Sanomia

Tuuli Rintasen saama sanoma 22.7.2014

Minä elävöitän tämän maan, kun se on tehnyt parannuksen. Minä sen teen, Herra.
Älkää sammuttako tulta. Se kuluttaa teitä teidän omaksi parhaaksenne, Halleluja.
Onko enää mitään syytä tehdä parannusta? Minä olen ensimmäinen ja viimeinen.
Lukekaa Raamattunne, niin ymmärrätte enemmän.
Onko viisas viisas ja tyhmä tyhmä vai toisinpäin? Onko ajassanne viisaus kirjoitettuna teidän sydämiinne vai onko se kielellänne sanahelinänä? Minä Olen.
Älkää ruskistako taikinaa molemmilta puolilta. Raakaan puoleen tarttuvat paremmin sokeri ja muu hyvä. Minä Olen.
Kurjat kantavat kurjan leimaa niin kauan kuin pysyvät kurjina. Minä kurjistan tämän maan ajaksi ja toiseksi ajaksi. Minä olen Herra.
Siirtäkää huonekalut syrjään ja tanssikaa viimeinen tanssi. Minun vankkurini odottavat talon ulkopuolella. Olkaa valmiit lähtemään.
Minä ajan pois huorintekijät, korkoa korolle kiskojat, laiskat itseensä tyytyväiset nautiskelijat, loiset, jotka ahmivat suuhunsa toisten apetta.
Minä niitän peltoni. Rikkaruohot poltan ja korjaan sadon talteen. Minun on kaikki maa.
Kuulkaa te laiskottelijat huvipursillanne: Mistä rahanne ovat peräisin? Maa kirkuu hätäänsä, mutta te annatte piut paut kaikelle hädälle.
Minä etsin uskollisia sydämiä, särjettyjä ruukkuja. Toiveikkaita ihmisiä Minä etsin, niitä, jotka panevat toivonsa Minuun, Herraansa.
Kuulkaa kaikki kansa: Viheriöt ovat vaarassa: Tuli leimahtaa; annan 1/2 sekuntia aikaa.
Tarttukaa oljenkorteen, jonka nimi on Herra Jeesus Kristus. Minä Olen. Jaa kaikelle kansalle.

13.8.2014

Tuuli Rintasen saama sanoma 10.7.2014

Hellin sormin Minä koskettelen sinua ja kansaasi. Paina mieleesi: Minun on kaikki.
Minä hallitsen itää, etelää, länttä ja pohjoista. Minun ovat suuret niin kuin pienet. Unohdetut ovat Minun, samoin syrjäytetyt. Minä särjen sydämiä ja kokoan ne jälleen uudelleen sirpaleista Minun tahtoni mukaan uuteen muotoon. Kerro tämä kansallesi.
11105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikös taikina noin yleensä ole tapana paistaa eikä ruskistaa?

Joutavaa lässytystä. Keksi omat juttusi äläkä jatkuvasti kopioi muilta. köyhää tuollainen.

Äänestä

Ihan vaan profetiaa. Siirryhän itse satusivustolle. Siellä saat keksiä itse. Säännöt kieltää valehtelemisen täällä. Asiallista pitää olla.

Äänestä

Nämä sanomat ovat Jumalalta, mutta eivät uskottomille.

Äänestä

Siinähän se onkin ongelma kun uskottomat eivät tiedä näistä profetioista enempää kuin sika hopealusikasta.

Äänestä

Kahden vuoden kurjistumisjakso siis.

'Kurjat kantavat kurjan leimaa niin kauan kuin pysyvät kurjina. Minä kurjistan tämän maan ajaksi ja toiseksi ajaksi. Minä olen Herra. '

Äänestä

Tutkimme, että onko Raamatunhengen mukainen viesti.

Äänestä

Jumalalla on suunnitelma Suomenkin osalle. Alkanut jo toteutua.

Äänestä

Eipä näytä hyvältä.

Äänestä

Siinähän sitä tajunnanvirtaa tulikin. Vai onko tuo kenties kanavontia?

Äänestä

Ei sinnepäinkään. se tuli suoraan pikku-ukoilta eli ufoilta. Lentäviltä lautasilta, joiden pohjassa lukee- Arabia. Sellaista tajunnan virtaa niiltä ufoilta tulee ja ufo-luotsilta samaa kamaa. Tietenkin.

Äänestä

Pitkällekö se lautanen lentää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piholta pöhittyä kirjoitti:

Tuuli Rintasen saama sanoma 22.7.2014

Minä elävöitän tämän maan, kun se on tehnyt parannuksen. Minä sen teen, Herra.
Älkää sammuttako tulta. Se kuluttaa teitä teidän omaksi parhaaksenne, Halleluja.
Onko enää mitään syytä tehdä parannusta? Minä olen ensimmäinen ja viimeinen.
Lukekaa Raamattunne, niin ymmärrätte enemmän.
Onko viisas viisas ja tyhmä tyhmä vai toisinpäin? Onko ajassanne viisaus kirjoitettuna teidän sydämiinne vai onko se kielellänne sanahelinänä? Minä Olen.
Älkää ruskistako taikinaa molemmilta puolilta. Raakaan puoleen tarttuvat paremmin sokeri ja muu hyvä. Minä Olen.
Kurjat kantavat kurjan leimaa niin kauan kuin pysyvät kurjina. Minä kurjistan tämän maan ajaksi ja toiseksi ajaksi. Minä olen Herra.
Siirtäkää huonekalut syrjään ja tanssikaa viimeinen tanssi. Minun vankkurini odottavat talon ulkopuolella. Olkaa valmiit lähtemään.
Minä ajan pois huorintekijät, korkoa korolle kiskojat, laiskat itseensä tyytyväiset nautiskelijat, loiset, jotka ahmivat suuhunsa toisten apetta.
Minä niitän peltoni. Rikkaruohot poltan ja korjaan sadon talteen. Minun on kaikki maa.
Kuulkaa te laiskottelijat huvipursillanne: Mistä rahanne ovat peräisin? Maa kirkuu hätäänsä, mutta te annatte piut paut kaikelle hädälle.
Minä etsin uskollisia sydämiä, särjettyjä ruukkuja. Toiveikkaita ihmisiä Minä etsin, niitä, jotka panevat toivonsa Minuun, Herraansa.
Kuulkaa kaikki kansa: Viheriöt ovat vaarassa: Tuli leimahtaa; annan 1/2 sekuntia aikaa.
Tarttukaa oljenkorteen, jonka nimi on Herra Jeesus Kristus. Minä Olen. Jaa kaikelle kansalle.

13.8.2014

Tuuli Rintasen saama sanoma 10.7.2014

Hellin sormin Minä koskettelen sinua ja kansaasi. Paina mieleesi: Minun on kaikki.
Minä hallitsen itää, etelää, länttä ja pohjoista. Minun ovat suuret niin kuin pienet. Unohdetut ovat Minun, samoin syrjäytetyt. Minä särjen sydämiä ja kokoan ne jälleen uudelleen sirpaleista Minun tahtoni mukaan uuteen muotoon. Kerro tämä kansallesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu