Ärsyttävää mutta melko totta: Jos pystyisit järkeilemään uskovaisen kanssa, ei olisi uskovaisia ja uskontoa. Joten sen nojalta tämä jatkuva vääntö vajakkien kanssa on turhaa. Samat "ateismi on uskonto-höpinät" ja pohjattoman typerät "todisteet" jahven olemassaololle pyörivät täällä päivästä toiseen. Joku aloittaa aina rumban uudestaan saamalla jonku ahaa-elämyksen että "jumala hei on olemassa, todistakaa ettei ole" ja kirjottamalla siitä tänne.
samat setit
murhajumala
374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ateisti todistaa aloituksessa omalla nimimerkillään että hän on ateistinen murhajumala.
Heti tuli höpöttäjä paikalle. "Ateisti on jumala" kertoo, ettei kirjoittajalla ole enää reaalimaailman rannat näkyvissä. Täysi sekopää.
Ilmeisesti elämäntehtävä käännyttää uskovaiset ateisteiksi.
Uskovaisiakin jo hävettää tuollainen typeryys. Palstahäirikön oma uskonto tosin epäselvä, varmasti itselleenkin.
Vaikea edes sanoa mikä tuollaisen elämänasenteen on aiheuttanut, mutta tarkoitus on selvä. Terapoida omaa päätään. Vaikutus lienee kuitenkin päinvastainen. Hullummaksi on muuttunut päivä päivältä. Osanneeko peittää nupin viiraamistaan edes ihmisten ilmoilla.