät akanoista ( meidän suku ja muutaneet kersat)

    Sillä linjalla jatkuu koko elämän sivu ja osaavat oppineet ihmiset kiusataan sosiaalisesti eristetään ja kouluissa on kamalaa kersain olla.

    Tämä on kiusaajien kehto on ollut jo tuhannet vuodet. Ahneiden itsekäiden oman edun tavoittelijoiden turvallinen lintukoto.

    Onhan se kamalaa kun ihmiset puhuu totta, kertovat kokemuksiaan ja välttelevät päivän lehtiä etteivät ne vaan saa teitää totuutta tästä taantumuksen paikasta.
    Avoimuus onkin "sukurakkaille" pelottavaa ja tekee turvattomuutta. juuri stä me tuhannet olemme kokeneet ummehtuneessa ilmapiirissä eläneet.
    On totta kun tulee muualta asunut sosiaalisissa verkostoissa eron huomaa ja on kuin seinä vastassa. On hyvä jos totuuden edessä raitista ilmaa pääsee edes tämän pastan kautta tulemaan. Arvostellaan, kritisoidaan päätöksiä, toimintatapoja ja kultuuria

    Äänestä

  • vauhti kiihtyy kirjoitti:

    Totta ne Ähtärissä syntyneet, eläneet ja jo alakoulussa erottaneet jyvät akanoista ( meidän suku ja muutaneet kersat)

    Taitaa taas olla kaikki kolme viestiä samasta ip-osoitteesta...Eiköhän ne suurimmat kiusaajat rettelöi juuri tällä palstalla.Pahaa puhumassa,mustamaalaamassa,valehtelemassa,järkkyä että tällainen sallitaan kun selvästi nähtävissä ketkä on asialla!Kiusaamista pahimmillaan!

    Äänestä

  • Kamalaa! kirjoitti:

    On se hyvä, että uskosi on vahvaa. Luulet, että kaikki on yhden miehen aikaan saanosta. Ei pidä paikkaansa meitä on monta.
    Tuossa toveri juuri kahvihuoneessa pohtii miten Sinulle vastaa.
    On viisainta pysyä pois koneelta jos ahdistaa. niitä on olemassa onnellisuus pilleriä joilla poistuu aika, paikka, ja elämän realiteetit.
    Jos todellisuus ahdistaa (Ahterissa). Siiderikin auttaa koppa päivässä kivasti muuttaa valheet totuudeksi ja päin vastoin. Noita näkyjä alkaa ihmiset nähdä vaalien lähestyessä. painajaista ne saattaa lintukoto väelle jopa ollakin. glamruus alkaa rapista.
    On ollut kileltämättä Jaakolaa ikävä, kun muistaa nekin ajat ja säännöt sekä toimintatavat.

    Äänestä

  • Lisää oikeita ajatuk kirjoitti:

    Onpas törkeää tekstiä ja vihjailua. Sellaista tekstiä, mitä vain paatunut kiusaaja voisi kirjoittaa. Olet varmaan työpaikallasikin kiusaaja ja ajanut jo monta työ"toveriasi" sairaslomalle, ellet peräti sairaseläkkeelle. Kauheaa, lapsesi on varmaan se pahin koulukiusaajakin vielä. Huh huh. Toivottavasti kiusaamasi ihmiset saavat tukea ja apua.

    Äänestä

  • Kamalaa! kirjoitti:

    Taitaa taas olla kaikki kolme viestiä samasta ip-osoitteesta...Eiköhän ne suurimmat kiusaajat rettelöi juuri tällä palstalla.Pahaa puhumassa,mustamaalaamassa,valehtelemassa,järkkyä että tällainen sallitaan kun selvästi nähtävissä ketkä on asialla!Kiusaamista pahimmillaan!

    Nyt vuorostaat saat sitä mitä meidän muiden lapset saa koulussa ja aikuiset
    sosiaalisessa vuorovaikutus ympäristössä. Kamalaa

    Äänestä

  • vauhti kiihtyy kirjoitti:

    Totta ne Ähtärissä syntyneet, eläneet ja jo alakoulussa erottaneet jyvät akanoista ( meidän suku ja muutaneet kersat)

    Sillä linjalla jatkuu koko elämän sivu ja osaavat oppineet ihmiset kiusataan sosiaalisesti eristetään ja kouluissa on kamalaa kersain olla.

    Tämä on kiusaajien kehto on ollut jo tuhannet vuodet. Ahneiden itsekäiden oman edun tavoittelijoiden turvallinen lintukoto.

    Onhan se kamalaa kun ihmiset puhuu totta, kertovat kokemuksiaan ja välttelevät päivän lehtiä etteivät ne vaan saa teitää totuutta tästä taantumuksen paikasta.
    Avoimuus onkin "sukurakkaille" pelottavaa ja tekee turvattomuutta. juuri stä me tuhannet olemme kokeneet ummehtuneessa ilmapiirissä eläneet.
    On totta kun tulee muualta asunut sosiaalisissa verkostoissa eron huomaa ja on kuin seinä vastassa. On hyvä jos totuuden edessä raitista ilmaa pääsee edes tämän pastan kautta tulemaan. Arvostellaan, kritisoidaan päätöksiä, toimintatapoja ja kultuuria

    Minä tarjoan kahvit noista viisoista sanoistasi

    Äänestä

totuuden puhuminen on avain täällä ähtärissä ilmapiiriin puhdistaja

Äänestä

Asiaton aloitus palstan poistamisesta. Ei olla P-Koreassa, eikä Venäjällä. Outo suhtautuminen tällä "Ähtäriläinen"-nimimerkillä sananvapauteen. Hyi, häpeä.

Äänestä
  • Sananvapaus ei ole mielestäni sitä että jatkuvasti ja toistuvasti nimimerkin suojissa valitetaan, arvostellaan ja haukutaan kaikkea mahdollista. Avoin, rehellinen keskustelu on asia erikseen.

    Kannattaa myös muistaa että jos ei ole samaaa mieltä jostain asiasta se ei automaattisesti tarkoita sitä että asian päätöksessä on toimittu väärin tai sukulaisia suosien tai jotain perhedynastiaa hyödyntäen.

    Jokaisella täysi-ikäisellä kunnan asukkaalla on oikeus osallistua päätöksentekoon, jos luottamustehtäviin ehdolleasettuminen ei tunnu omalta jutulta on mahdollisuus kuitenkin äänestää.

    Demokratiaan toki kuuluu että valitut ja hävinneet koittavat rakentaa yhdessä toimivaa kokonaisuutta. Nyt tässä vain käy niin ( tai on jo käynyt) että kukaan ei ota pian enää tosissaan näitä uudistusten esittäjiä, sekin on harmi. Jatkuvalla valituksella ja epäasiattomuuksilla aikaansaadaan valitettavasti vain se, että ihan oikeat paranusehdotukset kaikuvat kuuroille korville kun kaikki ovat jo kylästyneet jatkuvaan valitukseen.

    Ähtärin on ihan oikeasti mukava paikka elää, uskon että monessa samanlaisessa pienessä kaupungissa käydään samoja keskusteluja kuin täällä. Isommissa kaupungeissa on sitten toisenlaiset murheet. Tällä en tarkoita sitä että kaikkien pitäisi olla asioista samaa mieltä vaan sitä että asiallinen käytös olisi hyvä muistaa.

    Ja edelleen olen sitä mieltä että palstan voisi poistaa enkä koe että se demokratiaa kaventaa yhtään. Täällä käytävä keskustelu ei paikoin ole kunniaksi kenellekään.

    Aurinkoisin mielein kohti syksyä ja talvea!

    Äänestä

  • Ähtäriläinen taas kirjoitti:

    Sananvapaus ei ole mielestäni sitä että jatkuvasti ja toistuvasti nimimerkin suojissa valitetaan, arvostellaan ja haukutaan kaikkea mahdollista. Avoin, rehellinen keskustelu on asia erikseen.

    Kannattaa myös muistaa että jos ei ole samaaa mieltä jostain asiasta se ei automaattisesti tarkoita sitä että asian päätöksessä on toimittu väärin tai sukulaisia suosien tai jotain perhedynastiaa hyödyntäen.

    Jokaisella täysi-ikäisellä kunnan asukkaalla on oikeus osallistua päätöksentekoon, jos luottamustehtäviin ehdolleasettuminen ei tunnu omalta jutulta on mahdollisuus kuitenkin äänestää.

    Demokratiaan toki kuuluu että valitut ja hävinneet koittavat rakentaa yhdessä toimivaa kokonaisuutta. Nyt tässä vain käy niin ( tai on jo käynyt) että kukaan ei ota pian enää tosissaan näitä uudistusten esittäjiä, sekin on harmi. Jatkuvalla valituksella ja epäasiattomuuksilla aikaansaadaan valitettavasti vain se, että ihan oikeat paranusehdotukset kaikuvat kuuroille korville kun kaikki ovat jo kylästyneet jatkuvaan valitukseen.

    Ähtärin on ihan oikeasti mukava paikka elää, uskon että monessa samanlaisessa pienessä kaupungissa käydään samoja keskusteluja kuin täällä. Isommissa kaupungeissa on sitten toisenlaiset murheet. Tällä en tarkoita sitä että kaikkien pitäisi olla asioista samaa mieltä vaan sitä että asiallinen käytös olisi hyvä muistaa.

    Ja edelleen olen sitä mieltä että palstan voisi poistaa enkä koe että se demokratiaa kaventaa yhtään. Täällä käytävä keskustelu ei paikoin ole kunniaksi kenellekään.

    Aurinkoisin mielein kohti syksyä ja talvea!

    Hii hii, olipas taas gurmee luritus. Ensinnäkin eihän mitään kunnollista saa esittää, Jopa sen esittäjät vaijennetaan, saatikka kritiikkiä. Ei ikinä tämä 100v jäljessä avoimuudesta ole saanut esittää.
    Kritiikkiä ei koskaan ole saanut esittää. Joka on johtamistaito kysymys. Kritiikillä terveesti poistetaan ne roskat ja toiminta saa uuden kestävän perustan.
    Ähtärissä teilataan jopa esittäjät terveestä sisällöllisestä asiasta.
    Turhaa niitä römmelitä ja himmeleitä on rakentaa ikkunoihin joissa on täydellinen pimeys.
    Hyvää syksyä ja valoa päätöksiin ja kuntaelämään.

    Äänestä

Hahhhaaaaaaaa.Rehellisyys ja avoimuus. Sallikaa meidän nauraa.Ähtärissä päätöksenteossa ne ovat tuntemattomat käsitteet. Jos Ähtäri palstaa ei ole, silloin keskustelu siirtyy Yleistä E-P- palstalle, jota luetaan vielä enemmän. Ei se kuule niin maailma pyöri, että vaiennetaan joku ja muuta ei tulisi tilalle. Sekö on reseptisi? Eiköhän olisi järkevämpää ottaa asiat tosissaan ja vinkistä vaari. Myös aurinkoisin mielin kohti ensi kesää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ähtäriläinen kirjoitti:

Eikö tätä palstaa voisi poistaa. Kukaan ei jaksa tätä jatkuvaa valittamista ja toisten haukkumista. Tämä palsta antaa aivan oudon kuvan ähtäriläisistä ja Ähtäristä. Meitä on täällä ihan oikeasti monta jotka viihdytään ja nautitaan elämästä tässä pienessä kaupungissa. Tämä on meille rakas paikka ja jatkuva mustamaalaaminen ja epäkohtien etsiminen on tosi ikävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu