Istuin aamusella M-junassa matkalla Helsinkiin. Myyrmäestä viereeni tuli istumaan iso, 8-henkinen somalilauma. Somalitkin olivat matkalla Helsinkiin ja matkanteko oli tuskallista joutuessani pitämään nenästäni kiinni kun saan päänsärkyä heidän käyttämästään pahanhajuisesta hajusteesta. Mökä oli kuin afrikkalaisella torilla ja lapset pomppivat penkillä kengillä. Noustessani ylös penkistä, alkoi somaliankielinen haukkuminen ja kiroileminen minua kohtaan. Jos minä rasisti en olisi ollut samaan aikaan junassa, eivät somalit olisi loukkaantuneet nähdessään minua ja olisivat saaneet haukkua muita suomalaisia mikä lienee heidän kulttuuriinsa kuuluva tapa. Suomalainen on somaleille punainen vaate. Rasisti on vaikkei tekisi tai sanoisi mitään.
Somalit M-junassa
Rasisti tahtomattaan
861523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Ainoastaa Kela kelpaa Suomessa somaleille ...
höliset hölmöjä, mutta sehän on "geneettinen erityispiirteesi", kuten Mestaritonttu sanoisi
hihhih.... nokikeppien aisankannattaja siinä.... kun tarpeeksi leikit suvaitsevaa voit vaikka saada huorasuvakilta löysää sääli pimpsaa hihhiiiii.....hölmö.....
Tässä vielä video tuolta metroreissustani...
https://www.youtube.com/watch?v=rNG0BsQ8STk&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=124&nohtml5=False
Hehe...vain 4% somaleista tulee toimeen ilman toimeentulo tukia:MINISTERI Ykkänen ennen viime vaaleja lehdistössä...ja % mominkertaisesti väkilukuun nähden rikostilastoisssa Suomalaisiin nähden:Tanskassa 68% Somaleista omistaa rikosrekisterissä loistaen.
Raakaa öykkäröintiä jo silloin...
Suurimmasta osasta somaleita voi sanoa, että he ovat täysin sopeutumattomia Suomeen. He ovat täällä täys-ylöspidon turvin sekä vastikkeetta saatavan käyttörahan vuoksi. Nämä ovat ne syyt miksi somalit ovat Suomessa. He eivät muuta kotimaahansa vaan käyvät siellä lomailemassa kotiseudullaan.
He ovat jo sen 2-vuosikymmenessä osoittaneet, että heistä ei ole työelämään eikä yrittäjiksi. Heidän pitäisi ymmärtää, että kaikki ongelmat ovat heistä lähtöisin. Tämän ymmärtäminen on vaikeaa, koska he ovat erittäin ylpeitä rodustaan. He pitävät itseään ylempirotuisina kuin meitä koska me "hyysäämme" heitä liiaksi. Somalimiesten ei tarvitse elättää perhettään, joka taasen somaliassa on miehen kunnia-asia. Työtäkään ei tarvitse tehdä juuri noista syistä. Somaliassa on tapana, että työtä ei tehdä ellei siihen ole tarvetta. Näin se kertaantuu tänne. Perhe pysyy leivässä ja asunnossa käyttörahoineen.
"Hyysääjää" ei ymmärretä hyysärin tarkoittamalla tavalla tehdä hyvää, koska vastikkeetta almuja antavaa ei somaliyhteiskunnassa arvosteta. Sellainen on ORJA. Hyysäri on siksi heidän mielestään ali-ihminen jota ei pidä kunnioittaa.
Rasistiksi taas haukutaan kaikki muut jotka somali kokee uhkaksi vaikka kyseessä olisi täysin tasa-arvoinen tilanne kuten tuossa metrossa. Mitään uhkaavaa ei suomal.taholta metrossa tapahtunut, muuta läsnäolo samassa pienessä tilassa pitkine katseineen" koettiin halveksunnaksi ja uhaksi. Tällainen tilanne saattaa johtaa rasistiksi haukkumiseen tai peräti raakaan väkivaltaan somalin taholta. Afrikkalaisen tavan mukaan väkivalta voi olla täysin epäinhimillistä ja vastustajaa kunnioittamatonta.
Huomattakoon sekin, että myös suuri osa somaleista ovat aika äveriään oloisia. Johtuneeko moinen siitä, että rahoitus saadaan sekä Suomen valtion monista puroista että itse somalien (merirosvojen) rahoittamana ja huumebisneksestä jossa ainakin khatt- näyttelee isoa osaa.
Kaikki kunnia ahkerille ja sopeutuneille työllään perheensä elättäville somaleille. He saavat niskaansa aiheetta kylmää vettä omien maanmiestensä aiheuttamina. Siksikin olisi parasta palauttaa Somaliaan Suomessa olevat sossun ja KELAn elätettävinä olevat somalit rakentamaa omaa maataan. Siellä he muutenkin käyvät lomailemassa.
Jos Suomeen jäisi vain suomal.kanssa melko yhdenvertainen työtätekevä populaatio, somalien arvostus nousisi lähelle meitä suomalaisia.
Nyt he ovat sylkykuppeja joita me emme halua pitää maassamme loisimassa.
Velvollisuutemme on pelastaa somalien geeniperinne tallentamalla se Pohjoismaihin hinnalla millä hyvänsä vaikka velkarahalla.
Somalijoukkiosta joka käyttäytyi tänään huonosti (ja varmasti huomenna ja ylihuomennakin...), on sanottava että kaikilla heillä oli älypuhelimet. Kelan rahoilla älypuhelimet on 95 prosentin varmuudella hankittu. Ja jos sikailu ei muuten ollut riittävää, päättivät somalit heitellä karkkia toistensa suihin kuin apinat ja paukuttaa junan roskiksia äänekkäästi matkan ajan. Uskokaa tai älkää, mutta näin oli. Olisi varmaan aika jo valmistella somaleiden palauttamista kotimaahansa Somaliaan. Myös Suomessa syntyneet somalit pitäisi siis palauttaa Afrikkaan. Puhutkoon keskenään suomea Somaliassa jos ovat taidon oppineet, ehkä se auttaa Afrikan Sarvea pääsemään sivistyksen pariin.
Sellaisten jälkeen junan vaunu haisee la lemuaa monta tuntia. Ja lattia on roskainen ja limainen.
kerrankin trollilla on osuva nimimerkki, sillä idioottimainenhan tuo kommenttisi on
höliset hölmöjä, mutta sehän on "geneettinen erityispiirteesi", kuten Mestaritonttu sanoisi.
Itsehän suomalaiset valitsivat. Sen jälkeen ei enää voi valittaa. Ja sitten toinen? milloin se pätevyys tulee?????????????????
Maahanmuuttajille keskimäärin kaksinkertaisesti Kelan etuuksia Suomessa syntyneisiin verrattuna:
https://yle.fi/a/3-11680542
Hehe oman paskanne hajua tunne et...mutta me Suomalaiset kyllä...
Onko mikään muuttunut 9 vuoden aikana?
Suomalaiset ei kaki Mutta kukki hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh
Vedä itsesi vessasta. Sulje kansi mennessäsi uimaan.
Kävin uimaan
Nuo maahanmuuttajat olisi pitänyt ottaa vastaan tänne ehdolla, että muuttavat takaisin Somaliaan, kun siellä olot rauhoittuu. He eivät oikein sopeudu tänne suomalaisten joukkoon.
Somaliassa on jo nyt ilmeisen rauhallista, koska nämä Suomessa olevat vierailevat siellä aika tiivisti ja vievät sinne rahaa. Ilmeisesti me elätämme jo no Somalian sukulaisetkin.
KELAn rahoilla ei paljoa ostella. Sossusta saa myös hark.varaista tukea joihinkin asioihin. Kaikkea ei näilläkään saa kaupasta irti joten rahoitusta tulee itse Somaliasta. Tuskin sossu antaa rahaa 12-hengen arabisohvaan taikka 1600 euron Gintaroihin.
Taitaa asia olla niin, että kun saadaan KELA-, sossu-, huume- ja merirosvorahaa ollaankin aikas varkakkaita jossa suomalainen KELAn ja sossun asiaksas on pelkkä rumpali.
Rahaa somaleilta ei myöskään kulu vuokraan. Tuskin tietävät mitä vuokranmaksu tarkoittaa. Pankista ei takuulla saa lainaa.
Muuten moinen meno ei voi olla mahdollista kuin rahoitus monesta lähteestä. Myös se, että tilitietoja ei tarkisteta eikä menoista vaadita kuitteja nähtäväksi myönnettäessä hark.var.tukea uudelleen.
Viittaan vielä 11/2013 Yhteishyvä-lehden sekä lukuisiin muihin lehtiartikkeleihin kuvien kanssa. Suomalainen työssäkäyväkin saa haukkoa henkeä katsoessaan työttömien humanitäärisin syin maahan otettujen "pakolaisten" asuntojen sisustuksia arabisohvineen ja viimeisine jokaisella alaikäisellä lapsella olevine viihde-ja älykännyköineen.
Asunnoissa myös pauhaavat mahtavan tauluTVn arabikanavat joten Suomen kielen oppiminen on sitten sitä mitä se on. Osa naisista ei osaa kieltämme ollenkaan vaikka ollaan oltu täällä jo 20 vuotta. Ihmekö tuo koska miehet pitävät naisensa visusti sivussa eikä naisilla ole muuta seuraa kuin muut somalilaiset.
Perheen tyttäret naitetaan ainoastaan muslimille, saadaan valtava lapsiluku ja sukupolvien iänikuisen sama kierre yhteiskunnan elätettävänä ja helppo elämä jatkuu.
Tämä sama yllä kerrottu pätee kaikkiin muslimialueilta tulleisiin. Kaikille heille on yhteistä omissa "porukoissaan" pitäytyminen. Siksi me olemme vain tämän sirkuksen rahoittajia ja ulkopuolisia katsojia.
Siksi riehunta ja tapakulttuuri jatkuu koska kaikki ammennetaan kotoa ja geenit määräävät loput.
Ulkomaalaiset on niin kamalia. Tämän vuoksi sitten pitääkin maalaisen lähteä taas hakkaamaan ensimmäinen vastaantuleva englantia puhuva ihminen.
pahnapuuro on siis isäsi. Joudutko tottelemaan sitä aina ja iänkaikkisesti?
höliset hölmöjä, mutta sehän on "geneettinen erityispiirteesi", kuten Mestaritonttu sanoisi.
Ai niin, tänään moneen vuoteen tuli työkkäristä työtarjous. Sanoivat minun olevan sopiva jo taustani vuoksi nokikolariksi. Pistin nauruksi, koska nokikolarin töitä on vain maajussien keskuudessa.
mamukriitikko trollaa taas toisen nikillä. Ai ihanaa!
Somalit eivät yleensä edes puhu englantia, suomea tai mitään muutakaan kieltä vaikka sitä kuinka opetettaisiin.
Jussuf, oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen että suomalaiset eivät pidä nimenomaan somaleista. Afrikkalaiset ja arabitkaan eivät pidä somaleista.
Oletko koskaan miettinyt että mistäköhän se mahtaa johtua? Olisiko aika kääntää peili kohti omaa mustaa naamaa ja muuttaa omia asenteita.
Ei ole yhtään syytä miksi Suomi olisi jostain "velkaa" Somalialle.
Tulee vielä aika jolloin Suomen sosiaaliturva tulee vastikkeelliseksi ja silloin somalillakaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Opetella kieli , elää maan lakien mukaan ja mennä töihin tai sitten (itse näen sen parempana vaihtoehtona) pakata laukut ja viedä koko lauma takaisin Somaliaan.
Pikkusen hymyilyttää kun vuohipaimen kutsuu muita maalaisiksi.
Kusee elättäjiensä kintuille ja on niin ylimielinen.
Muttei ole haisevaa somalia . Mieluinten kunnon Suomalainen veronmaxaja kuin .......soma ...loinen
missä olet opiskellut somaliaa niin paljon että tunnistat kirosanatkin? Esim. englannin alkeiskurssilla niitä ei ensimmäiseksi opeteta.
Ei oo mitään eroa ku menee sikojen pariin....
Jussuf (se sama) on todella toivoton tapaus. Sallimme hänen olla koeluoneisesti muutaman päivän vapaammalla, mutta ei onnistunut, ei päässyt eroon riehumisestaan.
Myöskään parin viikon takainen lievä lobotomia-leikkaus ei auttanut. Pidämme häntä taas lepositeissä tarpeen mukaan.
On tylsistyttävää lukea näitä satoja viestejäsi sisältäviä ketjuja. Ihmettelen miten kukaan jaksaa kiistellä kanssasi niinkin pitkään. Tai miten ylläpito antaa sinun höpsöttää täällä vapaasti. Mitä hyötyä kenellekään on sinun trollailuista?
Parasta tietenkin olisi jättää kaltaisesi trolli yksin, mutta kun sinä aina haluat ärsyttää muita keskustelijoita ja sotkea asiallisen keskustelun, niin aina joku valitettavasti alkaa loputtoman väännön kanssasi.
Juuri noin on Jussufin kanssa!
Mikä täällä lemuaa? Aivopieru tietenkin ... hyh hyh, sanon minä.
Ongelmasi on siinä, että jokainen viestisi on pituudestaan "riippumatta ja huolimatta" (kuten hanuristi Halla-aho sanoisi) kuin saavillinen sontaa.
Tuo pierunlemu on sinun ominaishajusi.
Tämä on sitä tilan haltuunottoa jota vihreät ihannoivat. Eikö sulla ollut mitään kättäpidempää mukana? Yleensä tuo mölinä vaimenee kun vetäisee paria äänekkäintä pesismailalla kaaliin.
Tuo on ihan normitoimintaa Suomen maaseudulla. Joka kerran kun maalainen kuulee englantia, tuo tapahtuu.
Miksi Suomen maalaiset ovat niin peloissaan ulkomaalaisista? Tietääkö kukaan syyn?
Laitoimme taas Jussuf (se sama)n lepositeisiin, koska hänen käytöksensä meni aivan perverssiksi.
Mikä täällä lemuaa? Aivopieru tietenkin ... hyh hyh, sanon minä.
Ongelmasi on siinä, että jokainen viestisi on pituudestaan "riippumatta ja huolimatta" (kuten hanuristi Halla-aho sanoisi) kuin saavillinen sontaa.
Vitun dille. Somalit eivät puhu englantia eivätkä mitään muutakaan ihmiskieltä. Heidän molotuksensa muistuttaa elävästi sitä simpanssien mölinää jota kuulee television luonto-ohjelmissa. Hyvä kuitenkin että myönsit somalit ulkomaalaisiksi - suomalaisia heistä ei koskaan tule.
Tottakai englanti kuulostaa maalaisesta "mölinältä", koska maalainen ei englantia osaa. Maalaiset nyt yleensäkin kieltäytyvät ymmärtämästä jopa vieraan maakunnan murretta. Tästäkin on paljon kokemuksia tuttavillani jotka ovat Suomen maaseudulla käyneet.
Älkää vastatko trollille
Vain ei valkoisia ja ryssiä....Ei se oo pelkoa vaan ku niitä(ei turisteja) pitää elättää:KELA,vankilat... ja ne haisee...suihkut saippua ei kuulu niiden sivistyxeen...menkööt kotimaahansa haisemaan
Haha Englanninkielen taito Suomessa on korkea...Englanninkielen eroittaa ryssien,sikojen ja somalien ...ääänestä vaikka kuulostaa samalta ja eroaa siten Englannikielestä...sitähän kuule joka pv...mmm musiikinn ja TV yhteydessä...mutta noita muita ei
minun vieressä eivät olisi istuneet.
olisit antanut vastinee somilaiseen tapaan haukkumiselle.
näihin pitää torpata heti kättelyssä,ei ne muuten usko
Mikä täällä lemuaa? Aivopieru tietenkin ... hyh hyh, sanon minä.
