ärsyttää

Tässä sarjassa ärsyttää eniten se, että siihen on otettu suurimmaksi osaksi harrastelijoita näyttelemään. Mutta poikkeuksia on,esim Ullaa, Seppoa ja Akia esittävät.
5314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuullu et siin on sellanen nappula josta sen saa kiinni? Sit ei ärsytä enää.

Äänestä

Muakin ärsyttää

Äänestä

Mistä voi valita et mistä huoneesta haluaa kuvaa niinku bb-talosta voi netissä? Ei haluais katsoa jotain Lassen ja Paulan parisuhdekeskustelua kun samaan aikaan Jiri laittaa Heidiä toisessa huoneessa.

Äänestä

Ohoh! Täällähän on vastattu keskusteluun, jolloin suurinta osaa nykyisistä hahmoista ei ollut vielä olemassa. Kaksi yli 10 vuotta vanhaa viestiä! Mut joo, harrastelijoitahan se sarja on pullollaan ja kyllä se minuakin ärsyttää! Mutta ketkä oikeastaan on harrastelijoita? Jotkuthan saattavat kutsua amatööreiksi näyttelijöitä, joilla ei ole merkittävää näyttelyhistoriaa mutta ovat kuitenkin ammatiltaan näyttelijöitä, eivätkä esim. tekniikan opiskelijoita niin kuin Niko Vainiota esittänyt Lari Laurikkala. Riku Jääskeläisen roolissa loistanut Janne Vakiohan on myös opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistunut muutama vuosi sitten diplomi-insinööriksi.

Äänestä

JAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jk kirjoitti:

Tässä sarjassa ärsyttää eniten se, että siihen on otettu suurimmaksi osaksi harrastelijoita näyttelemään. Mutta poikkeuksia on,esim Ullaa, Seppoa ja Akia esittävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu