Hieno kirja

On se hieno kirja tämä Raamattu. Kerrassaan nerokas. Siinä on paljon kirjoituksia, jotka eivät tarkoita sitä mitä niissä kerrotaan. Ei, ne kertomukset ovat vertauskuvia, ei niitä voi ottaa kirjaimellisesti. Tai onhan niitäkin ihmisiä jotka ottavat kaiken lukemansa mitä hartaimmalla vakavuudella, kirjaimellisesti. ”Näin sanotaan Raamatussa. Se on totuus. Eikun Totuus.” Isot alkukirjaimetkin tekevät sanoista jotenkin hienompia. Sävy muuttuu huomattavasti. On paljon hienompaa puhua esimerkiksi Ihmisen Pojasta kuin vain tylsästi ihmisen pojasta.

Raamattu on kirjoitettu, tai niin minulle on kerrottu, Pyhän Hengen inspiroimana. Se on Jumalan sanaa (sana voidaan myös kirjoittaa isolla alkukirjaimella, se on paljon vakuuttavampaa). Koska se on Jumalan sanaa, se on myös ehdottomasti totta. Eihän Jumala voi valehdella. Jumala vaikutti pyhän Hengen kautta Raamattua kirjoittaviin ihmisiin, joten kaikki lukemasi on totta. Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, joten totta kai Jumala on olemassa. Kaikki muut väitteet ovat vääriä, sillä Jumala ei valehtele.

Löytyy myös sellaisia ihmisiä, joiden mielestä kirjoittajat ovat myös liittäneet Raamattuun oman aikansa käsityksiä ja asenteita. He ovat hieman värittäneet Jumalan ilmoitusta omilla näkemyksillään. Koska Raamattu on oikeassa, heidänkin asenteensa ja käsityksensä, niin maallisia kuin ovatkin, ovat totuuksia. Eiväthän ne muuten olisi voineet päästä osaksi Jumalan Raamattuun.

Joidenkin mielestä näistä ihmismielen omista aivoituksista ei pidä välittää, ne ovat vain vanhanaikaisia ja nykyaikaan soveltumattomia mielipiteitä. Se, että kukaan ei voi varmasti sanoa, mikä Raamatussa on Jumalasta ja mikä on ihmisestä, ei ole mikään ongelma. Valitaan vain ne omiin käsityksiin sopivat kohdat, julistetaan ne jokaisen kunnon kristityn seurattavaksi tarkoitetuiksi jumalallisiksi totuuksiksi ja ne huonot kohdat taas voi jättää omaan arvoonsa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, mikään ei välttämättä ole Raamatussa sitä miltä se näyttää. Pitää muistaa vertauskuvallisuus. Asioilla voi olla monta merkitystä. Se mikä epäileviä ihmisiä saattaa hieman kummastuttaa, on sellainen vähäpätöinen asia, että mistä vertauskuvat oikeasti kertovat. Vertauskuvahan on tulkinnanvarainen asia. Kai Jumalalla oli jokin selvä asia mielessään inspiroidessaan kirjoittajia. Eli mikä on se totuus vertauskuvan takana, mitä vertauskuvalla tarkoitetaan? Raamattu on siitä lukijakiitollinen kirja, että sitä voi tulkita ihan miten haluaa. Kukaan ei voi olla täysin väärässä, sillä se perimmäinen totuushan on tulkinnanvarainen. Eikun hetkinen…tottakai Raamattua voidaan tulkita myös väärin. Väärässä ovat kaikki ne, jotka tulkitsevat sitä eri tavalla.
Tietenkin on myös mahdollista, että kaikki ovat väärässä eivätkä tajua mitään mistään. Kaikki tuskin voivat olla oikeassa, sillä tulkintojahan on melkein yhtä paljon kuin kristittyjäkin. Tai miksei voisi, mutta silloin se totuus tai opetus voi muodostua hieman ristiriitaiseksi.

Hämärää on myös mitkä ovat vertauskuvia ja mitkä ovat totuuksia sellaisenaan. Kai Raamatussa on myös näitä ”selviä” totuuksia ilman vertauskuvallisuutta, jos ei muuten niin aikakin siteeksi. Se mitä pidämme vertauskuvana voikin olla tarkoitettu sanasanaisesti otettavaksi. Raamattua lukiessaan lukijan ei pidä myöskään ihmetellä, miksei se kaikkivoipa Jumala voinut kirjoittaa kaikkea selväsanaisemmin, niin että luetun ymmärtää ilman selityksiä, jotka joskus venyttävät mielikuvituksen äärimmilleen. Aito usko on kuitenkin tärkeintä. Sitä vaaditaan pelastuksen kannalta. Tosin siitä mikä on aitoa uskoa voidaan olla montaa mieltä. Aidosta ja oikeasta uskosta voi kysellä vaikkapa luterilaisilta, katolisilta, vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta tai jehovilta. Se kuka on oikeassa, on ihan makuasia. Jotain pitää jättää ihmisenkin mietittäväksi, vaikkakin hänen järkensä on rajallinen ja jumaluutta ymmärtämään kykenemätön.

Niin, ja kokonaisuus. Se on erittäin tärkeää. Yksittäisiä jakeita ei pidä irrottaa kokonaisuudesta. Tämän jokainen kunnon kristitty tietääkin eikä siihen koskaan syyllisty.

Raamatun ristiriidattomuuskin on selvä asia. Se mikä voi vaikuttaa ristiriidalta, on sellainen vain näennäisesti. Jos Raamattua lukee oikealla tavalla, niin ristiriidat vain tukevat toisiaan. Ja kokonaisuuden kannalta mahdollisilla ristiriidoillahan ei ole mitään merkitystä. Se, että silloin Pyhän Hengen inspiraatio luotettavana lähteenä joutuu ristiriitaisuuksien ilmetessä hieman epäilyttävään valoon, on sivuseikka. Totuus joutuu arvailtavaksi, kumpi kohta on oikeassa ja kumpi väärässä. Tietenkin molemmat kohdat voivat olla kokonaisuuden kannalta sopivia, mutta se mitä vaikkapa Jeesus ihan oikeasti teki tai sanoi, voi jäädä hieman hämäräksi.

Otetaan esimerkki oikeasta Raamatun lukutavasta, aiheeksi sopii vaikkapa Jeesuksen viimeiset sanat. Evankeliumien mukaan hän sanoi ”Se on täytetty ” tai hän huusi joko ” Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” tai ” Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”(tämän perään hän vielä huusi kovalla äänellä ja kuoli.)

Niin, kokonaisuuden kannalta Jeesuksen viimeisillä sanoilla tuskin on mitään merkitystä eikä evankeliumeissa ole mitään ristiriitaakaan niiden tukiessa toisiaan. Ja jos Raamattua oikealla tavalla luetaan, juttu menee jotenkin näin: ”Vertauskuvallinen Jeesus huusi vertauskuvallisesti jotain ja antoi vertauskuvallisesti vertauskuvallinen henkensä”.

Antoisia lukuhetkiä.
9521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuli sitten lähetettyä varmuuden vuoksi teksti kahteen kertaan...jos vaikka jompikumpi suostuisi toimimaankin.

Mitä itse tekstiini tulee, niin tietenkin voin olla joissakin kohdissa väärässä. Mutta sillä ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Äänestä
  • "Tuli sitten lähetettyä varmuuden vuoksi teksti kahteen kertaan...jos vaikka jompikumpi suostuisi toimimaankin.

    Mitä itse tekstiini tulee, niin tietenkin voin olla joissakin kohdissa väärässä. Mutta sillä ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta."


    Kopioin tuohon koko jälkimmäisen viestisi. Ota ännät pois tekstiini ja voin, niin viesti koskee Raamattua kirjana.

    Äänestä

Kyllä sähikäiset on hyviä pommeja.. Tulkoon valkeus ja valkeus tuli. Ja jeesus sanoi 12: psalmiassa: tulkoon uusivuosi ja uudet kujeet.

Äänestä

siksipä tosihihhuli ei tunnekaan Raamattuaan. Minullekin on usein sanottu, että valehtelen, kun olen hihhulille kertonut Raamatun sisällöstä.

Äänestä

Ihan kiva kirjoitus. Raamattu on muun muuassa myös kertomus ihmisen elämästä, kauheasta, autaasta, kuvaus sanoin kuvaamattomasta, uskomattomasta uskosta ja uskosta uskomattomaan.
- Ihana ja hirveä, molemmat molempia, toista toiseensa sekoittamatta, toista toisestaan erottamatta, jakamatta, jakamaton.. mitä siihen voisi lisätä..
Mitä tämä merkitsee? Merkillinen kirja.. Miksi on mitään? Pitäisikö minun tämä ymmärtää? Miksi? Mistä tiedän ymmärränkö jos ymmärrän, ja jos en niin mistä tiedän sen? Onko tällä mitään merkitystä?

Hyvää Uutta Vuotta!

Äänestä

luettavaa. Selvästikin oot kyllästynyt siihen, että kristityillä (lue; ei yksittäinen vaan historian aikana syntyneet kokonaisuus) on jokatapauksessa vastaus kaikkiin kysymyksiin. Ja vastauksia tulee kokoajan lisää, koska tulee myös kysymyksiä. Vertauskuvat ovat erittäin mielenkiintoinen aihepiiri. Suosittelen tutustumista laajemminkin aiheeseen jahka sitten myös Raamatun vertausket voisivat avautua. Ei niitä suinkaan voi tulkita ihan miten sattuu, vaan tavalla, jonka kautta ne vartaukset antavat tämän hetkiseen elämään selviä ohjeita, tai tunnustuksenomaisia maamerkkejä, että olet oikealla tiellä. Lisäksi kannataa muistaa vertauskuvausten luonne. Niissä nimitäin aina on sellainen 'reikä' ja vuotokohta, jolla se vertauskuva itsessään voidaan mitätöidä. Tämä osoittaa sen, että vertauskuvaa ei voi käyttää ja tulkita ihan miten sattuu. Hyvää Uutta Vuotta.

Äänestä
  • Uskontoa tulisi voida tarkastella uskovan itsensä näkökulmasta.. Helppoa? Vaikeaa? Siltä väliltä? En tiedä.

    No minäkin ehdotan asiaan paneutumista. Tässä joitakin asiaa valaisevia opuksia, aivan erilaisista näkökulmista uskontoa ja todellisuutta tarkastelevia kirjoja (usk.tieteen ja sos.psykologian peruskurssien kirjoja ja sosiologian klassikko, sekä 'syvyyspsykologinen', erääseen Raamatun arvoituksillimpiin kohtiin keskittyvä tutkielma)..

    Berger-Luckman: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, Gaudeamus

    Ketola-Korkee-Pesonen-Pyysiäinen-Sakaranaho-Sjöblom: Näköaloja uskontoon, Uskontotieteen ajankohtaisia suuntauksia, Yliopistopaino

    Max Weber: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki

    Irma Korte: Johanneksen ilmestys, elävä myytti

    Kirjoittajat eivät ole uskonnon puolesta tai vastaan varsinaisesti, vivahde-eroja on. Kaikilla oma näkökulmansa, kaikki täydentävät toinen toisiaan.. ehkä.. Vilkaise itse. Avartavat, jäsentävät, ajattelun työkaluja.

    Äänestä

  • Ristiriitta kirjoitti:

    Uskontoa tulisi voida tarkastella uskovan itsensä näkökulmasta.. Helppoa? Vaikeaa? Siltä väliltä? En tiedä.

    No minäkin ehdotan asiaan paneutumista. Tässä joitakin asiaa valaisevia opuksia, aivan erilaisista näkökulmista uskontoa ja todellisuutta tarkastelevia kirjoja (usk.tieteen ja sos.psykologian peruskurssien kirjoja ja sosiologian klassikko, sekä 'syvyyspsykologinen', erääseen Raamatun arvoituksillimpiin kohtiin keskittyvä tutkielma)..

    Berger-Luckman: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, Gaudeamus

    Ketola-Korkee-Pesonen-Pyysiäinen-Sakaranaho-Sjöblom: Näköaloja uskontoon, Uskontotieteen ajankohtaisia suuntauksia, Yliopistopaino

    Max Weber: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki

    Irma Korte: Johanneksen ilmestys, elävä myytti

    Kirjoittajat eivät ole uskonnon puolesta tai vastaan varsinaisesti, vivahde-eroja on. Kaikilla oma näkökulmansa, kaikki täydentävät toinen toisiaan.. ehkä.. Vilkaise itse. Avartavat, jäsentävät, ajattelun työkaluja.

    Heikki Räisänen: Tuhat ja yksi tulkintaa, tämänhän nyt olisi pitänyt olla listan ykkönen IBMS:lle!Parempi liian myöhään kuin ei milloinkaan?

    Äänestä

Oli todella harmi, että edellinen, varsin mielenkiintoinen keskustelu uskosta päättyi ilmeisesti teknisistä syistä. Kuulin eräältä tuttavalta, että olit vastannut viimeisimpään kannanottooni, mutta itse en ehtinyt sitä nähdä. Siitä syystä en voinut vastata ja aiheen käsittely jäi siihen. Toivotan kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ISBM kirjoitti:

On se hieno kirja tämä Raamattu. Kerrassaan nerokas. Siinä on paljon kirjoituksia, jotka eivät tarkoita sitä mitä niissä kerrotaan. Ei, ne kertomukset ovat vertauskuvia, ei niitä voi ottaa kirjaimellisesti. Tai onhan niitäkin ihmisiä jotka ottavat kaiken lukemansa mitä hartaimmalla vakavuudella, kirjaimellisesti. ”Näin sanotaan Raamatussa. Se on totuus. Eikun Totuus.” Isot alkukirjaimetkin tekevät sanoista jotenkin hienompia. Sävy muuttuu huomattavasti. On paljon hienompaa puhua esimerkiksi Ihmisen Pojasta kuin vain tylsästi ihmisen pojasta.

Raamattu on kirjoitettu, tai niin minulle on kerrottu, Pyhän Hengen inspiroimana. Se on Jumalan sanaa (sana voidaan myös kirjoittaa isolla alkukirjaimella, se on paljon vakuuttavampaa). Koska se on Jumalan sanaa, se on myös ehdottomasti totta. Eihän Jumala voi valehdella. Jumala vaikutti pyhän Hengen kautta Raamattua kirjoittaviin ihmisiin, joten kaikki lukemasi on totta. Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, joten totta kai Jumala on olemassa. Kaikki muut väitteet ovat vääriä, sillä Jumala ei valehtele.

Löytyy myös sellaisia ihmisiä, joiden mielestä kirjoittajat ovat myös liittäneet Raamattuun oman aikansa käsityksiä ja asenteita. He ovat hieman värittäneet Jumalan ilmoitusta omilla näkemyksillään. Koska Raamattu on oikeassa, heidänkin asenteensa ja käsityksensä, niin maallisia kuin ovatkin, ovat totuuksia. Eiväthän ne muuten olisi voineet päästä osaksi Jumalan Raamattuun.

Joidenkin mielestä näistä ihmismielen omista aivoituksista ei pidä välittää, ne ovat vain vanhanaikaisia ja nykyaikaan soveltumattomia mielipiteitä. Se, että kukaan ei voi varmasti sanoa, mikä Raamatussa on Jumalasta ja mikä on ihmisestä, ei ole mikään ongelma. Valitaan vain ne omiin käsityksiin sopivat kohdat, julistetaan ne jokaisen kunnon kristityn seurattavaksi tarkoitetuiksi jumalallisiksi totuuksiksi ja ne huonot kohdat taas voi jättää omaan arvoonsa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, mikään ei välttämättä ole Raamatussa sitä miltä se näyttää. Pitää muistaa vertauskuvallisuus. Asioilla voi olla monta merkitystä. Se mikä epäileviä ihmisiä saattaa hieman kummastuttaa, on sellainen vähäpätöinen asia, että mistä vertauskuvat oikeasti kertovat. Vertauskuvahan on tulkinnanvarainen asia. Kai Jumalalla oli jokin selvä asia mielessään inspiroidessaan kirjoittajia. Eli mikä on se totuus vertauskuvan takana, mitä vertauskuvalla tarkoitetaan? Raamattu on siitä lukijakiitollinen kirja, että sitä voi tulkita ihan miten haluaa. Kukaan ei voi olla täysin väärässä, sillä se perimmäinen totuushan on tulkinnanvarainen. Eikun hetkinen…tottakai Raamattua voidaan tulkita myös väärin. Väärässä ovat kaikki ne, jotka tulkitsevat sitä eri tavalla.
Tietenkin on myös mahdollista, että kaikki ovat väärässä eivätkä tajua mitään mistään. Kaikki tuskin voivat olla oikeassa, sillä tulkintojahan on melkein yhtä paljon kuin kristittyjäkin. Tai miksei voisi, mutta silloin se totuus tai opetus voi muodostua hieman ristiriitaiseksi.

Hämärää on myös mitkä ovat vertauskuvia ja mitkä ovat totuuksia sellaisenaan. Kai Raamatussa on myös näitä ”selviä” totuuksia ilman vertauskuvallisuutta, jos ei muuten niin aikakin siteeksi. Se mitä pidämme vertauskuvana voikin olla tarkoitettu sanasanaisesti otettavaksi. Raamattua lukiessaan lukijan ei pidä myöskään ihmetellä, miksei se kaikkivoipa Jumala voinut kirjoittaa kaikkea selväsanaisemmin, niin että luetun ymmärtää ilman selityksiä, jotka joskus venyttävät mielikuvituksen äärimmilleen. Aito usko on kuitenkin tärkeintä. Sitä vaaditaan pelastuksen kannalta. Tosin siitä mikä on aitoa uskoa voidaan olla montaa mieltä. Aidosta ja oikeasta uskosta voi kysellä vaikkapa luterilaisilta, katolisilta, vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta tai jehovilta. Se kuka on oikeassa, on ihan makuasia. Jotain pitää jättää ihmisenkin mietittäväksi, vaikkakin hänen järkensä on rajallinen ja jumaluutta ymmärtämään kykenemätön.

Niin, ja kokonaisuus. Se on erittäin tärkeää. Yksittäisiä jakeita ei pidä irrottaa kokonaisuudesta. Tämän jokainen kunnon kristitty tietääkin eikä siihen koskaan syyllisty.

Raamatun ristiriidattomuuskin on selvä asia. Se mikä voi vaikuttaa ristiriidalta, on sellainen vain näennäisesti. Jos Raamattua lukee oikealla tavalla, niin ristiriidat vain tukevat toisiaan. Ja kokonaisuuden kannalta mahdollisilla ristiriidoillahan ei ole mitään merkitystä. Se, että silloin Pyhän Hengen inspiraatio luotettavana lähteenä joutuu ristiriitaisuuksien ilmetessä hieman epäilyttävään valoon, on sivuseikka. Totuus joutuu arvailtavaksi, kumpi kohta on oikeassa ja kumpi väärässä. Tietenkin molemmat kohdat voivat olla kokonaisuuden kannalta sopivia, mutta se mitä vaikkapa Jeesus ihan oikeasti teki tai sanoi, voi jäädä hieman hämäräksi.

Otetaan esimerkki oikeasta Raamatun lukutavasta, aiheeksi sopii vaikkapa Jeesuksen viimeiset sanat. Evankeliumien mukaan hän sanoi ”Se on täytetty ” tai hän huusi joko ” Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” tai ” Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”(tämän perään hän vielä huusi kovalla äänellä ja kuoli.)

Niin, kokonaisuuden kannalta Jeesuksen viimeisillä sanoilla tuskin on mitään merkitystä eikä evankeliumeissa ole mitään ristiriitaakaan niiden tukiessa toisiaan. Ja jos Raamattua oikealla tavalla luetaan, juttu menee jotenkin näin: ”Vertauskuvallinen Jeesus huusi vertauskuvallisesti jotain ja antoi vertauskuvallisesti vertauskuvallinen henkensä”.

Antoisia lukuhetkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu