Olin 2009 intissä 122 päivää ja perheessä sattuneiden asioiden takia keskeytin palveluksen tuolloin. Tässä vuosien saatossa olen tajunnut asioita. Viimeisten vuosien aikana olen tajunnut asioita. Suomi ei ole todellakaan maa, jonka takia kuolisin. Lisäksi NATO on punainen vaate siihen yhdistettynä suomalainen tämän hetkinen politiikka, jota johtaa kookomus/suomenruotsalaiset sätkynuket.
Eli totaaliksi rupean. Kysymys kuuluu kutsuuko vankila vai tuleeko panta jalkaan? Voinko jatkaa työelämässä mukana vai tuleeko rangaistukseksi myös lopputili siitä, että ei kiinnosta Suomi/USA:n puolesta horsmaa kasvaa.
Puolustusvoimat kutsuhuutelee
rillumarei vankilaan
2
241
Vastaukset 2
- ¢
ei siitä ainakaan tule rikosrekisteriin mitään mainintaa. Tosin jos myöhemmin kysytään tätä velvollisuuden suoritusta, niin rikolliseksihan siinä ilman muuta leimautuu. Maanpetturi, jolta kaikki oikeudet kuuluisi riisua, kansalaisuutta myöten.
- 241as
Jos on työpaikka/koulupaikka, niin saattaa hyvin tulla panta. Valtio säästää rahaa näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21686Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha508678Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60560
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23560- 57551