Stubbin teot ja puheet ovat ristiriitaisia ja narsistisia

"Kun EU taannoin asetti Venäjälle talouspakotteita, niin A. Stubb kiirehti lausumaan, että niiden vaikutus maamme tilanteeseen on vähäinen. Kun Venäjä hieman myöhemmin asetti vastapakotteita, niin Stubb loihe lausumaan päinvastaista eli vaikutukset Suomelle on merkittävät.

Miksi tasavaltamme pääministeri on näin sinisilmäinen? Johtuuko se pelkästään siitä, että kaikkea toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan mahdollisimman hyvän julkikuvan luominen Kokoomuksesta, hallituksesta ja sen toimintaympäristöstä?

Sen lisäksi Stubbia huolettaa oma julkikuva. Ja ei vain oman egon pönkittäminen, sillä maamme vaikeasta tilanteesta huolimatta Stubbille jää aikaa huolehtia tapaamansa kansanedustajan pukeutumisesta. Sen piti olla yhteensopiva Stubbin pukeutumisen kanssa. Narsismin yksi ilmenemismuoto tämäkin.

Jälleen pitää arvostella myös mediaa. Se on kertonut Stubbin Jopolla ajosta ja muusta pukeutumisesta ylen määrin. Stubbin ohella Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on tyytyväinen. Kansalaisten huomio saadaan kiinnittymään epäolennaiseen ja ikävät asiat, kuten tämän maan vajoaminen yhä syvemmälle lamaan, jäävät vähemmälle huomiolle." =>

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173502-stubbin-puheet-ja-teot-ristiriitaisia-ja-narsistisia
772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä kanssasi,että huomio saadaan kiinnittymään
epäolennaiseen.
Mutta onko Suomalaiset niin satanan tyhmää sakkia,että tällainen
uppoaa?
Puhutaan puolueesta,jonka johdolla Suomi on mennyt syvemmälle
kuin koskaan aiemmin.

Minua henkilökohtaisesti ällöttää seurata mediankin luomaa
illusiota,niinkuin kaikki olisi hyvin.

Varttuneempi kansa tuskin uskoo pas,kansuoltamista,mutta nuorista
en tiedä.
Onhan se kiva ,kun "herra 47" Twiittailee ja jopoilee(joidenkin mielestä)

Se mitä tämä maa tarvitsee,on ammattipäättäjiä.Onko heitä?

Äänestä

Stubb ajattelee vaan omaa miljoonan asuntolainaa se on ihan sama miten Suomen asiat on.

Äänestä

Stubb on henkisesti lapsen tasolla.

Äänestä

"Alexander Stubb ‏@alexstubb 19 t

Menossa kaverin häihin. Kysyin pukukoodista. Sain vapaat kädet, eli shortsit, polvisukat, loaferit ja mirri kaulaan"

Sukkia siis voi käyttää shortsien kanssa vieläkin joutumatta vankilaan.

Äänestä

Stubbin päätehtävä on säilyttää kokoomuksen kärkipaikka vaaleihin asti keinolla millä hyvänsä. Ihmettelen, jos se tuolla asenteella säilyy. Kaikkein pahin Stubbin mika on se, että hän asettui ehdolle Europarlamentti vaaleihin ja kun pääsi niin ei sitten mennytkään siihen tehtävään mihin kansa olisi hänet halunut. Tämä on suurin keskisormen näyttö Suomen kansalle, että koko historiasta eilöydy vastaavaa. Kokoomuksen kannattajakunta ei varmaan pidä sitä mitenkään pahana asiana mutta kaikki muut kyllä pitävät. Hän siis avoimesti kertoi, "katsokaa,,minuun ei voi luottaa".

Toinen asia, mikä tulee silmille, on se käsinkosketeltava ylimielisyys mikä Stubbista vyöryy. Hän puhuu koko ajan suu avoimena, selkokielellä ja jankuttavaan tyyliin kuin puhuisi idiooteille. Nousipa pojalleKUSI hattuun oikein viimeisen päälle. Nyt hänellä ei ole enää minkäänlaista kosketuspintaa reaalielämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pol. tarkkailija kirjoitti:

"Kun EU taannoin asetti Venäjälle talouspakotteita, niin A. Stubb kiirehti lausumaan, että niiden vaikutus maamme tilanteeseen on vähäinen. Kun Venäjä hieman myöhemmin asetti vastapakotteita, niin Stubb loihe lausumaan päinvastaista eli vaikutukset Suomelle on merkittävät.

Miksi tasavaltamme pääministeri on näin sinisilmäinen? Johtuuko se pelkästään siitä, että kaikkea toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan mahdollisimman hyvän julkikuvan luominen Kokoomuksesta, hallituksesta ja sen toimintaympäristöstä?

Sen lisäksi Stubbia huolettaa oma julkikuva. Ja ei vain oman egon pönkittäminen, sillä maamme vaikeasta tilanteesta huolimatta Stubbille jää aikaa huolehtia tapaamansa kansanedustajan pukeutumisesta. Sen piti olla yhteensopiva Stubbin pukeutumisen kanssa. Narsismin yksi ilmenemismuoto tämäkin.

Jälleen pitää arvostella myös mediaa. Se on kertonut Stubbin Jopolla ajosta ja muusta pukeutumisesta ylen määrin. Stubbin ohella Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on tyytyväinen. Kansalaisten huomio saadaan kiinnittymään epäolennaiseen ja ikävät asiat, kuten tämän maan vajoaminen yhä syvemmälle lamaan, jäävät vähemmälle huomiolle." =>

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173502-stubbin-puheet-ja-teot-ristiriitaisia-ja-narsistisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu