~ Muotonsa kistillisen ilmenemismuodon, vai kutsumaan maailmasta ulos omansa, erottaen heidät maiilmasta uloskutsuttujen valittujen seurakunniksi ?
Tuliko Jeesus Raamatun mukaan tekemään maailmasta ~
Kaksi visiota
775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Kosmokrator" jumalana, koko roomalaisen kulttuurin perustana:
"Stoalaisuudesta oli toden teolla tullut Roomassa ensimäisellä vuosisadalla eKr. vallitseva filosofia. Se sai kuitenkin Rooman poliitisen ja uskonnollisten perinteiden vaikutuksen alaisena oman piirteensä. Käytännöllis- eettisesti edut hallitsivat niin ollen varsinaisen tieteellisen ajattelun kustannuksella. Rooman stoalaisuus tuli itse asiassa palvelleeksi Rooman imperiumin ideologisena perustana. Imperium käsitettiin sen kosmoksen poliittiseksi ilmentymäksi, jossa jumalllinen logos (maailmanjärki) hallitsi ja sitoi yksittäisilmiöt harmoniseksi kokonaisuudeksi (kosmokratorin, keisarin tai paavin hallitsemaksi kosmokseksi). Ihmiskunta muodosti kokonaisuuden, sillä yhtenäinen järjellinen luonto (kosmos = järjestys) määräsi ihmisen velvoillisuuden (tämänmaailman) Jumalaa, yhteiskuntaa ja häntä itseään kohtaan. Varhaisella keisariajalla ajan uskonnolliset elämänmuodot vaikuttivat stoalaisuuteen, joka oli platonisen filosofian voimakkaan vaikutuksen alainen(kuten mm. Augustinus kirkon arkkitehtina ja nämä tekivät tietä katolisuudelle eli yleiselle yhtenäiselle kormokratorin maailmankirkolle). Se sai merkittävimmällä edustajillaan Senecalla, Epiktetosella ja keisari Markus Aureliuksella selväpiirteisen uskonnollisteologisen luonteen. He kuvasivat Jumalan (sa) ajallisen maailman yläpuolelle (kuten kirkko tätä mallia seuraten kuvasi Kristuksensa virheellisesti kosmokratorina eli saata-nana) kohoavaksi olennoksi, josta kaikki oli riippuvaista. Hän oli (ikäänkuin langenneen) ihmiskunnan isä, joka hyvyydestään johti kaikki parhain päin. Häneen luottaen yksittäisen ihmisen tuli täyttää jumalalliset käskyt (jotka sitten velekristinusko antoi katolisina väärennöksinä ihmisille papistojensa kautta), jotka sisälsivät velvollisuuden lempeyteen ja suvaitsevaisuuteen ihmisiä kohtaan (kuten papit pitävät nykyäänkin keskeisenä sanomanaan "rakkauden kaksoiskäskyn")."
Ja kaikki tämä pohjana sille mihin valekristinuskon eli katolisuus perustuksena roomalaisena keisarijohtoisena / paavi johtoielle antikristuksenkirkon valtiouskonnollisuudelle, jo ennan kristinuskon tuloa Roomaan.
kirjoitit:
" (kuten papit pitävät nykyäänkin keskeisenä sanomanaan "rakkauden kaksoiskäskyn").""
Jotenkin kummallista se, etteivät uskovaiset tutki kuka, ketkä heitä opettaa, aivopesee tai mieliä manipuloi eksytyksellisesti!
Pappislupauksen esim. ev.l. antanut pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata mutta paavalilais-luterilaisuuden oppeja Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimiä pilkaten kyllä saa paasata.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Tuollaiset totuudet pitäs ennen uskontunnustuksen lapsilta vaatimista lapsille opettaa ja tarkistaa että ovat tietoisia uskontunnustuksen merkityksestä luopuessaan siten Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestään opettajiensa eksyttämisien johdosta.
Rakkauden kaksoiskäskyn keskeisin sovellutus on nykyään samaa sukupuoltaolevien suhteen hyväksymisen kaksoiskäskyksi.
Homo homo=tasa-arvoinen homopari
Lesbo lesbo=tasa arvoinen lesbopari
Mies nainen=alistussuhteinen heteropari
Nainen mies oikea ihmisyyden suhde ei ole vain toisen tahtoon alistumista vaan molemmin puolista ja siinä on ihmisyyden Jumalallisuutta; "lisääntykää ja täyttäkää maa...."
Joten, homo homo ja lesbo lesbo pareista ei synny homoja eikä lesboja joten he eivät lisäänny muuten kuin mm kirkon väärillä opeilla.
Kohdunvuokraus voi tasa-arvoistaa "härkäparinkin" onnen.
"Maailnassa vaan ei maailmasta!" Raaaamattu