Onko helppoa elämää olemassa?

Nyt on. Aina ei ollut.

Lapsuus oli mukava, teininä alkoi helvetti. Isästä tuli 90 luvun laman aikana rappioalkoholisti, sen seurauksena sain kokea helvetillistä koulukiusaamista.
Sairastuin vakavasti ja jouduin käymään yhden luokan peruskoulua uudelleen koska olin lähes koko lukukauden sairaalassa.

Peruskoulun jälkeen alkoi taas helpottamaan. Muutimme toiselle paikkakunnalle, isä alkoi vähentää juomista ja perhellä meni taas "hyvin".

Vähän kun siinä sitten kasvoi alkoi oppimaan muiden virheistä ja omistakin.
Parikymppisenä alkoi elämä hymyilemään, löytyi upea tyttöystävä, oli paljon kavereita.
Sitten jouduin "pieneen" onnettomuuteen fillarilla ja rikoin itseni oikein kunnolla. Makasin sängyssä lähes vuoden ja kun viimein alkoi kuntoutus olin niin riutuneen näköinen että en kestänyt edes katsoa itseäni. Tyttöystävä lähti ja iski paha masennus koska tuntui että kaikki kaatuu päälle. Ratkesin itsekkin ryyppäämään ja sitä kesti muutama vuosi kunnes eräänä päivänä tein vain äkkiä päätöksen että nyt riittää. Muutin taas toiselle paikkakunnalle ja päätin aloittaa puhtaalta pöydältä. Piti päästä eroon noista ryyppykavereista...

Jotenkin onnistuin aikaisemmin käymään ammattikoulun ja hankkimaan ammatin joka sattui olemaan myös harrastus.

Sain työpaikan nopeasti ja aloin rakentamaan uutta elämää. Nyt sitä on kestänyt sen reilut 10 vuotta.

Välissä ollut vähän hyviä ja vähän huonoja ihmissuhteita.

Mutta olen elämäni kunnossa, hyvä ura menossa, upea tyttöystävä ja syksyllä häät.

Elämältä saa nähtävästi kaiken minkä haluaa mutta sen eteen pitää itse tehdä paljon, mikään ei tule tarjottimella ja vastoinkäymisistä pitää oppia ja vahvistua.
Henkilökohtainen itsensä kehittäminen on avain onneen.
Ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta!!!

Lapsuus oli ihan mukavaa aikaa, paitsi ettei ollut sisareni lisäksi oikeita kavereita. En oikein päässyt porukoihin sisään, ei ollut koskaan läheistä bestistä. Koulussa lyöttäydyin vain aina jonkun toisen pariksi, jota ei huolittu sakkiin. Olin jotenkin erilainen ja ehkä ikäistäni aikuisempi.
Jo 18-vuotiaana aloin kulkemaan tulevan aviomieheni kanssa ja yhteiseloa kesti 25 vuotta. Lapsia ei meillä ollut.
Kova koetus oli, kun mies ajoi yrityksen konkurssiin ja alkoi samanaikaisesti dyylata toisen kanssa seurauksella että nainen tuli paksuksi. Melko heti eron jälkeen luulin minäkin löytäneen uuden onnen, mutta hän otti ja lähti kun olin syvimmilläni häneen rakastunut.

Konkurssin jälkeen elin pitkään pienellä budjetilla ja sydänsuru ja entisen elämän menetys rassasivat vuosia taakkana vuosia ja elämä oli raskasta. Ilman henkilökohtaista uskoa Jumalaan en olisi selvinnyt ja jaksanut. En ihmettele jos ateisti tekee tuollaisessa vaiheessa itsemurhan. Myös ystävien tuki ja että olen yleensä avoin purkamaan puhumalla paineitani auttoi jaksamaan.
Nyt olen elänyt pitkään sinkkuna ja vapautunut murheistani. Oikeastaan ei ole ollut mitään tosi vaikeaa hetkeä viiden vuoden sisällä. Koen olevani onnellinen ja elämälläni on tarkoitus. Terveyskin on säilynyt melko hyvänä, vaikka olen melkein 60-vuotias.
Uskon, että jos pitkän iän täällä elää, niin tulee kohdalle myös mustia ja synkkiä aikoja ja menetyksiä ja onhan niitä suvantovaiheitakin.

Helppoa elämää ei ole olemassa. Ei sinulle, ei minulle, ei kenellekään. Koskaan. Elämä on yhtä ylä - ja alamäkeä, kukaan ei selviä elämästä helpolla, niin se vain menee.

Tämä on todella surullista, koska tällä hetkellä itsestäni elämä tuntuu ajoittain vain suurelta petokselta.

Mitä hiljaisempi omatunto ja enemmän rahaa, sitä helpompi elämä. Ajattelevilla moralisteilla on vaikeaa, köyhillä sellaisilla kaikista vaikeinta, siis nykyajan henkisessä ilmapiirissä. Aivot narikkaan ja elämään? No ei hemmetissä. Kärsimys jalostaa. Tutustukaa vaikka Sokratekseen. Miehellä ei ollut mitään, mutta silti kaikki. Tai Gandhiin. Pelkkä ruohomatto kainalossa. Hyvä elämä on tehty paljosta muustakin kuin elintasosta.

On!
Löytäessään ammattiuran/karririn josta todella nauttii, työ ei tunnu "vain työltä" vaan siltä oikealta elämäntavalta. Mielenkiintoiselta sellaiselta!
Tuohon kun vielä valitsee puolison joka vastaa kaikkia asettamia vaatimuksia (kyllä, meille jokaiselle vakalle on täysin sopiva kantemme - jos vain viitsii etsiä!!!), säästyy monelta turhalta surulta ja voi elää täysillä ollen tuottava jäsen yhteiskunnassa plus omassa kodissaan.

Mitä muuta tarvitsee helppoon elämään?

Jokainen kokee olemassaolonsa subjektiivisesti ja siis henkilökohtaisesti ja voi vastata vain oman kokemansa perusteella onko elämä vaikeaa, onko onnellinen, ym. Joku yksin, hyvin vaatimattomasti ja jopa sairaana ja kokee elämänsä mielekkääksi ja sitten taas toinen samassa tilanteessa oleva ei koe siinä mitään järkeä.
On terveitä, rikkaita, hyvissä perheissä syntyneitä ja elävät itsetuhon partaalla.
Itselläni on ollut erilaisia jaksoja: elämä on ollut vaikeaa, mutta välistä taas helppoa.