Nimestä

Käännös6.8.2014 15:25
Suomenkielisissä Raamatuissa on Uudessa Testamentissa sana ”Halleluja”.


”Halleluja on heprean sanan הַלְּלוּיָהּ translitterointi, joka tarkoittaa Kiittäkää Jahia ja jota käytetään usein Raamatun psalmeissa. Jah on lyhenne jumalan nimestä JHWH (Jahve, Jehova). Sanaa Halleluja käytetään Raamatun Vanhassa testamentissa 24 kertaa (esimerkiksi psalmit 113-118) ja neljä kertaa Uuden testamentin Ilmestyskirjassa.” - Wikipedia (suom.)

---------------

Wikipediaan hakusanan kohdalle jehovantodistajat kirjoittivat lahkolaiset muutoksia niin toistuvasti, että se jouduttiin sulkemaan. Itse asiassa kaikki wikipedian artikkelit ovat ensin kirjoitettavissa, jotta niihin voidaan, tai käännös voi, viitata suomi24-foorumin kirjoituksessaan.

Vartiotorniseura puolestaan on kirjoittanut, että Jahve on todennäköisesti oikeampi mutoo, mutta koska seura on vakiinnuttanut Jehovan, niin käytetään sitä. Tuo kysymys nousi, nostettiin esille kun lahko erottautumistoimenpiteena raamatuntutkijat-emolahkosta eroamisensa jälkeen otti uutta nimeä. Jeesus käytti Jumalasta nimeä taivaan Isä. Näin myös Isä meidän rukouksessa, jossa kehotetaan pyhittämään Jehovan nimi.

jk käännös, joko olet repinyt verikorttisi ?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on RAKKAIN NIMI maailmassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinapinsiemen kirjoitti:

Käännös6.8.2014 15:25
Suomenkielisissä Raamatuissa on Uudessa Testamentissa sana ”Halleluja”.


”Halleluja on heprean sanan הַלְּלוּיָהּ translitterointi, joka tarkoittaa Kiittäkää Jahia ja jota käytetään usein Raamatun psalmeissa. Jah on lyhenne jumalan nimestä JHWH (Jahve, Jehova). Sanaa Halleluja käytetään Raamatun Vanhassa testamentissa 24 kertaa (esimerkiksi psalmit 113-118) ja neljä kertaa Uuden testamentin Ilmestyskirjassa.” - Wikipedia (suom.)

---------------

Wikipediaan hakusanan kohdalle jehovantodistajat kirjoittivat lahkolaiset muutoksia niin toistuvasti, että se jouduttiin sulkemaan. Itse asiassa kaikki wikipedian artikkelit ovat ensin kirjoitettavissa, jotta niihin voidaan, tai käännös voi, viitata suomi24-foorumin kirjoituksessaan.

Vartiotorniseura puolestaan on kirjoittanut, että Jahve on todennäköisesti oikeampi mutoo, mutta koska seura on vakiinnuttanut Jehovan, niin käytetään sitä. Tuo kysymys nousi, nostettiin esille kun lahko erottautumistoimenpiteena raamatuntutkijat-emolahkosta eroamisensa jälkeen otti uutta nimeä. Jeesus käytti Jumalasta nimeä taivaan Isä. Näin myös Isä meidän rukouksessa, jossa kehotetaan pyhittämään Jehovan nimi.

jk käännös, joko olet repinyt verikorttisi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu