Syvälle sydämeen sattuu, kun nuoret vanhemmat eroavat - syyt eivät kuulu minulle - mutta seuraukset -
kaikki isovanhemmat kärsivät, molempien osapuolten sisarukset, vanhemmat - ero vaikuttaa kaikkien kanssakäymisiin
emmehän me isovanhemmat kenestäkään olla eroamassa..
jos olisi valtaa, haluaisimme että perhe eläisi yhdessä - vaan ei ole valtaa - on vain valtavan suuri suru
pienet lapset eivät tule muistamaan että ovat eläneet joskus perheenä
olo on jotenkin niin avuton
apua on tarjottu, ei tyrkytetty, mutta sanottu että missä tahansa autetaan -
liiallinen ylpeys näköjään estää avun vastaanottamisen
on ihan hyvä, että pärjää kyllä, mutta eikö jokainen joskus tarvitsisi hengähdystaukoa - kaikesta - muutama tunti edes
sitten tämä taloudellinen puoli
kummankaan vanhemman talous ei parantunut erossa, päinvastoin
sitten kun miettii, että mikä saattoi mennä niin pohjattomasti pieleen ettei nähty mitään mahdollisuutta pitää perhettä yhdessä
nuori perhe on särkynyt
monen läheisen sydän on särkynyt -
ajatuksesta että ei nuori perhe jaksanut yhdessä yrittää
olisivatko isovanhemmat jotenkin voineet auttaa jaksamisessa?
vaikea sanoa kun ei koskaan kerrottu miten, tai koska olisi voitu auttaa
nuoren perhe kaunis perheidylli ei sitten ollutkaan kaunis
hyvin surullista on tätä ajatella
kun isovanhemmat nyt näkevät lapsenlapsiaan sydämessä
outo tunne - surullisuutta, voimattomuutta eikä siten tietenkään
pienille lapsille saa eikä voi näyttää
isovanhemmat toivovat nyt vain että molemmat jaksavat eteenpäin; sekä isä että äiti
jos yhteisiä tavoitteita - eikä kai sitten rakkautta ollutkaan
haluamatta olla vanhanaikainen niin toivoo että eivät heti kumpikaan
perusta " uutta " perhettä, uusia lapsia
tiedän, että sekään asia ei kuulu minulle
lapsenlapset ovat niin tärkeitä ja rakkaita
heillä mielestäni oikeus elää ilman uusia sisaruksia heti
vaikka jos joskus niin käy että tulee " uusia " lapsenlapsia
tietenkin heitäkin rakastaa
näitä pieniä...joilta särkyi koti, yhteinen elämä molempien vanhempien
kanssa tulee jotenkin vaan niin surku
katselen miten he vuoronperään iloisina juoksevat kummankin vanhemman syliin - eivät vielä pienet asiaa varmasti ymmärrä
mitä tämä on
isä asuu muualla äiti asuu muualla
lapsilla ei muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua
oi, miten olisi suonut, toivonut että perhe ei olisi särkynyt
en tuomitse kumpaakaan vanhempaa, kuten jo kirjoitain, syyt eivät kuulu minulle
mutta se pohjattoman suuri raskas suru on sydämessä
enkä mitään muuta voi, kuin seurata vierestä
toivoa ja rukoilla että pienet lapset pärjäävät elämässään
nyt - ja ainiaan -
sellainen ovat isovanhemman tunteet
kaikki isovanhemmat kärsivät, molempien osapuolten sisarukset, vanhemmat - ero vaikuttaa kaikkien kanssakäymisiin
emmehän me isovanhemmat kenestäkään olla eroamassa..
jos olisi valtaa, haluaisimme että perhe eläisi yhdessä - vaan ei ole valtaa - on vain valtavan suuri suru
pienet lapset eivät tule muistamaan että ovat eläneet joskus perheenä
olo on jotenkin niin avuton
apua on tarjottu, ei tyrkytetty, mutta sanottu että missä tahansa autetaan -
liiallinen ylpeys näköjään estää avun vastaanottamisen
on ihan hyvä, että pärjää kyllä, mutta eikö jokainen joskus tarvitsisi hengähdystaukoa - kaikesta - muutama tunti edes
sitten tämä taloudellinen puoli
kummankaan vanhemman talous ei parantunut erossa, päinvastoin
sitten kun miettii, että mikä saattoi mennä niin pohjattomasti pieleen ettei nähty mitään mahdollisuutta pitää perhettä yhdessä
nuori perhe on särkynyt
monen läheisen sydän on särkynyt -
ajatuksesta että ei nuori perhe jaksanut yhdessä yrittää
olisivatko isovanhemmat jotenkin voineet auttaa jaksamisessa?
vaikea sanoa kun ei koskaan kerrottu miten, tai koska olisi voitu auttaa
nuoren perhe kaunis perheidylli ei sitten ollutkaan kaunis
hyvin surullista on tätä ajatella
kun isovanhemmat nyt näkevät lapsenlapsiaan sydämessä
outo tunne - surullisuutta, voimattomuutta eikä siten tietenkään
pienille lapsille saa eikä voi näyttää
isovanhemmat toivovat nyt vain että molemmat jaksavat eteenpäin; sekä isä että äiti
jos yhteisiä tavoitteita - eikä kai sitten rakkautta ollutkaan
haluamatta olla vanhanaikainen niin toivoo että eivät heti kumpikaan
perusta " uutta " perhettä, uusia lapsia
tiedän, että sekään asia ei kuulu minulle
lapsenlapset ovat niin tärkeitä ja rakkaita
heillä mielestäni oikeus elää ilman uusia sisaruksia heti
vaikka jos joskus niin käy että tulee " uusia " lapsenlapsia
tietenkin heitäkin rakastaa
näitä pieniä...joilta särkyi koti, yhteinen elämä molempien vanhempien
kanssa tulee jotenkin vaan niin surku
katselen miten he vuoronperään iloisina juoksevat kummankin vanhemman syliin - eivät vielä pienet asiaa varmasti ymmärrä
mitä tämä on
isä asuu muualla äiti asuu muualla
lapsilla ei muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua
oi, miten olisi suonut, toivonut että perhe ei olisi särkynyt
en tuomitse kumpaakaan vanhempaa, kuten jo kirjoitain, syyt eivät kuulu minulle
mutta se pohjattoman suuri raskas suru on sydämessä
enkä mitään muuta voi, kuin seurata vierestä
toivoa ja rukoilla että pienet lapset pärjäävät elämässään
nyt - ja ainiaan -
sellainen ovat isovanhemman tunteet
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno kirjoitus. Omien vanhempien ero on varmasti pienelle lapselle iso juttu kun isovanhempienkin ero oli ainakin omilleni.
Kun itse aikanaan erosin, sisareni suri vuosikausia.
3-vuotias lapsenlapseni kysyi; tuliko mummu teille papan kanssa riita?
Toinen lapsenlapseni on nyt kaksi vuotias. Kun tulee kotiini, hän kysyy aina vaan uudestaan, missä pappa ja etsii häntä kun ei oikein ymmärrä miksi ei ole paikalla. Ihan niinkuin hän näkisi että jotain on särkynyt.
Hyvä että eroavat jos rakkaus ei riitä. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen syytä tai ansiota. Huonoa liittoa ei kannata jatkaa, etenkään lasten vuoksi. Ennen jatkettiin kun ei kehdattu tai pystytty eroamaankaan.
Ja ketkä sen maksoivat - lapset riitaisen perheen keskellä! Lapsille sillä saatiin pedattua pelot ja kauhut ja rakkaudettomuudet, joiden varjot seuraavat läpi elämän.
Sanon että etenkään nyt lastenlasten isovanhemmat eivät todellakaan ole syyllisiä tilanteeseen avuntarjontoineen. Syyllisiä ei kannata etsiä. Isovanhemmilla ei ole edes laillista oikeutta lastenlasten tapaamiseen.
Tottakai sattuu. Liiallinen ulkopuolisten kieriskely asiassa ei auta ketään. Älä nyt vain mene höpöttämään suruasi lastenlapsille ja heille pahoittelemaan tilannetta, ovat vielä liian pieniä.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Lapset näkevät vaistollaan että rakkautta joka perheeseen kuuluu, ei ole. Köyhillä eväillä ei pitkälle potkita.
Nuorilla on nuorten motiivit olla yhdessä ja erota. Ei niitä kannata muiden miettiä syitä etsien. Kukaan ei voi tietää tuonkin liiton sisältöä ja taustaa, mistä mikin johtuu.
Epäilen, että muutama avuntarjontatunti - toteutunutkaan - ei olisi tilannetta ratkaissut siihen suuntaan että ero olisi vältetty. En usko että ulkopuolisen apu olisi muuta ollut kuin hetkellinen laastari haavaan.
Nuoren perheen kaunis perheidylli oli siis rakentunut isovanhemman toiveeksi ja mieleen. Jos olisin aloittaja niin voisin yrittää etsiä lohtua pilvilinnojeni romahtamaiselle ja hädälleni vaikkapa kirkosta. Seurakuntien diakonissat ym., papit tarjoavat keskusteluapua.
Älä lähde liiaksi uppoutumaan tähän tapahtumaan.Kukaan ei kuitenkaan kuollut ja elämä jatkuu jokaisen meidän kohdalla, muuttaa vain hieman muotoaan.
Eroja on - tiedän parikin tapausta joissa perheen lapset eheytyivät kummasti kun eivät joutuneet enää kuuntelemaan ja näkemään vanhempiensa taistelua. Hymy palasi heidän huulilleen, samoin vanhempiensa. Näissä tapauksissa lapsia ei säästelty siltä että joutuvat mukaan näkemään riidan ja kamalan käytöksen puolisoa kohtaan. Itsenikin teki mieli puuttua asiaan ja sanoa että tehkää nyt jokin ratkaisu koska lapset kärsivät silminnähden. En puuttunut mihinkään ja asiat ratkesivat parhain päin eli eroon, onneksi.
Pari kuukautta nuo lapset olivat eron jälkeen hieman varautuneempia, mutta tilanne korjaantui pian. Se mikä olisi tärkeää on että vanhemmat eivät enää hierrä toinen toistaan lasten aikana eron tapahduttua.
Näennäisten idyllien takana olevaa sekasotkua harvemmin tuntee ja tietää ulkopuolinen.
Ei panna näitä lapsenlapsia ja lapsia nyt maksamaan tehdyistä virhevalinnoista, annetaan heidän saada itsensä kasaan ja uusiin perhemuotoihin eikä lähdetä kauhistelemaan. Surun tapahtuneesta voi ilmaista koruttomasti ja simppelisti. Itseään ei todellakaan isovanhemman tarvitse syytellä mistään. Se pitää aikuisen ihmisen ymmärtää.
"apua on tarjottu, ei tyrkytetty, mutta sanottu että missä tahansa autetaan -
liiallinen ylpeys näköjään estää avun vastaanottamisen"
Omalla kohdallani "apu" oli lähinnä kettuilua valinnoistani yms. syyllistävää skeidaa. 30-vuotiaana ei jaksa enää saarnaa, joka toimi ehkä joskus teini-iässä..
En tiedä millaista apua olet tarjonnut ja kerroin vain omasta kokemuksestani...
Olisin vain keskustellut, tukenut, auttanut tarvittaessa lastenhoidossa jne. Ei mitään ihmeellistä, aivan tavallisia asioita enkä totisesti olisi saarnaa tarjonnut. En myöskään ole - enkä aio ketään syyllistää.
Hei Isoäiti
Myötätuntoa sinulle. Olit varmasti toivonut vain pelkkää hyvää lapsillesi, heidän läheisilleen ja lastenlapsille.
On ymmärrettävää, että perheen hajoaminen sattuu myös sinuun. Jostain joudut myös sinä luopumaan ja joudut suremaan oman surusi. Ihan tekemään omaa surutyötäsi. Siinä samassa kysyt, olisitko itse voinut tehdä jotain toisin, miksi apuasi ei tarvittu.
Varmasti ensisijassa ajattelet kuitenkin, mistä lapset ja erityisesti lastenlapset joutuvat luopumaan ja suret heidän suruaan. Ehjää yhteistä kotia ei enää ole.
Aikuiset ovat kuitenkin valintansa tehneet ja heidän valintaa tulee kunnioittaa. Vaikka samalla on myönnettävä, että avioliitto ja perhe ei ole yksityisasia, vaikka moni pari niin ehkä ajattelee. Se vaikuttaa vahvasti koko yhteisöön ja monen ihmisen elämään – niin kuin kirjoitit. Eroavat puolisot eivät välttämättä halua selvittää eronsa syitä juuri isovanhempien kanssa ja siksi ehkä juuri läheisten osaksi jää ihmettely. Mutta myös vaikenemista tulee kunnioittaa. Luottamuksen voi voittaa vain vähitellen, aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.
Kirjoitat viiltävästi, että lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Näin onkin. Mutta isovanhempia varmasti tarvitaan nyt vielä entistä enemmän. Erovanhemmilta voi varmasti aivan suoraan kysyä, millaista apua he toivovat. Lapsille on tärkeää, että suhteet isovanhempiin pysyvät luottavaisina ja turvallisina. Lapset eivät kuitenkaan ole eronneet vanhemmistaan eivätkä isovanhemmistaan.
On hienoa, että jaksat rukoilla lasten puolesta ja myös heidän vanhempiensa puolesta. Rukous ja rakkaus muuttavat maailmaa. Myös vanhemmat tarvitsevat paljon tukea uudessa tilanteessa, eivät syyttelyä.
Joskus siunaus kätkeytyy myös elämän pettymyksiin ja vastoinkäymisiin. Ei voi tietää, mitä hyvää lastenkin elämässä on edessä, vaikka nyt tuntuukin vaikealta.
Siunausta teille kaikille
Päivi-pappi Hämeestä
Saatko jotain tyydytystä siitä että spämmäät taikauskoasi tänne?
Kiitos.
Pahin tilanne on, jos eroavat puolisot riitelevät lapsista ja katkaisevat lasten yhteyden expuolisoon ja puolison sukulaisiin. Isovanhempana ottaisin silloin itse yhteyttä ja yrittäisin kertoa että riidat eivät ulotu sukulaisiin asti ja toivoisin että välit sukuun pysyisivät ennallaan. Mutta jos välit halutaan katkaista koko expuolison sukuun, mitä siinä voi isovanhemmat tehdä? Monet vävyt ja miniät karttavat appivanhempiaan jo avioliitonkin aikana. Ehkä voi ajatella tutustuvansa lapsenlapseen myöhemmin sitten kun tämä päättää itse asioistaan, onnistuuokhan?