Miksi rakas, nuori perhe särkyi ?

Hieno kirjoitus. Omien vanhempien ero on varmasti pienelle lapselle iso juttu kun isovanhempienkin ero oli ainakin omilleni.

Kun itse aikanaan erosin, sisareni suri vuosikausia.

3-vuotias lapsenlapseni kysyi; tuliko mummu teille papan kanssa riita?

Toinen lapsenlapseni on nyt kaksi vuotias. Kun tulee kotiini, hän kysyy aina vaan uudestaan, missä pappa ja etsii häntä kun ei oikein ymmärrä miksi ei ole paikalla. Ihan niinkuin hän näkisi että jotain on särkynyt.

Hyvä että eroavat jos rakkaus ei riitä. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen syytä tai ansiota. Huonoa liittoa ei kannata jatkaa, etenkään lasten vuoksi. Ennen jatkettiin kun ei kehdattu tai pystytty eroamaankaan.
Ja ketkä sen maksoivat - lapset riitaisen perheen keskellä! Lapsille sillä saatiin pedattua pelot ja kauhut ja rakkaudettomuudet, joiden varjot seuraavat läpi elämän.

Sanon että etenkään nyt lastenlasten isovanhemmat eivät todellakaan ole syyllisiä tilanteeseen avuntarjontoineen. Syyllisiä ei kannata etsiä. Isovanhemmilla ei ole edes laillista oikeutta lastenlasten tapaamiseen.

Tottakai sattuu. Liiallinen ulkopuolisten kieriskely asiassa ei auta ketään. Älä nyt vain mene höpöttämään suruasi lastenlapsille ja heille pahoittelemaan tilannetta, ovat vielä liian pieniä.

"apua on tarjottu, ei tyrkytetty, mutta sanottu että missä tahansa autetaan -
liiallinen ylpeys näköjään estää avun vastaanottamisen"

Omalla kohdallani "apu" oli lähinnä kettuilua valinnoistani yms. syyllistävää skeidaa. 30-vuotiaana ei jaksa enää saarnaa, joka toimi ehkä joskus teini-iässä..

En tiedä millaista apua olet tarjonnut ja kerroin vain omasta kokemuksestani...

Hei Isoäiti

Myötätuntoa sinulle. Olit varmasti toivonut vain pelkkää hyvää lapsillesi, heidän läheisilleen ja lastenlapsille.

On ymmärrettävää, että perheen hajoaminen sattuu myös sinuun. Jostain joudut myös sinä luopumaan ja joudut suremaan oman surusi. Ihan tekemään omaa surutyötäsi. Siinä samassa kysyt, olisitko itse voinut tehdä jotain toisin, miksi apuasi ei tarvittu.

Varmasti ensisijassa ajattelet kuitenkin, mistä lapset ja erityisesti lastenlapset joutuvat luopumaan ja suret heidän suruaan. Ehjää yhteistä kotia ei enää ole.
Aikuiset ovat kuitenkin valintansa tehneet ja heidän valintaa tulee kunnioittaa. Vaikka samalla on myönnettävä, että avioliitto ja perhe ei ole yksityisasia, vaikka moni pari niin ehkä ajattelee. Se vaikuttaa vahvasti koko yhteisöön ja monen ihmisen elämään – niin kuin kirjoitit. Eroavat puolisot eivät välttämättä halua selvittää eronsa syitä juuri isovanhempien kanssa ja siksi ehkä juuri läheisten osaksi jää ihmettely. Mutta myös vaikenemista tulee kunnioittaa. Luottamuksen voi voittaa vain vähitellen, aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Kirjoitat viiltävästi, että lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Näin onkin. Mutta isovanhempia varmasti tarvitaan nyt vielä entistä enemmän. Erovanhemmilta voi varmasti aivan suoraan kysyä, millaista apua he toivovat. Lapsille on tärkeää, että suhteet isovanhempiin pysyvät luottavaisina ja turvallisina. Lapset eivät kuitenkaan ole eronneet vanhemmistaan eivätkä isovanhemmistaan.

On hienoa, että jaksat rukoilla lasten puolesta ja myös heidän vanhempiensa puolesta. Rukous ja rakkaus muuttavat maailmaa. Myös vanhemmat tarvitsevat paljon tukea uudessa tilanteessa, eivät syyttelyä.

Joskus siunaus kätkeytyy myös elämän pettymyksiin ja vastoinkäymisiin. Ei voi tietää, mitä hyvää lastenkin elämässä on edessä, vaikka nyt tuntuukin vaikealta.

Siunausta teille kaikille
Päivi-pappi Hämeestä

Kiitos.

Pahin tilanne on, jos eroavat puolisot riitelevät lapsista ja katkaisevat lasten yhteyden expuolisoon ja puolison sukulaisiin. Isovanhempana ottaisin silloin itse yhteyttä ja yrittäisin kertoa että riidat eivät ulotu sukulaisiin asti ja toivoisin että välit sukuun pysyisivät ennallaan. Mutta jos välit halutaan katkaista koko expuolison sukuun, mitä siinä voi isovanhemmat tehdä? Monet vävyt ja miniät karttavat appivanhempiaan jo avioliitonkin aikana. Ehkä voi ajatella tutustuvansa lapsenlapseen myöhemmin sitten kun tämä päättää itse asioistaan, onnistuuokhan?