Kaksi sekopäätä Paakkonen ja Suni keksii väitteitä toisistaan ja sitten lauma idiootteja sekottaa omia mielipiteitään väliin minkä kerkiää. KOITTAKAA AIKUISTUA.
Sekopää ukko
Minä ite
24195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitenkä sinä oman mielipiteesi kanssa uskot olevasi erilainen kuin muut kaltaisesi sekopäät ja idiootit?
Aloittaja on sikäli oikeassa, että palsta keskittyy liikaa henkilöihin aiheen sijaan.
Oletko sinäkin aloittajan kanssa tällainen uppiniskainen:
"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.'
Kuulkoot tai olkoot kuulematta -- he ovat uppiniskaista kansaa -- he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta."
Häiriköt pilaavat ei-aiheeseen liittyvän palstan ja ylläpito ei tee mitään- toistaiseksi.
Miksi tämä Jeesuksen neuvo ei sinullekaan kelpaa?
"Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan
rikkaviljaa ja meni pois.
Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?
Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle:Kootkaa ensin rikkaviljaa ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani."
Kun tätä palstaa lukee niin keskustelut on tyyliä Suni on oikeassa tai väärässä Raamatusta täällä ei keskustella sanallakaan. Käytännössä ylläpidon pitäisi poistaa Suni ja kaikki ne jotka keskustelee Sunista tai avata oma Foorumi Suni jutuille.
Kun tätä palstaa lukee niin keskustelut on tyyliä Suni on oikeassa tai väärässä Raamatusta täällä ei keskustella sanallakaan. Käytännössä ylläpidon pitäisi poistaa Suni ja kaikki ne jotka keskustelee Sunista tai avata oma Foorumi Suni jutuille.
Minäpä teen nyt poikkeuksen ja annan lohtua murheeseesi:
Voisitko kertoa, minkälainen Raamattu sinulla on?
-92 kirkko raamattu.
HYI!!!
Raamatun väärennöksen huippu on juuri tuossa saatanallisuuden käsikirjassa jossa mm Jumalan ja Jeesuksen antamaa käskyä on väärennetty eksyttäjälle sopivaksi!
"älä tee huorin"
käskystä väärensivät
"älä tee aviorikosta"
käskyn
jotta ei aviossa olevat huoraisivat itsensä helevettiin!
Selvä todiste rikollisen kristinuskon herrasta jolla on saatanan sarvet.
Miksi poistaa Suni
jos
hänen tiedot eivät ole ristiriidassa Jeesuksen evankeliumin mukaan?
Ota huomioon, että UT on Jeesuksen evankeliumeista tehtyjä eksytys tulkintoja.
JA
että Jeesuksen evankeliumia ei saa pappislupauksen antaneet opettaa, saarnata jne.:
Ensin kuolutetaan tyhmäksi ja sitten vasta papiksi ettei ymmärtäisi ketä palvelee ja oppisi opettamaan pikku piruja niin etteivät hekään ymmärtäisi:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'
ja jos/kun tuollaisesta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
Lupauksen lopussa; Jumalaa pilkaten kerjää Jumalalta apua saatanan jumaloimiseen paavalilais-luterilaisuuden herran ja herra jumalien palvelemiseen!
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
pssssssss............
uskontunnustuksestakin pahimmassa tapauksissa tulee elinikäinen vamma:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi
Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa henkilön todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy usein karkealla tavalla siten, että henkilöllä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta. Termiä psykoosi käytetään psykiatriassa usein synonyyminä termille mielisairaus. Psykoosi voi joskus laueta vaikean järkytyksen eli traumaattisen tapahtuman seurauksena (esimerkiksi omaisen kuolema) tai elimellisestä syystä. Myös pitkäaikainen unettomuus, päihteen tai lääkeaineen käyttö tai niistä vieroittautuminen voi joskus johtaa psykoosiin. Suomessa käytetään ICD-10-tautiluokitusta,[1] jossa on määritelty diagnostiset kriteerit eri syistä johtuvalle psykoottiselle oireilulle. Psykoottisia oireita ja kokemuksia ilmenee monissa psykiatrisissa sairauksissa. Pitkäaikaisista psykoottisista sairauksista tavallisin on skitsofrenia, joka johtaa usein työkyvyttömyyteen. Mielialapsykooseissa mielialaoireet hallitsevat sairaudenkuvaa, ja psykoottiset oireet ovat lyhytkestoisempia ja usein ohimeneviä. Lapsuuden ja nuoruusiän psykoosit saatetaan sekoittaa autismin tai Aspergerin oireisiin.[2]
Aistiharhat, oudot tunnekokemukset ja niiden selityksiksi muodostuvat harhaluulot vääristävät todellisuutta ja aiheuttavat usein ongelmia ihmissuhteissa. Oudot ja usein pelottavat kokemukset voivat johtaa siihen, että henkilön kyky ilmaista tunteitaan heikkenee, hän vetäytyy ihmissuhteista tai eristäytyy omaan sisäiseen maailmaansa. Joskus, mutta harvoin, psykoottiset oireet aiheuttavat aggressiivista tai impulsiivista käyttäytymistä. Psykoosia sairastavilla on myös muita oireita, kuten pelkoja, ahdistusta, masennusta ja unettomuutta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla. Psykoosin hoito koostuu erilaisista psykoterapeuttisista hoidoista, sosiaalisesta kuntoutuksesta ja lääkehoidosta.
