Armo on armoa olipa se sitten minkälaista tahansa. Vai onko??
Se armo mitä Vapahtajamme Jeesus Kristus puolestamme on tehnyt on ansaitsematonta. Mitkään tekomme eivät riitä korvaamaan, mutta antaako se luvan kuitenkaan "elää niinkuin pellossa" niinku sanotaan. Tuskinpa. Ennen puhuttiin suruttomasti elämisestä. Ei kannettu huolta siitä kuinka eletään, vaan annetaan viilettää tuntematta sen koommin huolta huomisesta.
Kuinka on mielestänne elettävä, jotta näiden asioiden tasapaino säilyy?
"Pyrkikää pyhyyteen
Sentähden vyöttäkäät mielenne kupeet, olkaa raittiit, pankaat täydellinen toivonne siihen armoon, joka teille Jesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta taritaan, Niinkuin kuuliaiset lapset, ei asettaen teitänne niinkuin ennen, kuin te teidän tyhmyydessänne himoissa elitte,
Vaan sen jälkeen, joka teitä kutsunut on, ja on pyhä, olkaat te myös pyhät kaikissa teidän menoissanne.
Sillä kirjoitettu on: teidän pitää pyhät oleman, sillä minä olen pyhä.
Ja jos te rukoilette sitä Isää, joka tuomitsee kunkin töidensä jälkeen ilman ihmisten muodon katsomista, niin katsokaat, että te teidän viipymisenne ajan pelvossa vaeltaisitte, Tietäen, ettette ole katoovaisella hopialla eli kullalla lunastetut teidän turhasta menostanne, jonka te isäin säädystä saitte,Vaan kalliilla Kristuksen verellä, niinkuin viattoman ja puhtaan Karitsan" 1 Piet 1:13-19 KR 1776
Se armo mitä Vapahtajamme Jeesus Kristus puolestamme on tehnyt on ansaitsematonta. Mitkään tekomme eivät riitä korvaamaan, mutta antaako se luvan kuitenkaan "elää niinkuin pellossa" niinku sanotaan. Tuskinpa. Ennen puhuttiin suruttomasti elämisestä. Ei kannettu huolta siitä kuinka eletään, vaan annetaan viilettää tuntematta sen koommin huolta huomisesta.
Kuinka on mielestänne elettävä, jotta näiden asioiden tasapaino säilyy?
"Pyrkikää pyhyyteen
Sentähden vyöttäkäät mielenne kupeet, olkaa raittiit, pankaat täydellinen toivonne siihen armoon, joka teille Jesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta taritaan, Niinkuin kuuliaiset lapset, ei asettaen teitänne niinkuin ennen, kuin te teidän tyhmyydessänne himoissa elitte,
Vaan sen jälkeen, joka teitä kutsunut on, ja on pyhä, olkaat te myös pyhät kaikissa teidän menoissanne.
Sillä kirjoitettu on: teidän pitää pyhät oleman, sillä minä olen pyhä.
Ja jos te rukoilette sitä Isää, joka tuomitsee kunkin töidensä jälkeen ilman ihmisten muodon katsomista, niin katsokaat, että te teidän viipymisenne ajan pelvossa vaeltaisitte, Tietäen, ettette ole katoovaisella hopialla eli kullalla lunastetut teidän turhasta menostanne, jonka te isäin säädystä saitte,Vaan kalliilla Kristuksen verellä, niinkuin viattoman ja puhtaan Karitsan" 1 Piet 1:13-19 KR 1776
Vastaukset 49
Vanhimmat
Huomenta Evita ja muutkin! Otsikossa asetat vastakkain kaksi käsitettä - ansaitsematon armo vs. halpa armo. Noille käsitteille olisi saatava hieman lihaa luiden ympärille. Jumalalta tuleva armo ei ole meille vain halpaa, vaan se on täysin ilmaista. Armo on sulasta Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta meille tarjottava lahja. Me emme voi sitä ansaita, se on vain otettava lapsenkaltaisesti vastaan.
Armo on meille ilmaista, mutta ei Jumalalle. Syntiemme lunastusmaksu oli suoritettava, ja sen maksun suoritti Jumala yksin. Jumalalle armo, syntiemme sovitus, maksoi Hänen oman Poikansa, Jeesuksen Kristuksen tulemisen Taivaan pyhyydestä ja puhtaudesta syntiseen maailmaan meidän pilkattavaksemme ja tuomittavaksemme, kärsimisen ristin puulla sekä kadotustuomion kokemisen meidän puolestamme. Hän huusi ristillä Matt. 27:46 ”Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Hylkääminen oli todellista eroa Taivaan Isästä ja vain siksi, ettei meitä koskaan hylättäisi ikuiseen kadotukseen.
Mutta ristin sovitus ei voinut jäädä Jeesuksen kadotustuomion kokemiseen, eroon Jumalasta. Sovitettuaan syntimme Jeesus totesi, että "Se on täytetty" ja saattoi antaa henkensä Taivaallisen Isän huomaan. Luuk. 23:46 ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni". Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.”
Uskova tiedostaa lunastushinnan kalleuden, sen mitä se maksoi Jumalalle – hän ihmettelee sitä, että hän saa suurena syntisenä ottaa kaiken, armon, Jumalan rakkauden ja osallisuuden iankaikkisesta elämästä vastaan täysin ilmaiseksi, ilman mitään tekoja.
Armon pitää halpana ihminen, joka halveksii armoa – armo on hänelle niin halpaa, ettei hän tarvitse mitään Jumalan maksamaa lunastusmaksua, ristin sovitusta Jeesuksessa Kristuksessa. Armo on tällaiselle ihmiselle vain yleistä armoa ja Jumalan rakkaus on yleistä rakkautta, ei henkilökohtaista – hän voi puhua tyyliin ”kaikkihan me olemme syntisiä ja Jumalahan rakastaa syntisiä ihmisiä”. Hän ei ole koskaan tullut ahtaalle portille, Jeesuksen ristin eteen, tekemään tiliä omasta elämästään ja ratkaisemaan iankaikkisen elämänsä kohtaloa. Syntien tunnustaminen, Jeesuksen anteeksiantamuksen ja armon pyytäminen ja parannuksen tekeminen on hänelle vierasta. Hän ei halua muuttua sisäisesti, ei seurata Jeesusta ja ojentautua elämässään Raamatun Sanan mukaan. Hän ei näe, eikä käsitä, että Jeesus on ristillä maksanut suuren lunastushinnan, kaikki hänen syntinsä on sovitettu.
Monissa hengellisissä piireissä on paljon ns. lakihenkisyyttä, jossa moititaan sellaisia, jotka uskovat syntiensä sovitukseen ja armoon aivan tuosta vain, kuin lapsi. Lakihenkiset muistuttavat, että armoa ei saa pitää halpana ja heidän mielestään hurskaan elämän on osoitettava, että kallis armo on otettu vastaan. Ymmärtämättä tilannettaan he ovat suistuneet tekojen tielle ja elävät lain alla – elämästä tulee pinnistelyä, pelastusvarmuus vaihtelee sen mukaan, kuinka kokee onnistuvansa uskonelämässään. Lakihenkinen voi lukea Raamattua säännöllisin päivärytmein, rukoilla säännöllisesti ja palvella lähimmäisiä – vain siksi, että Jumala hyväksyisi hänet ja näkisi, että hän ei pidä armoa halpana. Jumalahan näkee kaiken ja varmasti senkin, että minä vakavasti arvostan armoa. Samaan syyllistyivät myös Jeesuksen ajan fariseukset.
Armo on meille ansaitsematon, ilmainen lahja ja kaikki saavat tunnustaa syntinsä, pyytää Jeesusta elämäänsä ja uskoa kaikki synnit anteeksi kerta heitolla ristin edessä!
Luuk. 10:21 ”Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.”
Tuttavani Toni myi psyykesairasta vaimoaan Annea, Helsingin Vaasankadulla, saadakseen "soppaa", eikä mistään hinnasta antanut piiruakaan periksi "lakihenkisyydelle", jonka koki vaativan häneltä ahdistavaa ja perkeleellistä parannusta. Hän oli pureutunut oikein syvällä luterilaiseen armoon josta hän eli, lakihenkisyyden vihollisena, luterilaisen teologian mukaisesti autuutettuna.
Ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen...
Ja koska et kuitenkaan ymmärtänyt, niin kerron, että tarkoitin juuri sinua. Sinäkin luulet olevasi oikeutettu sanomaan ihan mitä tahansa, niin ettei mikään Jumalan tahto esim. uskovalle ihmiselle sopivasta puheesta koske sinua.
Tuo edelläkuvattu "armonoppi auttuudeski", ja kaikkien vanhurskauden vaatumusta torjuminen elämästään on aitoa luterilaista armoa, ja perustuu teologiaan, jota Luther opetti, eli teologiaan, joka sallii synnin harjoittamisen jos tekee sen uskossa rohkeana, eli vaikka murhaisi kuten Luther teki vaatimuksineen tuhansia kertoja päivässä, tai tekisi huorin, kuten hänen ystävänsä Hessenin ruhtinas Filip, jota Luther kehoitti pitämään huo-raansa poissa julkisuudesta eli salli sen huoran pidon salassa, saaden jopa ison viinitynnyrin palkaksi sen "salavuoteutena" ruhtinaalle. Tämä oli muuten yksi aikansa merkittävimmistä skandaaleista Saksassa.
Tämä Toni ei kuulunut "ystäviini", vaan oli tuttavani, ja soitteli minulle kun 70-luvun loppupuolella, kun tiesi minun olevan Lutheriin perehtynyt ja odotti kovasti että olisin tukenut hänen armokäsityksiään, mitä en tehnyt vaan kehoitin häntä luopumaan "lihanvapaudestaan", ja tekemään parannuksen synninharjoittamisestaan, mitä hän ei kyennyt koskaan elämänsä aikana tekemään ollen siis elämänsä loppuun asti synnin orja ja sen palvelija, kuten myös "syntistenpyhien papit" - eli luterilaiset papit julistavat itsekin olevansa, kuolemaansa asti. Hän oli valinnut itselleen siis syntielämän mahdollistavan opinmuodon jonka palvelemiseen hän oli kuolemaansa asti antautunut, ja kun eräs toinen hassista pollteleva synninorja hänen kaverinsa pyysi minua Tonin hautajaisiin kieltäydyin, ja kehoitin myös tätä Tonin kaveria lopettamaan elämänsä surkuttelun ja armosta määkimien, selvänä synninorjana ja tekemään parannuksen ja kantamaan se mukaisia rauhanhedelmiä, niin tämäkään määkijä ei sen jälkeen enää minua ole vaivannut armonpullalässytyksillään, ja hänen nimensä oli Rolf.
> Armo on armoa olipa se sitten minkälaista tahansa. Vai onko??
Minä ajattelen sillä tavoin käytännöllisesti, että Jumalan armo on armoa, olipa se voimassa minkälaiselle rikkojalle ja minkälaisia rikkomuksia tehneelle tahansa. Tärkeämpi kysymys onkin mielestäni se, kenelle tuo armo on luvattu, ts. kenelle Jumalan lupaus armosta on voimassa. Sen on luvattu olevan voimassa kelle tahansa, joka ymmärtää ja myöntää toimineensa elämässään Jumalan tahdon vastaisesti, ja pyytää tätä Jumalalta anteeksi, ja lisäksi suostuu uskomaan saaneensa anteeksi nimenomaan sen takia, että ihmiseksi tullut Jumalan Poika on kärsimyksessään ja kuolemassaan lunastanut syntisen ihmisen vapaaksi siltä rangaistukselta, joka olisi kuulunut hänelle itselleen. Jollei Jeesus olisi ottanut kärsittäväkseen sitä rangaistusta, joka meille jokaiselle kuuluisi, kenellekään meistä ei olisi voimassa mitään armoa eikä anteeksiantoa.
Edellä sanottu koskee niitä, joille on opetettu (ts. jotka ovat kuulleet tai lukeneet, ja jotka ovat voineet ymmärtää opetuksen) Jeesuksen ristinkuolemasta ja sen merkityksestä meille. Jumala yksin näkee, onko joku voinut tämän ymmärtää vai ei, joten kukaan ei voi vedota siihen, ettei omasta mielestään ole ymmärtänyt. Sanon tämän siksi, että en lähtisi vaatimaan Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen ymmärtämistä esim. pikkulapselta tai kehitysvammaiselta, jotka eivät kehitystasonsa vuoksi voi käsittää asiaa samaan tapaan, kuin aikuinen ihminen voi kyetä. Sama koskenee myös sellaisia ihmisiä (esim. pakanakansojen jäseniä), jotka eivät aidosti ole koskaan tulleet tietämään Jeesuksesta. Tällaisten osalta Jumalan armon täytynee olla voimassa jollakin sellaisella tavalla, jota en osaa selittää. Jonkinlainen katumus ja pahuutensa myöntäminen siihenkin täytynee kuitenkin liittyä. Näillekin se armo kuitenkin on olemassa vain siksi, että Jeesus otti kannettavakseen heidänkin syntinsä.
> Kuinka on mielestänne elettävä, jotta näiden asioiden tasapaino säilyy?
Varmaankin ainakin niin, että pitää ns. "tilivälit" lyhyinä. Toisin sanoen tutkii omaa elämäänsä riittävän usein Jumalan tahdon valossa, ja pohtii, onko elänyt niinkuin olisi pitänyt. Mitä rehellisemmin ihminen tämän tekee, sitä varmemmin hän päätyy toteamaan, ettei ole elänyt oikein. Nämä kaikki asiat voi kertoa Jumalalle ripissä tai omassa rukouksessa, pyytää anteeksi, ja rukoilla, että Jumala antaisi voimaa ja viisautta välttyä näiltä rikkomuksilta jatkossa. Tämä siis jo eletyn elämän osalta. Lisäksi on tietenkin hyvä tutkia Jumalan tahtoa myös kaikkien työn alla olevien asioiden osalta; miten näissä tilanteissa tulisi elää, ja mitkä olisivat oikeita ratkaisuja - miten Jumala haluaisi minun toimivan.
Tilivälien lyhyys ja Jumalan tahdon etsiminen ovat tärkeitä senkin vuoksi, että ne suojelevat ihmistä joutumasta paatumukseen, ts. takaisin siihen tilaan, missä ihminen ei edes ymmärrä tarvitsevansa jotain Jumalalta anteeksi. Tällainen ihminen ei myönnä pahuuttaan, eikä pyydä mitään Jumalalta anteeksi, joten hänelle ei myöskään Jumalan armo ole voimassa.
Tilivälit voi pitää vaikkapa viikon mittaisina, vaikka eläsi kuin hurskaat siat luterilaisessa ryytimassa mellastaen ja kakkea mahdollista maukasta sieltä suuhunsa napsien, yhdessä erityisen maukkaisen synnin palkohedelmien kanssa, jotka ovatkin kaikkien tuntemieni aitoluterilaisten armollamarinoitujen juhlasikojen lempiruokaa.
Lutterilaiset arteriapalvelut sunnuntaisin takaavat täyden synninpäästön kaikille juuri siksi, niillä ateriolla jotka ovat tarkoitettujan heidän mukaansa ERITYISESTI NIILLE JOTKA TUNTEVAT ITSENSÄ SYNTISIKSI, joten synnin rapakoissa rypevät nasut pestään sunnuntaisin kirkkoissa ihan puhtaaksi, sillä että heille syötetää leipää joka sisältää ruumista, ja jiuotetaan viiniä joka onkin verta, j a tämä kaikki ateriolla joita väitetään: "syntien anteeksi saamisen ja lunastukse aterioksi" - kirkon keskeisimpänä ateriapalveluksena, jota ei saa sanoa uhriateriaksi vaikka eväät ovatkin sen mukaiset.
Mieti myös mitä Hebr.6:6 - varoittaen opettaa Jeesuksen uudelleen uhraamisesta itselleen.
Jeesusken Kristuksen antama yksi ainoa kaikkiriittävä syntiuhri ei annan oikeutta ihmiselle elää "synnin alla", vaan se oikeuttaa heidän elämään: "siitä pois kuolleina": Room.6:1-4; ja kuin jo nyt kuolleista eläviksi tehtyinä yhtenä Kristuksen kanssa, - siis hänen joka on kuollut pois synnistä, eli meidän ja koko maailman synneistä, jotka hän vei hautaansa jätten ne sinne kuoleman osaksi, - ja samoin kun hän nousi kuolleista ilman syntiä, pitää meidänkin kasteen jälkeen uudessa elämässä vaeltaman: Room.6:11-22.
Kumoa Jumalan sanalla "Evita" nämä jos pysytyt, ja muista ettei aito evankelluimi anna suinkaan lupaa kääntään Jumalan armoa irstaudeksi, eikä anna lupaa elää synnissä, väittäen valheellisesti ettei ihminen voisi mitään muuta muka tehdäkään, siloinkaan kun Jumalan Poika on hänet vapaaksi tehnyt: Joh.8:30-36.
Shrink, voisitko poistaa tästä ketjusta kaikki massapostittajan höpötykset.
Hengellinen Gestapo APUVA !
Nimimerkkiin "@$6´fsa,,a p; s ´/," - todellakin, vain itsensä syntiseksi tunteva voi kohdata Jeesuksen ja saada häneltä synnit anteeksi ja armon. Viitauksesi synnissä rypeviin vaatii selvennyksen: synnissä tietoisesti rypevä, syntejään puolustava ja väheksyvä sekä syntielämästään nauttiva on synnin orja, eikä hän halua tuoda syntejään ristin juurelle ja tehdä niistä parannusta.
Kuinka surullista on, että hurskaaseen elämään mieltyneet ja Jumalalle kelpaavuuttaan korostaneet fariseukset jäivät kokonaan Jeesuksen armon ulkopuolelle. Raskaassa synnintunnossa temppeliin tullut publikaani sai armon! Jeesukseen turvautuva ja synnit anteeksi saava elää armon vapaudessa ja hän seuraa Jeesusta uusin, kiitollisin mielin - hän on vapautunut synnin orjuudesta Jumalan lapseksi!
Luuk. 17. ”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Jeesus kutsuu aina luokseen erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi.
Mark. 2: ”Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
EI tuo itsensä syntiseksi tuntuteen synnintunnustus ole mikään osa luterilaista harhaoppia, jossa ihmisiä tuuditetaan uudestisyntymättömän "vesipesun" = huuhtelun eli vauvakasteen kautta armoon, ja elämään sen jälkeen "syntisinäpyhinä", jotka ovat synnin orjia elämänsä loppuun asti, kuten papitkin ovat todistaneen sitä olevansa. Jos luet Roomalaiskirjeen kuudennen luvun, voit huomata etteivät uskovat ole suinkaan enää synnin orjia, elämänsä loppuun asti kuten jatkuva jääminen kiinni synnin tuntoon edellyttää, eli todelliset kristityt ovat KUOLLEET POIS SYNNISTÄ, EIVÄTKÄ SUINKAAN KÄÄNNÄ ELÄMÄSSÄ ARMOA, LUVAKSI ELÄÄ SYNNISSÄ KUTEN LUTHER JA luterilainen harhaoppi tekee. Yhden kohdan irroittaminen yhteydestään ei todista mitään muuta kuin syntinen pyysi armoa, ja syntiset todellakin tulevatkin armoon ITSE KUKIN SYNTENSÄ KANSSA, KUTEN Apt.2:38-41 ; opettaakin kaikkia syntisiä tekemään, mutta sen jälkeen Jumalan Poika VAPAHTAA IHMISEN SYNNISTÄ JA SEN ORJUUDESTA, SILLÄ MUUTOINHAN KRISTUTUS OLISI TURHAAN KUOLLUT: Joh.8:30-36. Ja näin kävi myös kaikille niille juutalaisille jotka uskoivat häneen, joiden joukossa oli siis myös fariseuksia.
Tämä on itse asiassa ollut pohdinnan alaisena jo kristikunnan alusta saakka. Aina on sitten pitänyt antaa myös neuvoja sellaisille, jotka ovat ajatelleet, että ei tässä mitään erilaista elämää tarvitse viettää, vaan jatketaan entisellä linjalla.
Eli siis tasapainoilua ja ohjeet usein ymmärretään uudeksi laiksi.
Mitä isompi joukko, sitä vaikeampi on kuitenkin saada sanoma perille kaikille, saati pitää niinsanotusti minkäänlaista "kirkkokuria".
Näin ollen erityisesti luterilaisuus ymmärretään usein niin, että ei ole tarkoitusta tehdä mitään muutosta tai pyrkiä Jumalan avulla johonkin parempaan suuntaan. Mielestäni alunperin luterilaisuus oli erittäin omantunnonaroille ihmisille, ja tosiaan siinä tilanteessa jossa kristinusko oli typistynyt pelkästään helvetillä uhkailuksi, 1500-luvun maailmassa (ja tietysti silloin oli myös muu katolisen kirkon alennustila). Sopiiko tämä enää nykyaikaan ja onko mahdollista, että Jumala tämän vuoksi jätti ikään kuin luterilaisuuden pieneksi haaraksi, koska tiesi, mihin se nykyajassa johtaisi ja miten väärin se ymmärrettäisiin, sillä myös luterilaisuus on aina saanut tasapainotella sen välissä, miten armo sitten vaikuttaa ja millaista elämää olisi hyvä syntyä sen jälkeen kristityssä.
Itse olen luterilainen, mutta ajattelen, että luterilaisten ja katolilaisten olennainen ero on siinä, että katolilainen ei jää odottamaan, milloin olen sillä fiiliksellä, että Jumalan tahto on minussa myös sisäisesti eli suurella halulla teen sitä. Näin ollen katolilainen vaikka pakottaa itsensä, jos ei muu auta, aivan kuten me muut pakotamme toisinaan itsemme tekemään tavallisessa elämässä sellaista, mitä emme muuten tekisi. Esim. liikuntaahan on hyvä harrastaa, vaikka ei ole sillä tuulella, että lähtisi kävelylle tai lenkille. Töihin on mentävä, vaikka sisäinen fiilis sanoo: tänään ei huvita. Katolilainenkaan ei välttämättä ajattele, että hänen "taivasosuutensa" on siitä kiinni, mutta ei mitään tule tehtyä lopulta ihmisen luonnollisen hengellisen laiskuuden takia.
Sitä paitsi me luterilaiset usein ajattelemme, että sisäisen fiiliksen perusteella kerrotaan mikä on Jumalan tahto, mikä minusta tuntuu hyvältä.
Oikeastaan kuitenkin kristikunnan suurin ongelma on aina ollut se (kristikunnan laajentuessa), että sellaiset, joilla ei elämänhallinta oikein ole käsissä, on todettu suurimmiksi syntisiksi. Ei esim. jotain alkoholistiperhettä auta se, että se juoja on suurin julkisyntinen, ja vain tuomitaan synniksi, vaan pitäisi olla jotain, millä autetaan. Pelkkä moralisointi ei siis auta tuota perhettä kokonaisuudessaan.
Armo - siitä puhutaan tosi paljon, mutta AINA ennemmin tai myöhemmin, riippuen puhujasta, tulevat myös armon 'ehdot' kehiin eli määritellyt rajat siitä kelle tuo rajaton armo kuuluu - niin nytkin.
Ehkä rajallinen ihminen ei vain käsitä mitä sana 'rajaton' todella tarkoittaa ja sisällään pitää.
En tarkoita mitään 'pellossa elämistä', mutta jokin joka on r a j a t o n ei lopu missään, ei koskaan eikä minkään asiantilan tai ilmiön estämänä tai takia, muussa tapauksessa on aikas turha puhua rajattomuudesta.
Eihän Jumala ole luvannutkaan armoaan kaikille. Jos joku esim. kieltää Jumalan tai Jeesuksen olemassaolonkin, niin tottahan nyt itsekin ymmärrät, että tällaiselle ihmiselle ei Jumala voi armoaan antaa. Hän ei nimittäin halua työntää sitä kenellekään väkisin. Armo on silti rajaton niille, jotka sen ovat ottaneet vastaan. Se siis kykenee peittämään minkä tahansa synnin. Tätä armon rajattomuus tarkoittaa, eikä suinkaan sitä, että kaikki automaattisesti kuuluisivat armon piiriin.
Ajattele armoa lahjana. Lahjan antaja haluaa sinun saavan lahjan, ja tarjoaa sitä sinulle. Jos sinä tämän kuullessasi haistatat lahjan antajalla pitkät, ja kiistät hänen olemassaolonsakin, ethän sinä tietenkään silloin voi sitä lahjaakaan saada. Silloin sinulla ei myöskään ole sitä. Jos taas olet ottanut lahjan vastaan, se on sinulla eikä mikään voi ottaa sitä sinulta pois - ellet itse halua luopua siitä tai tuhota sitä pitämällä sitä tavalla joka rikkoo sen.
eeetö
Niin ja taisi puhua jopa 'edeltä valituista joukosta' tms Raamatun mukaan, niin just - siis toisaalta kaikilla ei ole edes mitään mahiksia..' saada sitä armoa tai uskoa niinkuin pitää' näin ihmisen näkökulmasta katsottuna. Niin turha on ihmisen näennäisyyksien perusteella rajoja vetää.. ei me oikeasti tiedetä eikä osata..
Miksihän Jumalakin Raamatussa näyttää toimivan itse asiassa lopulta kuitenkin niin että r a j a tulee jossain vaiheessa vastaan, aivan kuten pieni ihminenkin ajattelee ja toimii, tai kun ei muuta enää voi sanoa niin sitten on se tahdonvapaus -kortti?
Silti ei ole edes kysytty sitäkään haluuko ensinkään syntyä (joidenkin mukaan kyllä on -kysytty) tämmöseen alusta asti syntiseksi tuomittuun ihmiselämään, jossa sitten loppupeleissä kuitenkin ihan itsestä vaan riippuu heruuko sitä armoa vai ei, onko suotuisaksi tyypiksi syntynyt sillätavalla että osaa ottaa armon kristinuskon määrittelemällä tavalla vastaan vai ei, tuntuu vaan lottoarvonnalta kaikki ja ihmiset selittää milloin mitäkin, kaikessa on niin ihmisen ja sen astian maku.
Kyllä vain mulle armo kelpaa siinä missä kelle tahansa. Armo lieneekin parempaa kuin vaikka ihmisten armeliaisuus -siitä en välttämättä niin välitä.
Mutta joku kuitenkin aina opettaa jossain sen, miten nuo asiat on tajuttava ja ajateltava ja ne jotka uskovat ne aika rajaavat ja monet poissulkevat opetukset, ajattelevat että kaikki muut ovat armotta outside.
> Niin ja taisi puhua jopa 'edeltä valituista joukosta' tms Raamatun
> mukaan, niin just - siis toisaalta kaikilla ei ole edes mitään mahiksia..
Minä en voi uskoa sellaista ajatusta, että Jumala olisi edeltä käsin valinnut ne, jotka pelastuvat, ja ne, jotka eivät voi pelastua. Se tarkoittaisi sitä, että Jumala olisi tarkoituksella luonut tänne myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi pelastua. Tämä olisi täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen rakkautensa kohteeksi, ja toivoo jokaisen luomansa ihmisen haluavan takaisin yhteyteen kanssaan, vaikka nyt olemmekin syntisessä lihassamme etäällä Hänestä. Kyllä pelastuksen näin ollen täytyy olla mahdollinen kenelle tahansa.
