Aborteista

Viimeaikoina tiiviinä velloneen aborttikeskustelun pohdintaa.

Abortinvastustusta feminismiä vastaan käyttävillä tahoilla on kumma tapa ajatella, että feministi käy kaavinnassa ainakin pari kertaa kuussa. Totuushan on se, että ylipäätään abortin läpikäy elämänsä aikana vain pieni osa naisista ja totaalisen marginaalinen on se murto-osa, joka ei kerrasta opi. Kyseessä ei siis ole ehkäisyn korvike samassa mielessä kuin jälkiehkäisy, jota käytellään aika suruttomasti. Abortin rankkuudesta seuraa se, ettei kukaan halua sitä käyttää.

Siis onko todella niin, että kertaakaan ei saa erehtyä? Tai niin, että lapsen on parempi olla ei-haluttuna kuin olla olematta?

Entäpä isien oikeus kupeidensa hedelmiin? Argumentti on sellainen, että jos lapsella olisi halukas huoltaja tiedossa, abortti on tarpeeton. Tässä myös ohitetaan naiselle koituvat mahdolliset fyysiset ja henkiset terveyshaitat ja työuran katkeaminen toteamalla, että ihmiselämä on tärkeämpää. Tosiasia kuitenkin on, että siinä missä abortti voi estää ihmiselämää syntymästä, voi pakkosynnytys johtaa ihmiselämän "pilallemenoon" ja melkoiseen katkeruuteen.

Lopuksi: keho, jossa lapsi kasvaa on kuitenkin naisen keho. Nainen on se, jolle raskaudesta johtuvat haitat tulevat, niin taloudelliset kuin fyysisetkin. Siksi olen sitä mieltä, että raskauden päättymisestä päätös tulee olla naisen. Kuitenkin vaatisin keskusteluja myös isän kanssa, vaihtoehtojen pohdintaa jne.

Kaiken tämän jälkeen olisin kuitenkin valmis kannattamaan systeemiä, jossa ehtona abortille ovat terveys, sosiaaliset syyt tai taloudelliset syyt. Siispä vakinaisessa työsuhteessa olevalle synnytysikäiselle ja terveelle naiselle en olisi valmis aborttia myöntämään. Siis abortin voi äidin tahdosta tehdä nuorelle tai vanhalle synnyttäjälle, terveysriskisynnyttäjälle, rikoksen uhrille tai epävakaassa taloudellisessa tilanteessa elävälle (työttömyys tms.) sekä siinä tapauksessa, ettei parisuhde jatku.
11358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olisipa taas uusi syy hankkiutua työttömäksi...

Äänestä
  • Ei tokikaan niin, että kovapalkkainen nainen on viikon työttömänä ja hankkii sinä aikana abortin vain palatakseen uudelleen samalle paikalle samalla palkalla. Kyllähän tuossa pitäisi kokonaiskuvaa katsoa. Mutta peruspäivärahalla kituuttavan ei ehkä ole järkevää hankkia lisää suita ruokittaviksi.

    Äänestä

...käsittääkseni näitä tehdään pitkälti toistakymmentätuhatta per vuosi. Joten pariakymmentätuhatta ihmistä vuosittain asia koskettaa.

Eli kymmenentuhatta naista käy läpi rankan abortin välttääkseen jotakin "vielä rankempaa" tässä hyvinvointivaltiossamme.

Äänestä
  • Suomessahan on synnytysikäisiä naisia n. 1 500 000? Kymmenentuhatta on tuosta määrästä siis 0,66%. Jos synnytysikä jatkuu 20 vuotta niin kaikkiaan siis abortin joskus elämässään tekee hiukan reilu 10%. Uudelleen tuskin juuri kukaan. Ongelma ei siis ole suuren suuri. Etenkin kuin suuri osa noista on itsekin hyväksymiäsi rikosten ja terveydellisten syiden vuoksi tehtyjä.

    Äänestä

  • Abhael kirjoitti:

    Suomessahan on synnytysikäisiä naisia n. 1 500 000? Kymmenentuhatta on tuosta määrästä siis 0,66%. Jos synnytysikä jatkuu 20 vuotta niin kaikkiaan siis abortin joskus elämässään tekee hiukan reilu 10%. Uudelleen tuskin juuri kukaan. Ongelma ei siis ole suuren suuri. Etenkin kuin suuri osa noista on itsekin hyväksymiäsi rikosten ja terveydellisten syiden vuoksi tehtyjä.

    Kuinka suuri? Tietoa? (Kysyn, kun en tiedä).

    Toisaalta, yksikin turha abortti on liikaa. Ihmiselämän arvoa tuskin voi mitata.

    Äänestä

  • proffam kirjoitti:

    En kyllä minäkään lukua tiedä. Arvaisin että ainakin puolet. Suomessahan terveyssyistä tehtäväksi lasketaan myös nuorten ja vanhojen synnyttäjien raskauden abortointi.

    Äänestä

  • proffam kirjoitti:

    Kuinka suuri? Tietoa? (Kysyn, kun en tiedä).