Ongelmasi on siinä, että jokainen viestisi on pituudestaan "riippumatta ja huolimatta" (kuten hanuristi Halla-aho sanoisi) kuin saavillinen sontaa.
totuus yritetään vaientaa rasismi kortilla. taidat itse olla kuuro ja sokea. et näe , tai kuule mitä tapahtuu. shakaaleilla ei ole mitään käytös tapoja. hilluvat kuin lähi sukulaisensa möly apina lauma.
Tänään Jussuf (se sama) täytyi laittaa pakkopaitaan, kun se alkoi riehua aulassa. Jussuf kävi viherkasvien kimppuun ja heitteli niitä päin ikkunaa. Huusi koko ajan: "Siinä teille maajussit!".
Tiesitkö Jussufin muuttaneen nimensä Moktariksi?
Maajussit ovat nykyään vaihtuneet persuihin ja Jussufin maanisuus pahentunut.
se on silleen että,viherkommarit unelmoi suomen hajoamisesta ja käyttävät näitä somali apinoita hyväksi..... kyllä on suppea ihmistietämys kivimuurien sisällä asuvalla viherryysyläisellä...jne
Kaikki Suomen somalit kotimaahansa sitä kehittämään.
Suomen sosiaaliturva kuuluu vain suomalaisille!!!
löyhkä oli kauhea mutta minä pieraisin kunnon töhnät vastavetona..
Mutta kun multa ei tuu just silloin.
Mamuille ja matuille pitäisi opettaa olemaan hiljaa ja haisematta, kun nyt tekevät juuri päinvastoin. Maassa maan tavalla. Eipä tosin älytön mölinä ole ollut niille hyväksi kotimaissaankaan. Ihminen tarvitsee tilaa ja rauhaa. On otettava toisetkin huomioon!
Itselleni sattui ihan vastaavaa 1970-luvulla Tukholmassa. Tenstasta viereeni tuli istumaan iso, 8-henkinen finnelauma. Finnetkin olivat matkalla keskustaan ja matkanteko oli tuskallista joutuessani pitämään nenästäni kiinni kun saan päänsärkyä heidän käyttämästään pahanhajuisesta hajusteesta ja koskenkorvasta. Mökä ja kiroilu oli kuin suomalaisella torilla ja lapset pomppivat penkillä kengillä. Noustessani ylös penkistä, alkoi suomenkielinen haukkuminen ja kiroileminen minua kohtaan. Jos minä rasisti en olisi ollut samaan aikaan junassa, eivät finnet olisi loukkaantuneet nähdessään minua ja olisivat saaneet haukkua muita ruotsalaisia mikä lienee heidän kulttuuriinsa kuuluva tapa. Ruotsalainen on finneille punainen vaate. Rasisti on vaikkei tekisi tai sanoisi mitään.
Tosi huono.
Kyllä vaikeuksia on kenellä tahansa vanhan ajan pultsareiden vieressä istuessaan. Varmaan sitten somalitkin olivat pultsareita 1970-luvulta, vaikka nyt eletään kohta jo 2020-lukua. No, 50 vuotta sinne tänne, mutta 1970-luvun ja 1920-luvunkin välillä on iso ero: 1920-luku oli iloinen ja ihmiset siistejä ja vaatimattomia.
On ihan samantekevää kuka haisee ja milloin, koska vain nykyhetkellä on merkitystä. Haju kestää yleensä vain hetken, mutta on silti todella häiritsevää. Jokainen koululainenkin tietää, että somalit käyttävät ällöttävää hajustetta, tytöt ja pojat. Jonkun olisi hyvä edes kertoa se heille, jotta voivat valita raikkaamman. Tämä perinnehaju ei sovi Suomeen ja aiheuttaa haittaa somaleille itselleen, kuten heidän vaatetuksensakin. Eikö todellakaan mene jakeluun, että sopeutumalla kantaväestöön pukeutumisenkin osalta, pääsee parhaiten eteenpäin. Jokainen turistikin ymmärtää, ettei kannata erottua liian selvästi muista, jottei joutuisi rikollisten silmätikuksi. Ainakin itse tiesin sen jo 1980-luvulla teininä New York'ssa.
Voi raukka mitä jouduit kokemaan.Yrittäisit nyt tulla edes tälle vuosituhannelle.Jos et pysty niin terapia ehkä auttaisi.
Hehe hyvä yritys...haha mutku ei mee meihin Suomalaisiin
suomessa turhis tunkijat saa olla RASISTEJA heidän ilmais loikoilut maksavaa suomen kansaa kohtaan. tapetaanko suomen alku peräis kansa, vai suljetaanko meidät keskitys leiriin. kuka sitten elättää valtavat shakaali laumat. kela GOLD kortilla saa taika seinästä rahaa. jouluun mennessä on kaikki rahat menny shakaalien perseeseen. sossurahaa virtaa somppulaan 200 henkiselle suvulle. minu olla kaksi oma virma kela ja sossu mine ota aina raha taika seinästä. mine laiuta teile taas lisä raha miljoona €eeuro.
Somput ovat paskasakkia.
Somalit ovat torakoita jotka tulisi muille haitallisena lajina hävittää.
Meinaat Somaloiset
Somalit haisee kuin raatokärpäsen perse.
Olin matkalla linja-autolla Joensuuhun, kun yllättäen kaksi Odinia alkoi naimaan toisiaan perseeseen. Hien- ja paskanhaju oli hirevä.
No voi herranen aika! Ja sinä tietysti katsoit silmät kiiluen ja kateellisena vieressä.
Kyllä nyt Moktarilla on ollut kakkainen fantasia taas. ;))))
Vai että ihan "hirevä"?
Dysfasiaasi se vaan oli...
Nuoli välillä vehkeet, karvahattuaan pyöräytellen.
Ne on ärsyttäviä ...
Ruokitaankos näitä VIELÄKIN.
Jäin toissapäivänä jumiin autolla lumipenkka! Viitisen tuntia siinä yritys päästä pois lumihangessa ja kaikki valkoiset menivät kiireessä ohitse! Kukaan ei pysähtynyt auttaa tai tarjoaa apua! Sitten ilmestyi mukava somalialainen mies ja alkoi heti kaivaa lumia pois ja työntämään toinen käsi aito ja pääsin pois lumihangessa.
"toinen käsi aito "?
Toinen sitten väärä?
Miksi olet kielipuoli?
Afrikka Mies hymyili ja toinen käsi lapio ja toinen käsi työntö! Lisää Afrikka Mies Suomi työntämään auto pois lumesta.
Hellan lettas sentään...hehe hyvä yritys
Somalit möykkää ja haisee sietämättömälle. Jos kaupassa kuuluu kakaran huuto, niin yhdeksän kymmenestä se on muslimi. En istu niiden vieressä missään. En mene muslimikassalle. Somalit on Afrikan alinta roskasakkia. Muslimit on maailman alinta roskasakkia.
Myös somalit ovat kirkuvan punainen vaate. Mökä ja haju niissä on kauhea.
Eilen tulin Kampista metroon vaunussa olin aiut suomalainen!! Hajuvedet tuoksu ja oikeesti ajattelin et missä oon!!!
Nimeä alle.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11377
Näitä tulee riittämään: https://yle.fi/a/74-20026525
Mitä pelastamista näissä on?
Heti kun nämä Afrikan ihmeet alkoivat rantautua tänne, lasten ja naisten raiskausluvut alkoivat nousta:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/320556/Katsauksia_44_Malin_2020.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Sivu 7 diagrammista näkee trendin.
Jäin taas jumiin lumikanki! Helsingin keskustassa Jumbo edessä! Kaikki valkoiset menivät kiireessä ohitse ja kukaan ei katsota kun kyyneleet silmissä yritin saada auto pois! Sitten tuli kiva ja hymyili somalialainen mies! Somali lapio taskussa ja Lumi pois.hän työntää auto pois ja kyyneleitä kuivat.
Miksi Sannalla on Hessu Hopolta ryävätyt kengät?
Jonkun stailaajan pitäisi auttaa Sannaa tai sitten vaihtaa se jos jo on?
7
70
Äänestä
Linkki tässä
https://yle.fi/a/74-20026124
Näille alueille mihin asettuvat, normaali elämä on tuhottua vähänpäästä.