Halla-aho neuvoi räksyttämään väärää puuta

Ja oppi meni näköjään perille.
15154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vaalitaktiikkaa. Haukkumalla väärää puuta asiat ei korjaannu koskaan.

Äänestä

Tosiasiat ei vaan kukkahatuille kelpaa

Äänestä

Älä räksytä

Äänestä

aika erikoista vaalityötä mennä europarlamenttiin räksyttämällä 12 000 hengen kylän virkamiehistä. Todella suuria linjoja, nyt kuulee islamilaisia kirouksia Euroopassa, kuten kuvaili somalien kieltä scriptassaan.

Äänestä

Erikoista myös että räksyttäminen kohdistetaan etujen saajiin. Moniko suomalainen jättäisi hyvät edut ottamatta jos niitä tyrkyttämällä tyrkytettäisiin?

Äänestä
  • Tai lähtee töihin jos käteen jää vähemmän.

    Äänestä

  • Kansanedustaja oli Lieksassa käydessään ollut vasta kolme vuotta Eduskunnassa.

    Hän ei vielä ollut oppinut, että Eduskunta säätää sosiaaliturvan niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin osalta.

    Hän ei myöskään tiedä eroa maahanmuuttokritiikin ja maahanmuuttaJA-kritiikin välillä.

    Aika väärä kohde moittia mamuja taikka Lieksan sosiaalitoimistoa säädetyistä lakipykälistä. Tai viedä hallituksella kysymys jostain Marjetasta tai syrjäläisestä, Räsäseltä saikin kyllä aika napakan vastauksen. Hallituksen ajan tuhlaamisestakin taisi jotain olla vastauksessa.

    Äänestä

Onko se niin vaikea käsittää ettei somalit mitään ihmeellisiä työmiehiä ole. Ne on kustannettava miltei kehdosta hautaan. Se on vaan tultava niitten kanssa toimeen kun ne on kerran otettu.
Näin se on tämän asian laita. Eikä mene kovinkaan kauaa kun somalit alkavat olemaan tällä lisääntymisvauhdilla enemmistö, ja alkavat ottamaan osaa jossain vaiheessa kunnan päätöksiin mahdollisesti kunnallispolitiikassa.
Parempi pitää hyvät välit somaleihin, nimittäin somaliheimoilla on pitkä muisti ja ne kostaa vanhatkin vääryydet.

Äänestä
  • Sekin päivä vielä koittaa kun somali johtaa Lieksan Perussuomalaisten ryhmää.

    Äänestä

Tuo on aivan totta. Kun rodut sekoittuu muutamassa kymmenessä vuodessa, alkaa väri olemaan tummentunut. Silloin persut voivat osata ajaa omia etujaan ja estää uuden afrikkalaisten muuttoaallon tulemisen Lieksaan. Tuo on historiallinen arvaus, mutta hyvinkin paikkansa pitävä. Lieksan persuissa on erittäin suurella todennäköisyydellä afrikkalaisrotuisia vaikuttajia tulevaisuudessa.

Äänestä

,..kylläpä on palstan trollilla leuat louskuttanu...

Äänestä

Lieksan poeka palasi piäkaupunniin lehdestä tänne äetmuorin kotikylän lehteen ikkemään naisasjoitaan taas.

Äänestä

Iltalehden mataliena taas avannut ketjun. Varmasti harmittaa kun ei pysty osoittamaan mitään virheitä Halla-ahon toiminnassa.

Äänestä
  • Kun ee tie mittään niin ee tuu virkavirheitä pättee nyt Halla-ahoon.

    Äänestä

  • Olet aika syvällä, sairautta muistuttavassa tilassa tuon Matalienasi kanssa. Häiriköit ympäri nettiä hänestä. Aloittajaa varmaan naurattaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sivusta seurannut kirjoitti:

Ja oppi meni näköjään perille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu