Armo riittää
Ruotsalaisen julistajan C. O. Roseniuksen
ystävä ja koulutoveri Petrus, joka palveli
apulaispappina Pohjois-Ruotsissa, kirjoitti
Roseniukselle vuonna 1840 kirjeen, jossa
hän kertoi surevansa kuulemaansa huhua.
Huhun mukaan Rosenius teki yhteistyötä
metodistien kanssa.
Ystävän kirje oli kirjoitettu joulun alla
vuoden 1840 lopulla, ja Rosenius vastasi
siihen tammikuun lopulla 1841 – heti sen
saatuaan. Kirje antoi Roseniukselle ai-
heen selvittää kantaansa luterilaisuuteen
ja muihin kirkkoihin ja kirkkokuntiin.
Rosenius selitti ystävälleen kantaansa
perusteellisesti ja sanoi, että vaikka hän
vapaaehtoisesti teki työtä yhdessä Scott-
nimisen metodistin kanssa, hän ei hy-
väksynyt niitä metodismin oppeja, jotka
poikkesivat luterilaisesta tunnustuksesta.
Rosenius viittasi maan silloiseen hen-
gelliseen tilaan. Varsinkin pääkaupungis-
sa oli henkinen elämä kuollutta ja välinpi-
tämätöntä, ja hän sanoi, että hän koko sy-
dämestään halusi tukea Scottia ja tämän
intoa elävän kristillisyyden puolesta vaik-
ka Scott oli metodisti. Scottin tarkoitukse-
na oli herättää eloa Ruotsin kirkkoon eikä
kalastaa ihmisiä metodismille, sanoi Ro-
senius. Jos Scott olisi ollut ahdas lahko-
lainen, Rosenius olisi – näin hän kirjoitti
– pysynyt hänestä erossa.
Rosenius jatkoi kirjettään ystävälleen:
”Kukaan ei voi osoittaa, että Scott tai
ne, jotka ovat auttaneet häntä, Brandell,
Säfström, Thomander ym., olisivat saar-
nanneet muuta kuin kristinoppia, Kristuk-
sen puhtaan opin valo
a... Haluan teidän
ymmärtävän, että jos minä vastakin lyhy-
enä elinaikanani joutuisin työskentele-
mään yhdessä metodistisaarnaajien kans-
sa, niin se tapahtuu sillä perusteella, että
minä saan tehdä työtä Kristuksen kirkon
hyväksi. Saan uhrata elämäni, voimani
Kristukselle ja hänen morsiamelleen, en
Wesleylle tai Lutherille, jotka ovat kuol-
leita. He olivat palvelijoita, jotka eivät
halunneet olla seurakunnan päänä. Saan
uhrata elämäni, palvelukseni yhdelle, py-
hälle yhteiselle seurakunnalle. Sen jäsenet
saattavat olla lapsellisia ja haluta, että
heitä kutsutaan paavalilaisiksi, aposto-
lisiksi, keefaslaisiksi. Mutta on yh-
dentekevää, minkä lisänimen he ottavat,
kun vain ovat Kristuksen. Silloin he ovat
minun veljiäni, ja minä haluan palvella
Perille tuleva joukko on kirjava
mutta kaikilla on valkoiset vaatteet
http://www.evank.org/pdf/AR_2005-1_C5.pdf

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos aloittaja. Hyvä homma. Olen kylvänyt, täälläkin, metodisti Jori Branderin opetusta "Sankareita ja viisaita miehiä".
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2002-02-18
Jori oli TV7:n haastattelussa.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=10647
Jumalan siunausta. Tää biisi rauhoittaa kuin Daven harppu Salea taannoin.
http://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0
Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä. 1Sam.16:1-23
http://www.onlyoneway.net/daavid.htm
Meerin mietteitä.
Meren pauhuihin vaipuu lapsonen,
hätähuutonsa kaikuu tuskainen:
oi mä vajoan, hukun Isäni,
nyt jo syvyyteen vaipuu lapsesi.
Isä kuulevi huudon kaukaisen,
tuntee äänestä oman pienoisen.
Silloin etsien meren myrskyyn käy,
Hän luo hukkuvan kyllä ennättäy.
Jopa lapsensa rakkaan löytää Hän,
jonka heikosti kuulee ääntävän.
Isä kuohuista nostaa rakkaansa,
hänet itkien painaa rintaansa.
Aamen.
Hyvä on tietää Roseniuksesta lisääkin. Siis enemmän kuin päivän sana.