    Toisaalta, yksikin turha abortti on liikaa. Ihmiselämän arvoa tuskin voi mitata.

    Lähtökohtasi on, että sikiöllä on ihmisarvo heti kun se on hedelmöittynyt, korjaa jos olen väärässä.
    Miksipä siis hyväksyt äidin terveyden vaarantuessa abortoinnin, jos siis sekä sikiöllä ja äidillä on yhtälaiset oikeudet, niin miksi se kääntyisi äidin elämän hyväksi, äitihän on jo ehtinyt elämäänsä elää, tuleva lapsi ei sitä ole kokenut.
    Jos vastustaa abortointia, niin olisi hyvä olla johdonmukainen.

    Ja kun puhuit aiemmin hedonismista, niin mihin se pitäisi rajata, eikö yhtälailla ole hedonismia harrastaa vaimonsa kanssa seksiä?
    Siinä mielessä nämä tietyt uskonnonlahkot ovat loogisia, että eivät suvaitse ehkäisyä, yhdynnän tarkoitus on vain ja ainoastaan luoda ihmiselämää.

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    Asiaa muuttavaa pilkunviilausta

    "..sikiöllä on ihmisarvo heti kun se on hedelmöittynyt,"

    Tarkoitin tietenkin munasolulla, heti kun se on hedelmöittynyt..

    Äänestä

  • Abhael kirjoitti:

    Suomessahan on synnytysikäisiä naisia n. 1 500 000? Kymmenentuhatta on tuosta määrästä siis 0,66%. Jos synnytysikä jatkuu 20 vuotta niin kaikkiaan siis abortin joskus elämässään tekee hiukan reilu 10%. Uudelleen tuskin juuri kukaan. Ongelma ei siis ole suuren suuri. Etenkin kuin suuri osa noista on itsekin hyväksymiäsi rikosten ja terveydellisten syiden vuoksi tehtyjä.

    ...löytyy seur. linkin takaa, tilastoja jne.

    http://www.paaskyset.com/pd/stj2/projektit/krpojarvi1.h tm

    ...osoittavat osan luuloistasi todellakin luuloiksi.

    Äänestä

" Tosiasia kuitenkin on, että siinä missä abortti voi estää ihmiselämää syntymästä, voi pakkosynnytys johtaa ihmiselämän "pilallemenoon" ja melkoiseen katkeruuteen."

Sepä se, näin se monella miehellä tänä päivänä on... Miksi sitä silti puolustellaan lapsen edulla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Abhael kirjoitti:

Viimeaikoina tiiviinä velloneen aborttikeskustelun pohdintaa.

Abortinvastustusta feminismiä vastaan käyttävillä tahoilla on kumma tapa ajatella, että feministi käy kaavinnassa ainakin pari kertaa kuussa. Totuushan on se, että ylipäätään abortin läpikäy elämänsä aikana vain pieni osa naisista ja totaalisen marginaalinen on se murto-osa, joka ei kerrasta opi. Kyseessä ei siis ole ehkäisyn korvike samassa mielessä kuin jälkiehkäisy, jota käytellään aika suruttomasti. Abortin rankkuudesta seuraa se, ettei kukaan halua sitä käyttää.

Siis onko todella niin, että kertaakaan ei saa erehtyä? Tai niin, että lapsen on parempi olla ei-haluttuna kuin olla olematta?

Entäpä isien oikeus kupeidensa hedelmiin? Argumentti on sellainen, että jos lapsella olisi halukas huoltaja tiedossa, abortti on tarpeeton. Tässä myös ohitetaan naiselle koituvat mahdolliset fyysiset ja henkiset terveyshaitat ja työuran katkeaminen toteamalla, että ihmiselämä on tärkeämpää. Tosiasia kuitenkin on, että siinä missä abortti voi estää ihmiselämää syntymästä, voi pakkosynnytys johtaa ihmiselämän "pilallemenoon" ja melkoiseen katkeruuteen.

Lopuksi: keho, jossa lapsi kasvaa on kuitenkin naisen keho. Nainen on se, jolle raskaudesta johtuvat haitat tulevat, niin taloudelliset kuin fyysisetkin. Siksi olen sitä mieltä, että raskauden päättymisestä päätös tulee olla naisen. Kuitenkin vaatisin keskusteluja myös isän kanssa, vaihtoehtojen pohdintaa jne.

Kaiken tämän jälkeen olisin kuitenkin valmis kannattamaan systeemiä, jossa ehtona abortille ovat terveys, sosiaaliset syyt tai taloudelliset syyt. Siispä vakinaisessa työsuhteessa olevalle synnytysikäiselle ja terveelle naiselle en olisi valmis aborttia myöntämään. Siis abortin voi äidin tahdosta tehdä nuorelle tai vanhalle synnyttäjälle, terveysriskisynnyttäjälle, rikoksen uhrille tai epävakaassa taloudellisessa tilanteessa elävälle (työttömyys tms.) sekä siinä tapauksessa, ettei parisuhde jatku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu