Urbaani elämä lisää mielenterveysongelmia ja opettaa välinpitämättömäksi. Suoraan sanottuna kaupunkilaiselämässä on jotain perin vastenmielistä.
Kaupunkilaisilla myös mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisempiä kuin maalaisilla.
"Ei liene yhtään sielullista ilmiötä, joka olisi suurkaupungille yhtä luonteenomainen kuin kyllääntyminen."
Ihailuni kohdistuu ennemmin niihin tynnyrissä eläneisiin maalaisiin, joiden sielullinen immenkalvo on vielä tallella, näin: Kristina Sundquistin johtaman laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan.
Lapsuudenkokemuksilla on usein ratkaiseva vaikutus siihen, millaisen elinympäristön kukin kokee omakseen. Toiselle katuvalot ja liikenteen pauhu tekevät kodikkaan olon, toiselle valosaasteeton metsä ja hiljaisuuden kuunteleminen.
Mitä suuremmassa kaupungissa asuu, sitä vähemmän on varaa välittää vieraista ihmisistä.
Lapsi itkee bussissa, kerjäävä mies valittaa hätäänsä metrossa, kaunis nainen kävelee kadulla. Elämä kaupungissa on vaikeaa, jos reagoi itselle kuulumattomiin ärsykkeisiin isällisten vaistojen, hyväntekijän säälin tai nuoren miehen kiiman ajamana.
Kaupunki opettaa ihmistä välinpitämättömäksi. Empatiakykyä on kylmästi säädettävä pienemmälle tai tulee hulluksi. Moni tuleekin.
Kristina Sundquistin johtaman laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan tiheään kaupungissa asuvilla on yli 70 prosenttia suurempi riski sairastua psykoosiin, esimerkiksi skitsofreniaan, verrattuna maaseudulla asuviin.
Kaupunkilaisilla myös mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisempiä kuin maalaisilla.
Kaupunkilaisilla myös mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisempiä kuin maalaisilla.
"Ei liene yhtään sielullista ilmiötä, joka olisi suurkaupungille yhtä luonteenomainen kuin kyllääntyminen."
Ihailuni kohdistuu ennemmin niihin tynnyrissä eläneisiin maalaisiin, joiden sielullinen immenkalvo on vielä tallella, näin: Kristina Sundquistin johtaman laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan.
Lapsuudenkokemuksilla on usein ratkaiseva vaikutus siihen, millaisen elinympäristön kukin kokee omakseen. Toiselle katuvalot ja liikenteen pauhu tekevät kodikkaan olon, toiselle valosaasteeton metsä ja hiljaisuuden kuunteleminen.
Mitä suuremmassa kaupungissa asuu, sitä vähemmän on varaa välittää vieraista ihmisistä.
Lapsi itkee bussissa, kerjäävä mies valittaa hätäänsä metrossa, kaunis nainen kävelee kadulla. Elämä kaupungissa on vaikeaa, jos reagoi itselle kuulumattomiin ärsykkeisiin isällisten vaistojen, hyväntekijän säälin tai nuoren miehen kiiman ajamana.
Kaupunki opettaa ihmistä välinpitämättömäksi. Empatiakykyä on kylmästi säädettävä pienemmälle tai tulee hulluksi. Moni tuleekin.
Kristina Sundquistin johtaman laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan tiheään kaupungissa asuvilla on yli 70 prosenttia suurempi riski sairastua psykoosiin, esimerkiksi skitsofreniaan, verrattuna maaseudulla asuviin.
Kaupunkilaisilla myös mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisempiä kuin maalaisilla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuossa jutussa
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1407475291586
on hyviä näkökulmia ja heittoja, jotka voivat olla tarkoituksella karrikoituja, mutta silti ei saisi unohtaa, että ihmisten persoonallisuudesta lähtevä käyttäytyminen vaihtelee sekä kaupunkien että maaseudun sisällä suuresti. Maaseudulla asuvat eivät käyttäydy tai suhtaudut toisiinsa kauttaaltaan samalla tavalla, eivätkä myöskään kaupungeissa asuvat.
Maaseudulla pidetään huolta naapureista/kyläläisistäkin.
Aina niin ollut.
Käydään kylässä kuulemaassa uudet juorut, ja asiaakin monesti.
Vireä kylä elää yhdessä.
Viedään naapurille ylimääräiset verkossa olleet kalat ja sellaista.
Naapuri taas tuo vaikkapa niitä kehumiaan hyviä perunoita, maistiaisiksi.
-ps älä yleistä, vain pari esimerkkiä. ps En ole upseeri....
Muistan joskus ennen, saattoi lapsiakin olla niin samannäköisiä eri isillä.
"ootteko te sukulaisia"
"ei me ollaan samalta kylältä"
Joku kysyi kyläläiseltä.
Silloin kun on tekemistä, ei niin riivaa korvienväli tauditkaan.
Ja maalla sitä on aina. Siis ei tautia, vaan tekemistä.
Eiköhän tuossa jo....tuutimaan !
Kuulostaa kuin kertoisit elämästä maaseudulla 1950-60 -luvuilla. Maaseudun paikallislehdissäkin päivitellään, kuinka spontaani kyläily on loppunut. Kylien kesäjuhlille kokoonnutaan kyllä suurin joukoin ja sinne saapuvat kyliltä pois muuttaneetkin, mutta siihenpä se yhteiselämä yleensä jää. Paljon mainostettu yhteisöllisyys siinäkin mielessä, että ollaan aidosti kiinnostuneita toisten hyvinvoinnista, on rapistunut.
Ennen melkein kaikki olivat maanviljelijöitä, nykyään ehkä vain parikymmentä prosenttia. Se tarkoittaa, että sitä yhteistä puheenaihettakin säistä, vuodentulosta ja traktoreista sekä sossujen haukkumista on yhtä harvalla. Enemmistö on hajaantunut eri ammatteihin ja työpaikoille, joten puheenaiheet ovat siinä suhteessa yhtä vähissä kuin kaupunkilaisillakin.
Ainakin kylien välillä on eroja. Ehkä jossain lessualueilla pikkukylissä voi tuollaista entisajan mallia olla. En tiedä kun en ole sellaisella asunut, mutta puheiden mukaan lessuillakin se vika, että jaottelevat ihmiset "meihin" ja "noihin", joista jälkimmäisiin suhtaudutaan kylmästi.
ja jos ei ole tekemistä voi vuorokaudet ympäriinsä roikkua netissä esittelemässä muiden juttuja omina ajatuksinaan.
Niimpä näytät.Pidä hyvänäsi.Pidä edes itsestäsi huolta.
Asuukai maalla muitakin kuin maanviljelijöitä.Ei maaseutu tarkoita automaattisesti että on maanviljelijä.Tehtaassakin käydään työssä kymmenien kilometrien päässä päivittäin.Omien kokemusten mukaan kylillä elää vieläkin kylähenki,lainaillaan ja semmoista,eritavaroita,ja mitä nyt milloinkin.
Kovin isokaupunki panee ihmiset pilaan pienessä maassa.Kerrostalo asuminen.
Jossa ei edes päivää sanota.