Hän puhuu melko usein siitä, että kuinka hyvä kielitaito hänellä on. Eräässä lähetyksessä hän kertoi aivan itselleen tyypilliseen ylimieliseen tapaan, kuinka hän Englantia puhuessaan vaihtoi toiselle aksentille siksi, että piiriin oli liittynyt muita ihmisiä USA,n länsirannikolta. Meinasin nielaista kieleni.
Minun Isäni on kotoisin New Yorkista ja Äitini on Suomalainen. Synnyin New Yorkissa ja kävin siellä kouluni ja kun täytin 20 vuotta muutimme Suomeen ja olen asunut täällä nyt 20 vuotta. Olen kaksikielinen ja tunnen Englanninkielen kaikki aksentit kuin omat taskuni. Kun olen kuunnellut Stubbin puhetta niin se on toisaalta melko oikeaoppista mutta siitä ei löydy minkäänlaista aksenttia vaan se on kovaa ja ilmeetöntä virkakieltä ja kuulostaa vierasmaalaiselta. Hän kuulostaa samalta Englanniksi kuin Keith "Keke" Armstrong Suomeksi eli kaikki sanat ovat kohdallaan mutta aksentti on selvästi vierasmaalainen. Siksi on surullista huomata, että Pääministeritason mies ei itse tiedä puhuvansa samanlaista Englantia kuin muutkin vierasmaalaiset vaan väittää hallitsevansa eri aksentit. Viron Presidentti Ilves puhuu Hyvää Englantia ja hänen aksenttinsa on täydellistä. Suomessa kukaan Suomalainen ei puhu samoin kuin hän.

Vastaukset 11
Vanhimmat
viisaudessaan valinnut pääministeriksi henkilön joka edustaa vähemmistöä.
Ennen sanoivat että oma kehu haisee, joten pitäisi Stubinkin keskittyä vain asiaan.
Ei ihmisen tarvitse olla vaatimaton mutta pitää pysyä asiassa. Kyllä ihmisellä on oikeus sanoa, että hallitsen tuon ja tämän mutta sanoille pitää olla myös katetta.
Kieliaksenteista en tiedä juurikaan mitää, mutta sen tiedän että kaiken jos luulee kaikesta tietävänsä ei välttämäti tiedä. On todella minunkin tuttavapiirissä ihmisiä jotka osaa ja hallitsee asioita laajasti, kehumatta silti itseää.
Tuo on muuten ihan totta. Minä olen ihan suomalainen mutta minäkin kuulen Stubbin yksipuolisen ja soinnittoman Englannin. Sekin on totta, että ihmisen puheen monipuolisuudesta lähtee vähintään 50 % pois kun hän vaihtaa vieraalle kielelle. Näin käy myös Stubbille.
Kielitestikin tehtiin englannin asiantuntijan avulla ja kukaan suomalainen poliitikko ei puhunut täydellistä englantia ei edes stubido.
Yhteista Stubbilla ja ilveksellä on se, että kumpikin vaikuttaa miltei täysjärkiseltä, jos pitävät päänsä kiinni!
Ilves on vanhan liiton herrasmies joka käyttää rusettia rahvaanomaisen kravatin asemesta. Hän puhuu hillitysti ja kohteliaasti ja silloin kun hän puhuu, hänellä on jotain asiaa. Päin vastoin kuin tämä pienikalloinen egoisti Stubb.
Pukupellejä molemmat!
Ilveskin ottaa käskytyksensä suoraa USAsta!
Oma aivotoimintansa taitaa olla aika vähäistä, kun on lähtenyt lännen rakkikoiraksi!
Kyllä siitä selvän saa
https://www.youtube.com/watch?v=oy1AS41ecHk
On se silti parempaa kuin Olli Rehnin englanti.