http://koti.phnet.fi/elohim/Jeesusjakatoliset
Syy miksi seuraavissa kappaleissa kirjoitamme katolisesta kirkosta, on se, että tässä kirkossa on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Kristusta. Monet heistä saattavat kyllä olla hyvinkin hartaita, mutta he eivät ole vielä kokeneet Jumalan armoa. Samoin nämä ihmiset saattavat myös pitää katolista kirkkoa "ainoana oikeana kirkkona" tai ajatella ettei ole pelastusta muuta kuin katolisen kirkon sisäpuolella, mutta eivät sittenkään itse vielä ymmärrä, miten todella pelastutaan.
Katolisen kirkon ongelma onkin, että sen rituaalit ja oppi eivät juurikaan johda ihmisiä armon tuntemiseen ja pelastukseen Kristuksessa, vaan johonkin aivan muuhun. Itse asiassa vuosisatojen aikana tähän kirkkoon on tullut harhaoppeja yhä enemmän ja enemmän, niin että nykypäivänä ollaan melko pahasti harhassa. Mm. Maria, pyhimysten ansiot, hyvitysteot, sakramentit ja kiirastuli ovat esimerkkeinä tällaisista asioista.
Joka tapauksessa käsittelemme katolisen kirkon oppeja vain siinä mielessä, että sinä joka olet katolisen kirkon jäsen, voit löytää pelastuksen ja Jumalan armon Kristuksessa. Et ehkä pidä kaikista niistä asioista, joita tulevilla riveillä tuomme esille, mutta sinun on kuitenkin hyvä tutkia niitä. Ehkäpä sinä näiden tutkimusten kautta voit nähdä asiat uudessa valossa ja myös löytää Jumalan armon, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
???
Linkistä löytyy hyviä juttuja! Kannattaa tsekata! On jo aika pistää piste kaikelle sille kuonalle mitä kirkkoisät ovat vuosisatojen aikana keksineet ja kaivaa vihdoin esiin todellinen Raamatun opetus ja se mitä Herramme Jeesus itse on opettanut!
Katolinen kirkko on sortonut harhaoppiin sepustelemalla kaikenlaisia dogmeja. Ja sitä paitsi minusta on erittäin kiusallista, että katolilaiset varsin laajasti uskovat kaikenmoisiin humpuukimaakareihin, jotka lupaavat ties mitä, kunhan vain pidät tiettyä medaljonkia tai käyt ripittäytymässä joka kuukauden niin-ja-niin-mones-lauantai. Tämä on harhaoppia ja hattiwattien kansanperinnettä pahimmillaan! Erittäin yleistä muuten entisissä Itä-Euroopan maissa, varsinkin Puolassa, mikä on kiusallista meille suomalaisille, kun täällähän on varsin iso osa papistosta ja sääntökuntalaisista kotoisin takapajuisesta Puolasta. Kyrie eleison!
Sinäkö yksin olet oikeassa?