Psykoosin yksi oire on:
Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä.
Hyvä, niin on minullakin, kun sen tällaisen Pyhän Hengen opetuksen jälkeen hankin:
"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut heille näkyjä, he ovat puhuneet vertauskuvin ja ilmoittaneet minun tahtoni."
Kun porttoseurakuntien ihmisopeilla ihmiset sidotaan syntiin, ja kun tällainen ihminen sitten Raamatusta lukee: "Kukaan ei myöskään voi sanoa: 'Jeesus on Herra', muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta."
Niin hän varmasti hihkuu ilosta kun tuon vielä ääneen toistaa, että hän on todella saanut Pyhän Hengen.
Tällaisilla tekopyhitetyillä ihmisparoilla ei ole alkeellisintakaan
tajua siitä, miten Pyhä Henki omiansa opettaa ja jatkuvasti heitä kaikissa askareissa, niin maallisissa kuin hengellisissäkin, ohjaa.
Kun olin seurakunnassa, niin vuonna 1989 saimme käyttöömme lausunnon antamista varten raamatunkäännöskomitean ehdotuksen Uudeksi testamentiksi. Kun sen läpi luin, ihastuin jo silloin sen selvään
suomenkieleen, siihen samaan kieleen, jolla Pyhä Henki oli minulle jo 4 vuotta puhunut.
Kun lopullinen Raamattu sitten markkinoille tuli, en suin päin lähtenyt sitä itselleni hankkimaan, varsinkin, kun se joiltakin
tiukkapipoisilta tekopyhiltä kirjanoppineilta sai varsin murskaavat lausunnot. Sanoihan Kuopion silloinen piispakin, että siitä on "Jumalan pyhyys hävinnyt."
Kun Jumala on ilmoittanut tämänkin: "Älkää mistään olko huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon", niin jätin tämän raamattuasian hänen ratkaistavakseen. Enää en muista kauanko siitä rukouksesta oli aikaa kulunut, kun eräänä yönä näin tällaisen unen:
Seison Helsingissä Sokoksen kulmalla ja katselen liikenteen vilinää ja ihmisvirtaa, siinä kadun aurinkoisella puolella.. Lähellä oli liperikaulaisen miehen ympärillä suuri ihmislauma matkalle lähtijöitä, ja tämä mies luki suuresta kirjasta viimeisiä matkaohjeita:
"Olemme nyt kaikki ikiaurinkoon lähtevät kokoontuneet tähän odottamaan bussia, joka tuolta Erottajan suunnasta tulee, ja vie meidät kentälle, josta sitten matkamme jatkuu ikiaurinkoon."
Kadun varjoisalla puolella, Lasipalatsin edessä on myös muutama, jotka siinä varjossa väristen ovat lähdössä samalle matkalle. Yhtäkkiä tuo ,liperikaulainen huutaa: "Nyt se bussi tulee!", ja koko joukko alkoi kauhuissaan huutaa, kun se tulikin Eduskuntatalon suunnasta toiselle puolelle katua, ja kun tämä joukko lähtee sinne ryntäämään vaihtuu
juuri sillä hetkellä liikennevalojen keltainen punaiseksi,
ja autojen virta täytti Mannerheimintien. Bussi otti kyytiinsä ne
muutamat Lasipalatsin edessä olleet ja jatkoi matkaansa.
Kun tällaisesta unesta aamulla heräsin, ehdin jo hetken miettiä, että mitähän Pyhä Henki tällä tahtoi minulle viestittää, ja heti sain unelleni selvityksen:
"Tässä Raamatussa ihmisen pelastumisen tärkein sanoma on niin selvästi ilmoitettu, ettei yksikään ihminen, joka sen ääressä vilpittömin sydämin Jumalan tietä omaan elämäänsä etsii, enää eksy. Eikä yksikään porttopappi pysty heitä enää eksyttämään."
Näin kävi tässäkin kohtaa toteen ennustus:
"Herra sanoi: -- Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun."
Erittäin hyvin ymmärrän, miksi Saa-ta-nan kasteella kastetulle Petri Paavolallekin vuoden 1992 Raamatun käännös on roskaa.
Siksi, koska siinä on paljastettu tuo ns.uskovien kaste jälkikäteen lisätyksi Markuksen evankeliumin loppuun.
Tämän saman asian Pyhä Henki paljasti minulle jo ennen tuon käännöksen ilmestymistä.
Raamatun kaksi kastekäskyä:
1. Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kastekäsky:
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
2. Tämän maailman jumalan, Saa-ta-nan, ja hänen Antikristus poikansa kastekäsky:
Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä.
He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."
Tämän on joku alkuseurakunnan totuuden hylännyt ihminen onnistunut lisäämään Markuksen evankeliumin loppuun.
Sillä alkuperäisen Markuksen evankeliumin 16. luku päättyy jakeeseen 8:
"Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."
Ei tosin ole mahdotonta sekään, että Paavali itse, tai joku hänen seuraajansa olisi onnistunut tämän Markuksen evankeliumin loppuun lisäämään.
Sitä puoltavat myös Paavalin nuotiosta nostama käärme, kielillä puhuminen, pahojen henkien pois ajaminen ja hänen rättisulkeisensa.
Martti Lutherillekin ehti Pyhä Henki sen verran totuutta ilmoittaa - ennen kuin Saa-tanan armo-oppi vei hänetkin mennessään - että pystyi ilmoittamaan:
"Teologiset tiedekunnat ovat Saa-tanan pääsynagogia."
Merkillistä, ettet ole rakastunut edes sekopää Paavaliin:
"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. "
"Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla."
Niinhän Davitkin tekeytyi mielipuoleksi, kun tilanne sitä vaati:
13 Niin hän tekeytyi mielipuoleksi heidän silmiensä edessä ja raivosi heidän käsissään ja piirusteli portin oviin ja valutti sylkeä partaansa.
14 Silloin Aakis sanoi palvelijoilleen: "Näettehän, että mies on hullu. Miksi toitte hänet minun luokseni?
15 Puuttuuko minulta hulluja, kun toitte tämän hulluttelemaan minun eteeni? Tällainenko saisi tulla minun hoviini?"
Nimimerkille: "Minä itse"
"Lauma idoootteja" koostuu raamatun väärentäjistä ja mahdollisesti kaltaisistasi!
VT - on historiaa jonka muutamiin kohtiin Jeesus opeissaan viittaa.
Jeesuksen evankeliumista väärentämättömänä ei ole paljoa jäljellä ja sitä ei pappislupauksen antaneet saa opettaa ja saarnata.
UT - on paavalilais-luterilaisuuden eksytys tulkintoja Jeesuksen evankeliumeista.
Siis todellisuudessa JEESUKSEN EVANKELIUMIT eivät edes kuulu rikollisen kristinuskon raamattuun. Niistä, arviolta 18:sta evankeliumeista neljä osittain rajusti väärentämällä luvatta anastettiin rikollisuuden käyttöön. Sen väärennös työn aloitti Paavali oppikuntineen. Ja ehkä törkein on suomenkielisenä 1992 vuoden saatanallisuuden käsikirja jossa Jumalan ja Jeesuksen Lakiakin väärensivät tosi pahan eksytyksen aikaan saamiseksi.
Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "
Enää ei tarvitse hulluksi eikä mielipuoleksi heittäytyä, kun pelkkä totuuden puhuminen saa aikaan tämän, mikä tapahtui Ruukin seurakunnassa 1989, kun Pyhä Henki minut sinne lähetti ilmoittamaan, etteivät vanhoillislestadiolaisen toiminnasta kertovat ilmoitukset sovi seurakunnan toiminnasta kertovien ilmoitusten joukkoon, vaan en on sieltä poistettava.
Sinne ne kuitenkin jäivät senkin jälkeen, kun Pyhä Henki minut sieltä pois johdatti.
Silloin kirkkoherran vaimo, hänen miehensä ja oman vaimonikin kannattamana yrittivät toimittaa minut Raahen Mielenterveystoimiston kautta hoitoon, tällaisen diagnoosin perusteella:
"Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on papppi?"
Samaa yritti myös Suomen Raamattuopiston silloinen toiminnajohtaja:
"Sinun on hankittava itsellesi sielunhoitaja, sillä ei Jumala enää tässä ajaassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."
No olet sinä melkoista herjaa saanut sietää elämässäsi Teuvo.
Mitä mieltä olet siitä helluntailaisten kielillä puhumisesta, he kun väittävät että itse Jumala puhuisi heidän sisällään itsensä kanssa salaisuuksia hengessä, joita kukaan ei käsitä, paitsi joitakin kohtia jos on toinen samalla tavalla uskovainen siinä lähettyvillä?
Oudolta uskonharjoittamiselta sekin kuulostaa?
Kyllä ne Jumalan paaduttamien herjat jatkuvat viimeiseen hengenvetooni asti.
Mutta onneksi Pyhä Henki on niiden kestämiseenkin vahvan koulutuksen antanut. Niin kuin kaikille muillekin profeetoilleen.
Hesekielillä hän luetti kirjakääröt, minulla koko kirjan - Raamatun - useaan kertaan.
Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle."
Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön.
Hän sanoi: "Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja.
Hän sanoi minulle: "Ihminen, lähde. Mene Israelin kansan luo ja puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi.
Ei sinua lähetetä outoa, käsittämätöntä kieltä puhuvan kansan pariin, vaan Israelin kansan luo.
Et sinä lähde maailman monien kansojen keskelle, joiden puhe on outoa, joiden kieltä et käsitä. Jos lähettäisin sinut niiden luo, ne kuulisivat sinua.
Mutta Israelin kansa ei tahdo sinua kuulla, koska se ei tahdo kuulla minua. Koko Israelin kansa on kovaa ja uppiniskaista joukkoa.
Minä teen sinusta timantinkovan, piikiveä kovemman. Älä pelkää heitä, älä säiky. He ovat uppiniskaista kansaa."
Muista myös tämä Jeesuksen ilmoitus:
"Viholliset ovat oman talon väkeä."
Vaikka pysyisin täältä poissa, ei tilanne kotonakaan muuksi muutu.
Aivan niin: Tässä sinulle tuosta kielillä puhumisesta, jota äskettäin joku toinen kysyi tuossa poistetussa keskustelussa:
Näin Pyhä Henki lopetti minulta tuon saatanallisen kielillä puhumisen lahjan anomisen:
Kun heti kohta Kristukselta Hengen ja tehtävän saatuani ja hänen ensimmäiset viestit piispalle ja seurakunnalle toimitettua, yrittivät kirkkoherra, oma vaimonikin (koska viholliset ovat oman talon väkeä) toimittaa minut mielisairaalaan hoitoa saamaan. Kun kirkkoherran puoliso, uskonnon lehtori oli Saa-tanalta saanut näin erinomaisen ilmestyksen: "Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun se ei puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi?".
Tämän jälkeen aloin rukoilla tuota kielillä puhumisen lahjaa, koska kuvittelin: Jos minä kieliä taitamaton alkaisin kielillä puhua, silloin varmasti seurakunnassa uskottaisiin, että olen todella saanut Pyhän Hengen.
Pitkään ja uskollisesti rukoilin, eikä tuota lahjaa kuulunut saapuvaksi. Eräänä päivänä sitten Pyhä Henki tuon rukouksen päätteeksi kysyi:
"Mihin sinä sitä tarvitset?"
Ja kun en heti osannutkaan vastata, Henki jatkoi: "Minä kuulen sinua sinun omalla kielelläsi, ja minä puhun sinulle tällä samalla kielellä. Ja mitä minä sinulle sanottavaksi annan, se sinun tulee puhua tällä samalla kielellä."
Sen viiden vuoden aikana, jona seurakunnassa toimin, olin pari kertaa seuraamassa luterilasten ja helluntailaisten yhteiskristillistä tilaisuutta. Siellä kulki silloin eräs mouhijärveläinen luterilainen suu vaahdossa kielillä puhumassa, ja kun sitä puhetta joku helluntailainen tulkitsi, sen sanoman voi tiivistää lyhyesti näin:
"Minä olen kuullut teidän ja isienne rukoukset, olkaa turvallisella mielellä, minä olen teidän kanssanne."
Eikä kukaan uskaltanut kysyä: Kuka sinä: "Minä olen", oikein olet?
Ja kun sitten muuan helluntailainen nainen alkoi melskata kielillä, joita ei kukaan paikalla olleista pystynyt tulkitsemaan, hän siinä koko ajan ylisti Saa-ta-naa kaikesta siitä loistosta, jonka hän on omaan maailmaansa pystynyt tuomaan, ja joka ei Jeesukselle kelvannut."
Tuo on todella hyvä tietää kielilläpuhumisesta.
Kannattaa kiertää kaukaa ne kielinaiset ja ennustajaeukot, etteivät vaan tuikkaa sisään sitä kuuluisaa iisebelin henkeä!
Varsinkin, kun todistukseni jatkoksi uskot minkälaista se helluntain kielillä puhuminen todellisuudessa oli:
"Kun sitten koitti helluntaipäivä*, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat.
He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.
He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on.
Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään.
He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia?
Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?
Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia -- ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."