Itse olen ateisti. Minua ei ole kastettu, en osallistunut koulussa uskonnon opetukseen, enkä käynyt rippikoulua.
Mutta sitten asiaan. Eli miksi pitää kinastella ja väitellä uskonnoista tai ateismistä? Täällä kun lukee keskusteluja, niin aika paljon on vinoilua ja erittäin sairasta kirjoittelua, uskovaisilta ateisteille. Myönnän kyllä että myös ateistit jonkin verran sitä harrastavat. Mukaan lukien itseni.
Mutta jos lähdettäis vapaaehtoisuudesta ja yksilön vapaudesta liikkeelle. Eli pitäisi ymmärtää, että jokaisella on oikeus valita mihin uskoo tai olla uskomatta mihinkään. Ja jos uskoo johonkin. Niin ei pidä alkaa saarnaan niille jotka eivät usko siihen. Ja jos ei usko mihinkään. Niin ei pidä pilkata niitä jotka uskovat. Olen myös siihen itsekkin osallistunut, koska olen halunnut kuitata uskovaisille niiden juttuja ja ateisteista ikävästi kirjoittaneille. Jos kaikki lopettais toisille vinoilun ja jeesus ym. Tuputuksen. Niin täällä voisi porukka keskustella ihan fiksusti asioista.
Uskokoon jokainen siihen mihin haluaa. Ja olkoon jokainen uskomatta jos haluaa. Pitää olla oma valinta.
Vielä kuitenkin se, että tappamista ym. Muuta sairasta ei pidä hyväsyä uskonnon takia. Eikä missään muussakaan elämässä.
Mutta sitten asiaan. Eli miksi pitää kinastella ja väitellä uskonnoista tai ateismistä? Täällä kun lukee keskusteluja, niin aika paljon on vinoilua ja erittäin sairasta kirjoittelua, uskovaisilta ateisteille. Myönnän kyllä että myös ateistit jonkin verran sitä harrastavat. Mukaan lukien itseni.
Mutta jos lähdettäis vapaaehtoisuudesta ja yksilön vapaudesta liikkeelle. Eli pitäisi ymmärtää, että jokaisella on oikeus valita mihin uskoo tai olla uskomatta mihinkään. Ja jos uskoo johonkin. Niin ei pidä alkaa saarnaan niille jotka eivät usko siihen. Ja jos ei usko mihinkään. Niin ei pidä pilkata niitä jotka uskovat. Olen myös siihen itsekkin osallistunut, koska olen halunnut kuitata uskovaisille niiden juttuja ja ateisteista ikävästi kirjoittaneille. Jos kaikki lopettais toisille vinoilun ja jeesus ym. Tuputuksen. Niin täällä voisi porukka keskustella ihan fiksusti asioista.
Uskokoon jokainen siihen mihin haluaa. Ja olkoon jokainen uskomatta jos haluaa. Pitää olla oma valinta.
Vielä kuitenkin se, että tappamista ym. Muuta sairasta ei pidä hyväsyä uskonnon takia. Eikä missään muussakaan elämässä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lakatkaa tuputtamasta ateismi uskontoa. Lakatkaa ateistit hihhuloimasta. Lopettakaa luonnon valinta tuputus. Lopettakaa ateistit tappaminen uskontonne nimissä. Lopettakaa ateistit muiden pilkkaaminen.
Suosittelen ensisijaisesti poistumaan ateismia koskevista keskusteluista, jos koet ateismista puhumisen tuputtamiseksi. Olet yleensäkin lähes ensimmäisenä kommentoimassa jotain soopaa. Suotta syytät ateismiobsessiostasi ateisteja. Suurinta osaa ateisteista ei varmasti kiinnostaisi hevonvittujakaan sinun uskonnollisuutesi, ellet tulisi sitä keskustelupalstoille roiskimaan. Pilkan olet ansainnut 100-prosenttisesti, joten totuttele siihen.
Sinun suosituksillasi ei ole mitään merkitystä.
Teidän pilkallanne ei ole mitään merkitystä.
Te olette pelkkiä ateistiuskovaisia hihhuli hörhöjä.
On rehellisesti todettava myös, että osa ateisteista palstalla kirjoittaa todella sairaita juttuja. Teidän on turha vähätellä sitä. Niin kauan kun sitä teette te ette ole uskottavia.
Ateismi ei edelleenkään ole uskonto.
Ja myönnän että myös ateistit kirjottelevat täällä sairaita juttuja. Myös minä itse olen kirjoittanut. Ideana onkin se että kaikki loppettaa sellaset jutut ja keskustelevat fiksusti asioisa. Mutta se taitaa olla mahdoton ajatus. Eli tilanne jatkuu entisellään ja uskovaiset ja ateistit pilkkaa toisiaan. Ja kirjoittelevat kaikkee sairasta.
No voi jösses...
"Ateismi ei edelleenkään ole uskonto."
Ja minkähän takia tuonkin kirjoitit. En ole kuule kertaakaan kirjoittanut että ateismi olisi uskonto. Ehkä kirjoitat tuollaiset lauseet niille, jotaka ateismiä uskonnoksi väittävät.
Loppuosa kirjoituksestasi olikin asiaa.
Minä en kyllä usko, että muuttuisi asialliseksi palstaksi. Niin monet vastailevat trolleille, ei riitä itsehillintä olla vastaamatta. Sitten ne piruilevat trolleille esim. uskonasioista niin, että mua taas alkaa ärsyttämään kun luen niitä. Huomaan vaan miten arvostukseni rapisee alas sitä mukaa kun ateistit hermostuvat trolleille ja kirjoittavat mitä syli suuhun tuo /harkitun pilkkaavasti.
Ja minua ärsyttää sen jälkeen se, että jotkut ateistit esittävät olevansa asiallisia, vaikka ovat juuri kirjoittaneet ihan kuraa trolleille.
Jollain lailla se vaan vaikuttaa "sivustalukijaankin" ja sellaiset sovinnolliset tunteet eivät ole kovin päällimmäisinä. Minulle ei vaan riitä se perustelu, että piruileville trolleille voi piruilla takaisin mistä tahansa.
Piruilkaa sitten, menkää henkilökohtaisuuksiin, mutta jättäkää noi uskonasiat sitten pois. Todennäköisesti en osaa kirjoittaa tätä nyt niin että tulisin ymmärretyksi.
Kirjoitin niin kuin ehdin. Täytyy taas läheteä pois palstalta.
Sairaita juttuja kuulee kaikkialla.
Voihan sitä yrittää jokainen olla asiallisempi, turhan tiukkaa vaatimustasoa ei voi kuitenkaan tällaiselle keskustelupalstalle laittaa.
Kenellä mielestäsi on ollut todella sairaita juttuja?
Kannattaisi sitten muidenkin arvioida niiden juttujen sairautta.
Edellinen kirjoitukseni oli nim. jos rauhaa halutaan
Nuoruus on vaiva joka paranee ajan myötä.
Sanotaan nyt se, että niin kauan kuin ihminen on sosiaalinen valtaa käyttävä eläin, ovat uskonasiat aivan keskeisessä merkityksessä, ja loppu on ns. historiaa. Heh, ateistithan jopa sanovat itse että asiat ovat suhteellisia, jokainen eläköön siis oman uskonsa mukaan. Ts. ristiriita on väistämätön, joten miksi koitatte sitä paeta.
Mitähän yritit selittää?
"Ts. ristiriita on väistämätön, joten miksi koitatte sitä paeta. "
Yksi ongelma asiallisen keskustelun kannalta tuleekin tuossa hyvin ilmi. Nimimerkki aateismi tekee pienessä mielessään loogisen virheen ja yrittää sitten sälyttää siitä vastuun muille.
Ongelma säilyy niin kauan, kun aateismi kuvittelee, että hänen typeryytensä löytyvät myös ateistien päästä.
Sinä olet näköjään perustellut asiat niin hyvin, ettei enää tarvitse sitä muille tehdä.
Miksi kinastella kun voi tapella?
Eikä voi, poliisi tulee väliin ja voittaja joutuu maksamaan.
Minkä sille mahtaa kun wygfug/ ygfuy / gufyu / ugfum jne haluaa kinastella. Ehkä hän saa tyydytystä pilaamalla asiallisen palstan, mutta toisaalta säälittää kun hänellä ei tunnu olevan muuta elämänsisältöä kuin uupumaton tuhkimointi.
Sepä se. Toisaalta onhan se hyvä että saa nauraa noille uskovaisten jutuille. Voi sitten kirjotella kaikkee tyhmää ittekkin. Ja mitä olen täällä lueskellut, niin näyttää ateisteillä olevan enemmän huumorin tajua.
Näin se asia juuri on. Eli ei muutakun jatkamme samalla linjalla.
Oletko ap vai ap:n nikin lainaaja?
Jos olet ap, niin kysyn kommentistasi johtuen, että miksi teit tämän aloituksen, jos olet halukas jatkamaan samalla linjalla kuin ennenkin.
Täällä nyt voi kuule kirjoitella kuka hyvänsä mitä vain. Ehhe-hee-he, ehhe-hee-he!
Ei tuo skaala kuule kovin laaja ole. Mutta tätä tyhmää vittuilua täällä voi harrastaa kaikki me jotka siitä pidämme. Tai inhoamme ja vittuilemme juuri siksi.
Ateistit ovat hieman säälittäviä nöösejä kun järkyttyvät uskonnosta toisinaan ihan raivoon saakka.
Ateisti81 kirjoitit pari päivää sitten:
"Ideana onkin se että kaikki loppettaa sellaset jutut ja keskustelevat fiksusti asioisa."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12424613/#comment-69338792
Oliko ne pesäpallomaila ja anusjutut sun mielestä fiksua keskustelua?
ei ole. mutta ovatko nämä sitten?:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12428885
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12429160
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12428800
Mitä vikaa noissa aloituksissa muka oli, niistähän vasta alkaa varsinainen keskustelu?
Miksi sitten kirjoitit kun kerran tiesit, ettei se ollut fiksua ja olit juuri kehottanut lopettamaan sellaiset jutut.
Palstalla uskovainen tuttis trollaa, ateistinen kimmo trollaa ja muutama raamatusta päähänsä saanut yrittää puolustaa kristinuskoa.
Niin kauan kuin noiden kanssa keskustellaan niin mitään rakentavaa ei synny.
Mutta moni tuntuu viihtyvän tuttiksen eli trolli aateismin kanssa kun se kyselyikäisen tarmokkuudellla kyselee, väittää ja ärsyttää. Se on tuon koiranläjän taktiikka.
Palstalla ateistiuskovainen qwertyilija trollaa, ateistinen trolli trollaa ja muutama Tuhkimo-sadusta päähänsä saanut yrittää puolustaa evoluutiouskontoa.
Säälittävää ja lapsellista touhua.