Jumala on kuitenkin kaikkitietävä, joten Hän on jo ennalta nähnyt, että kaikki Hänen luomansa ihmiset eivät tule Jumalan yhteyteen ja pelastukseen edes siihen useita tilaisuuksia saatuaan. Tämän takia uskon Raamatussa kerrottavan myös ihmisistä, jotka menevät kadotukseen.
Jos nyt ihmettelet, että miksi kaikkitietävän Jumalan täytyi edes järjestää tällainen systeemi jonka lopputuloksen Hän on nähnyt jo ennalta, niin vastaus lienee, että ihmisen takia. Me emme tiedä lopputulosta ennalta, mutta meillä on oikeus valita se omalta osaltamme.
> Mutta joku kuitenkin aina opettaa jossain sen, miten nuo asiat on tajuttava
> ja ajateltava ja ne jotka uskovat ne aika rajaavat ja monet poissulkevat
> opetukset, ajattelevat että kaikki muut ovat armotta outside.
Ihminenhän ei viime kädessä voi kuin yrittää ymmärtää sitä, mitä Jumala on Raamatussa opettanut armostaan. Jumala määrittelee ja valvoo armonsa rajat, siihen ei parhainkaan ihminen kykene tai ole edes oikeutettu. Moni toki yrittää, se on kyllä tiedossa. Se, mitä edellä itse sanoin armon voimassaolosta on vain tulosta siitä, miten olen asian itse ymmärtänyt. Tuo ymmärrys ei jätä itselleni avoimia kysymyksiä, joten uskon sen olevan melkoisen lähellä oikeaa. Älä kuitenkaan ota sitä vastaan lopullisena totuutena, vaan etsi vastaukset avoimiin kysymyksiisi - kunhan etsit ne Raamatusta, etkä esim. ihmisiltä, jotka eivät haluakaan uskoa Raamatun sanaa totuudeksi.
Kaikki pyörii tätä samaa raataa vain, eikä näihin puheisiin koskaan selkeyttä ja loppua tule, ja ne, jotka ovat tietyn ajattelumallin mukaan oppineet jossain (srk) puhumaan tälläsistä asioista ja sen mitä niistä saa sanoa tai ajatella tai miten ajatuksensa tulee sanoittaa ja uskoneet että niin on vain on oikein, eivät hyväksy muuta kuin toistensa ajatukset ja puhumiset näistä.
Eli kaikki muut/ulkopuoliset ajatuksineen ovat aina automaattisesti väärässä. Ei sellainenkaan jaottelu kovin monia vedä.
Noinko minä juuri sanoin? :D
Äläs nyt heittäydy katkeraksi. Minulla on ollut oikeus etsiä itselleni riittävät vastaukset kysymyksiini, joten sinullakin on.
En minulla ole syytä katkeruuteen enkä nyt tarkoittanut juuri sinua vaan yleisesti. Mutta niin usein todettua on tullut.
Eli juuri sinä sait ne oikeat vastaukset ja ajattelumallit - miten sinä niin varma olet, mutta tätähän se on jota just selitin, moni vain pitää ylimielisyytenä. Annathan nytkin ymmärtää että minulla ei ole vastauksia:))))
Kuinka te ette tajua tuota.
eeetö
"Minä en voi uskoa sellaista ajatusta, että Jumala olisi edeltä käsin valinnut ne, jotka pelastuvat, ja ne, jotka eivät voi pelastua"
En minäkään, mutta niinpä siellä taidetaan sanua. :))
"Jumala määrittelee ja valvoo armonsa rajat,"
Eli uskot Jumalan rajallisuuteen..?
"siihen ei parhainkaan ihminen kykene tai ole edes oikeutettu."
Samaa mieltä.
" Se, mitä edellä itse sanoin armon voimassaolosta on vain tulosta siitä, miten olen asian itse ymmärtänyt"
Niinpä.
Minähän totesin vain saaneeni vastaukset, jotka selittävät asian ITSELLENI riittävällä tavalla. Tämän tiedän siitä, että MINULLE ei jäänyt avoimia kysymyksiä, eikä väittämiä, jotka kumoaisivat löytämäni vastaukset. En sanonut, että löytämäni vastaukset ja ajattelumallit ovat oikeat tai ainoat mahdolliset - ne vain tuntuvat minulle oikeilta, koska niissä on minun mieltäni tyydyttävä logiikka. Uskon, että kaikki tekevät ihan samalla tavalla. Ei kai tämä ole sinusta väärin?
Missään kohtaa en antanut ymmärtänyt, että sinulla ei olisi vastauksia. Miksi luet tällaisia äänensävyjä jostakin, missä niitä ei ole?
Tietenkin sinun on hyväksyttävä se, että sinun löytämäsi vastaukset - sikäli, kun tuot niitä julki - saattavat nostaa muiden mieliin kysymyksiä ja epäilyksiä sen valossa, minkä itse kukin on kokenut oikeaksi. Tästä voi seurata kysymyksiä ja epäilyksiä, ts. keskutelua, jossa itse kunkin ajatukset - tai ainakin kyky ilmaista niitä - joutuu punnituksi, ja jossa itse kunkin on mahdollista joko oppia uutta tai saada lisää vahvistusta omiin ajatuksiinsa.
"Jumala on kuitenkin kaikkitietävä, joten Hän on jo ennalta nähnyt, että kaikki Hänen luomansa ihmiset eivät tule Jumalan yhteyteen ja pelastukseen edes siihen useita tilaisuuksia saatuaan"
No, tuohan on yksi selitymalli sekin, mutta aika ontuva, miks ihmeessä loi Jumala antas miljardien ihmisten syntyä tänne tietäen etukäteen kuinka heille lopulta käy - onko siinä sydäntä ja armoa ensinkään.
Ai jaa mutta Jumalan edesottamuksista ei saanut valittaa, tuntui, kuullosti tai näytti ne millekkä vaan, sillä vain lisää hiiliä omaan niskaansa.
Mun täytyy sanoa etten mä ymmärrä noita selityksiä, ne ovat jotenkin niin lyhytnäköisiä kaikki.
Mitä ihmeen ulkoapäin määriteltyjä tilaisuuksia jos kerran ihmisen oma sisin on vaiti, jos se todellisesti vaikuttuu niin kaipa se silloin tepsiikin, kuten on tarpeen.
Sekään ei riitä kaikille että ihminen sanoo että hän uskoo vaan sit pitää sitä ja tätä ja tuota, muuten ei riitä.
... keskimmäisessä kappaleessa piti sanomani, että missään kohtaa en antanut ymmärtää... jne.
Ennalta määrääminen ja ennalta tietäminen on kaksi eri asiaa. Vaikka Jumala ennalta tietääkin Hän silti kutsuu useampaan kertaa ihmistä pelastukseen. Jumalalla on myöskin valta kääntää kohtalot jos ihminen tahtoo pelastua. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, vaikka ihminen usein missaakin mahdollisuutensa pelastua omilla valinnoillaan.
Hyviä pohdintoja teiltä Totuutta ja armoa, eeetö ja alusta saakka. Noin minäkin armosta ajattelen. Voisiko niin ajatella, että armon oikea sisäistäminen on se juttu.
Armon vastaanottaminen vaatii nöyryyttä. Teoilla ja lakihenkisyydellä emme pääse pitkälle. Jos luulemme teoillamme ansaitsevamme armon silloin samalla vähän niinkuin turhennamme Jeesuksen sovitustyön merkitystä ja kaiken kattavuutta. Mitään emme voi enää lisätä armon päälle. On aivan turhaa ajatella, että helpotan Jeesuksen sovitustyön taakkaa kun tässä omalta osaltanikin teen jotain sen eteen. Jeesus on jo kaiken tehnyt, millään emme voi helpottaa tai vähentää Hänen taakkaansa asiassa. Se on täytetty. Siihen ei enää lisää mahdu, eikä tarvita.
Jos lain kautta luulemmme pelastuvamme, silloin olemme velvollisia täyttämään koko lain, sen viimeistä piirtoa myöten. Tuskin siihen kukaan pystyy. Jeesus siihen pystyi, ja Hän sen teki.
Kun ihminen tajuaa oman todellisen tilansa syntisenä ihmisenä, silloin Jeesuksen armotyö tulee tärkeäksi ja arvokkaaksi. Halpaa se on sellaiselle, joka ei tunne tarvitsevansa armoa. Ylpeän ihmisen onkin vaikea vastaanottaa armoa. Että se tulee ihan ilmaiseksi, ja vielä ilman mitään omaa ansiota ja vaivannäköä. Täytyyhän siinä ihmisen itsensä jotenkin saada päteä, kun elämässä muutenkin vaaditaan sitä patevyyttä ja omaa panosta joka asiassa.
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon." Niinkuin todellakin se pupligaani siellä pyhäkössä. "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen." Luuk. 18:3
Armo ei kuitenkaan tarkoita suruttomuutta. Todellisella armonpyytäjällä onkin jatkuvaa surua siitä, kun hän rikkoo toistuvasti Jumalan tahtoa vastaan ja joutuu turvautumaan armoon ja näin tunnustamaan oman syntisyytensä Jumalan edessä. Siitä on hilpeä huolettomuus kaukana. Sydämen täyttää kyllä kiitollisuus siitä, että Jeesus on sen tehnyt minunkin puolestani.
"joutuu turvautumaan armoon"
Miksi ihmeessä käytät ilmaisua 'joutuu' tuossa josta tulee heti mieleen että ihminen joutuu tekemään jotain ikävää ja vastentahtoista ja jatkuvan suremisen ideaakaan en ihan ymmärrä mitä ihmettä se edesauttaa?
Ollaan synnytty tänne tälläisinä kun ollaan, kukaan ei kysellyt, haluatko, niin että minkäs takia tätä olotilaansa sitten kaikenaikaa surra pitää vaikka tuollasen äärettömän armonkin osakseen saa. siis jotainko taakkaa on kuitenkin kannettava vai liekö se jopa jonkinsorttista iloa vai mitä se on, vai onko se kenties se nöyryydenosoitus sitten?
No se "joutuminen" on sitä oman tilansa tunnustamista, tietenkin itse armo ja se, että saa turvautua armoon on se iloinen asia. Syntinen ihminen kun saa elää armon todeksi joka päivä.
Mutta eikös "saa" turvautua, kuulostakin paljon positiivisemmalta ja houkuttelevammaltakin, eihän kaikella tarvitse olla niin mahdottoman ankea kaiku(?) :)
Juu taidetaanhan sitäkin käyttää kuten sinäkin nyt ja ymmärrän toki tarkoitukses mutta se jatkuva sureminen ei oikein johda mihinkään vai johtaako?
Luulisi Jumalan haluavan että ihminen voisi iloita eikä surra, vai..
Se on surua synnistä, kun tekee syntiä, mutta iloa armosta. Tuskin sitä kukaan iloitsee siitä, kun pahoittaa itselle tärkeän ihmisen mielen tai kenelle itse on tärkeä. Kun Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että on uhrannut poikansa meidän syntiemme tähden, ei kai siitä iloinenkaan voi olla kun synneillämme pahoitamme jatkuvasti Hänen mielensä.
Tehkäämme siis vai Evita syntiä, että armo suureksi tulisi , ilo siitä jopa ylenpalttiseksi ? Niinkö Paavali opettaa Roomalaiskirjeen luvussa kuusi?
ÄLKÄÄ VASTATKO TÄLLE TROLLILLE!!!
Armo on aika haastava aihe. Nytkin huomaa kuinka sen voi hahmottaa olevan vaikea yksikertaisesti selittää En itsekkään ole siitä tarkkaa kuvaa mieltänyt, mutta aina ymmärtää lisää ja lisää.
Jollaintapaa armo minulle on avautunut niin, että kun olen tehnyt väärin, sen saa anteeksi, kun sitä lopulta pyytää anteeksi. Eikä tuolla pyytämisellä tarkoiteta mitään muotoa tai tiettyjä sanoja, se voi tulla vain kuiskeena. Jumala ei tarvitse sanoja. Kaikki saavat siis armon (eikä oikeutta (laki) ja rangaistusta).
Toinen juttu puolestaan onkin sitten se, mitä pidämme syntinä? Se ikuinen vääntö. Joidenkin mielestä ei edes pyrkimys hyvään riitä, vaan se tule täyttää ehdottomasti. Kyllä taitaa olla niin että me ihmiset hyvin hanakasti määrittelemme minkä milloinkin on syntiä ja mikä sitä hyvää. Eikä tässä suhteessa kykene kukaan miellyttämään kaikkia.
Mitä sitten on ”pellossa eläminen”? Kyllä vain se voi olla vaikka sairauden aiheuttamaa, se voi olla syvää toivottomuutta, tai itsekkyyttäkin. Onko se ettei ota vastuuta enää mistään tekemisistään tai sanomisistaan? Vai sitä, että jättää kaiken muiden ihmisten huolehdittavaksi?
”Ei kannettu huolta siitä kuinka eletään, vaan annetaan viilettää tuntematta sen koommin huolta huomisesta.”
Lapset kaiketi kokevat noin. Miten se suhteutuu Jumalan lapsena elämiseen?
Luukkaan evankeliumi:
12:22 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.
12:23 Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.
12:24 Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut!
12:25 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
Tuossa siteerauksessasi tulee jälleen esiin yksi, mistä läpi Uuden Testamentin varoitellaan:
”Tietäen, ettette ole katoovaisella hopialla eli kullalla lunastetut teidän turhasta menostanne, jonka te isäin säädystä saitte…” 1 Piet 1:13-19 KR 1776
Mikä on sitten sitä hyvää ja oikeaa elämää?
Tietenkin synnistä voisi tehdä oman ketjunsa, mutta sanottakoon, että silloin teemme syntiä kun emme elä Jumalan yhteydessä, emme rakasta Häntä emmekä toimi Hänen tahtonsa mukaan.
Silloin kun ihminen elää maailmassa erossa Jumalasta maailman himoja noudattaen, silloin ihminen tekee syntiä. Oikeastaan ei jotain yksittäistä synnin tekoa, vaan koko hänen elämänsä suunta ja motiivit ovat vääriä ja syntisiä. Huolettomuus tästä on syntiä. Jo armahdetun tai lapsen huolettomuus on eri asia.
Syntiä ei luteta siellä missä ihminen ei ole enään lain alla vaeltava käskyjen orja, vaan vapaa Jumlana lapsi, joka valeltaa pelotta "lapseuden hengessä" eikä suinkaan enään itse ikäänkuin lakia täytellen rakkaudenkaan velvoitteena, - vaan kertakaikkiaan vapahdettuna Jumalan lapsena, joka kutsuu Jumalaa hengen johdossa eläessään Isäkseen.
Minusta on eri asia se, mitä Jumala ei lue synniksi kuin se mitä ihminen sisimmässään tuntee. Jumala ei tietenkään lue armahtamisensa jälkeen enää synniksi ihmiseltä mitään, kun hän on kertakaikkisesti ja täydellisesti ihmiselle synnit anteeksi antanut, mutta ei se poista syyllisyyden taakkaa, jota ihminen sisimmässään joutuu kantamaan syntisenä läpi elämän. Ainoastaan Jeesuksen sovitustyön tähdenhän ihminen on armahdettu, eikä ihmisen itsensä tähden.
Ihminenhän kaiken jälkeenkin kykenee vielä syntiin ja siitähän se suru tulee. Olettaen tietenkin, että katuu syntejään. Katumattomallahan ei tietenkään näitä ongelmia ole. Tässä virressä asia on mielestäni hyvin sanottu.
"Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan."
Sanottavasi on virrenkin osalta varsin selvässä ristiriidaa UT:n sisältämän pyhittimisen velvoitteenkin osalta ja varsin selvästi esin. Roomalaiskirjeen kuudes luku on selvässä ristiriidassa sen velvoitteen kanssa, jota aikon kristillisen opinmuodon johtoon velvoittava sanaa vaeltamisesta vanhurskaudessa esitään tuossa luvussa, sekä sen hedelmänä tulevasta pyihityksestä myös vaelluksessa.
Mitä se vaeltaminen vanhurskaudessa on ihan käytännössä. Selosta se niin, että tavallinen pulliainenkin sen ymmärtää?
Jos luet Roomalaiskirjeen 6:16-22; voit havaita mistä on kyse "suuntaa antavana" asian määrittelynä, mutta oleellisia kohtia asian ymmärtämiseksi ovat myös Room.7:6 ja vaikkapa 8:12-15:sta kaltaiset sanankohdat, ja selvää on että: Jumalan lapsen kuuliaisuus "Henkien Isää" kohtaa on jotakin aivan muuta, kuin "älä tartu, älä koske, älä maista", kaltaiset selvät ohjeistot: : Kol.2:20-23; ja Jumalan palveleminen vapahdettuna on aivan elämään aivan uudessa hengellisessä asemassa ja olotilassakin kuin vanhan ihmisen orjailu synnin ja kuoleman lain alla. Kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa, ja hallitsee ovat Jumalan lapsia, ja tämä on sen dynaamisen elävän "tooran", sisältöä jonka johtoon koko vaellus Hengen johdossa uudessa liitossa perustuu: Jer.31:31-34; Hes.36:26,27; ja siinä liitossa Jumalan kirjoittaa elävään opetustaan suoraan ihmisten sydämiin, ja jopa tilannekohtaisena johdatuksenan elämässä, ja tekee sanaansa eläväksi heidän mieliissään, muistuttaen uudenliiton kansaa, ja johdattaen hietä kaikkeen totuuteen, ja juuri sen tuntemisessa heidät pyhitetäänkin: Joh.17.17; KUTEN TÄTÄ ANOEN JEESUS RUKOILIKIN PUOLESTAMME ISÄÄMME.
Tuolla aikaisemmin on ollut puhetta ihmisen rajallisuudesta. Jumala on antanut kullekin ihmiselle rajansa, mikä tarkoittaa, että ihmiset ovat eri edellytyksin tänne varustettuja. Toisilla voi olla hyvinkin suuria puutteita selvitä edes elämisen haasteista, tai sellainen jolla ei aivokapasiteetti ole kovin suuri jos ollenkaan kuten, vaikeasti kehitysvammaien, muistamaton vanhus, tai vaikkapa pieni lapsi. Miten sellanen voi pelastua tai ottaa armon vastaan.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että Jumala voi toimia aivoesteenkin yli, että Jumalan mahdollisuudet eivät ole riippuvaisia ihmisen aivojen tilasta.
Uskon että Jumala vaatii vähempiosaiselta vain sen verran, kuin hänellä on mahdollisuutta edellytyksillään toimia. Ei yhtään enempää. Jumala on antanut kullekin itsensä mittaiset välineet toimia.
Useinhan se on kuitenkin niin, että ihminen ei käytä kaikkia edellytyksiä, mitä hänellä on. Silloin ne menee vähän niin kuin hukaan. Ihminen kun usein luulee olevansa rajallisempi kuin onkaan, tai tekee itselle rajoja. "Sitku" ja "mutku" ihmiset ovat hyvin tavallisia. "Enhän minä voi kun jne...
"Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään." Luuk.12:48
Ketju polveilee otsikostaan ”ansaitsematon armo ja halpa armo” ja esille nousee yhä vain uusia kysymyksiä ja aiheita. Hyvin monet ajatukset ovat oman ketjun arvoisia. Noukin muutamia kommentteja. Nimim. 2rewoianna''smsj maj: ”etteivät uskovat ole suinkaan enää synnin orjia, elämänsä loppuun asti kuten jatkuva jääminen kiinni synnin tuntoon edellyttää, eli todelliset kristityt ovat kuolleet pois synnistä”
Vastaus: Synnin tunto nousee Jumalan Sanasta ja siitä tietoisuudesta, ettemme ole tässä ajassa vielä kokonaan pyhiä ja puhtaita synnistä. Jokainen vähänkin itseään tutkiva joutuu myöntämään, että monin tavoin rikomme niin sanoin, teoin, ajatuksin kuin laiminlyönneinkin Jumalan tahtoa vastaan. Jonkin näkyvän teon voimme välttää, mutta ajatuksemme eivät ole jumalalliset, rakkaudelliset, totuudelliset ja puhtaat. Uskova ei ole synnin orja, sillä hän on Jeesuksen omana antautunut sydämessään seuraamaan Herraansa. Me olemme kuolleet pois synnistä uskossa, sillä uskomalla Kristukseen Taivaan Isä näkee meidät kätkettyinä Jeesukseen ja Hänen puhtauteensa. Kaikilla uskovilla on oikeus ajatella asemaansa tästä Kristuksessa olemisen näkökulmasta. Ajatus täydellisestä ja näkyvästä synnittömyydestä jo tässä ajassa on erityisesti joistakin yhdysvaltalaisissa äärikarismaattisissa helluntaipiireissä liikkeelle lähtenyt harha. Me elämme uskossa, emme vielä näkemisessä.
Room. 6:16 ”Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.”
Room. 6:11 ”Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.”
Nimim. Alusta saakka: ”luterilaisuus on aina saanut tasapainotella sen välissä, miten armo sitten vaikuttaa ja millaista elämää olisi hyvä syntyä sen jälkeen kristityssä.” ”Sitä paitsi me luterilaiset usein ajattelemme, että sisäisen fiiliksen perusteella kerrotaan mikä on Jumalan tahto, mikä minusta tuntuu hyvältä.”
Vastaus: Valitettavasti mainitsemasi tasapainoilu kuuluu kaikille kristityille; kompassikin on kunnossa silloin, kun sen viisari heiluu – jos se jumiutuu paikoilleen, se on rikki. Kyseinen tasapainoilu johtuu siitä, että kaikissa uskossa on lakihenkisyyttä: taipumusta ajatella, että minä elämällä hyvin, rukouksilla, Sanan luvulla ja millä keinolla tahansa, voisin miellyttää Jumalaa ja saada Häneltä elämääni siunauksia. On suurta armoa ja Jumalan ihmettä, että näemme lihan ja hengen taistelun oikein, kuten Paavali asian ilmaisee:
Room. 7:25 ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”
Mummomuori: ”Toinen juttu puolestaan onkin sitten se, mitä pidämme syntinä?”
Vastaus: Lyhyesti sanottuna, se, minkä Raamattu sanoo synniksi, on syntiä. Jotkut kristilliset tahot ovat tehneet omia syntilistojaan, joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun Sanan kanssa. Sanaa lukiessa kohtaamme oman syntisyytemme, mutta myös armahtavan Jeesuksen. Evita toi hyvin esille molemmat puolet: synnin surun ja armon ilon:
Evita: ”Se on surua synnistä, kun tekee syntiä, mutta iloa armosta. Tuskin sitä kukaan iloitsee siitä, kun pahoittaa itselle tärkeän ihmisen mielen tai kenelle itse on tärkeä. Kun Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että on uhrannut poikansa meidän syntiemme tähden, ei kai siitä iloinenkaan voi olla kun synneillämme pahoitamme jatkuvasti Hänen mielensä.”
Nimim. Alusta saakka: ”Sitä paitsi me luterilaiset usein ajattelemme, että sisäisen fiiliksen perusteella kerrotaan mikä on Jumalan tahto, mikä minusta tuntuu hyvältä.”
Sisäisten fiiliksien perusteella Jumalan tahdon kertominen on kaukana perusluterilaisuudesta. Jumalan tahdon kuuleminen sisäisen fiiliksen pohjalta tyyliin ”Herra sanoi minulle, että…” kuuluu enemmänkin vapaisiin suuntiin. Tunteiden, eli sisäisen fiiliksien, pohjalta toimitaan erityisesti äärikarismaattisissa piireissä. Toimintaa ja puheita ei aina arvioida ja arvostella Raamatun Sanalla, kuten pitäisi. Tämän päivän Suomen luterilaisuuteen näyttää kuuluvan sen sijaan se, että Jumalan tahtoa ei etsitä enää Hänen Sanastaan, vaan maailman, yhteiskunnan muuttuvista asenteista ja yleisestä mielipiteestä. Toimintaa ohjaa helposti halu miellyttää kaikkia ja olla loukkaamatta ketään. Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että ”te olette maan sokeri”, vaan ”te olette maan suola”.
Saarnoissa on usein kylläkin mukana fiiliksiin, tunteisiin vetoamista, yleisestä rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta puhumista – jos tarkoitit tätä, niin silloin olen kanssasi samaa mieltä. Julistajan tulisi tiedostaa se, ettei hän saa yrittää vaikuttaa kuulijoihin miellyttääkseen heitä – hänen on luotettava ja turvauduttava yksin siihen, että Jumalan Sana oikein julistettuna vaikuttaa, sillä vain Sanassa on se auktoriteetti, johon julistajakin saa turvautua ja siihen luottaa.
Room. 12:2 ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”
Evita kirjoitti: ”Ainoastaan Jeesuksen sovitustyön tähdenhän ihminen on armahdettu, eikä ihmisen itsensä tähden. Ihminenhän kaiken jälkeenkin kykenee vielä syntiin ja siitähän se suru tulee. Olettaen tietenkin, että katuu syntejään. Katumattomallahan ei tietenkään näitä ongelmia ole. ”
Evita kirjoittaa aivan oikein – jälleen kerran. On hämmästyttävää, kuinka syvälle itsepetokseen ihminen voi mennä – että on todellakin olemassa ihmisiä, jotka vakavissaan ovat sitä mieltä, että he eivät lankea pienimpäänkään syntiin, eivät ajatuksissaankaan, saati sanomisissaan. He pitävät itseään täydellisinä, sillä synnitön on täydellinen – ainoa synnitön ihminen on ollut lihaksi tullut Jeesus Kristus. Jeesus on täydellinen.
Kaikkialla Raamatussa syntien tunnustaminen, katuminen – parannuksen tekeminen, on osa Jumalan lapsen elämää.
Sananl. 28:13 ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.”
Myös Jeesus huomauttaa langenneelle naiselle antaessaan hänelle synnit anteeksi parannuksen liittyvän saumattomasti anteeksiantamiseen ja armossa elämiseen.
Joh. 8:11 ”Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Itsepetokseen joutunut on harhan vallassa ja kieltäytyy näkemästä totuutta itsestään. Meidän tulee raittiisti erottaa synnissä rypeminen, synnissä eläminen, siitä tosiasiasta, että jokainen meistä edelleen lankeilee sanoin, ajatuksin, teoin ja laiminlyönnein. Uskova tunnustaa syntinsä:
1. Joh. 1:9 ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
Synnit anteeksi saanut ei ole enää synnin orja, eikä hän voi enää jatkaa entistä syntielämäänsä – Jeesuksen sanat, mene äläkä enää syntiä tee viittaa syntisen naisen sydämen uudestisyntymiseen, sillä nainen on siirtynyt synnin orjuudesta Jumalan lapseuteen. Uskova ei ryve synnissä, kuten Raamattu monin tavoin ilmoittaa. Hän elää uudenlaista elämää.
1. Joh. 3:6 ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.”
Synnin tekeminen edellisessä jakeessa on preesensissä, jatkuvan tekemisen aikamuodossa. Katumaton, parannusta tekemätön uskovaksi itsensä tunnustava ihminen on irtautunut siitä Jeesuksen sovituksesta ja armosta, jonka totuuden tuntoon hän on kerran päässyt. Hän ei vie enää syntejään Jeesuksen ristin juurelle, jossa on annettu uhri syntiemme edestä.
Hepr. 10:26 ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä”.
P.S Hyvä Evita ja muut - älkää kirjoittako lisäyksiänne väleihin, vaan ketjun loppuun josta ne on helppo löytää. Voitte aina viitata tiettyyn nimimerkkiin, johon viestinne viittaa. Kiitos