Kannatus

Nato-jäsenyyden kannatus on noussut Ukrainan kriisin aikana – joka neljäs tukee jäsenyyttä
Naton jäsenyyttä tukee reilu neljännes Ylen kyselyyn vastanneista. Kannattajista joka viides on kääntynyt myönteiseksi Ukrainan kriisin takia. Myös Venäjää uhkaavana pitävien määrä on lisääntynyt.
951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eipähän ole kannatus suurta. Oikein olisi uutisoida, että selvä enemmistö vastustaa Natoon liittymistä.

Äänestä
  • Oleellista onkin, että suomalaiset ovat heränneet todellisuuteen yhä enenevässä määrin ja sitä myöden Naton kannatus nousee kohisten.
    56%:n mielestä Venäjä on uhka Suomelle. Ja tämäkin käsitys kasvaa koko ajan.

    Ei kai kukaan ihmettelekään. Syyhän on päivänselvä

    Äänestä

  • Ei kauaa kirjoitti:

    Oleellista onkin, että suomalaiset ovat heränneet todellisuuteen yhä enenevässä määrin ja sitä myöden Naton kannatus nousee kohisten.
    56%:n mielestä Venäjä on uhka Suomelle. Ja tämäkin käsitys kasvaa koko ajan.

    Ei kai kukaan ihmettelekään. Syyhän on päivänselvä

    Oikea kysymys olisi ollut, että pitävätkö kansalaiset uhkana Suomen kokoomusjohtoista politiikkaa sekä Ylen ja muiden kokoomusjohtoisten valtamedioiden suoltamaa Nato propagandaa.

    Äänestä

Tutkimuksessa selvisi että eniten Natoa vastustaa vasemmiston ja sdp kannattajat. Onko tosiaan nin että vasurit päättää miten Suomen turvallisuudesta huolehditaan? muutenkin vasenlaita on ajamassa puolustusta alas ja vastustaa puolustus rahoitusta.

Äänestä
  • Kysykää kokoomuksen jäseniltä, niin saatte 100%:n kannatuksen - helppoa. Ei kansalta tarvitse mitään kysyä. Valitettavasti nato huolii jäsenikseen vain valtioita, joissa kansan enemmistö puoltaa liittymistä.

    Äänestä

  • rauhan puolesta kirjoitti:

    Kysykää kokoomuksen jäseniltä, niin saatte 100%:n kannatuksen - helppoa. Ei kansalta tarvitse mitään kysyä. Valitettavasti nato huolii jäsenikseen vain valtioita, joissa kansan enemmistö puoltaa liittymistä.

    "Valitettavasti nato huolii jäsenikseen vain valtioita, joissa kansan enemmistö puoltaa liittymistä."

    Joka taas on vain ajan kysymys! Koko ajan on luvuissa edetty ja itse Putin työskentelee omalla tavallaan liittymisen puolella!

    Äänestä

  • Niin, Nato-rauha kirjoitti:

    "Valitettavasti nato huolii jäsenikseen vain valtioita, joissa kansan enemmistö puoltaa liittymistä."

    Joka taas on vain ajan kysymys! Koko ajan on luvuissa edetty ja itse Putin työskentelee omalla tavallaan liittymisen puolella!

    Sitä odotellessa;)

    Äänestä

Ei kansanäänestyksessä nato tule koskaan saamaan enemmistöä.
Viimeistään sitten kun Venäjä kieltää mm Finnairin Siperian ylilennot ja
Finnair rysähtää miljarditappioin veromaksajien syliin niin hitaimpienkin silmät avautuvat. Sitten on taas niin ivattu ja halveksittu Paasikiven-Kekkosen linja arvossaan.

Äänestä
  • "Ei kansanäänestyksessä nato tule koskaan saamaan enemmistöä. "

    Varmasti saa. Odota vain!

    "iimeistään sitten kun Venäjä kieltää mm Finnairin Siperian ylilennot "

    Joka kolahtaa pahasti Venäjän omaan nilkkaan, koska:
    - sitten loppuu Aeroflotin lennot maailmalle
    - Venäjä jää ilman ylilentomaksuja
    - Putin matkustaa valtiovierailuilla junalla kiten Kim

    Finnair saattaa joka tapauksessa tulla myydyksi.

    Jos kaipaat Paasikiveä ja Kekkosta niin hanki lapio!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loistavaa kirjoitti:

Nato-jäsenyyden kannatus on noussut Ukrainan kriisin aikana – joka neljäs tukee jäsenyyttä
Naton jäsenyyttä tukee reilu neljännes Ylen kyselyyn vastanneista. Kannattajista joka viides on kääntynyt myönteiseksi Ukrainan kriisin takia. Myös Venäjää uhkaavana pitävien määrä on lisääntynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu